Vitsit, että onnistuinkin eilen näyttämään hetken aikaa ihan hurjan hyvältä! Onnistui sekä tukka että meikki ihan harvinaisen hienosti. En ole mikään kummoinen meikkausguru ja nuo kampaushommatkin on aina niin tuuripeliä, että tällainen jackpot missä molemmat onnistuu yhtä aikaa on todella harvinaista.

Olen lärviini ihan perustyytyväinen lähes koko ajan, enkä useinkaan edes hirveästi näe vaivaa laittautumiseen, mutta onhan se kiva, kun väliin osuu joku vielä omasta mielestä normaalia nätimpi päivä. 

Meikki oli niin kiva, että listaanpa tässä siihen kuuluneet tuotteet.

Mun lemppari pohjatuotteita on jo jonkin aikaa ollut Guerlainin meikki- ja BB-voiteet. Hieman vuodenajasta ja ihon kunnosta riippuen vaihtelen muutaman eri tuotteetn välillä. Nyt ihon ollessa ihan ok kunnossa riittää vähempi peittävyys, joten viime viikkoina on kasvoille päätynyt useimmiten tämä Lingerie de Peau BB-voide. Sävynä näin talvella Light. 

Ostin muutama viikko sitten Kicksistä tuon ovaalin mallisen meikkivoidesiveltimen ja se on aivan unelma! Suhtauduin noihin ovaalisiveltimiin aluksi aika epäileväisesti, että taas joku ihan turha hömpötys, mutta uteliaisuus vei voiton ja hyvä niin. Ei nimittäin millään mulla ole vielä meikkivoide levittynyt noin nätisti. Ja lisäpointseja tulee vielä siitä miten ihanalta harja tuntuu iholla! (Tämä aihe ansaitsisi ehkä ihan oman postauksen, missä voisi verrata tuota perinteiseen meikkivoidesiveltimeen.)

Silmänalusille sipaisin tummutta peittämään hieman Garnierin Miracle Skin Perfector bb-voidetta (Miks noi tuotteiden nimet on aina tollasia hirviöitä???), mutta muuta erityistä peiteltävää ei tällä kertaa onnekseni ollutkaan. 

Puuterina eilisessä meikissä toimi juuri tällä viikolla ostamani uusi tuttavuus, KICKS Beautyn Translucent loose powder. Tuo valkoinen kokaiinin näköinen jauhe siis. Mulle on niin moni ammattimeikkaaja käyttänyt tuollaisia valkoisia irtopuutereita, että oli nyt pakko hankkia itsellekin ja jestas että onkin sitten hyvä tuote! Ihosta tulee aivan ihanan tasaisen ja samettisen näköinen ilman, että näyttää kuitenkaan liian pakkeloidulta. Puuteria riittää ihan todella pieni määrä ja se kannattaa pyöritellä siveltimeen todella hyvin. 

Varjostusvärit löytyi mun tämän hetkisestä luottopaletista, joka sekin kotoisin Kicksistä. Viva La Divan Contour your Beauty on edullinen paletti, jossa harvinaislaatuisesti kaikki sävyt ovat päässeet käyttöön. Usein kun tuntuu, että tällaisista paleteista ainakin joku yksi väri jää kokonaan käyttämättä, mutta tästä olen kyllä käyttänyt ihan kaikkea.

Reissuun nappaan usein vain tuon Viva La divan paletin mukaan, mutta nyt kotona ollessa käytin siitä vain varjostusvärejä. Highlighterin virkaa hoiti Diorin Night Diamond -korostuspuuteri ja poskille lisäsin hiena Lumenen Nordic Chic Natural Glow -poskipunaa* sävyssä 2 Kevätkukat.

Olen meikin suhteen mielestäni kaikista surkein luomivärien kanssa. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat loihtia luomilleen erilaisia monen sävyn taideteoksia, mutta omat taitoni riittävät meikkaamaan silmät jotakuinkin tällä yhdellä ja samalla tavalla. Mutta nyt sattui jotenkin sävyt niin kohdalleen, että meikki näytti ihan uudelta vaikka tyyli olikin vanha ja tuttu.

Mun piti alunperin ostaa aika samansävyinen luomiväri Isadoralta yhden meikkaajaan valittua sitä mulle yhdessä tapahtumassa, mutta kun ei sitä kaupoissa suosiolla vastaan tullut, niin päädyin ostamaan tuon NYXin ruosteenpunaisena hohtavan sävyn nimeltä Fireball.

Ihan yksinään Fireball tekee helposti vähän itkettyneen tunnelman punaisuudessaan, joten lisäsin varjostuksiksi sekaan hieman MACin punaruskeaa mattaluomiväriä sävyssä Folie. Kulmaluille ja luomien sisänurkkiin käytin Manna Kadarin duosta* vaalean persikkaista sävyä.

Rajaukset tein mustalla luomivärillä (puuttuu kuvista). Kulmiin käytetty Essencen Eyebrow Designer kulmakynää* (sävy 07) ja Make Me Brow -kulmageeliä* (sävy 02). Ripsissä suosikkimaskarani Essencen Rock’n’Doll Crazy XXXL Volume.

Myös huulilla on Essencen tuotteita, sekoitus mattaista Velvet Stick -huulipunakynää* (sävy 05 Plum Perfect) ja Metal Shock Lip Paintia* (sävy 04 Mercury).

Jonkun supertaitavan make up junkien silmissä tämä on varmastikin tylsä ja vaatimaton arkiehostus, mutta omalla taitotasollani varsinainen mestariteos! 😀 


Musta neule ja siniset perusfarkut. Siinä on kyllä arkisen ja tylsän kuuloinen asu. Mutta kun soppaan lisätään pikkuisen röyhelöitä, niin sehän onkin jo varsin kiva kokonaisuus.

farkut – KappAhl (saatu) / neule – Ellos / kengät – Wonders (saatu) / korvikset – Aarikka

Elloksen puuvilla-viskoosi -sekoitteista Hilda-puseroa löytyy kokoon 50/52 saakka. Itselläni on neuleesta koko 46/48. Tällaiset mukavat perusvaatteet jollain pienellä ja hauskalla jujulla on just loistavia. Sopii näihin aamuihin, kun ei jaksa kauheasti miettiä ja panostaa. On samalla mukavaa ja helposti yhdisteltävää, mutta yksityiskohdat, kuten nyt vaikka tuo röyhelö, ilahduttaa ainakin itseäni kovasti.

Jos mulla olisi ollut tässä nyt vaikka ihan perus musta trikoopaita, olisi fiilikseni ollut vaatteiden suhteen huomattavasti ankeampi. Sellainen kotivaateolo. Että on se vaan joskus pienestä kiinni se miltä vaatteet päällä tuntuu. Ihan sama miltä se muiden silmiin näyttää, mutta jos omaa päätä pakottaa ajatus väärin olevista lahkeista, hihoista tms, niin aijai!

Se olisi ihan sama juttu, jos noista nilkkureista ei näkyisi niiden soljet, vaan lahkeet peittäisivät ne. Ahdistuisin raukka ihan hirmuisesti. Kukaan muu ei asiaa edes huomaisi, mutta mulla olisi olo, että en todellakaan poistu näin roskakatosta pidemmälle. 😀 

Jos joku kaltaiseni plussaomena kaipailee korkeavyötäröisiä farkkuja, niin kannattaa tsekata KappAhlin XLNT -malliston valikoima. Itse en kestä lainkaan sitä, jos farkkujen vyötärö jää vähänkään liian ”alas”. Haluan että housut nielevät sisäänsä koko mahani niin, ettei housunkauluksen päälle muodostu pelastusrengasta.

Näillä spekseillä housut onkin valittava niin, että lähes ahdistavat kainaloista. 😀 XLNT-mallistosta on kuitenkin vuosien aikana löytynyt useammatkin pöksyt, jotka ovat täyttäneet kriteerini vyötärönkorkeuden suhteen.

Ihan hassu olo, kun mulla on ihan oikeasti tämä ilta ja huominen ihan vapaata. Ei mitään kiireisiä hommia listalla. Tänään kävin heittämässä yhden hautajaiskeikan, mutta nyt saan olla maanantaihin puoleen päivään saakka aivan rennosti. Otan tästä siis ilon irti ja suuntaan murun kanssa illalliselle ja katsomaan Von Hertzen Brothersia ja huomenna aion nukkua just niin pitkään kuin nukuttaa. Ihan hämmentävää, kun ei just nyt stressaa mikään!


Vaihtelun vuoksi vähän asukuvia muistakin ihmisistä kuin itsestäni. Tässä poimintoja viime viikkoisesta KappAhlin tilaisuudesta, missä minä ja neljä muuta pluskokoista naista esittelimme XLNT-malliston vaatteita.

Stailaus – Outi Broux / hiukset ja meikit – Janne Suono / kuvat – Suvi Karoliina Photography

Punaista punaisella. Tämä asu rohkaisi itseäkin, että päästä voivi uskaltautua kokeilemaan yhtä väriä päästä varpaisiin.

Myös punaisen ja pinkin yhdistelmä viehätti itseäni!

Outi valitsi päälleni monta itselleni jo entuudestaan tuttua vaatetta. Esimerkiksi tämä raitapaitahan löytyy omasta vaatekaapistani. Mutta eipä ole itsellä tullut mieleen sitä solmia.

Hieman vaihtelua mun normaali kampauksiin, oravanhäntä niskassa!

Löysälinjainen kukkakimono näytti yllättävän skarpilta, kun alle puettiin kauluspaita!

Tämä bleiserikin on ollut itselläni ahkerassa käytössä. Itse tosin valitsin käyttöön yhtä kokoa isomman kuin tämä näytöksen bleiseri, sillä halusin rennompaa fiilistä.

Outi näytti kuinka puseroita voi solmia, rutata ym, jotta vartalon muotoja saadaan paremmin esiin. Itsekin suosin t-paitojen kanssa joko pientä solmua tai työnnän usein helman vaikka farkkujen taskuun välttääkseni telttaefektiä.

Kunnon power woman -asu! Pitsisukkikset ovat kuin piste iin päälle kokomustassa asussa. 

Pitsemekko ja pitsisukkikset yhdessä meinasi ensin hieman arveluttaa, mutta päälle puettuna kokonaisuus ei ollutkaan yhtään liian hässäkkä kuteen epäilin.

Tätä itseltänikin löytyvää paljettimekkoa syöksyi moni tilaisuudessa ollut sovittamaan, enkä kyllä ihmettele. Onhan se ihana!

Nämä viininpunaiset sukkikset nähtiinkin mulla jo asukuvissa, kun näytöksestä inspiroituneena yhdistin ne mustaan mekkoon ja viininpunaiseen neuletakkiin.

Tämän samettimekon kohdalla nauratti miten vielä alkusyksystä katselin samettia vähän karsastaen, mutta nyt pukeudun siihen jo ihan innolla.

Myös stylistin/juontajan pusero on XLNT-mallistosta! 

Tykkään näistä mallikeikoista kovatsi ihan jo senkin takia, että aina kun on jonkun toisen puettavana, saa itsellekin monta uutta ajatusta ja ideaa vaatteiden yhdistelyn suhteen. Ensi viikolla pääsenkin taas kipuamaan lavalle Porin ratsulassa, jee!