05.04.2016

Posted at 01:13h in Yleinen by
0 Likes

Kevätauringon heittäessä kirkkaita säteitään tulee kova tarve tarkastaa miltä vaatekaapin t-paitahyllyllä näyttää. Nyt on oikea aika nakata menemään nuhjaiset yksilöt, joita tuli vielä talvella käytettä ajatuksella "ei tuo pieni reikä villatakin alta näy" ja hankkia pari pränikkää puseroa tilalle. Itse käytän mieluiten pellava t-paitoja sillä pidän niiden tekstuurista ja tuntumasta puuvillapaitoja enemmän, kaiken maailman trikoovirityksistä puhumattakaan. Rosoisessa pellavassa on minulle sopivaa huolettumuutta. 

Itse olen pellavaiset teepparini ostellut aina ihan edullisilta merkeiltä hintahaarukalla 15-30 €. Poimin tähän kolme varteenotettavaa vaihtoehtoa. Itsellä ei juuri tasan näitä linkkamiani puseroita ole, mutta samojen valmistajien aiempia pellavaisia kyllä ja kaikkiin olen ollut tyytyväinen.

Esprit – hinta 25,99 € – koot XS-XL – / H&M – hinta 14,99 – koot XS-XL / Ellos – Hinta 19,95 € – Koot 34-52

Espritin paidasta löytyy mustan lisäksi värit navy, ruosteenpunainen ja vaalean sinivihreä (mikälie). H&M tarjoaa mustan, valkoisen ja tummanvihreän ja Elloksen teepparista on saatavilla perusvärit musta, valkoinen, harmaameleerattu ja vihreämeleerattu.

 

PS. Vaikka kehotinkin tekstin alussa nakkaamaan nuhjaiset vanhat t-paidat menemään, niin tsekkaathan ensin miten voisit ne kierrättää. Huonokuntoisia t-paitojia ei kannata kantaa kirppiksille enää kenenkään riesaksi, mutta esimerkiksi vaateketjuista ainakin KappAhlilla ja H&M:lla on vaatekeräys. Vie pussillinen tekstiilejä myymälään ja saat alennuskupongin! Lisätietoja täältä KappAhl ja  täältä H&M.

Mikäli kuitenkin päädyt nakkaamaan vaatteita roskiin, niin tarkasta mihin omassa kunnassasi tekstiilijäte kuuluu lajitella. Toisissa paikoissa tekstiilit kuuluvat energiajätteeseen, joissakin taas sekajätteeseen. Ennen roska-astiaan nakkaamista voi vanhan t-paidan kuitenkin käyttää vielä hyödyksi vaikkapa siivousrättinä!

 


03.04.2016

Posted at 22:34h in Yleinen by
0 Likes

Multa kyseltiin jokin aika sitten postausta siitä, että mä laitan hiuksiani. Aika sopivasti tulikin valokuvin just ikuistettua yksi sessio, joten tässäpä tämä menestystarina kuvina.

Puhdas tukka kuivana ja harjattuna, sehän on jo ihan yllättävän pitkä! Koska putipuhtaat hiukset ovat silkkiset ja liukkaat ja siksi hallitsemattomat, suihkutan niihin usein suolasuihketta tuomaan tekstuuria ja volyymiä. 

Tällä kertaa sattui olemaan aikaa, joten päätin vihdoin kokeilla itse mitä saisin pehkostani irti, kun käsittelisin sen ensin kreppaamalla samoin kuin mulle on pari kertaa #Evekin kuvauksissa tehty. Että ei muuta kuin mutsilta saatu kreppirauta tulille ja soheltamaan. (äiti luki blogista, että mulla tekee mieli kreppirautaa ja penkoi välittömästi kotoaan sellaisen ja lähetti minulle. Mitä ei äidiltä löydy, sitä ei tarvita!)

Vaikka mulla ei ole tota pitkää tukkaa kuin osassa päätä, niin sitä oli silti vähän turhan paljon mun kärsivällisyydelle, kreppaaminen kun oli suoritettava melkoisen pienissä osissa.

Mut kärsivällisyys palkittiin ja hiukset taipuivat kasarilta tuttuun muotoon. Sirottelin joukkoon vielä hieman suosikkiainettani, eli hiuspuuteria. Tässä sattui käteen Syossin purkki, mutta lähes kaikki kokeilemani ovat toimineet ihan yhtälailla. Tällä hetkellä käytössä tuon Syossin lisäksi myös mm. Biozellin ja Batisten hiuspuuterit.

Tavoitteena oli hattarainen ja karhea, helposti muotoiltava pohja ja sen mä kyllä saavutin kammattuani kreppauksia hieman auki.

Ja sitten… Tässä kohtaa siis piti olla vaan taivas rajana, että sen kuin kääntäis ja vääntäis tukkaa miten vaan ja keksi jonku siistin kampauksen. Ja niin mä tein, koitin pyöritellä sinne päin ja tuonne päin ja tökin pinnejä ja koitin laittaa kiinni tuhannella ja yhdellä tavalla. Mutta kun ei. Kun ei osaa. Eikä riitä mielikuvitus.

Aikani siinä tuhersin. Sitten meni hermot.

Ja tähän mä sitten päädyin:

Laitoin tukkani kiinni ihan niin kuin joka ikinen päivä! Paitsi että käytin siihen puuhaan puoli tuntia normaalin 30 sekunnin sijaan. Sanonpa vaan, että voi nyt helvetti.

Niin, että jos vielä kiinnostaa miten mä normaalisti laitan hiuksiani, niin just näin, mut ilman tota kreppirautasekoilua.

Että saisko olla lisää näppäriä tukkavinkkejä? Voisin tehdä tästä vaikka ihan jonku sarjan videotutoriaaleja!


01.04.2016

Posted at 12:18h in Yleinen by
0 Likes

Viime viikon perjantaina sai elokuvissa ensi-iltansa blogimaailmasta kertova Onnenonkija, jonka pääosassa bloggaaja Marja Auroraa esittää Minka Kuustonen. Kävin itse katsomassa elokuvan lehdistönäytöksessä ja pääsin samalla jututtamaan itse päätähteä ja elokuvan ohjannutta Ville Jankeria.

Onnenonkija kertoo Marja Aurorasta, joka yrittää saada blogiaan lentoon, mutta taloudellinen menestys, vaan jää saavutamatta. Vanhemmat painostavat hankkimaan oikean työn ja muuttamaan kotoa ja sisko sekä ulosottomies karhuavat saataviaan. Siihen syssyyn, kun sitten tapaa rikkaan suvun Olavin (Olavi Uusivirta), miettii Marja voisiko siinä olla ratkaisu tilanteeseen. 

Heti jo leffan ekat kohtaukset saivat tämän bloggaajan hihittelemään ja nyökyttelemään, niin oli bloggaajatilaisuudessa skumppalasi kädessä poseeraaminen tutunoloista puuhaa. Myös bloggaajakaverin kanssa pidettävät kuvaussessiot tuntuivat enemmän kuin tutuilta. Parikan puputennarit vilahtelevat, Marja ihkuttaa blogissa  saamiaan kosmetiikka tuotteita ja Instagram laulaa. Kun vanhemmat kyseenalaistavat bloggaamisen järkevyyden, kertoo Marja pääsevänsä "viikon päästä siihen portaaliin. Se viisinkertaistaa mun lukijamäärät!" ja on varma, että samalla myös "affi-tulkut" nousevat huimasti. 

Kaiken kaikkiaan on sanottava, että käsikirjoittaja ja muu tekijätiimi on kyllä todella hyvin lifestyle-blogiskenen ilmiöt opiskellut. Yksityiskohdista huomaa, että blogeja on seurattu pitkään ja hartaasti ja tällainen itsekin blogimaailmasta hyvin perillä oleva katsoja kyllä bongaa sieltä tuttuja juttuja jopa siihen malliin, että mistä blogista tai jutusta on mikäkin läppä saattanut saada inspiraationsa. 

Myös vastaus miksi Marja bloggaa, on kuin suoraan satojen bloggaajien suusta, bloggaamisessa kun hänen mielestään yhdistyy niin monta asiaa mistä hän tykkää: valokuvaus, kirjoittaminen ja muoti. "Mä vähän niinku näen kaiken Instagram -kuvina". *reps*

Marja Auroran nahkoihin solahtanut Minka Kuustonen kertoi lukeneensa paljon blogeja valmistautuessaan rooliin ja huomanneensa, että kirjoitustyyli on monilla bloggaajilla keskenään yllättävän samankaltainen. Vaikka Minka kertoi etsivänsä blogeista myös tyylivinkkejä, kolahtaa häneen kuitenkin eniten sellaiset blogit, joissa uskalletaan kertoa aroistakin aiheista.

Onnenonkijasta olisi helposti saanut tehtyä pelkästään meitä bloggaajia irvailevan elokuvan, mutta Minkan mielestä oli tärkeää, että päätettiin tehdä ennemminkin rakastava elokuva, jossa yritetään ennemminkin ymmärtää tätä ilmiötä ja ihmisiä sen takana. Kyllähän leffa piikittelyä sisältää, mutta se on ainakin näin bloggaajan näkökulmasta just se elokuvan viehätys, pelkkää tyhjäpäistä pissistä Marjasta ei kuitenkaan ole tehty.

Rikkaan suvun poikaa Olavia näyttelevä Olavi Uusivirta oli elokuvassa just niin ihana kuin odottaa saattoikin!

Ohjaaja Ville Jankeri ei tunnustanut blogeja ennen Onnenonkija projektia juuri lukeneensa, mutta Marjan tarinaan oli silti helppo samaistua. Marja Auroran unelma on tulla menestyväksi bloggaajaksi ja tuohon unelmaan ei tunnu kukaan muu uskovan. Ville puolestaan kertoi aina haaveilleensa elokuvaohjaajan urasta, mutta muistaa saaneensa paljonkin pilkkaa ja epäuskoa osakseen. Marjalle vanhemmat ehdottavat elokuvassa farmaseutin ammattia, Villelle kyseisenlainen kohtaus on tuttu omasta elämästä, sillä hän kertoo äitinsä ehdottaneen hänelle ryhtymistä bussikuskiksi, vaikka Ville itse uskoi tuolloin teon alla olleen Pussikaljaromaani -elokuvan menestykseen. Kannattaa siis uskoa omiin unelmiin, vaikka muut ehdottelisivat mitä!

Kun kerran romanttisesta komediasta on kyse, niin kepeää höttöähän Onnenonkija on eikä loppuratkaisua tarvitse paljoa arvailla. Mutta viihdyttävä elokuva kyllä ainakin kaikille blogimaailmaa seuraaville. Ja voisin veikata, että tätä leffaa katsotaan parinkymmenen vuoden päästä eräänlaisena ajankuvana, "ei vitsi, muistatko kun tuohon aikaan kaikki bloggas!?"