1. Toppi-Reebok, Ellos Vaikka siviilissä en tällaisia väri- ja kuvio -oksennuksia päälleni pukisikaan, niin urheiluvaatteissa ne viehättää.
  2. Sukat-Puma, Ellos Nämä Puman varrettomat sukat ovat ehdottomat lempparini! Eivät kurkistele rumasti treenikengistä.
  3. Trikoot-Nike, Zalando Värikkäiden ja kuviollisten yläosien kanssa kokonaisuutta rauhoittaa mstat trikoot
  4. Painonnostokengät-Adidas Itselläni käytössä olevista Powerlift 2.0 -kengistä on tullut markkinoille uusi väri.
  5. Toppi-Reebok, Ellos. Vaakaraidat leventää, tekisikö ne myös lihaksikkaamman näköiseksi? 😀

Se on hieno tunne, kun kävely on tönkköä ja takamuksessa ja reisissä sykkivä kevyt kipu muistuttaa, että siellä kaiken läskin alla on myös lihasta. Tätä fiilistä ei olekaan kesän aikana koettu sillä sporttitouhut jäivät touko-kesäkuun vaihteessa ihan hunningolle. Ei mitään sen kummempia syitä kuin että en vaan saanut ahteriani ylös sohvalta. Alkukesä meni kohdallani sellaisessa väsymyksessä ja sumussa, että en tehnyt juurikaan muuta kuin kävin töissä ja nukuin ja sitten sitä vaan jotenkin ajatteli suosiolla palaavansa salille syksyllä ns. uuden kauden alkaessa. Eilen sitten muutaman kuukauden tauon jälkeen punttikoulussa kyykätessä jysähti mieleen kyllä melkoinen katumus siitä, että päästi itsensä hunningolle. Rauta painoi aivan liikaa, tempauksen kertaamisen sai jälleen kerran aloittaa pelkällä tangolla ja jo muutaman etukyykyn jälkeen piti alkaa vilkuilemaan kelloa, että koska kidutus olisi ohi.

Olo oli siis monella tavalla epämukava, mutta löytyihän siitä painojen pariin paluusta jotain positiivistakin kuten se, että eräs nuorimies kommentoi rinnallevetojani katsoessaan, että "sä olet kyllä käynyt täällä aiemminkin.". En siis ollut taantunut aivan ensikertalaisen tasolle vaikka se itsestä siltä tuntuikin. Ilahdutti kovin. Päivän positiivisiin kuului tietenkin myös punttikoulusta tutuksi tulleiden kivojen treenikavereiden näkeminen ja se, että ylipäätään sain itseni raahattua paikalle. Kyllä se tästä taas lähtee! Ensi viikolla suunnitelmissa palata myös Lastaamon CT Voima -tunneille.

Pyörin eilen Intersportin hyllyjen välissä ja myyjä tuli kysymään mitä etsin. "Treenimotivaatiota lähinnä metsästän", oli vastaukseni. Oikeasti en kyllä itse tarvitse tällä hetkellä yhtään urheiluvaatetta, sillä viime talvena tuli hankittua yhtä jos toistakin, mutta ainahan niitä uutuuksia on kiva kyylätä ja ainakin itselleni ne kunnolliset ja hyvän näköiset treenireleet ovat todella tärkeitä. Haluan päälleni vaatteita joista tulee energinen ja sporttinen olo ja sitä en itse missään virttyneissä verkkareissa ja ikivanhassa t-paidan retkussa tavoita.  Vaikka oma sporttivaatekaappi onkin tällä hetkellä kunnossa, niin keräilin kuitenkin kollaaseihin muutamia omaa silmääni miellyttäneitä syksyn uutuuksia itselleni tutuilta ja käytössä hyväksi havaituilta merkeiltä. Kaikki kollaasien tuotteet ovat sellaisia joista kokovalikoima riittää ainakin kaltaiselleni 46-48 kokoiselle.

 

  1. Pitkähihainen pusero-Nike, Ellos. Syksyn viimassa lenkkeillessä tarvitaan pitkät hihat.
  2. Trikoot-Reebok, Ellos. Hirveen harmillista, etten oo trikoiden tarpeessa, nää niittipöksyt ois upeet!
  3. Haalari-Nike, Stadium. Haalarin mahtavuutta punttihommissa olen hehkuttanut jo aiemminkin. Ei turhaa pöksyjen nostelua kyykkysarjojen välissä!
  4. Toppi-Nike, Zalando. Tiukan haalarin päällä on kiva käyttää ohutta ja keveää toppia.
  5. Painonnostokengät-Adidas, Fitnesstukku. Kun sain ensi kerran painonnostokengät jalkaan, parani kyykyt selkeästi. Power Perfect II -mallissa kantaa on vielä hieman enemmän kuin edellä nähdyssä Powerlifteissä.

En kai mä ollut ainoa joka lusmusi kesän? Kai jollain muullakin on sama uudelleen aloittamisen kauhu kuin minulla??


Nyt se kuulkaa taas iski, hillitön stressi tulevasta. Ahdistus siitä, että ei ole mitään suunnitelmia, tavotteita eikä päämääriä. Mun viimeinen töitä tietävä kalenterimerkintä töröttää allakassa 5.9. ja se on sitten taas ihan herran haltuun. Yritän sanoa itselleni, että tähän epävarmuuteenhan ehti jo reilussa vuodessa tottua ja kaikki sujui oikein hyvin ja hommia putkahteli kyllä tasaisesti, mutta jostain syystä tämä 5 kk kokopäivätöitä ja hyvää liksaa pisti pakkaa sen verran sekaisin, että tyhjään hyppääminen hirvittää jälleen.

Olenkin nyt sitten taas viime päivinä A) selannut epätoivoisena työpaikkailmoituksia, B) miettinyt voisinko alkaa opiskelemaan jotain ja C) laskenut kuinka pitkälle säästöni riittävät jos tienestit loppuvat. Kohtaan A) olen todennut, että ois kiva osata muutakin kuin kuvata. Asia B) eli opiskelu on käynyt mielessä lähinnä siksi, että en ole vielä koskaan ennen ollut tilanteessa jossa minulla ei olisi mitään tutkintoa tähtäimessä. Siitä saakka, kun astuin koulutielle vuonna 1988, on minulla ollut jotain opintoja kesken tai tähtäimessä aina menneeseen kevääseen saakka. Tuntuu, että kehitykseni pysähtyy, jos en opiskele. Mutta sitten taas toisaalta en kyllä enää jaksaisi mitään kovin pitkäjänteisiä opintoja. Ennemminkin mielessä pyörii erilaiset lyhytkurssit asioista jotka tukisivat jo olemassa olevaa osaamistani.

Ja mitä tuohon kohtaan C) eli rahaan tulee, niin iloitsen siitä, että tämän sijaisuuspätkän ansiosta olen saanut koottua puskuria muutamaksi kuukaudeksi. Ja minä kun jo niin ehdin herkutella ajatuksella, että käyttäisin rahat vaikka reissaamiseen ja saisin vihdoin hankittua yhden kaipaamani objektiivin, mutta mitä enemmän on paniikki nostanut päätään, sitä varmempi olen ollut, että joudun käyttämään kasaan saamani säästöt kaikkeen tylsään ja arkiseen kuten vuokraan ja lainanlyhennyksiin.

Mistä sitä ihminen aina saa kehitettyä itselleen ahdistuksen ja stressin? Siis juurihan minä viime talvena olin oikein tyytyväinen vapaaseen, epävarmaan ja yllätykselliseen elämääni. Epäilen, että tulen pitämään siitä taas pian kovastikin, mutta jotain pieniä merkkejä toimeentulosta ja jonkinlaisia tavoitteiden poikasia se kyllä vaatii. Mutta mistä mulle tavoitteita ja elämän pieniä maaliviivoja? Mä haluaisin löytää jonkin jutun mistä innostua ja missä kokea onnistumisen tunteita, mutta mä en yhtään tiedä mitä se vois olla. On vaan olo, että jokin innostuksen ja ilon liekki tarttis saada sytytettyä valaisemaan omaa arkea.  Se on näitä first world problemseja kun kaikki on ihan hyvin, mutta silti jotain puuttuu.

Näillä sekavilla ajatuksilla on hyvä palata pienen tauon jälkeen tänne blogiin. Toivottavasti ruudun sillekin puolelle joku palaa. Jos teitä siellä on, niin kertokaa mulle millaisia tavoitteita teillä on tällä hetkellä? Mitä kohti te ponnistelette?


Nyt se kuulkaa taas iski, hillitön stressi tulevasta. Ahdistus siitä, että ei ole mitään suunnitelmia, tavotteita eikä päämääriä. Mun viimeinen töitä tietävä kalenterimerkintä töröttää allakassa 5.9. ja se on sitten taas ihan herran haltuun. Yritän sanoa itselleni, että tähän epävarmuuteenhan ehti jo reilussa vuodessa tottua ja kaikki sujui oikein hyvin ja hommia putkahteli kyllä tasaisesti, mutta jostain syystä tämä 5 kk kokopäivätöitä ja hyvää liksaa pisti pakkaa sen verran sekaisin, että tyhjään hyppääminen hirvittää jälleen.

Olenkin nyt sitten taas viime päivinä A) selannut epätoivoisena työpaikkailmoituksia, B) miettinyt voisinko alkaa opiskelemaan jotain ja C) laskenut kuinka pitkälle säästöni riittävät jos tienestit loppuvat. Kohtaan A) olen todennut, että ois kiva osata muutakin kuin kuvata. Asia B) eli opiskelu on käynyt mielessä lähinnä siksi, että en ole vielä koskaan ennen ollut tilanteessa jossa minulla ei olisi mitään tutkintoa tähtäimessä. Siitä saakka, kun astuin koulutielle vuonna 1988, on minulla ollut jotain opintoja kesken tai tähtäimessä aina menneeseen kevääseen saakka. Tuntuu, että kehitykseni pysähtyy, jos en opiskele. Mutta sitten taas toisaalta en kyllä enää jaksaisi mitään kovin pitkäjänteisiä opintoja. Ennemminkin mielessä pyörii erilaiset lyhytkurssit asioista jotka tukisivat jo olemassa olevaa osaamistani.

Ja mitä tuohon kohtaan C) eli rahaan tulee, niin iloitsen siitä, että tämän sijaisuuspätkän ansiosta olen saanut koottua puskuria muutamaksi kuukaudeksi. Ja minä kun jo niin ehdin herkutella ajatuksella, että käyttäisin rahat vaikka reissaamiseen ja saisin vihdoin hankittua yhden kaipaamani objektiivin, mutta mitä enemmän on paniikki nostanut päätään, sitä varmempi olen ollut, että joudun käyttämään kasaan saamani säästöt kaikkeen tylsään ja arkiseen kuten vuokraan ja lainanlyhennyksiin.

Mistä sitä ihminen aina saa kehitettyä itselleen ahdistuksen ja stressin? Siis juurihan minä viime talvena olin oikein tyytyväinen vapaaseen, epävarmaan ja yllätykselliseen elämääni. Epäilen, että tulen pitämään siitä taas pian kovastikin, mutta jotain pieniä merkkejä toimeentulosta ja jonkinlaisia tavoitteiden poikasia se kyllä vaatii. Mutta mistä mulle tavoitteita ja elämän pieniä maaliviivoja? Mä haluaisin löytää jonkin jutun mistä innostua ja missä kokea onnistumisen tunteita, mutta mä en yhtään tiedä mitä se vois olla. On vaan olo, että jokin innostuksen ja ilon liekki tarttis saada sytytettyä valaisemaan omaa arkea.  Se on näitä first world problemseja kun kaikki on ihan hyvin, mutta silti jotain puuttuu.

Näillä sekavilla ajatuksilla on hyvä palata pienen tauon jälkeen tänne blogiin. Toivottavasti ruudun sillekin puolelle joku palaa. Jos teitä siellä on, niin kertokaa mulle millaisia tavoitteita teillä on tällä hetkellä? Mitä kohti te ponnistelette?