22.08.2016

Posted at 23:58h in Yleinen by
0 Likes

Saakeli, oon elänyt stressissä tän muuton takia jo viikkotolkulla, mutta ihan oikeasti päästään vasta tällä viikolla muuttamaan. Ja sehän tässä nyt stressaakin, kun tavallaan aikaa on ollut jo pari viikkoa, mutta kun on sata muutakin rautaa tulessa, niin aika ei oo vaan riittänyt. Alkuperäinen ajatus oli, että nyt menneenä viikonloppuna olis saatu kannettua kamoja uuteen kotiin, mutta saatiinkin vasta eilen siellä viimeistelyhommat, kuten listat ja pistorasiat sun muut paikoilleen ja siivottiin remppailuiden jäljet. 

Mä en ole moneen vuoteen itkenyt oikein ikinä mistään ja milloinkaan, mutta viime viikolla tuli kyllä tirautettua jokunen stressiväsymyskyynel, kun oon ollut ihan paniikissa, että missä helvetin välissä kaikki hommat oikein tehdään. Mä jotenkin ihan säikähdin, sitä, että mua alkoi oikeasti itkettää, koska se ei vaan ole aikoihin ollut mun tapa reagoida mihinkään.

Tommi on yrittänyt mua rauhoitella, että "moni ihminen muuttaa ihan yhdessä päivässä", mutta kun ongelma tässä on se, että ei ole sitä yhtä päivää, jolloin oltais molemmat vapaana. Ja on ihan helvetisti kamaa vielä pakkaamattakin. On niin sanotusti paletti levällään ja se aiheuttaa mulle kurkkua kuristavan stressin. Eikä tätä aikataulupaniikkia oikein helpota se, että mulla olis tällä viikolla keskiviikko ja torstai koulua Tampereella. Joudun lintsaamaan ainakin toisen päivän.

tutulta ostetut vanhat yöpöydät pääsi jo uuden kodin makkariin

Ja nyt mä mietin sitäkin, että pitääkö mun vaan unohtaa koko kesän ajan eniten odottamani juttu, ja myydä pois lauantain Amorphis-keikan lippu. Amot siis esiintyy Helsingin juhlaviikoilla ja olen ostanut lipun jo pari kuukautta sitten ennen kuin oli aavistustakaan tästä muutosta ja mä olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa, mutta nyt mä mietin pitääkö se kuitenkin jättää väliin. Tommi kyllä kannustaa mua menemään ja on ihan varma, että jostain tähän viikkoon ilmestyy tunteja jolloin tää paska lapioidaan. Osaisinpa olla yhtä rauhallinen kuin hän. Kun ei tässä varmaankaan oikeasti ole mitään hätää ja me ehditään ihan hyvin saada kaikki kuntoon, mutta mut vetää vaan kireelle kuin viulunkieli se, että samaan aikaan to do -listalla pyörii päivätöiden ohella tehtävät omat työt ja koulukin aiheuttaa harmaita hiuksia. Ja se, että mä kuvittelin että tässä vaiheessa kuuta meillä olis oikeestaan ollut toi muutto jo suurin piirtein hoidettuna. 

Eilen nautittiin eka yhteinen illallinen uudessa kodissa, kun siivoamisen ja viimeistelyhommien lomassa hotkittiin pizzaa. Muita ruokailuvälineitä ei paikalta vielä löytynyt kuin Tommin remppapuukko ja tapettien poistossa käyttämäni veitsi. 😀

Pari viikkoa sitten ostettu sohva saatiin kasattua paikoilleen eilen

Tänään käytiin noutamassa Tori.fistä löytämäni upea 60-luvun kirjakaappi. 

Että vähän itkua ja hammasten kiristystä täällä siis, mutta huomisilta on pyhitetty tavaroiden pakkaamiselle, joten jospa siellä pian näkyy valoa tunnelin päässä. Reilu viikko enää, ja sitten on ohi muuton lisäksi myös kesäduuni ja luvassa on ehkpä jopa viikon loma. Sen voimalla eteenpäin.

PS. Sain tänään hullun ajatuksen.. Ajattelin, et jos ostaisin kesäasunnon! Pitänee varata aika pankkiin. Mut tää ajatus ja sen edistäminen saa kyllä nyt oottaa ensi viikkoa. 

PPS. Mä pahoittelen tätä jo toista kitinäpostausta vähälle aikaa, mutta ei nyt vaan irtoo iloisempaa ennen kuin tää kuristava stressi lakkaa


20.08.2016

Posted at 00:52h in Yleinen by
0 Likes

Kommetiboksiin tuli jokin aika sitten toive, että kuvaisin vielä ennen muuttoa jotkut asukuvat ullakolla. Minä olin jo melkein unohtanut koko ullakon, kun kesällä on vähäiset asukuvat tullut napsittua jossain kodin ulkopuolella. Tuota kuvauksellisen karua loukkoa tulee kyllä muuttaessa ikävä. Mihin mä sitten talvella asukuvastudioni oikein pystytän? 

Mutta tänään mä vielä siis saatoin kiivetä töistä töistä tultuani kameran ja valon kanssa vanhaan tuttuun studiooni ja ikuistaa työpäivän rennot releet. 

Jos oli ullakkostudio päässyt hieman unohtumaan, niin samoin oli kesän aikana käynyt tuolle camo takille, jonka nyt taas bongasin vaatehuoneestani, kun etsin sopivaa vaatetusta kyyhkymetsälle.  Jostain kumman syystä nuo maastotakki ja Kiss-paita ovat olleet tiivis parivaljakko aina siitä saakka, kun ostin ne aikoinaan yhtä aikaa UFFilta. Olen yhdistänyt ne niin farkkuihin, nahkaleggareihin kuin paljettihameeseenkin. 

Käsivarresta pilkistää edelleen mustaa söheröä. Viikko sitten olutfestareilla siihen läntätty Fat Lizardin siirtokuva tuntuu olevan vähän sitkeempää sorttia, eikä ole lähtenyt pois useista pesuista ja hinkkauksesta huolimatta. Luojan kiitos, että en pyytänyt kuvaa poskeeni! 😀

Mä niin odotan ensi viikkoa, kun mulla on vihdoin taas aamuvuoroa, sillä se tarkoittaa sitä, että iltaisin pystyy vihdoin keskittymään kamojen siirtelyyn kohti uutta kämppää. Tommi saa remppailut siellä loppuun toivon mukaan huomisen aikana, joten me päästään vihdoin ensi viikolla ihan oikeasti muuttamaan.

Mä niin odotan sitä, että pääsen järjestelemään vaatteet paikoilleen kaappeihin ja tiedän taas missä mikäkin on ja mitä omistan. Tässä on nyt nimittäin pari viimeistä viikkoa mennyt niin, että jotain rättejä on ollut jo pakattuna ja olen tehnyt kaapeissa suursiivousta, joten kaikki on ollut ihan levällään ja missä sattuu ja on pitänyt pukeutua tasan siihen mitä sattuu helposti löytämään. Mutta ihan pian mulla on uusi pukeutumishuone! (kuten mä tulevan kodin toista makuuhuonetta mielessäni nimitän :D)  

farkut-H&M Mama/t-paita ja takki -2nd hand/kengt-Toms

 


17.08.2016

Posted at 23:37h in Yleinen by
0 Likes

"Olisi hyvä, että vaatteet olisivat maastoon sulautuvat, esimerkiksi vihreää tai ruskeaa." Meinasi pikkusen mennä sormi suuhun luettuani eilen työlistasta tuon kommentin koskien yhtä tämän päivän kuvauskeikkaa, mun kaikki ulkoiluhommiin sopivat takkini nimittäin ovat sieltä sateenkaaren kohdasta pinkit ja punaiset. Mutta olisi saattanut haastateltavaltamme tirpat jäädä ampumatta, jos olisin ilmestynyt kyyhkypassiin neonpinkissä anorakissani, joten piti sitten alkaa kaivelemaan kätköjä.

Ja löytyihän sitä sitten loppujen lopuksi sopivaa päällepantavaa tällekin keikalle, jopa ihan vaihtoehtoja. Meinasin jo kiskoa päälleni vanhan Saksan armeijan camotakin, mutta sitten silmiin osui jotain vielä parempaa. Tommin ikivanha Haltin takki, joka ei pelkää vettäkään, oli ihan päässyt vuosiksi unohtumaan ullakon perälle. Mutta mikä loistolöytö maalitahroistaan huolimatta! Tälle vaatteelle on mulla töissä käyttöä kyllä jatkossakin, jos en halua loistaa huutomerkkinä pinkissä anorakissani tai kirkkaankeltaisessa sadetakissani.

Metsänreunassa rämpimiseen sopivia kenkiä multa puolestaan löytyy iha useammatkin. Sen verran ollaan tässä nyt jo "kahden asunnon loukussa", että jonkin verran on tavaraas jo siirtynyt uudelle asunnolle ja mun varrelliset vaelluskengät olivat aamulla väärässä osoitteessa. Kelin puolesta pärjäsin hyvin noilla varrettomilla Merrelin lenkkareilla (saatu), mutta juurakoiden ja kivien päällä ja välissä loikkiessa olisin kyllä toivonut, että jalassa olisi ollut nilkkaa tukevat kengät. Mun vasen nilkka on nimittäin lentopalloaikojen loukkaantumisten jäljiltä ihan onneton rempula, joten sitä joutuu epätasaisessa maastossa toisinaan ihan tosissaan varomaan. Mutta onneksi nämä matalatkin Merrelit ovat todella tukevat ja pitävät pohjiltaan, joten hyvin pärjäsin, kun pikkuisen katsoin askeleideni paikkoja. 

Hyvin sujui tuolla asulla maastoutuminen ja saalistakin reissulta tuli. Tehtiin siis juttua metsästyskoirista (juttu lehdessä reilun viikon päästä) ja kuvasin paria hurmaavaa haukkua ja heidän isäntäänsä tositoimissa. Ja kylläpä oli taas sellainen keikka, joka sai mut miettimään kuinka siistiä tää työ on. Pääsen kokemaan ja näkemään paljon sellaisia juttuja, joihin en ehkä muuten koskaan päätyisi. Tästä keikasta teki erilaisen myös se, että kerrankin oli aikaa olla, odottaa ja tarkkailla. Oli todella rauhoittavaa istuskella mättäällä, tähyillä kyyhkysiä ja seurata vaikuttuneena koirien uskomatonta keskittymiskykyä, kun ne istuivat hievahtamatta passipaikallaan. 

Näin ihan lähietäisyydeltä kuinka Kyyhky sai osuman ja siitä jäi leijumaan iso läjä höyheniä ilmaan linnun jo pudotessa maahan. Tiedän, että monen mielestä tuollainen näky voisi olla kamala, mutta minussa ei kuolleiden lintujen näkeminen aiheuttanut minkäänmoista ällötystä tai muita negatiivisia fiiliksiä. Mä mietin vaan kuinka hienoa olisi itse kyetä metsästämään ruokaa pöytään. Mun työkaveri nauroikin, että voisinko mä suorittaa metsästyskortin, kun hänellä olis koira, joka vois sit noutaa, mut hän ei ehkä itse tahdo metsästää. No, ehkä mä en nyt ihan heti metsästäjäntutkintoon syöksy, mutta yleistä metsässä oleilua voisin kyllä elämääni lisätä, niin hyvä ja rauhallinen fiilis sielä tuli. 

Huikee työpäivä siis. Eikä muuten maanantaikaan ollut hassumpi, pääsin silloin hepan kainaloon. I love my job. Mut muutaman viikon päästä tämä arki sitten taas loppuu ainakin toistaiseksi.