Onnistumisen iloa treeneissä

Yritin tosiaan viime vuoden puolella kirjoitella mun sporttijuttuja erilliseen Rapakunnossa-blogiini, mutta se ei vaan alkanut koskaan tuntua niin omalta paikalta kuin tämä vuosikausia pystyssä ollut ykkösblogini. Kirjoittelu sinne siis jäi siitäkin huolimatta, että halua näiden juttujen julkaisemiseen on koko ajan ollut. Nyt siis tämän blogimuuton seurauksenä päätin ottaa liikuntatuskailuni ja -iloni osaksi tätä sivustoa.  Jotakin teistä se voi ehkä ärsyttää, mutta mikäli punttihommat ja muu räpiköimiseni liikunnan saralla ei kiinnosta, niin sitten vaan skippaatte postaukset tunnisteella Puntit ja puuro. Tiedän myös, että jotkut näistä Rapakunnossa-juttujen lukijoista olisivat mieluummine seuranneet niitä erillisestä blogista, mutta tämä ratkaisu nyt vaan on itselleni paras ja takaa sen, että tulee ylipäätään sportaamisesta kirjoitettua.

Lyhyt alustus siihen, että missä nyt oikein mennään urheilun saralla, on varmasti paikallaan. Linkkailen tähän samalla vanhoja Rapakunnossa juttuja (jotka tuotu tänne osoitteeseen), jos kiinnostaa tutustua. Aloitin siis vuoden 2014 alussa projektin "liikunnan iloa metsästämässä" (aina mä metsästän jotain.. 😀 ). Kävin uintitekniikkakurssilla, kokeilin ryhmäliikuntatunteja kuten Sh'Bam ja Bodybalance ja vierailin mm. thai-nyrkkeilyssä ja "koira-jumpassa". Sitten, erääseen mun fb-avautumiseen koskien salitreenin tympeyttä minulle esitettiin haaste tulla punttikouluun.

Tempaukset ja työnnöt vei mukanaan ja Punttikarhujen aikuisten punttikoulussa alkoi pikku hiljaa löytyä pettymysten seasta myös onnistumisen iloa. Syksyllä sitten raahasin itseni uuden salin, Lastaamon starttikurssille ja löysin sieltä vielä lisäkipinää treenaamiseen.

Ja nyt, tilanne on se, että käyn aikatauluistani riippuen 1-3 kertaa viikossa treenaamassa. Ohjelmassa punttikoulua, CT-voima tunteja ja satunnaisesti jotain muutakin. Ihan kunnollista rutiinia en ole vielä onnistunut kehittämään, enkä saanut innostettua itseäni omillaan tehtäviin salitreeneihin, mutta nämäkin asiat on työn alla. Sohva houkuttaa edelleen aivan liikaa, mutta juuri siitä sporttimotivaation etsimisestä täällä tulee varmasti olemaan jatkossakin juttua.

Siinä siis pähkinänkuoressa rapakuntoisen ämmän sporttimatka tähän saakka, nyt ajankohtaisempiin asioihin!

Heti postauksen alussa olevalta videolta nimittäin näkyy yksi tän päivän punttikoulussa tavoitetuista onnistumisen tunteista. Maastavetoennätys parani taas kolmella kilolla ja olen enää 12 kilon päässä keväälle asettamastani satasen tavoitteesta!

Osa ihmisistä ajattelee automaattisesti siinä kohtaa, kun kokoiseni ihminen alkaa harrastamaan liikuntaa, että hänellä on varmasti laihdutustavotteita. Noita painonpudotustavotteita on itseltänikin jokusen kerran udeltu, mutta olen joutunut tuottamaan kyselijöille pettymyksen kertomalla itselläni olevan vain painonnostotavotteita. Don't get me wrong, ei mua haittaa, jos tän liikunnan lisääntymisen myötä joku kilo vartalosta johonkin häviäisikin, mutta tilanne nyt vaan on se, että omalla kohdallani liikuntahommien tavoitteet ja motivaattorit ovat toiminnallisia. Pidän vartalostani ulkoisesti ihan tällaisellaankin, mutta mua on alkanut kiinnostaa mitä sillä vartalolla voi tehdä. Kiinnostaa esimerkiksi parantaa liikkuvuutta, saada lisää voimaa ja tuntea itseni vahvaksi.

Laihdutusvinkkejä ei täällä siis ole edelleenkään luvassa, ihan vaan liikuntajuttuja. Painoa lupaan tarkkailla ainoastaan tangon päissä.

 


8 Comments
  • Elina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei mahtavaa että jatkat näitä liikuntajuttuja! Mulle on ihan se ja sama kumpaan blogiin kirjoitat, pääasia että kirjoitat. 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mustakin on mahtavaa jatkaa näitä!

  • Hansu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täältäkin pisteet liikuntajuttujen kirjoittamiselle! Ja ihanan virkistävää ettei sulla liikunnan päätavoitteena ole laihtuminen. Tuntuu, että joka paikka on täynnä vain sitä yhtä ja samaa eli laihtumisella liikunnan avulla. Miksi pitäis laihtua, jos on tyytyväinen ja varmasti kaikki meistä koosta ja kiloista riippumatta haluaa olla toimintakykyinen ja hyvässä kunnossa. Jatka siis entiseen malliin 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Se on kyllä hämmästyttävää miten hankalaa se on joidenkin käsittää, et joku ylipainoinen liikkuu muuten kuin miinuskalorit mielessä. Oon vissiin vähän outolintu. 😀

  • Tiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on itselläni alkanut tuossa muutama viikko sitten ihan samanlainen projekti, eli liikunnan iloa metsästellään täälläkin. Toki siinä samassa myös opettelen säännöllisempää ja terveellisempää ruokailua (koska ei oikeesti oo ihan tervettä vetää yhtä päivää yhdella pikkuaterialla ja toisena ahmia päättömästi), mutta ennen kaikkea motivaattorina mullakin toimii se hyvä olo ja toimiva kroppa, ei painonpudotus.

    Eli mielelläni mäkin luen näitä liikuntapostauksia! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      itsekin koitan opetella parempaa ruokarytmiä, mutta epäsäännöllisessä arjessa se tuntuu ihan sairaan hankalalta. Odotan tähänkin asiaan parannusta työkuvioiden muuttuessa säännöllisemmiksi. Aamiaista olen sentään alkuvuoden aikana oppinut syömään jo aika hyvin. Etenkin työaamuina uppoaa puuro ja se on tosi hieno muutos kaltaiselleni ihmiselle joka on vuosia vältellyt aamiaista.

  • Arja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hoikkana liikkuvana ihmisenä voin lohduttaa, että paino vaan noussut kun aloin tosissani juosta. Mutta ei haittaa mua ollenkaan, koska eka kertaa elämässäni syön kunnolla. Viimeisetkin rippeet syömishäiriöstä ja nurjasta suhtautumisesta syömiseen on jäänyt. Mulla on nykyään nälkä ja ruokahalua. Ihanaa.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mulla on pysynyt paino nyt ihan samoissa jo muutaman vuoden olenpa sitten liikkunut taikka en takka syönyt miten vaan. Mutta lihasta oli enempi nyt kuin kolmen vuotta sitten! Se on hyvä juttu!

Post A Comment