Kirsikat kännissä – herkullinen kakku uudenvuoden juhliin!

Viskin ystävänä mieheni ei voinut vastustaa Soppa365-sivustolta löytynyttä Jouluyön viskikakku -nimistä reseptiä ja se kuulosti sen verran erikoiselta, että taltioin leivontaoperaation kuvakertomuksen muotoon.

Vaikka kakun nimessä mainitaankin joulu, niin tämä on makujensa puolesta oikein sopiva mihin tahansa talven juhliin. Mitään varsinaisia joulumausteita se ei sisällä, mutta viskin runsas käyttö tekee siitä pakkaspäiviin sopivasti lämmittävän.

Varsinaisen reseptin löydät siis TÄÄLTÄ. Alla vain ns. meidän kommenttiraita.

Ohjeessa taikinaan tulee 1 rkl tuoretta rosmariinia, mutta meidän kakkuun meni kyllä enemmän. Mutta todettiin, että lisäkään ei olisi ollut pahitteeksi. Rosmariini ja tumma suklaa toimivat vaan todella hyvin yhteen!

Kakkuun tulevat aprikoosit ja kirsikat uitetaan 2 desissä viskiä. Reseptissä maustumisajaksi sanotaan ”vähintään 2 tuntia” ja voimme todeta sen olevan varmasti lähempänä oikeaa ratkaisua kuin meidän 12 tuntiamme.  Yön yli viskissä lilluneet kirsikat olivat nimittäin aika tujuja! 😀 Aprikoosit puolestaan eivät olleet lainkaan liian ”viskisiä”. Mutta muutama tunti siis riittänee oivasti tähän uimareissuun.

Kannattaa myös hieman kiinnittää huomiota, että millaista viskiä tähän käyttää. Mitään savuista emme hommaan suosittele, mutta esimerkiksi erilaiset Cherry Cask -viimeistellyt viskit sopivat hienosti. (Omaan kakkuumme käytimme puolet kuvan Bowmorea ja puolet Benromachin 10 vuotista, niitä kun sattui hyllystä löytymään)

Voi, tumma suklaa ja rosmariinit kattilassa somasti sulaksi ja sekaisin! Ja toinen kattila voideltiin ja jauhotettiin kaakaojauheella. Ai miksikö kattila? No kun irtopohjavuokamme oli tälle ohjeelle liian suuri. Käytettäväksi suositellaan noin 17 cm vuokaa ja sellainen meiltä puuttui.

Muna-sokerivaahto, kuivat aineet ja voi-suklaaseos varovasti sekaisin ja uuniin!

Paistetaan uunin alatasolla noin 25 min. Kakkupohjan voi hyvin valmistaa jo edellispäivänä valmiiksi ja tehdä loppuun vasta tarjoilupäivänä. Näin mekin teimme.

Kakkupohjan kuuluu jäädä keskeltä kosteaksi, jotta se kumoamisen jälkeen lässähtää keskeltä muodostaen näin kivan kolosen niitä viskissä uineita hedelmiä varten. Tämä lässähtäminenhän on juuri se asia mistä kakkua tehdessä aina varoitellaan, mutta tässä siihen nimenomaan pyritään. Tommin kakku romahti juuri sopivasti.

Sitten vaan monttu täyteen kännisiä kirsikoita ja aprikoosin paloja.

Kostuta kakkua viskillä, mutta älä käytä ihan kaikkea, sillä osa siitä tarvitaan vielä kakun päälle valuteltavaan hunaja-viskiliemeen!

Päälle valmistetaan vielä vesihauteessa 3 valkuaisen sveitsilainen marenki. Teräksinen kulho olisi tässä hommassa parempi kuin tuo meidän lasinen. Lasinen kun säilyttää lämmön paljon teräksistä kauemmin joten valkuainen meinasi lähteä kulhon reunoilta kypsymään liikaa vaikka kulhon oli jo nostanut pois kattilan päältä. Eli tarkkana siis, ettei tule kokkelia marengin sijaan!

Kuohkea ja herkullinen marenki lusikoidaan kakun ja hedelmien päälle. Ei tarvitse mitenkään siloitella vaan saa olla ihan vaan ronski marenkiläjä.

Sitten vielä koristellaan jäljellä olevilla hedelmillä, rosmariinilla ja pähkinöillä ja tuprutellaan tomusokeria päälle. Ja voi kun vielä olisi ollut tohotin, niin olisi saanut paahdettua marengin pinnan kauniiksi! Se puuttunut pieni irtopohjavuoka ehdittiin nyt joulun jälkeen jo hankkia, mutta pitäneekö lisätä ostoslistalle vielä tohotinkin.

Juuri ennen tarjoilua voi kakun päälle valutella vielä viskihunaja-liemestä raitoja!

Vaikka kirsikkamme olivatkin vähän turhan kännissä, niin kakku oli silti oikein loistava ja sai hyvää palautetta kaikilta joulupöydän ruokailijoilta. Tämä herkku sopii hienosti vaikka uudenvuoden illalliselle!

PS. Leipuri totesi näitä kuvia katsoessaan, että ”olisin minä voinut jonkun kauniimmankin paidan laittaa sun blogikuviin”. Voi toista, niin ne nämä blogimaailman vaatimukset on jo syöpyneet tuon miekkosenkin mieleen. 😀 😀


Tags:
9 Comments
  • Eetäti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hienolta näyttää teidän kakku ja varmasti maistuu mainiolta<3 Mutta Veera mites tuo teidän kattila, sen kädensijat näyttää ihan muovisilta, eivätkö ne kärsineet uunissa? Vai oliko lämpötila kovin matala? Monen kattilan muoto sopisi kakulle mainiosti, mutta nuo kädensijat mietityttävät. 

    ps. leipurin paita on mitä mainioin 😀 Isot rispektit teille kädentaitajille niin ruuanlaaiton kuin muidenkin taitojen osalta lähettää tämä kengätön suutarinlapsi.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      175 astetta, ja hyvin nuo näytti kädensijat sen kestävän. 

  • Martina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haha, ihana mies! 😀 Hyvännäköinen ja -kuuloinen kakku, aika mielenkiintoinen ohje – vois joskus kokeilla!

    PS. Mä kiinnitin kans ekasta kuvasta lähtien huomioo pääkokin paitaan 😛

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mitäpä tuosta. Eikös se siivonnu vessaakin samassa paidassa.

  • Mei
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hienohan tuo paita on, mutta mikä parta! Wau.
    Kiitos reseptistä. 

  • MariaO
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muakin mietitytti nuo kattilan kahvat. Jotenkin siistii, että sinne vaan uuniin sen kummemmin pohtimatta ja hyvin kesti! Itse nimittäin harrastelijaleipurina olen välillä miettinyt miten just hyvän kokosia kattilat olis kakkupohjille, mutta ne muoviset kahvat.. Jotain muutakin piti kommentoida, mut unohdin. Hyvää uutta vuotta!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kyllä se tuo leipuri sen asian pohti ja oli jostakin syystä tietoinen, että ne tuon lämpötilan kestää. Itsehän en just olis uskaltanut laittaa sitä uuniin, mutta enempi tuo ukko näistä asioista tietää kuin minä.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tommin puserossahan on kakun päällä olevien herrrkkujen värisävyjä 😀 ! Ihana ohje, kiitos, pitääpä tässä sokeritammikuuta juhlistaa kakkusella jossain vaiheessa.

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vitsit kun sulla on komea mies ja kakkukin näyttää hyvältä👍 Kaikkea hyvää teille vuodelle 2018🥂

Post A Comment