Vähän erilainen kesäduuni – Osallistun Suurin pudottaja -ohjelmaan!

Olin koko kevään miettinyt, että ”tapahtuispa jotain yllättävää ja jännää tai pääsisinpä jotenkin hetkeksi irti omasta arjestani.” Kesästä oli duunien puolesta tulossa eka kertaa vuosiin varsin hiljainen ja mietiskelin, että nyt olisi kerrankin aikaa itselleni.

Katselin löytyisikö Helsingistä muutamaksi viikoksi joku kämppä vuokralle ja googlailin jopa erilaisia retriittejä (joita ei tokikaan tänä kesänä paljoa järjestetä). Joka tapauksessa tilaus tutuista ympyröistä poistumiselle ja omaan hyvinvointiin keskittymiselle oli kova.

Sitten sain yllättävän puhelun, jonka ehdotukseen pyysin yön yli harkinta-aikaa, mutta vastasin jo kolmen tunnin kuluttua myöntävästi.

Suurin pudottaja Suomi Veera

Tämän vuoden kesäduunina on keskittyä omaan hyvinvointiin ammattilaisten ohjauksessa kameroiden käydessä. Lähden mukaan tulevalle Suurin Pudottaja -kaudelle.

Jos asiaa olisi ehdotettu vuosi sitten, olisi vastaukseni ollut kauan sitten näkemieni Biggest loser -kausien vuoksi ehdoton ei. Nyt kuitenkin kun olin nähnyt viime vuotisen Suurin pudottaja Suomi -kauden ja kun ohjelmaa tekemässä on sama tiimi, uskalsin lähteä mukaan.

Ohjelman nimihän on tokikin ärsyttävä ja perusajatus siitä, että kilpaillaan painon pudottamisessa ei paras mahdollinen. Viime kauden nähneenä ja tuotannon tyyppien kanssa keskusteltuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tässä projektissa on itselle enemmän positiivista kuin negatiivista.

Itseäni ei ole koskaan vaivannut varsinaisesti vaa’an lukema. En määrittele itseäni painoni ja kokoni kautta (muuta kun esim pukeutumisessa, jossa tokikin on esim valikoiman puolesta eri asia olla pluskokoinen kuin ns. normikokoinen), vaan osaamiseni ja tekojeni. En kuvittele, että kuin taikasauvan iskusta minusta tulisi onnellisempi ja elämä muuttuisi kaikin tavoin paremmaksi, jos laihtuisin.

Mutta vahvempi ja jaksavampi mä ehdottomasti haluaisin olla. Ihan vaikka tässä samassa koossa, mutta haaveilen olevani reipas aamuihminen, joka syö fiksun aamiaisen, omaa järkevän ruokarytmin ja jonka energiatasot sen myötä pysyvät hyvinä koko päivän. Ja liikunnasta haluaisin saada elämääni sellaisen rutiinin, ettei se ole ensimmäinen asia, josta aina luovun, kun elämässä tulee eteen kiireinen ja stressaava tilanne tai jokin isompi kriisi.

Mukana kaudella Claudia Eve, Oskari Katajisto, Antti Railio, Daniel Lehtonen, minä, Meiju Suvas, Mika Pohjonen ja Aarni Mikkola. Valmentajina viime kaudelta tutut Aki Manninen ja Janni Hussi.

 

Nyt mulle on ojennettu kuin kultalautaselle mahtava mahdollisuus keskittyä muutaman viikon ajan uusien, parempien rutiinien opetteluun. Ei töitä tai muitakaan häiriötekijöitä. Totesin, että olisi ollut aivan hullua sanoa ei.

Vaikka on se kyllä aivan hullua myös mennä tekemään tällaista televisioon! 😀

Ohjelmaan kuuluu se, että sitä painoa seurataan, itselleni projektissa ja toivottavasti onnistuvassa elämän tapojen muutoksessa on etusijalla muut asiat kuin kilot, koko ja ulkonäkö. Ne asiat muuttuvat mahdollisesti ikään kuin  siinä ohessa.

Tulen varmasti kertomaan tunnelmiani niin ohjelman tekemisestä, treenaamisesta kuin uusien tapojen opettelusta ja niiden vaikeudestakin. Edelleenkään mun kanavissa ei kuitenkaan tulla sanomaan yhtään mitään mitä kenenkään muun tulisi tehdä, ei valittelemaan vatsamakkaroista eikä jakamaan vinkkejä kuinka pukeutua niin, että näyttäisi hoikemmalta tai ylipäätäänkään haaveilemasta jonkin tietyn näköisestä ja kokoisesta vartalosta.

Mun blogi ja somekanavat on aina olleet kokoon tuijottavasta laihdutuspuheesta vapaata aluetta ja ne tulevat siis olemaan sitä jatkossakin. Toivon, että mulla on kilojen sijaan jossain vaiheessa kerrottavana miten paljon kuntoni on kohonnut!

Suurin pudottaja Suomi Veera

Mä olen ihan jo into piukeana lähdössä leirille enkä malttaisi odottaa. Toki mua myös jännittää, että apua mitä jos en jaksa tehdä kaikkea ja onkohan muut osallistujat kivoja ja miten mä kestän olla niin paljon muiden ihmisten seurassa. Mutta päällimmäisenä tunteena on kuitenkin innostus ja ajatus siitä, että tämä poikii varmasti enemmän hyvää kuin huonoa.

Leirille lähtö on edessä jo melko pian. Ohjelma starttaa Nelosella ja Ruudussa syyskuussa. Wish me luck!

 

Kuvat: Atte Mäläskä


43 Comments
  • Netta
    Posted at 11:53h, 11 kesäkuun Vastaa

    Ei helvetti. Hienosti olet osannut häivyttää tuon kaltaisen ohjelman ongelmallisuuden. Ja osallistumalla ohjelmaan teet tyhjäksi jokaisen body positive kommenttisi ja otat osaa toksiseen laihdutuskulttuuriin. Olen pettynyt.

    • Veera
      Posted at 12:07h, 11 kesäkuun Vastaa

      Sulla on toki oikeus olla pettynyt. Mutta mulla on myös oikeus tehdä oman elämäni valinnat ilman, että mietin että joku jossain pettyy.

  • Mertzx
    Posted at 12:16h, 11 kesäkuun Vastaa

    Onnea matkaan!
    Minusta taas olit hyvin pukenut sanoiksi ne ongelmat mitä itselläkin liittyy hyvään ruokarytmiin ja liikuntaan, ja sen seurauksena tulleeseen ylipainoon.
    USAn versioita ohjelmasta en ole pitkään aikaan nähnyt, mutta viime kaudella ehkä ohjelmassa mukana olleiden vuoksi, minusta sanoma oli lämminhenkinen ja nimenomaan jokaisen omiin ongelmiin yritettiin löytää kestäviä ratkaisuja.
    On totta että laihdutusohjelmat ovat ideana terveen kehokuvan kannalta ongelmallisia, mutta toisaalta näin saadaan näkyväksi monenkokoisia vartaloita ja ehkä ihan asiallista pohdintaa siitä kuinka hyvän rytmin ja tasapainon löytäminen voi olla vaikeaa ja haastavaa!

    Minäkin salaa haaveilen, että pääsisin joskus tuollaiselle leirille, missä saisi tuetusti keskittyä vain siihen itseensä!

    • Veera
      Posted at 12:20h, 11 kesäkuun Vastaa

      Jep, tunnistan ehdottomasti sen ongelmallisuuden ja esimerkiksi jenkkien Biggest loser on ollut todella ikävää katsottavaa. Mutta kotimaisen viime kauden nähneenä koin plussat suurempana kuin miinukset.

  • Riikka
    Posted at 12:53h, 11 kesäkuun Vastaa

    Itsellä heräsi heti tämän luettuani ajatus, että oletkohan nyt varmasti osallistumassa ihan oikeaan formaattiin… Kuvailemasi tavoitteet kun eivät oikein äkkisältään tunnu istuvan kyseisen formaatin ideologiaan. Siellähän pääpointti on nimenomaan laihtua mahdollisimman paljon merkittävän lyhyessä ajassa melko kyseenalaisilla metodeilla, ja mainitsit itse että laihduttaminen ei ole sinun #1 tavoitteesi, vaan järkevämmät rytmit ja järkevä syöminen ja tietynlainen kokonaisvaltainen elämänhallinta. Tuohan ei ole harmoninen hyvinvointiohjelma, vaan nimenomaan laihdutusohjelma. Kiinnostaisi kyllä tietää kuinka ”paritat” ajatuksissasi kaikki aiemmat puheesi mm. painosta ja laihdutuksesta tämän kyseisen formaatin ajatusmaailman kanssa ; laihdutuskulttuuria ihannoidaan syömishäiriöidenkin uhalla, ja laihtuminen hyvin voimakkaasti leimataan tässä konseptissa tavoiteltavaksi onnistumiseksi.
    En silti kuitenkaan toivo matkallesi mitään muuta kuin pelkkää hyvää ja onnistumisia valitsemissasi tavoitteissa. Kai sinä itse osaat ne parhaiten omalla kohdallasi määritellä 🙂

    • Veera
      Posted at 12:58h, 11 kesäkuun Vastaa

      Niin, tiedän tosiaan itseni ja omat tavoitteeni. Kuten tosiaan kirjoitin, niin viime kauden nähneenä uskalsin lähteä mukaan ja pystyin parittamaan omat ajatukseni ohjelman kanssa. Sen verran on ollut lääkäreitä koolla ja heidän kanssa jo ohjelman tiimoilta puhunut, että tiedän ettei mun todellakaan tarvitse tehdä mitään terveyteni kustannuksella, enkä sitä tekisikään. Mun tavoitteita on tässä postauksessa kerrottu, oppia uusia parempia tapoja.

  • PäiviS
    Posted at 12:58h, 11 kesäkuun Vastaa

    Onnea matkaan! Varmasti hieno kokemus

    • Veera
      Posted at 12:59h, 11 kesäkuun Vastaa

      Kiitos, itsekin uskon tämän olevan monella tavalla mielenkiintoinen kokemus, olinpa mukana sitten viikon tai useamman. 🙂

  • Anna
    Posted at 13:27h, 11 kesäkuun Vastaa

    Näin. Kun tarjotaan mahdollisuus lähteä telkkariin laihduttamaan, niin roskiin vaan entiset puheet ja takki kääntöön.

    Suoraan sanottuna oon myös pettynyt. Oon seurannut sua vuosia ja tää sotii tosi paljon kaikkea sitä vastaan mitä oot puhunut ja edustanut, koska et voi väittää, ettetkö tietäis esim. Pippa Laukan tai Akin puheita. Toki myös tiedät formaatin ongelmallisuuden ja sen, mitä esim. Syömishäiriöliitto on siitä mieltä. No mutta väliäkös näillä, kunhan pääset olemaan nätti ja laiha.

    • Veera
      Posted at 13:36h, 11 kesäkuun Vastaa

      Ensinnäkin Pippa Laukkahan ei liity tähän ohjelmaan mitenkään.
      Ja kyllä, tiedän Akin sanomisia, mutta hän ei suinkaan ole ainoa tätä ohjelmaa tekemässä.
      Mä en myöskään ihan heti näkisi itseäni laihana vaikka muutoksia elämäntapoihini saisinkin tehtyä.
      Mutta sulla on ihan ok olla sun mielipide.

  • Helena
    Posted at 13:42h, 11 kesäkuun Vastaa

    Niin, mitä edelliskautta muistelen, niin kisaajien viikoittaiset pudotusmäärät ovat olleet varsin maltilliset. En siis näe, että ohjelman tarkoituksena on pudottaa järjetön määrä kiloja hinnalla millä hyvänsä, vaan kuka nyt saakaan selkeitä ohjeita ja suosituksia noudattamalla eniten putoamaan, oli se sitten 5 tai 25 kiloa, voittaa kisan.

    Ja muistaakseni varsin keskeistä on myös liikuntasuoritukset, että kisaajat voivat oivaltaa, että heidän kroppansa pystyy vaikka mihin, eikä tarvitse ajatella, ettei minusta ole treenaamaan lajia x koska olen liian lihava.

    Jokainen laihduttaa omista lähtökohdistaan, joku toinen saattaa osallistua, koska haluaa eroon mahastaan ulkonäkösyistä ja toinen haluaa rutiineja. Pääasia, että jokainen tekee sen itsensä eikä muita varten. Ja todellakin tuossa ohjelmassa on mukana body positiivisuuttakin, edelleen kisan jälkeen kaikki näyttävät eriltä, kaikilla on oma ainutlaatuinen kroppansa eikä ole tarkoituskaan vertailla niitä keskenään tai ajatella, että kaikkien pitää näyttää Hussilta kisan jälkeen.

    Itse olin tosi innoissani tästä uutisesta ja musta on hienoa ja rohkaisevaa, miten meet mukaan kaikenlaisiin juttuihin!

    • Veera
      Posted at 13:54h, 11 kesäkuun Vastaa

      Juuri samoja ajatuksia itselläni. Se kilpailu muita vastaan on vähän kuin hölmö sivujuonne, mutta kyllä viimekaudella ainakin enemmän tuotiin esiin jokaisen halua voittaa itsensä. Ja pudotukset olivat mielestäni varsin järkeviä. Ja voin kertoa, että aika monen lääkärin kanssa on nyt keskusteltu ennen kuin tuonne mennään.

  • Anki Bång
    Posted at 14:01h, 11 kesäkuun Vastaa

    Kommentteja lukiessa vähän ihmetyttää mihin näiden kommentoijien body positiivisuus on kadonnut. Liikkeen tarkoitushan on antaa jokaiselle oikeus omaan kehoon sellaisena kuin se on. Tämä antaa myös oikeuden tehdä valintoja siihen kehoon ja terveyteen liittyen. Jos ei pidä formaatista, ei ohjelmaa kannata katsoa. Mutta jos Veera haluaa hyödyntää asiantuntijoiden apua oman terveytensä edistämiseen tai jopa laihtumiseen, on hänellä siihen oikeus. Laihduttaminen on jokaisen oma asia samoin kuin ne ylikilotkin.

    • Veera
      Posted at 14:04h, 11 kesäkuun Vastaa

      Niin, mulla tosiaan on tietääkseni samat oikeudet kuin muillakin tehdä päätöksiä sen mukaan minkä koen itselleni parhaaksi. Mulla on se fiilis, että saan tästä irti hyviä asioita joten siksi lähdin mukaan. Ja ohjelmaa (tätä tai muutakaan) ei kannata katsoa, jos se antaa itselle negatiivisen olon.

  • Hanna Lehtonen
    Posted at 14:10h, 11 kesäkuun Vastaa

    Musta on ainakin ihan mahtavaa, että tommoseen ohjelmaan lähtee nimenomaan tyyppi, jolla on noin tervehenkiset ajatukset. Kukaan tuon ohjelman tuottajista ei voi kuvitella, että sinä muuttuisit siellä leirillä tahdottomaksi ja rupeaisit tukemaan jotain käsittämättömiä vaarallisia laihdutusmetodeja. Kuitenkin ovat sinut, varmasti blogisi perusteella, mukaan valinneet. Tämähän kertoisi siitä, että ovat valmiita avaamaan ohjelman metodeja ihmiselle, joka tietää ja haluaa kuntoilla ja syödä terveellisesti. Sehän on hyvä asia ja tulee parempi mieli formaatistakin. Ehkä haluavatkin lähteä paremmalle linjalle, kuin amerikan versiossa.

    Ja jos siellä ihan kamalaa, eikä sovi omalle etiikalle, niin pääseehän sieltä pois. Pidä hauskaa. Itsestä olisi ainakin super hauskaa saada keskittyä ihan vaan terveelliseen elämään hetki ja kokeilla uusia lajeja. Eiköhän sieltä paljon hyvää mukaan tartu.

    • Veera
      Posted at 14:12h, 11 kesäkuun Vastaa

      Tämä hyvin vahvasti. Tuottajien kanssa olen kyllä omista ajatuksistani keskustellut. Itsekin näen tämän nimenomaan siten, että on mahtavaa päästä hetkeksi keskittymään liikkumiseen ja ruokavalioon ihan kunnolla.

  • ellie
    Posted at 14:30h, 11 kesäkuun Vastaa

    Hieman ihmetyttää minuakin tämä painoasioiden ”viherpesu” aiempien blogijuttujesi perusteella. Muistaakseni ainakin Lola Odusoga on kieltäytynyt näistä jutuista nimenomaan siksi, koska onhan siinä pikkuisen ristiriitaa, jos on kehopositiivisuuden puolestapuhuja nimenomaan ylipainoisena. Ja sitten lähtee laihdutusohjelmaan. Koska sellaisenahan tuo katsojille näyttäytyy ja myydään. Hieman ihmetyttää sekin, että tuossa on mukana kolme jo aiemmin telkkarissa laihduttanutta, eri ohjelmassa ilmeiseti kuitenkin.
    Hyvän ravitsemusterapeutin ja pt:n kanssakin olisi mahdollista päästä hyvään lopputulokseen sen ruokailun ja liikunnan suhteen. Ilman julkisuutta ja muiden seuraa. ja laihdutusohjelmaan osallistumista. Ja pitkäjänteisesti, leiriltä kun saattaa tulla lähtö äkkiä, kun pudotustyyppisestä ohjelmasta kyse. Mun mietteitä, ja toivottavasti sieltä leiriltä jää käteen hyviä asioita ja oppia siihen, että ei se ylipaino oikeasti pitemmän päälle ole terveellistä.

    • Veera
      Posted at 14:36h, 11 kesäkuun Vastaa

      Jokaisella saa olla omat mietteensä ja ratkaisunsa. Mulle itselle viime kausi näyttäytyi sellaisena, että halusin lähteä mukaan ja uskon saavani kokemuksesta uusia oppeja. Ymmärrän toki myös kilpailuasetelman ongelmallisuuden ja olen asian punninnut tullen edelleen siihen tulokseen, että tämä on omalla kohdallani postiivinen juttu. Se on se mikä mulle merkkaa, ei se että joku jossain pettyy.

  • Susanna
    Posted at 15:38h, 11 kesäkuun Vastaa

    Tsemppiä, toivottavasti saat kokemuksesta paljon irti! Kommenttikentän tuomioiden anna mennä kun vesi hanhen selästä.

    • Veera
      Posted at 15:47h, 11 kesäkuun Vastaa

      Kiitos. Eipä sitä tosiaan pysty elämään niin etteikö joku johonkin asiaan pettyisi. 🙂

  • Johanna
    Posted at 16:45h, 11 kesäkuun Vastaa

    Heijeee!!! Siitiä! Sun vuoks haluun kyl kattoa ens kauden. Ne pari jaksoa mitä katoin viime kaudelta kieli kyllä kivasta ja terveestä ilmapiiristä siellä! Hurjasti tsemppiä!

  • Paula
    Posted at 16:47h, 11 kesäkuun Vastaa

    Harmillista dissausta kommenteissa. Toivottavasti saat paljon uusia ideoita ja innostusta arkeen, irtiotto tehnee hyvää kelle tahansa tällaisen kevään jälkeen!

    • Veera
      Posted at 16:49h, 11 kesäkuun Vastaa

      No arvasin kyllä arvostelua tulevan, joten arvostelkoon. Itselläni on positiivinen fiilis ja tiedän mihin olen lähdössä mukaan ja se on se mikä merkkaa.

  • PunkeroLollis
    Posted at 18:25h, 11 kesäkuun Vastaa

    Kivasti koitat kääntää nyt ohjelman kunnonkohotus-ohjelmaksi. Sitähän se ei ole. Eniten tässä kuitenkin ärsyttää se että on totuttu että puhut totta, nyt koitat vääntää paskakikkareen kultahipuksi. Olisit vaan rehellisesti sanonut että et haluu enää olla läski, niin se olis ihan fine.
    Toisaalta tässä tulee sellanen fiilis että lähet kun on vaan satuttu kysymään mukaan. Kieltäytyisitkö mistään julkisuuteen pääsystä? Psyykkisesti sairaana laihdutusohjelmaan telkkariin kuulostaa tosi pelottavalta…

    • Veera
      Posted at 18:56h, 11 kesäkuun Vastaa

      Saat ajatella ihan mitä haluat. Mä onneksi tiedän kenen ajatuksilla ja tulkinnoilla on itselleni väliä. Esimerkiksi sinä et kuulu siihen pieneen otantaan.

  • Mimmmi
    Posted at 19:01h, 11 kesäkuun Vastaa

    Onpa sulla jännä kesä tulossa! En ole aikaisemmin katsonut ohjelmaa, mutta sun mukanaolon johdosta aion ehdottomasti seurata.
    Ihan ihmeellisiä kommentteja ylempänä, soisin enemmän kehorauhaa jokaiselle.

    • Veera
      Posted at 19:09h, 11 kesäkuun Vastaa

      Joo, sellanen itse omaa kehoaan koskevien päätösten suhteen rauha ei selkeesti joidenkin mielestä koske tällaista tilannetta.

  • Anna
    Posted at 19:36h, 11 kesäkuun Vastaa

    Onnea projektiin! Kieltämättä minäkin vähän yllätyin kun sinut tuolta bongasin, koska olet ilmaissut viihtyväsi kehossasi sellaisena kuin se on. Mutta asenne touhuun kuulostaa hyvältä ja aion totisesti katsoa.

    • Veera
      Posted at 19:46h, 11 kesäkuun Vastaa

      Eihän se että viihtyy siinä tällaisenaankin sulje mitenkään pois, että voisi koittaa tehdä muutoksia. Olipa keho minkä kokoinen tahansa ja sen kanssa sinut, voi silti haluta esimerkiksi parantaa ruokailutottumuksia.

      • Anna
        Posted at 21:01h, 11 kesäkuun Vastaa

        Ei tietenkään sulje, ja painosta riippumatta ruokailutottumuksien parantaminen ja liikunnan lisääminen on hyväksi suunnilleen jokaiselle. Ja toisaalta uskon myös että aidosti kehossaan viihtyvänä haluaa nimenomaan parantaa sen kuntoa monin tavoin ja siksi tämä voi olla sinulle monella tapaa hieno juttu. Formaattia en tunne (nähnyt jonkun 10min pätkän jenkkiversiosta hotellin tv:stä), mutta ennakkoluulojeni perusteella yllätyin tosiaan nimesi listalla nähdessä. Ikimuistoista kesää!

  • MinnaK
    Posted at 12:11h, 12 kesäkuun Vastaa

    Hienoa Veera! Olen myös seurannut blogiasi jo vuosia ja tykkään kovasti ajatusmaailmastasi, joista hyvin monet ovat myös minulle tärkeitä. Ja kun eilen bongasin, että tähän ohjelmaan osallistut, niin ajatukseni oli, että huisin hienoa… nyt on minullakin jokin syy seurata ohjelmaa 🙂

    En kyllä lainkaan ymmärrä näitä kommentteja, joissa suhtaudutaan negatiivisesti osallistumiseesi. Jokaisella meistä on oikeus tehdä omaan elämään liittyvät valinnat ilman, että niistä pitää tulla noinkin rumasti kommentoimaan…kummallista toimintaa oletettavasti aikuisilta ihmisiltä. Meistä kukaan ei voi niin hyvin tietää toisen ihmisen elämää, että voi noin kovin sanoin arvostella hänen tekemiään valintoja.

    Minä ainakin tsemppaan ja fanitan sinua suuresti!

  • Veera
    Posted at 13:59h, 12 kesäkuun Vastaa

    Hieno juttu, blogiasi pitkään seuranneena tuntuu todella mukavalta ja raikkaalta jutulta nähdä sinua myös tv:n puolella. Olen varma myös siitä että tämä matka poikii varmasti elämääsi jotain uutta ja hyvää, joten että sinulla on ajatuksiesi kautta myös annettavaa katsojille, minkä vuoksi sinua on varmasti mukaan pyydettiin. Joidenkin kommentoineiden kohdalla tulee lähinnä surullinen olo siitä, että joku kokee sinun painosi ja sen suhteen itse tekemäsi valinnat niin uhkaavina ja henkilökohtaisesti loukkaavina juttuina, että se purkautuu tuollaisina kommentteina. Vahvuutta on tehdä elämässä omat valintansa, eikä kukaan ole niistä loppukädessä tilivelvollinen muille kuin itselleen.

  • Satu // Life with Satu
    Posted at 14:10h, 12 kesäkuun Vastaa

    Jösses mitä kommentteja ihmisillä! Huh.

    Musta on hienoa, että ihmiset haluaa parantaa elämäntapojaan. Se että kaipaa ohjeistusta ruokarytmiin, ruokiin itseensä tai itselle sopivaan treenaamiseen on ihan normaalia, kaikki ei ole urheilleet muksusta saakka eikä pidäkään olla urheillut. Ihmiset tartttee apua erilaisissa asioissa, se mikä yhdelle tulee luonnostaa toinen tarvitsee tukea. Siihen varmati löytyy ammattilaisia, myös ohjelman parista.

    Mulla on, hyvin hatara ja mahdollisesti värittynyt kuva tosta formaatista ja sellaisenaan se on, että ohjelmassa mennään vain ja ainoastaan paino edellä. Se särähtäää korvaan pahasti, mutta koska mun mielikuva perustuu vain ja ainostaan muutamaan mainokseen sekä iltapäivälehtien ostikoihin (ei siis edes juttuihin itsessään) niin oon kyllä täysin valmis mielikuvaa muuttamaan. Yhtään jaksoa kun en oo kattonut niin kokisin että käyttäydyn typerästi jos sen perusteella tuomitsisin. Joten en tee sitä vaan jään avoimin mielin odottamaan syyskuuta.

    Kehorauha. Sitä näemmä ei kommentointien perusteella suoda. Itse sain samaa ryöpytystä aikanaan kun lähdin tekemään elämäntapamuutosta ja erehdyin siitä blogiin silloin kirjoittamaan. Siitä ja muista syistä hiljenin blogin parissa hyväksi aikaa. Kun palasin takaisin blogin pariin muutin blogin nimeä juuri siksi että saisin kirjoittaa rauhassa siitä mistä haluan ilman että luen jatkuvaa kommentointia siitä, että ”miksi haluat liikkua vaikka mainostat olevani XL kokoinen”. Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että kun kerran olet itsesi tai he ovat sinut johonkin muottiin asettanut niin ai saakeli sieltä ei saa kyllä pois tulla ei sitten niin millään. Siellä ollaan ja pysytään ilman että koskaa saisi vaikka kasvaa tai muuttaa mielipidettään. Bloggaajan pitäisi pysyä samanlaisena vuosikausia vaikka muu maailma muuttuisi.

    Bloggaajalle ei myöskään sitä kehorauhaa suoda, siinäkin suhteessa pitäisi olla samanmoinen. Jos kerran sanoo että pitää kropastaan niin hyvin monelle se tarkoittaa että sitten ei saa myöskään liikkua tai elämäntavoilla kroppaa muokata. Enkä edes puhu isoista muutoksista vaan juuri esim ihan normaalista syömisestä. Ruokarytmistä ja sen korjaamisesta. Ei, näitä muutoksia ei saisi tehdä. Pistää niin vihaksi välillä kehorauhaa rikkovien kommentointi.

    Vilpittömästi toivovan onnea ja toivon että saat ohjelmasta irti sen mitä haluat. Katsonko, en ole varma, mutta blogia luen kyllä eli kuulen täältä sitten viimeistään.

    Ihanaa ja rentouttavaa leiriä ja kesää!

    p.s. Anteeksi tämä vuodatus, joskus vaan ei pitäisi aloittaa edes kommentoimaan kun sitten tätä tekstiä tulee 😀

  • Hmm...
    Posted at 00:43h, 13 kesäkuun Vastaa

    Oho! Olipa yllätys ja pakko myöntää: pettymys. 🙁 Toi Biggest loser -formaatti on myrkyllinen ja johdattanut ihmisiä ympäri maailman syömishäiriöihin. Mielelläni olisin nähnyt sut jossain kunnon kohotus -ohjelmassa, mutta tällainen laihdutuskilpailu oli kyllä pettymys. Toivottavasti kuitenkin saat ohjelmasta irti sen mitä lähdet hakemaan, etkä kuulu siihen joukkoon, joiden kehonkuva ja ruokasuhde menevät ohjelman takia sekaisin.

  • Ellu
    Posted at 18:40h, 13 kesäkuun Vastaa

    Onnea, Veera! Olisi mahtava päästä mukaan.
    Uskon, ettei niin bodypositiivista ihmistä olekaan, joka ei ottaisi ohjeita, neuvoja, valmentajaa, lääkäriä ym. vastaan, jos tietäisi, että se body voi olla kaiken kokemisen jälkeen vieläkin positiivisempi, ja bodyn omistaja bodypositiivisempi.
    Helppoa vihoitella sille, joka uskaltaa. Maailma on pieni sille, joka pettyy päätöksiisi, varsinkin jos hän on ”vain” blogisi lukija. Ehkä kannattaisi hankkia myös oma elämä, ja ihan oikeita pettymyksiä, ettei tarvitse toisen ihmisen tekemisiin tai päätöksiin pettyä.
    Sinä olet mahtava tyyppi, uskallat. Ja sitä taitoa maailmassa tarvitaan.
    Sanoo 54-vuotias ihailijasi.

  • Haituva
    Posted at 22:38h, 13 kesäkuun Vastaa

    Jännä lukea näitä kommentteja, joissa hyvin vahvasti lähdetään arvostelemaan.

    Mulle on vuosien varrella välittynyt Veerasta paitsi se, että hän on sinut kehonsa kanssa, oli paino sitten x tai y, myös kiinnostus hyvinvointiin ja liikuntaan. Formaatissa on toki varsinkin USA-version osalta haasteensa. Jopa kymmenen kilon viikkopudotus on hurja. Se on keholle melkoinen muutos. Mutta pienempiä määriä voi pudottaa ja silti pysyä tässä kotimaisessa mukana. Se nähtiin jo. Finaalikolmikossa oltiin noin 10kg kokonaispudotuksillakin.

    Veeran aikaisempia postauksia ja nyt kerrottua tulkiten, päättelin hänen nyt hakevan tästä tarjotusta mahdollisuudesta aikaa keskittyä itseensä. Löytää ehkä toimivampi ateriarytmi ja uusia eväitä työpäiviin. Päästä tutustumaan lajeihin kattavasti ja ehkä löytää voimailuharrastuksen rinnalle jotain muuta itselle sopivaa. Mutta ehkä ennen kaikkea saada toivottavasti useamman viikon mittainen ajanjakso, jolloin voi keskittyä omaan hyvinvointiinsa. Tuloksena ehkä muutama kilo vähemmän, mutta se ei tärkeimpänä tavoitteena. Tavoite taitaa sen sijaan olla löytää tapa saavuttaa aiempaa vahvempi keho, parempi kunto ja uusia rutiineita arkeen.

    Kilpailuasetelma tuossa on se, joka itselläni hiertäisi. Mutta ottaisi hyvin mielelläni vastaan vaikkapa kuukauden pätkän paikassa, jossa voisin keskittyä kuntoiluun useamman kerran päivässä, eri lajeja kokeillen. Syödä laadukasta ruokaa ja saada ohjausta ruokailuun ja treeniin. Kyllähän arjessakin voi syödä hyvin ja liikkua mutta arjessa meillä on se arki pyöritettävänä. Joten tuollainen voisi herättää itsellänikin uusia ajatuksia ihan tähän arkiseen elämään, ruokailuun ja liikkumiseen.

    • Veera
      Posted at 22:48h, 13 kesäkuun Vastaa

      Amen! Olet kaiken ytimessä.

  • Eija
    Posted at 23:06h, 13 kesäkuun Vastaa

    Kiva kun osallistut! Tsemppiä😀

  • Beltsu
    Posted at 23:26h, 13 kesäkuun Vastaa

    Hyvä Veera!
    Nyt saattaa olla jopa sellainen tilanne, että viitsin katsoa ohjelmaa! 😀

  • Johanna
    Posted at 12:03h, 15 kesäkuun Vastaa

    Mahtavaa! Onnea matkaan!

  • Emppu
    Posted at 19:42h, 15 kesäkuun Vastaa

    Käsittämättömiä kommentteja! Tsemppiä leirille ja ohjelmaa aion varmasti syksyllä seurata ja poimia sieltä itsellenikin inspiraatiota ja vinkkejä liikuntaan ja ravitsemukseen.

  • Annukka
    Posted at 21:19h, 15 kesäkuun Vastaa

    Hei! Hienoa, että lähdet mukaan ohjelmaan, tsemppiä matkaan! Nyt voisin sitä vaikka katsoakin, ennen en ole viitsinyt. Harmittaa, että täällä näin negatiivisesti kommentoidaan, että olet hylännyt body positive-ajattelun. Eikös kuitenkin saa positiivisesti vartalostaan ajatella, on se sitten hoikka tai pulleampi. Ei kai body positive tarkoita sitä, että tulee olla ylipainoinen tai että laihtuminen on kielletty. Kiitos vielä kivasta blogista, olen saanut täältä paljon pukeutumisvinkkejä 😊

Post A Comment