
09.03.2016 Timanttien säihkettä ja pornokaappi Rosenborgin linnassa
Amorphis-keikan ja olutkuppiloiden lisäksi meillä ei ollut Köpis-reissullemme kauheasti etukäteissunnitelmia. Sen verran olin kuitenkin nähtävyyksiä googletellut, että minua kiinnosti kuningaskunnan historia ja etenkin linnat. Päädyttiinkin sitten lauantaina nappaamaan bussi kohti Nørreportin asemaa, mistä on ihan lyhyt kävelymatka Rosenborgin linnaan. Rosenborgs slott ei ensinäkemältä näytä ulospäin mitenkään superloisteliaalta linnalta, mutta tiiliverhoilun ei kannata antaa hämätä. Sisään astumalla nimittäin löytää itsensä hämmästelemästä kultaa, marmoria, silkkiä ja norsunluuta täynnä olevaa sisustusta ja esineistöä.
Rosenborgin renesanssityylisen linnan rakennutti 1600-luvun alussa kuningas Kristian IV ja se toimi kuninkaiden asuinpaikkana 1700-luvun alkuun saakka. Sen jälkeen linna palveli kuninkaallisia enää arvoesineiden ja huonekalujen säilytyspaikkana ja toisinaan juhlatilana. Julkiseksi museoksi Rosenborg avattiin jo vuonna 1838 ja siellä on esillä Tanskan kuninkaalliset esinekokoelmat aina 1500-luvulta 1800-luvulle.
Ja hitto, oli se vaan melkoisen upea paikka. Itse kuljin ihan haavi auki huoneesta toiseen yrittäen mielessäni kuvitella millaista noiden kuninkaallisten elämä linnassa on aikoinaan ollut. Palvelusväkeä on pitänyt olla ihan jo takkatulien ylläpitoon hillitön määrä. Aikaa on seurattu täyskultaisesta kellosta, kirjeet kirjoitettu marmorisen kirjoituspöydän ääressä kastaen kynää norsunluusta veistetyssä mustepullossa. Kaulassa on roikkunut timantteja enemmän kuin niska kestää ja ruoka ja juoma on nautittu kultalautasilta ja kristallilaseista.
Ja lapsukaisetkin on tietenkin viety kuvattavaksi, tai siis ikuistettavaksi. Oikealla on Christian V kuvattu 4-vuotiaana pikkuprinssinä noiden samojen leikkikanuunoiden ympäröimänä, jotka olivat esillä taulun yhteydessä. Isi oli ajatellut, että lapsi pääsee heti nuoresta iästä lähtien harjoittelemaan sotastrategioita, kun on oikeanlaiset vehkeet.
Yksi pieni huone oli kauttaaltaan peilien peitossa, siihen oli inspiraatio saatu suoraan Versaillesista. Jonkun kuninkaan kerrottiin säilyttäneen tämän peilihuoneen yhdessä komerossa "eroottisia kokoelmiaan". Mitähän on mahtanut 1600-lukulaisessa kuninkaallisessa pornokaapissa oikein ollakaan.. Maalauksia alastomista naisista? Kullasta ja norsunluusta valmistettuja seksivälineitä?
Koska linnan kellarista löytyy melkoinen kasa kruununjalokiviä, oli pihalla tietenkin oltava aseistetut vartijat aarteita turvaamassa.
Bongaa kuvasta itse turisti!
Mietittiin tämänkin lootan kohdalla, että mikähän mahtaa olla sen arvo. Kyseessä on nimittäin itse Abraham Lincolnin Frederik VII:lle lahjoittamat Colt-pistoolit. Melkoista historian siipien havinaa oli selvästi kuultavissa.
Kellarin vitriineissä köllötteli toinen toistaan säihkyvämpiä aarteita: koruja, paraattimiekkoja ja tietenkin kruunuja. Kuvassa on lähes kolme kiloa painava 1596 valmistunut Christian IV:n kruunu. En pysty edes kuvittelemaan montako kymmentä/saataa kiloa kultaa, helmiä ja timantteja meitä ympäröikään seistessämme aarekammiossa tuijottamassa kaikkea sitä säihkettä. Vitriineissä oli esillä myös kullasta valmistetut kasteastiat: kastemalja, vesikannu ja kynttilänjalat, joita käytetään edelleen, kun kuningasperheen lapsia kastetaan. Juu, onhan sitä meilläkin monella joku kastemekko joka on kulkenut suvussa vaikka 70 vuotta, mutta 350-vuotta käytössä ollut kultainen kastemalja on jo vähän eri leveleillä.
Viihdyttiin linnassa molemmat ja siellä oli hurjasti nähtävää. Jos siis historialliset hulppeudet yhtään kiinnostaa, niin tämä kohde on Kööpenhaminan matkailijalle ihan must. Kannattaa ehdottomasti tarkastaa aukioloajat linnan nettisivuilta, sillä esimerkiksi näin talviaikaan linna on avoinna vain klo 10-14.
Haituva
Posted at 00:00h, 30 marraskuunRosenborg on loistava juuri siksikin, että siellä on jo varhain alettu jättää huoneita muuttamatta uuden muodin mukaiseksi. Kiva, että sallivat nykyisin kuvaamisenkin, hyvä muutos linnojen ylläpidolta. Itse kävin neljä ja puoli vuotta sitten sekä Rosenborgissa, Christiansborgissa, että Amalienborgissa ja missään niistä ei saanut kuvata. Olisi niin mieluusti ikuistanut niitä upeita näkymiä.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJuu, mä yllätyin tosi iloisesti, kun kuvaaminen oli oli tuolla ihan vapaata! 🙂