Jos ihan asioikseen pitäisi lähteä ostamaan farkkuja, niin sen tietää, että operaatio olisi pelkkää tuskien taivalta ja sovittaa pitäisi ainakin sadat denimit ennen kuin löytyisi edes yhdet kohtuulliset. Siihen nähden oli melkoisen iloinen ylläri, kun sain viime viikolla Junaroselta yhdet mallikappalefarkut ja jumatsuikka miten täydelliset ne olivatkaan! I

stuvuus ihan justiinsa niin takamuksesta, reisistä kuin lahkeistakin ja vyötärökin alkaa muutaman käyttökerran muotoutua kohdilleen. (Olivat siis kooltaan just sellaiset kuin farkkujen pitää uutena olla, että piti hieman ekoilla kerroilla kiskoa mahaa sisään ja pomppia jotta sai napin kiinni. :D) Mulla on välillä plussamallistojen farkkujen kanssa ongelmana se, että pilleiksi tarkoitetut lahkeet on mulle pohkeista suuret, mutta näissä ne on riittävän napakat. 

Tasan tätä kyseistä farkkua on tulossa myyntiin vasta ensi keväänä, mutta samaa JRFIVE-mallia löytyy valikoimista koko ajan hieman eri pesuilla, väreillä ja kulutuksilla. Tällaisia revittyjäkin versioita löytyy useammatkin. 

Viininpunainen oli mielestäni varsin herkullinen pari vaaleaksi kulutetuille farkuille ja innostuinkin eka kertaa tänä syksynä kiskomaan jalkaani nuo viime keväänä Tallinnasta hankkimani AGL:n täydelliset Chelsea-bootsit. En ehtinyt käyttää kenkiä vielä keväällä kovinkaan paljoa, kun tuli jo kesäisemmät kelit, mutta asia tulee todellakin korjaantumaan syksyn aikana. Nilkkurit tuntuvat olevan etenkin näiden farkkujen kanssa aivan täydellinen pari.

farkut- Junarose (saatu) / pusero -Lindex / takki-Betty Barclay / kengät – AGL / laukku-Zara / korvikset -Anette Ahokas Design (saatu)

 


Tiedätte varmaan fiiliksen, kun jotkut vaatteet vaan tuntuu niin täydellisiltä, että niihin haluaa pukeutua päivästä toiseen eikä raskisi edes pyykkiin välillä päästää. Tässä olis nyt just sellanen asu. Siitä lähtien, kun sain nämä Nanson Keto-nimiset trikoohousut käsiini, tai siis jalkaani, ja kiskoin kaveriksi kashmirneuleen, en olisi halunnut muuta enää pitääkään. 

Ohuet trikoohousut ovat ensivilkaisulla ja kosketuksella todella kovasti pyjamahousujen oloiset ja ehkäpä juuri siksi niin ihanat. Huikea kuosi ja voimakkaat värit tekevät housuista kuitenkin näyttävät. Ja kokonaisuushan on toki osiensa summa, joten kotihousufiilis karisee, kun valitsee trikoon seuraksi muita vähän ns. arvokkaamman oloisia materiaaleja.

Yksi valituksen aihe mulla housuista kuitenkin on, nimittäin vyötärökuminauha joka oli jo ekan käyttökerran jälkeen kaksinkerroin sellaisena ohuena "klimppinä". Tiedän toki, että siellähän se vatsamakkaroiden välissä menee kurttuun esimerkiksi istuessa, mutta kyllä silti mietityttää, että onko ihan täysi mahdottomuus saada aikaiseksi sellaista kuminauhaa, joka pitäisi muotonsa. 😛

Tämä viikonloppu on ollut jo tähän mennessä aivan mahtava. Mulla on pitkästä aikaa sellanen hetkellinen rento ja stressitön fiilis. Perjantaina nukuin pitkään ja tein vaan vähän töitä. Myöhemmin vuorossa oli viikon kohokohta, eli nykytanssitunti ja sen jälkeen ilta jatkui saunaillalla parhaan ystävän kanssa. Katsottiin tippa linssissä Vain Elämää -esityksiä, juotiin viiniä ja mun muru leipoi iltapalaksi herkullisia juustoleipiä.

Sama rento meininki ja stressitön oleilu on jatkunut tänään. Näin päivällä mun ystävää, iltapäivällä käytiin shoppailemassa Tommin kanssa (vaatteita hänelle, ei minulle tällä kertaa!) ja iltapäivä jatkui vierailulla anopin luona missä näimme myös kummityttöämme ja hänen pikkusiskoaan. Olen pysytellyt poissa sähköpostista, en ole avannut ainuttakaan duunihommaa, en kalenteria enkä to do -listojani. Palaan niiden kaikkien pariin vasta huomenna illalla. Mun on pakko opetella ottamaan näitä ihan todellisia vapaapäiviä useamminkin ja aikatauluttamaan töitäni fiksummin ja stressittömämmin.

Ilta toi kuitenkin vähän ikäviäkin tunnelmia viikonloppuun, kun mulle iski ihan hirmuinen kipukohtaus rintarangassa olevan fasettilukon (tai useamman) vuoksi. Noin tunti meni pahimmassa kivussa kieriskellessä. Kaulaan sattui, keuhkoihin pisti, hengitys oli hankalaa, oksetti ja närästi. Tommin suorittama kevyt rangan painelu ja pyyherullan päällä rullailu auttoivat onneksi ihan pahimmasta yli, mutta edelleen olo on aika huono. Pitää jatkaa jumppailua huomenna ja fyssarille sain ajan keskiviikoksi, mutta yötä vasten tarvitsee varmaan napata lihasrelaksantti, jotta saa nukuttua.

Tää on vaiva, joka onneksi pysyy aina pitkiä jaksoja kurissa liikunnan avulla, mutta muutaman kerran vuodessa tilanne äityy aina niin pahaksi, ettei omat keinot enää auta. Silloin voi mennä pahimmillaan viikko tai parikin päivittäisessä polttavassa kivussa jonka kanssa eläminen on melkoista itkua ja hammasten kiristystä. Apua haetaan tässä kohtaa sitten luottofysioterapeutin pakeilta ja mm. akupunktiosta.

Onko kellään mitään muita hyviä hoitovinkkejä tähän vaivaan? Saa jakaa kokemuksia kommenttiboksissa!

housut-Nanso / neule -Ellos */kengät -Ten Points / nahkatakki – Saki / laukku -Cambridge Satchel Company / korvikset -Anette Ahokas Design (saatu)

 

-Kaupalliset linkit merkitty tähdellä (*) –


Onhan noita meikäläisen omia kuvia nyt viime päivinä taas sen verran runsaasti nähty, että ehkä ihan hyvä laittaa välillä astetta söpömpiä otuksia esille. Olin reilu viikko sitten sunnuntaina paikalla Helsingin Kaivopuistossa järjestetyssä Helsinki Puppy Paradessa ja voi elämä, miten ihana tapahtuma!

Siinä meinasi kuulkaa tulla ihan jo cute overdose, kun toinen toistaan lutuisempia karvakuonoja taapersi paikalle ja niitä pääsi jopa silittelemään. Voi sitä aaawwww! En kestä! Ihana!  -huudahdusten ja lässytyksen määrää. Itsellä meinasi olla ihan vaikeuksia kun olin liikkeellä yksin eikä siis ollut ketään kaveria kenelle tauotta kommentoida kaikkea näkemäänsä ihanuutta. (kaikista suloisin otus ihan postauksen lopussa!)

Mä tunnustaudun aivan todella aktiiviseksi eläinvideoiden tuijottelijaksi ja seuraan esimerkiksi instagramissa kymmeniä erilaisia koira- ja eläintilejä. @pupflix, @babyanmlpage, @harlowandsage, @thecorgiworld noin niin kuin muutamia mainitakseni. Aikoinaan jopa terapeuttini ihan kehotti mua katselemaan söpöjä eläinjuttuja joka päivä, koska se oli jossain ahdistuksen ja stressin sekoittamassa eläintilanteessa ainoa asia jonka keksin, kun hän kysyi että mitä tykkään tehdä tai mikä saa minut hyvälle tuulelle. Olen noudattanut ohjetta tarkasti näihin päiviin saakka ja hoidan mielenterveyttäni nauttimalla joka päivä annoksen söpöyttä vaikkapa koiranpentuvideoiden muodossa. Siinä pulssi tasaantuu ja pahat ajatukset katoaa mielestä, kun miettii miten ihana olisi päästä silittämään pikkuisen koiran masua. 

Usein minulta kysytäänkin, että miksi en hanki omaa koiraa, kun olen niihin niin hulluna. Minulle itselleni on ihan selvää, ettei lemmikki sopisi elämäntilanteeseeni enkä niiden ihanuudesta huolimatta halua sitouttaa itseäni kokoaikaista huolenpitoa kaipaavaan olentoon. On aivan ihanaa haaveilla omasta karvapallosta, mutta kun ottaa realismin kehiin, ei lemmikin ottaminen vain yksinkertaisesti ole minulle vaihtoehto, ei vaikka allergian puolestakin se varmaan olisi nykyään jo mahdollista. Hoidan siis koiramaniaani paijaamalla toisten karvaturreja aina kun se vain on mahdollista ja hoitamalla silloin tällöin kavereiden haukkuja. Jo 3-4 päivää koirallista elämää aina kummasti ampuu alas kaikki orastavat voisko meillä sittenkin olla koira -ajatukset.


Mutta onneksi maailma on täynnä söpöläisiä joita voi kuitenkin katsella ja ihastella. Puppy Parade olikin aivan mahtava tilaisuus saada hieman lääkettä koiransilityshinkuuni. Aion ehdottomasti olla kärppänä paikalla mikäli tapahtumaa taas uudelleen järjestetään!

Mutta kuka oli siis se omasta mielestäni kaikista söpöin olento jonka Kaivopuistossa tapasin? Tämä ihan suunnattoman pikkuruinen kääpiömäykyn pentu. Vai olikohan se, jos oikein muistan, kääpiömäyräkoiran ja kaniinimäyräkoiran sekoitus. No mutta käsittämättömän lutuinen ja pieni joka tapauksessa. Antoi silitellä itseään ja oli hirmuisen kiinnostunut mun Longchampin kassista ja koitti kovasti sen päälle kiipeillä. 

Kattokaa nyt noita silmiä… Emmääkestä!