Wet look -tukkatuotteet

Olen viihtynyt suurimman osan kesästä hiukset kiinni johtuen ihan puhtaasti käytännöllisyydestä ja helppoudesta. Siinä joka-aamuista ponnaria viritellessä minulta on mennyt ihan ohi kuinka paljon tukka onkaan ehtinyt kasvaa pituutta. Eilen kuitenkin liimattuani hiukset pitkin päätä tuli jo mieheltä kommenttia melko käskevään sävyyn, että olis neidillä kuulema kiire kampaajan pakeille. Ja en voi kyllä väittää vastaan, niin kivalta kuin tuo nyt muutaman kerran kokeilemani wet look muuten näyttääkin, niin tuo korvan takaa töröttävä kihartuva tupsu on kyllä varsin kaamea. 😀 Koitan huomenna muistaa varata ajan Maikun saksittavaksi. Tällä samalla mallilla meinaan edelleen jatkaa, mutta lyhennetään hieman.

-kuvan tuotteet saatu-

En vieläkään ole kokeiluistani huolimatta saanut hiuksia pysymään niin märän näköisenä kuin haluaisin. Kun geeli kuivuu, häviää myös se paras wet look -fiilis. En tiedä pitäisikö olla jotenkin erilainen geeli? Mutta nyt olen sentään oppinut käyttämään geeliä riittävän paljon, sitä saa nimittäin läträtä yllättävän paljon päästäkseen toivottuun lopputulokseen. Kuvien kampaukseen olen käyttänyt kuvassa näkyviä Cutrinin tuotteita.

Ensin olen hieronut tukkaan kauttaaltaan Chooz Memory Styling Geeliä ja kammannut sitten haituvat haluttuun asentoon. Lisäkiinnitykseksi kerros hiuslakkaa ja geelin kuivuessa katoavaa kiiltoa paikkaamaan olen sitten lätrännyt Shine Spraytä. Siinä oli määrällisesti enempi tukkatöhnää yhdelle päivälle kuin normaalisti käytän viikossa. Mutta kyllä sitten pysyikin tupee sileänä ja asennossa ihan koko päivän.

Vaikka enimmäkseen tosiaan heilunkin tukka pienellä nutturalla (kuten vaikka täällä), niin olen silti ehtinyt huomata, että tåä malli taipuu vaikka mihin, myös varsin naisellisiin muotoihin. Esimerkiksi tänään geelin kanssa leikkimiset johtivat TÄHÄN Instassa nähtyyn tötteröön. Mulla on itsellä ollut koko kesän jotenkin tosi nätti olo johtuen siitä, että näiden hiusten kanssa kasvot on jotenkin paljon nätimmin esillä kuin kaikkien aiempien "kuollut majava naamalla" -hiusmallieni kanssa. Joidenkin mielestä tämä sivuilta ja takaa kynitty tukka rumentaa ja on "miehekäs", mutta itsellä on ihan eri lasit päässä. Toisinaan kyllä mietin huvittuneena, että minkähänlaista kampausta ne ihmiset oikein miettii, jotka kommentoivat, että "oisit nätimpi jos sulla olis naisellisempi tukka".

Mikä teidän mielestä olis mulle nätimpää ja naisellisempaa? Tämä kysymys nyt asetettu siis ihan puhtaassa itseni huvittamismielessä, ei siksi, että olisin tippaakaan hiusvinkkien tarpeessa. Tämä malli nimittäin pysyy nyt ainakin toistaiseksi! 😀


Tags:
16 Comments
  • Henni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No, nyt kun kerta oikein kysyit niin kerrotaan suoraan sitten. .. Henk-koht mielipiteeni on, että tämä on epäimartelevin leikkaus joka hiuksissasi on ollut. Sivuilta ajeltu look korostaa aivan kohtuuttomasti kasvojesi pyöreyttä, ja lopputulos on mielestäni harmillinen. Suoraan sanottuna tällainen kampaus rumentaa sinua ja paljon. Eron huomaa heti esimerkiksi tämän postauksen kuvissa verrattuna nutturakuviin, sillä heti kun kasvosi saavat hiuksista vähän kehystä, ne pääsevät paremmin oikeuksiinsa ja kyllä, mielestäni myös esille. Mutta toki tukkasi on oma ja teet juuri itsellesi sopivat valinnat, mutta kerroinpa nyt kun kerran kysyttiin! 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä en mielestäni pyytänyt kertomaan lisää tämän tukan rumentavuudesta vaan mua kiinnosti ne mielikuvat siitä millainen se sellainen kaunistava ja naisellinen tukka oikein olisi? Kuvailu kampauksesta millaisessa minut mieluummin näkisi. Tuo ”kasvoille kehystä” oli kommenttisi ainoa viittaus itse mun kysymykseen, muuten käytit vaan ilolla muka saamasi luvan mollaamiseen. 😀

  • Mia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kauniisiin kasvoihin käy tukka ku tukka joten you can pick anything you like. Tämä kyllä valaisee sun kasvot oikeasti 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mä olen omasta mielestä jotenkin iloisemmankin näköinen kun on naama näkyvillä 😀

  • Lotta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No ehdottomasti juuri nää lyhyet mallit sopii sulle, en ikimaailmassa osaisi kuvitella sulla jotain pitkiä hiuksia 😀 Näissä on tarpeeksi särmää ja sopii kuin nakutettu sun nassuun sekä sun omaan tyyliin. Mulle tulis auttamatta täysin feikki fiilis susta jos sulle yhtäkkiä ilmestyis iso kiharapilvi, se ei kuvastais sitä Veraa, mikä me ollaan blogin kautta opittu ”tuntemaan”, ei ainakaan tällä hetkellä 😀 Hui.

    • Lotta
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jahas ja niin ihan piti *Veeraa olla, ellet halua vaihtaa nimeä? 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      siis mähän olen toisinaan nähnyt painajaisia et mut pakotetaan laittamaan pidennyksillä pitkä tukka. 😀

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kyllä kaikki lyhyet mallit on sun juttu. 🙂 piti muuten eilen kysyä että mitä oot/te mieltä tästä mun pidemmästä tukasta..? haikailen kovasti itselleni lyhyttä mutta silti tunnen kotoisaksi tämänkin mitan ja on paljon helpompi kuin lyhyt 🙂 siis itselleni kun en jaksa laittaa…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Se itse asiassa passasi sulle niin hyvin, että mä en edes muistanut sun lyhyempää tukkaa ennen kuin nyt kun kysyit. 😀 Eli tosi luonnollisen ja hyvän näköinen.

  • Sande
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuten joku aiemmin sanoikin, niin kauniisiin kasvoihin käy malli, kuin malli. Lyhyt tukka käy sulle hyvin ja kun kasvot ja olemus on naisellinen, niin en ainakaan blogikuvien perusteella saa susta miehekästä mitenkään 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ja voihan sitä sama ihminen olla naisellisempi tai miehekkäämpi aina vähän päivästä riippuen. Vapaa-ajalla ulkoasuni on monelta kohdin naisellisempi kuin vaikkapa töissä ja se on vallan fine.

  • Tiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä olen itse törmännyt näihin ihmeellisiin kommentteihin hiuksista, yleensä sanojina on olleet tällaiset ’hiukset ovat naisen kruunu’-tyypit, joiden mielestä naisten hiusten täytyy olla pitkät ilman mitään haihatteluja, ennenkuin ne vaihdevuosi-ikäisenä leikataan lyhyeksi, koska vanhoille naisille ei sovi pitkät hiukset. Olen tyytynyt vastaukseksi näihin kommentteihin pyörittelemään silmiäni ja tuhahtelemaan paljon puhuvasti.
    Itselläni on juuri työn alla kasvattaa tukkaa vähän samaan malliin kuin sinulla, ja malliin kyllästyttyäni ajattelin leikata siilin. Hiukset on naisen kruunu, my ass 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mä olen kans törmännyt ihmisiin jotka ihan tosissaan on sitä mieltä et nainen ei oo nainen ilman pitkää tukkaa. Se on ihan naurettavaa. 😀
      Ja samanlaiset ajatukset täälläkin, että tästä mallista pääsee varmaan parhaiten eroon vetämällä kaiken pois.

  • Hanko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Joku sellainen pixie -tyylinen leikkaus olis ehkä perinteisemmällä tavalla naisellisempi, mut täs nykyisessä on enempi asennetta. 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no joo, pixie cut on kyllä aika kiva! Mut ongelma omassa mielessä on varmaan just se naisellisuus. 😀

  • Rosa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, jos joskus kyllästyt nykytyyliin, tähän kannattaa palata; leikkaukseltaan ja tyyliltään paras, naisellinen, nätti, mutta silti sun näköinen 🙂 http://tyyliametsastamassa.vuodatus.net/lue/2008/08/the-new-tucca-ja-vah

Post A Comment