16.10.2016

Posted at 13:47h in Yleinen by
0 Likes

Liekkö ollut sillä iPadilta pyörivällä Gnistan-MuSa -futispelillä (kotikaupunkimme joukkue pelasi noususta ykköseen) jotain tekoa siihen, että miehellä vähän keskittyminen herpaantui hänen alkaessaan ajella tukkaani eilen. 

Ensin kuului tuttu koneen surina ja heti perään miehen suusta kirposi melkoisen kova äänisesti, että "voi viiiiittttuuuuuu!!!".

Ja kun käännyin katsomaan takanani häärivää parturiani, näytti hän tältä:

Mies otti puhemileni ja nappasi minulle kuvan vahingosta. Ja se näytti tältä:

Mulla on nuo sivut ja takaosa ajeltu yleensä joko 6mm tai jopa 9 mm terällä, mutta mies tuuppasi ekan skraidun ajatuksissaan mitalla 0mm kuten aina omatkin hiuksensa ajelee. 

Jos joku odotti nyt tähän selostusta miten minä aloin huutaa, raivota ja itkeä, niin väärässä oli. Nauratti vaan ihan pirusti. Mies on hoitanut tätä hommaa onnistuneesti jo puolentoista vuoden ajan ja tätäkin onnettomuutta on jo joskus vähän ennusteltu, että mahtaako joskus lipsahtaa vähän liikaa. No nyt lipsahti. Totesin vaan, että hyvä että aloitti homman niskasta eikä vaikkapa tuosta vasemmalta ohimolta. Huomenna on nimittäin taas #Evekin kuvaukset, niin se olis ollut suoraan kohti kameraa, mutta takatukka ei koskaan näy kuvissa.

Ihan kokonaan ei kuitenkaan haluttu nahkaan saakka lyhentää, joten mies koitti häivytellä vahinkonsa rajoja hieman ajelemalla ihan vierestä lyhyemmäksi kuin sivuosien 6 milliä. Tuollainen vehkeen mallinen kolo sinne niskaan sitten jäi. 😀

Jaoin tästä mielestäni kovin hauskasta kämmistä eilen kuvan sekä Instagramiin että Faceen ja kommenttien ja kauhisteluiden perusteella asia vaikutti muiden ihmisten mielestä huomattavasti vakavammalta kuin omasta mielestäni. Osa ehdotteli, että koloa voisi koittaa kaunistella ajelemalla siiliin jotain muuta kuviota. Mutta sehän nyt vasta noloa ois jos joku luulis, että olisin ihan itse halunnut tuonne jotain kamalan näköisiä kiekuroita ja kuviointeja. Tällanen rehellinen vahinko on mun näkökulmasta huomattavasti vähemmän nolo kuin sellainen Ronaldo-tukka! 😀

Joku epäili myös, että nyt taitaa olla edessä turbaanikausi. (No en ajatellut että tätä tarttis erityisesti peitellä) Ja kyseltiin sitäkin, että joutuiko mies pakenemaan ja lujaa (ei joutunut) ja voisinko enää luottaa hiusteni leikkuuta Tommin käsiin (saa ja joutuu leikkaamaan edelleen). Selkeästi hiukset koetaan aika vakavana juttuna. 

Mä luulen, että tukka on vakavampi paikka niille, joilla sitä on paljon ja pitkästi. Heille joku saksien lipsahdus voi tarkoittaa sitä, että takaisin samaan tilanteeseen päästäkseen on odotettava jopa vuosia. Minun frisyyrissäni tuo lipsahdus tarkoittaa vain muutaman viikon mittaista odottelua, että sänkeä on sen verran, jotta sen voi tasoittaa.

En muutenkaan ole ottanut hiuksiani koskaan ihan hirmuisen vakavasti, vaan olen aina ajatellut niin, että se on uusiutuva luonnonvara. Kyllä on vuosien varrelle mahtunut jokunen sellainenkin hiusmalli, joka ei sitten toteutettuna ollutkaan niin hyvä kuin ajatuksen tasolla (esim se luokioikäisenä vedetty kohtuu lyhyt koko pään siili ei nyt ehkä ollut ihan hitti), mutta silloin on aina aatellut vain, että nopeastihan tuo kasvaa.

Pidän hirmuisesti nykyisestä hiusmallistani, mutta en usko, että itkisin lohduttomasti, vaikka jostain syystä joutuisin letistäni luopumaan ja aloittamaan ns. tukan kasvatuksen taas alusta. Hiukset ovat toki iso osa ulkonäköäni, mutta I'm not my hair. Sama nainen sitä on edelleen, vaikka niskatukassa komeileekin kyrvän muotoinen kolo. 😀

Kommenttiboksiin toivotaan tarinoita hiusmokailuista!


15.10.2016

Posted at 14:11h in Yleinen by
0 Likes

-Postaus sisältää kaupallisia linkkejä-

Vielä jokunen vuosi sitten syys- ja talvikenkien ehdoton suosikkimallini oli kaikki erilaiset prätkäbuutsit solkineen. Nyt eteisen kenkätelineeseen katsoessani sieltä nousekin esiin monta paria venykkeellisiä Chelsea-nilkkureita bikereiden hautauduttua jonneki kaapin perälle.

Kuten kuvasta näkyy niin leopardia, glitteriä ja punaisen sävyjä tuosta Chelsea-kokoelmastani jo löytyy, mutta aina välillä sitä kaipaisi ihan mustiakin perusnilkkureita, joten olen viime aikoina selaillut nettikauppoja sillä silmällä.

 

 

1. Pavement / 2. Vagabond, Amina / 3. Cashott / 4. Pavement / 5. Vagabond, Amina

Mutta vaikka ajatuksissani onkin ns. perusnilkkurit, niin ehkä tämä kyseinen malli on pikkusen liiankin perus ja tylsä mun makuun tälleen mustana. Kyllä se kaipaisi vähintään tuon kiiltonahan tikkauksineen tai sitten tuollaisen hieman kuvioidun nahan kuten noissa nro 5. Vagabondin nilkkureissa.

Mulla on siis joku aivan ihmeellinen tunnemaailma kenkien suhteen ja tylsät mustat peruskengät on sellainen erityinen ahdistuksen aiheuttaja. Oikein karmii ajatus, että olisi vaikkapa suoralahkeiset housut ja niiden alta pilkottais vaan tuollaiset ei minkään näköiset mustien kenkien kärjet. Se ois vähän niinkuin ei olis kenkiä ollenkaan. 😀

 

1. Ilse Jacobsen / 2. Hope

Tiirailin siis muitakin malleja ja päädyinkin itse asiassa jo tilaamaan Booztilta nuo Ilse Jacobsenin glitter-kärkiset nilkkurit, mutta palautukseen lähtivät sitten loppujen lopuksi. Kengät oli ihan tosi ihanat jalassa ja tuo glitterin pilkahdus teki niistä tavallaan ihan minun näköiset, mut siltikin ne oli jotenkin tylsän näköiset mun jalkaan. Ne näytti jalassa jotenkin väärällä tavalla siroilta. En osaa yhtään selittää, mutta ei siis tullut sitä tunnetta, että tässä ne ois ne oikeat, joten ei tullut kauppojakaan.

Noissa Hopen tukevakorkoisissa nilkkureissa taas näyttäis ainakin kuvan perusteella olevan jotenkin ihan hirveästi asennetta ja niissä on näennäisestä tylsyydestään huolimatta jotenkin oikeanlaista ilmettä. Mutta… sitten se suuri mutta.. ne maksaa lähemmäs 400 €!! Ihan niin kovasti mä en nyt mustia nilkkureita himoitse. 

1. Bianco / 2. Vagabond, Saida / 3. Vagabond, Mandy / 4. Vagabond, Marja / 5. Vagabond, Mandy

No mutta sitten päästinkin ihan uusiin ajatuksiin, kun toissapäivänä Jyväskylän Sokoksella satuin ihan ohimennen sovittamaan tuota Vagabondin teräväkärkistä Mandy-mallia. Ai hitto miten hyvät jalassa ja miten raikkaalta näyttikin pitkästä aikaa tuollainen kärki kaikkien pyöreiden vuosien jälkeen. Jalkineesta oli tarjolla myös konjakinruskea versio, eikä sekään kyllä hullummalta näyttänyt. Peilailin kenkiä ihan hirmuisen pitkään ja tuumailin, mutta jäivät vielä kauppaan, sillä näidenkin kohdalla vaivaa pikkuisen se tylsyys. Kaipaisin ehkä jotain pientä säpinää tuohon nahkaan. Ihan mielenkiintoisia teräväkärkisiä vaihtoehtoja löytyi kyllä kun hetken selasi. 

Nuo Vagabondin kiiltävät Saidat olisivat pintamatksunsa puolesta mun mieleen, mutta en nyt kaipaa noin korkeaa korkoa. Voisi siis ehkä tilata sovitukseen nuo Vagabondin Marjat, jos ei missään kaupassa tule livenä vastaan. Mutta kyllä tuo Mandy on myös vielä kisassa mukana.

Tiedän, että vika ei ole kengissä. Vika on minussa. Kun kenkäkaappi pursuilee paljetteja, glitteriä, leopardikuosia, kiiltonahkaa ja värejä, niin yksinkertaisen tyylikkäät mustat nilkkurit tuottavat hieman päänvaivaa ja vierauden tunnetta. 😀

Että voi olla kengät toisinaan vakava asia.

 

 


12.10.2016

Posted at 20:59h in Yleinen by
1 Like

Olin muistaakseni 24-vuotias, kun menin taas kerran ihan normaaliin gynekologin tarkastukseen saadakseni ehkäisyrengasreseptin. Sisätutkimuksesta ei sillä kerralla kuitenkaan tullut oikein mitään kivun vuoksi. Lääkäri päätti myös ultrata sisäkautta, mutta sen vehkeen kosketus kohdusuulla se vasta sattuikin. Aivan saakelisti. Gynekologi alkoikin sitten esittää kysymyksiä. Onko kuukautiskipuja? Entä yhdyntäkipuja? Aiheuttaako tärinä, esimerkiksi autossa istuessa kipua? Jne. Vastaus kahteen ensimmäiseen oli todella vahva kyllä.

Olin lukioikäisestä asti kärsinyt todella kovista kuukautiskivuista aina ensimmäisenä vuotopäivänä, mutta ajatellut asian olevan ihan normaalia. Että näin se vain naisilla menee. Yhden päivän sattuu ihan helvetisti ja särkylääkkeitä kuluu, mutta se on vain kestettävä itkien ja tuskissaan pyörien. Myöskään yhdyntäkipujen en ollut osannut ajatella olevan mitenkään outoa, kun ei se seksi nyt ihan koko aikaa sattunut. Mitä nyt ns. pohjakosketus toi kyllä kyyneleet silmiin. Gynekologi kuitenkin infosi minua, että yhdynnän tai kuukautisten ei todellakaan pitäisi olla noin kivuliaita asioita ja hän epäilee, että minulla voisi olla endometrioosi. Jaa että mikä? En ollut koskaan kuullutkaan.

Mitään isompaa ultraamalla näkyvää ei sisuskaluissa näkynyt, joten asian toteamiseksi tarvittiin laparoskopia, eli tähystysleikkaus. Sain lähetteen naistenpolille ja muutamaa kuukautta myöhemmin suuntasin operaatioon. Nukutuksessa vatsaani tehtiin pari pientä reikää, yksi napaan ja kaksi muuta alavatsalle. Ja sieltähän sitä endometrioosi kasvustoa sitten löytyi. 

Endometrioosin suomenkielinen nimi on kohdun limakalvon sirottumatauti, mikä kuvaa sitä aika hyvin. Tarkoittaa siis sitä, että kohdun limakalvon tapaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella. Itselläni endoa löytyi mm. kohdusuun takaa (syy niihin yhdyntäkipuihin), virtsarakon päältä, peräsuolesta ja munasarjojen pinnalta. Kasvustoa tuhottiin tähystyksessä polttamalla, mutta ne löydökset jäivät loppujen lopuksi astetta oudomman havainnon jalkoihin. Lääkäri nimittäin törmäsi sisuskaluissani sellaiseen juttuun kuin pieni ylimääräinen kohtu!

Luvassa oli siis vielä toinen operaatio, sillä eivät uskaltaneet tehdä tuolle ylimääräiselle kikkareelle mitään heti sen löydettyään, vaan asia vaati lisätutkimuksia. En tämän tähystyksen jälkeen vielä muistaakseni osannut sen kummemmin hätääntyä ja huolestua endometrioosi-diagnoosista, vaan silloin mietitytti lähinnä se ylimääräinen kohtu ja se, että mitä kaikkea minulta jouduttaisiin leikkaamaan pois. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun mä aloin ajattelemaan, että lasten saaminen ei ihmisellä olekaan niin varmaa.

Monien tosi paskamaisten tutkimusten jälkeen (esim. kohdun varjoainekuvaus… kauheinta mitä mulle on ehkä tehty..) lääkärit tulivat siihen tulokseen, että vastoin aiempia ajatuksia, tällä kertaa ei riittäisikään tähystys, (virtsanjohtimeni meni jotenkin väärästä kohtaa ja liian läheltä sitä poisleikattavaa kohtua) vaan avata pitäisi niin sanotusti koko paska. Ja niin tehtiin, leikkauksesta on muistona yli 10 cm pitkä arpi ihan alavatsalla (näyttää ihan sektioarvelta). Leikkaukseen mennessä ei oltu vielä varmoja joutuvatko poistamaan ehkä toisen munasarjankin ja se tietenkin huolestutti.

Loppujen lopuksi munasarjat säästyivät molemmat, mutta toinen munatorvi lähti veks samalla kun munatorvessa kiinni ollut pieni surkastunut ylimääräinen kohtu poistettiin. Tuon ns. rudimentti ei ollut tuolloin mitenkään sellainen akuutti asia, että se itsessään olisi välttämättä aiheuttanut minulle vaivoja, mutta lääkärien mukaan voisi olla pieni riski, että jos joskus yrittäisin raskautta, voisi hedelmöittynyt munasolu kiinnittyäkin vahingossa tuohon onnettoman kokoiseen valekohtuun ja se ei tietenkään olisi hyvä juttu. Jonkin verran kuukautiskivuistakin saattoi toisaalta johtua siitä, että tuo pikku kohtu keräsi itseensä verta, joka ei oikein poistunut. 

Eli hyvä kun otettiin pois, mutta samalla tosiaan lähti se toinen munatorvi. Ja se endometrioosikin on tietenkin mulla edelleen. Sitä kasvustoa voidaan poistaa, mutta sillä on tapana kasvaa aina uudelleen. Kuukautis- ja yhdyntäkipuni vähenivät selvästi leikkausten ansiosta ja myöhemmin endometrioosin kasvamista on hillitty ehkäisypillereillä. Niin kauan kuin ei ole kuukautisia, ei endonkaan pitäisi hirveästi päästä riehumaan. Muutaman vuoden takaisessa ultrassa havaittiin jokunen pieni kasvusto kohdussa, mutta kun ei ollut oireita, niin ei alettu mitään tekemään.

Jonkin verran olen viime aikoina jälleen huomannut kipuja, ja veikkaukseni on, että endoa on todennäköisesti taas kasvanut esimerkiksi peräsuolen alueelle.  Saan toisinaan hirvittäviä täysin yhtäkkisiä viiltokipuja jotka tuntuvat kuin joku lävistäisi minut keihäällä peräaukosta napaa kohti. Kipu on aivan jäätävä, mutta kestää onneksi vain muutaman sekunnin. Menkkakivuista minun ei ole tarvinnut vuosiin kärsiä, koska kuukautisia ei tosiaan lainkaan ole. Niitä ei oikein tahtonut olla jossain vaiheessa ilman pillereitäkään, joten ei mulla värkit toimi.

Elän siis tällä hetkellä suht huoletonta aikaa endoni kanssa. Ne ”voinko enää ikinä” -saada lapsia ajatukset tuli käytyä aika pitkälti läpi jo silloin vuosia sitten. Realismia nyt vaan on, että prosentuaalinen mahdollisuus saada lapsia luomusti on alentunut. Myös keskenmenojen riski kuin myös ennenaikaisen synnytyksen riski on kohdallani kuulemma kohonnut. Syynä ymmärtääkseni se, että se mun jäljellä oleva oikea kohtuni on jäänyt kehityshäiriön vuoksi pikkuisen pienenlaiseksi. 

Mä olen siis jo vuosikausia ollut siinä ajatuksessa, että jos ikinä lapsia haluaisin, niin niitä pitää sitten tehdä lääkärien avustuksella. Mitään totaalista lapsettomuustuomiota ei toki ole annettu, mutta kyllähän sitä tulkintaa tukee se, että on me aikoinaan ehditty olla lähes pari vuotta ilman ehkäisyäkin ilman, että mitään tapahtui. 

Noita haluanko lapsia vai enkö -ajatuksia työstän jollain tavalla ihan koko ajan. Ymmärrän, että tässä kun 35 tulee ihan kohta mittariin, alkaa aika olla melko kortilla, mutta ei tätä elämää voi käsikirjoittaa. Lääkärit toki suosittelivat jo silloin heti diagnoosin ja operaatioiden jälkeen, että jos mielii lapsia saada, niin paras aika niiden yrittämiseen oli heti silloin. Mutta en mä halunnut alkaa puskemaan mukulaa 24 vuotiaana vaan sen vuoksi, että niitä ei ehkä myöhemmin saa. Eihän se ollut yhtään varmaa silloinkaan.

Koen, että mun pitäisi oikeasti ihan aktiivisesti haluta lasta, kokea sellaista biologisen kellon tikitystä ja hillitöntä vauvakuumetta jotta lähtisin vaikkapa hedelmöityshoitoihin. Ei sitä paskaa halua käydä läpi vaan siksi, että ”no jos nyt kuitenkin vanhana kaduttaa, kun ei oo jälkeläistä”. Toisinaan kyllä mietin johtuuko se, ettei mulla ole mitään luontaista vauvakuumetta, just siitä, että mulla on hormonihommissa ja lapsentekovärkeissä vikaa. Että jos en vaikka söiskään pillereitä ja mä olisin normaalisti ovuloiva naaras, niin alkaisko se lapsenhimo heräilemään. En tiedä. Enkä tiedä haluanko ottaa selvääkään.

Syy miksi siis pystyn olemaan suht relana tän koko endometrioosi asian ja puutteelisten värkkien suhteen on varmaankin se, että sittemmin ajatus omista lapsista on alkanut tuntua asialta, joka ei ehkä ole minua varten. Nyt eletään siis sen mukaan, että niin kauan on hyvä kun ei ole kauheasti elämää rajoittavia kipuja. Ja sitten jos kivut taas tulevat kuvioihin, niin edessä on varmaan uusi operaatio. 

Syy tämän postauksen kirjoittamiseen oli The Realm of Maria -blogin postaus, jossa Maria kertoi omasta endo-diagnoosistaan ja pyysi kuulla muiden tarinoita ja kokemuksia. Tämä stoori tuntui vähän turhan pitkältä kommenttiboksiin.

Toinen syy postauksen kirjoittamiseen oli myös se, että on tärkeää levittää tietoa tuosta melko yleisestäkin (jopa 10% kärsii endosta) naistentaudista, jota moni sairastaa tietämättään. 

Jos siis sinulla on esimerkiksi kovia kuukautiskipuja, yhdyntäkipuja, ulostamiskipuja, virtsaamiskipua tai vaikka vuotohäiriöitä, niin kannattaa ottaa lääkärin kanssa puheeksi myös endometrioosin mahdollisuus.