08.11.2017 Entisen sientenvihaajan suunnan muutos – herkullinen suppisrisotto
Yleisön pyynnöstä (eli yksi ihminen instassa pyysi 😀 ) tässä tulee Tommin eilen loihtiman hurjan hyvän Suppilovahverorisoton ohje!
Minä olen entinen sienikammoinen. Söin aiemmin lähinnä herkkusieniä ja metsäsienet vaikuttivat mielestäni niljakkailta ja arveluttavilta. Viimeisen parin vuoden aikana olen kuitenkin varovasti uskaltautunut joidenkin sieniruokien pariin. Sienisalaatti on edelleen mielestäni epäilyttävän näköistä ja liian sienirikasta mössöä, että ei kiitos.
Mutta kun riittävän pieneksi pilkotut sienet saavat seurakseen riittävästi muitakin aineksia, niin johan alkaa uppoamaan. Jopa ihan lempiruoaksi asti. Olen nimittäin aivan totaalisen rakastunut sienirisottoihin! Olen tilaillut risottoja ahkerasti ravintoloissa, mutta täytyy sanoa, että se on kyllä aikamoista hakuammuntaa. Ei mee aina ihan maaliin.
Oman kotikokkini risottokokkailut puolestaan eivät ole pettäneet vielä kertaakaan. Eilinen herkku sai lisämakua aurinkokuivatuista tomaateista ja valkoviinin puutteessa risottoon käytettiin vehnäolutta.
Ainekset
- n. 0,5 l suppilovahveroita
- 100 g voita
- 4 salottisipulia
- 2 valkosipulinkynttä
- 2,5 dl risottoriisiä
- 7 dl kasvislientä
- 2 dl vehnäolutta
- 10 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
- 1/2 ruukkua tuoretta timjamia
- mustapippuria
- 100 g parmesaania
Tee näin
1. Kuullota sieniä kuivalla pannulla, jotta saat ylimääräisen nesteen pois. Sulata voi isossa paistokasarissa ja kuullota pieneksi pilkotut sipulit voissa pienellä lämmöllä. Lisää riisi ja kuullota sitä kunnes se on hieman läpikuultavaa.
2. Lisää kasvislientä n. 0,5 dl kerrallaan samalla sekoitellen. Lisää nestettä aina vasta edellisen annoksen imeydyttyä riisiin. Tommi sekoitti osan oluesta kasvisliemeen ja osan lisäsi sellaisenaan loppuvaiheessa. Jatka sekoittamista kunnes riisi on kypsää. Tämä vaatii hieman kärsivällisyyttä. Oman risottomme kypsyttely kesti noin puoli tuntia. Aika riippuu hieman riisistä. Riisiin saa jäädä hieman puruvastusta.
3. Lisää kasariin pieneksi pilkotut aurinkokuivatut tomaatit ja omaan makuun sopivaksi pilkotut sienet. Heitä sekaan myös reilusti tuoretta timjamia. Kuumenna hetken aikaa samalla sekoitellen. Risotto on parhainta, kun se on koostumukseltaan melko löysää.
4. Mausta pippurilla ja lisää raastettu parmesaani. Maistele ja lisää tarvittaessa mausteita.
5. Herkuttele välittömästi!