Viikko on mennyt niin tiivisti työn parissa, että tarinaa ei ole irronnut tänne blogiin moneen päivään, mutta nyt se duuniviikko on vihdoin ohi! Tai no, ei nyt ihan, viikonloppuna saa kyllä paiskia hommia kuvankäsittelyn parissa, mutta siirrän ne hommat kyllä suosiolla sunnuntaille ja nyt vaan relaan tän illan ja huomisen.

Työkiireistä huolimatta tänään oli SK-vuorossa lounaan jälkeen keikalle lähtöä odotellessa hetki aikaa kipaista kameran kanssa porraskäytävään ja ikuistaa itseni ja värimaailmaltaan minulle kovin harvinainen duuniasu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Epäilin ensin, että mitenkähän PEN kamerassani tänään kiinni ollut 9 mm fisulinssi (objektiivi saatu) oikein mahtaa passata asukuviin, mutta lopputuloshan oli varsin mainio! Olen aiemmin kuvaillut tuolla lähes runkotulpan kokoisella pikkulinssillä lähinnä maisemia tai käsilaukkuystävällisen kokonsa vuoksi monia kemukuvia. Niinpä olikin nyt kiva huomata, että tuosta kakkulasta on muuhunkin. Sopivalla kuvausetäisyydellä ja kohteen sijoittamisella sain itseni kuviin melko vähällä vääristymisellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mut siis ne vaatteet, mitä mä tässä nyt kuvasin. Todella perus työsetti sillä tavalla kyseessä, että kaapista on nykäisty päälle mahdollisimman mukavat farkut ja yksinkertainen pusero, joissa tiedän olevan hyvä niin istua, seistä, kävellä kuin kontatakin. Mutta, en kyllä ainakaan itse muista että olisin aiemmin pukenut omalla mittapuullani melko vaaean farkun kaveriksi noin vaaleaa/väritöntä yläosaa.

Aamulla peiliin katsoessa tuntuikin hetken aikaa hieman haamulta, mutta päätin yrittää voisiko silmäni tottua tähän tummien sävyjen puutteeseen. Ja itse asiassa, nyt kun katson näitä kuvia, niin eihän se nyt niin pelottavalta näytäkään miltä se aluksi itsestä tuntui. Kaulaan kietaistun huivin muodossa oli kuitenkin pakko lisätä väriä haamumaiseen olemukseen ja yleiselle vaaleudelle kotrastiksi valittava mustaakin mustemmat kengät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta niin se vaan tuntuu menevän pukeutumisen kanssa kuin syömisenkin kanssa, että moni itseä epäilyttävä asia alkaa uppoamaan, kun vaan uskaltautuu maistamaan riittävän monta kertaa. Sinihomejuusto on salakavalasti uinut viime vuosina ruokavaliooni, vaikka vielä joskus vannoin, että ”hyi, yök, en varmasti syö!”. Samalla tavalla tekevät maihinnousuaan pukeutuimisessani esimerkiksi nämä tässäkin nähdyt aiempaa vaaleampi denim ja vaaleat harmaan sävyt. Mistä sitä enää uskaltaa sanoa, että ”hyi yök, en ikinä”?  Pelottaa, et uhous ”en tasan ikinä laittais päälleni…”, on sama kuin oikein tilaisin kyseisiä kamppeita vaatekaappiini. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

farkut-H&M Mama/neule-Ellos/kengät-Dr. Martens/huivi-Stylesnob

Ääh, peilistä tää vaalea neule ja hempeän värinen huivi yhdistelmä näyttää kyllä edelleen hieman epäilyttävältä ja vasta näin päivän kokemuksella kovin vieraalta, mutta näissä kuvissa mä kyllä tykkään värimaailmastani. Ehkäpä mä sovin tän asuni kanssa jotenkin erityisen hyvin tuohon rappukäytävään, mutta omaan keinovalaistuun sotkuiseen eteiseeni en niinkään. Taidankin siis vaihtaa nyt suosiolla pyjamahousut jalkaan ja jonkun pehmoisen kotipaidan päälleni, sillä niiden kanssa mä passaan loistavasti tähän sohvalle, johon mä nyt aion itseni kallistaa. Tarkoitus oli lähteä taidemuseolle näyttelyn avajaisiin, mutta mehut on nyt niin poissa, että pitää siirtää näyttelyn tsekkaus toiseen päivään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rentouttavaa viikonloppua!

 

 


Minulla on viime päivinä pyörinyt mielessä pienet hyvänmielenteot. Hyvänmielenteot ovat useimmiten juuri niitä pikkuisia arjen tekoja ja eleitä kanssaihmisten hyväksi. Se on jännä miten paljon voi päivää valaista vaikka jonkun vieraan ihmisen pieni ystävällinen ele kesken kiireisen päivän. Juuri jokin aika sitten naapurin nainen auttoi minua yhtenä päivänä kauppakassien kanssa avaten ovia ja nostaen kasseja apunani hissiin ja tuo apu levitti kasvoilleni suuren hymyn.

Monesti myös pelkkä ystävällisen teon vierestä todistaminen nostattaa omatkin suupielet ja saa ajatukset kääntymään positiivisemmiksi. Itseäni hymyilytti kovasti viime viikolla, kun Hesburgerin jonossa teinipoika koputti kahta keski-ikäistä naista olkapäähän ja ojensi heille alennuskupongin. ”Kuulin, että teillä teki mieli pekoniateriaa, kaipaisittekohan tällaista?”.  Pienellä valppaudella ja yllättävällä ystävällisyydellä poika sai naiset todella iloisiksi ja se lämmitti myös sivusta seuraajan mieltä.

Itse ilahdutin viime viikolla erästä vierasta vanhempaa naista, joka tuli aamulla perääni taksitolpalle. Kuulin naisen olevan menossa muutaman korttelin päähän linja-autoasemalle, joten sen sijaan, että olisin hypännyt vain ekana tulleeseen taksiin ja jättänyt hänet seisoskelemaan kipeän jalkansa kanssa seuraavaa pirssiä odottaen, pyysin rouvan oman taksini kyytiin ja kehotin kuskia kiepauttamaan linja-autoaseman kautta ennen jatkamista omaan määränpäähäni. En tiedä kummalle tästä tuli parempi mieli, minulle vai ilmaisen kyydin saaneelle naiselle. Molemmat toivotettiin toisillemme hyvät päivän jatkot kera leveiden hymyjen.

Olen viimeisen vuoden aikana miettinyt useaan otteeseen, että minusta on tullut herkempi huomaamaan positiivisia pieniä asioita ympärilläni. Aiemmin stressin ja masennuksen kuristaessa kurkkua päällimmäinen fiilis oli usein vain ankeus ja v***tus, joten ympärillä tapahtuvia pieniä hyviä juttuja ei useinkaan edes huomannut. Nyt kun hengittäminen on kaikin puolin helmpompaa, bongaa ilahduttavia eleitä ja ihmisten välisiä kohtaamisia paljon helpommin ja tuntuu, että siitä pienestä kassinkantoavusta saatu hyvä mielikin kasvaa helpommin isoksi iloksi. Ja kun tajuaa miten muiden apu ja ystävällisyys vaikuttaa omaan mielialaan, on itsekin herkemmin tarjoamassa apuaan niissä arjen ohikiitävissä hetkissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puuttuvan 15 sentin ojentaminen edessäsi kassajonossa olevalle ihmiselle, vaunujen kanssa matkustavan äidin auttaminen bussista ja pysähtyminen oven pitelijäksi rollaatorilla kulkevalle vanhukselle vaikkapa noin esimerkkeinä ovat kaikki juttuja jotka eivät vie juurikaan aikaa tai ole muutenkaan minkäänlaiseksi vaivaksi, mutta positiivisia vaikutuksia on sitten senkin edestä.

Itselle ainakin on jäänyt mieleen todella paljon hetkiä jolloin joku vieras on yllättänyt minut ystävällisyydellään. Kerran kävellessäni rautatieasemalta kotiin, tarjoutui pyörällä liikenteessä oleva mies kuljettamaan isoa painavaa laukkuani pyöränsä tarakalla niin pitkälle kuin meillä olisi yhteistä matkaa. Muistan myös edelleen sen, kun yli kymmenen vuotta sitten junamatkalla herätessäni vierestäni löytyi jonkun jättämä pitkä kirje. Tyttö oli kuullut minun itkevän puhelimessa sydänsurujani ja hän oli kirjoittanut minulle pitkän tsemppaavan kirjeen. Itsekin sydänsuruja kokeneena hän tiesi, että vielä tulee se päivä kun kaikki helpottaa. Tyttö oli kaikissa sanoissaan aivan oikeassa ja kaikki hänen sanansa kävivät joskus toteen. Tuo lohdullinen kirje on edelleen tallessa ja muistuttaa minua aina siitä miten pienillä asioilla voi tuoda lohtua ja iloa toisen ihmisen elämään.

Muistan nuo tapaukset ja monta monta muuta hetkeä, jolloin joku satunnainen ohikulkija on onnistunut ystävällisyydellään nostattamaan hymyn huulilleni ja mietin, että hyvää on hedottomasti kierrätettävä.

Miten on, otettaisiinko kaikki tavoitteeksi lisätä ystävällisten tekojen määrää? Parhaimmillaan voit muutamassa sekunnissa pelastaa toisen ihmisen päivän.


Se on jo 1/12 vuodesta 2015 taakse jäänyttä elämää joten kokosin tähän pienen yhteenvedon tammikuun meninigeistä Instagram-kuviani tonkimalla.

Uusi vuosi meni rauhallisesti kotona Tommin kanssa. Ilotulituksia jaksettiin vääntäytyä katsomaan tasan pihalle, eli torin laidalle. Tulipa vihdoin testattua vähän paremmin PEN E-PL7:n Livecomp-toimintoa.

tammikuu4

Heti kuun alussa suuntasin lomailemaan kotikonnuille isin ja äidin hellään huomaan. Heittoni isin tekemästä käsilaukusta otti välittömästi tulta alleen ja jo siellä ollessani herra autopeltikorjaaja ehti väsätä laukulle lestin ja aloittaa ensimmäistä protoa. Tuotekehittely Kainuussa jatkuu kuulema edelleen, nyt mietinnässä on sopiva vuorikangas.

tammikuu

Joulun ja lomailun aiheuttaman treenitauon jälkeen oli hieman pelottavaa taas palata salille, mutta kyllä se homma sieltä taas käynnistyy. Kävin kuntotestissä ja kehonkoostumusmittauksessa ja mietin itselleni muutamia tavoitteita tälle keväälle. Yksi niistä on 100 kilon rikkominen maastavedossa. Otinkin tällä viikolla taas harppauksen viisi kiloa lähemmäksi tavoittettani, kun treeneissä nousi kaksi toistoa 80 kilolla.

tammikuu2

Tammikuu on perinteisesti ollut valokuvausrintamalla melko hiljainen kuukausi ja sainkin viettää tammikuussa pari viikkoa melko leppoisasti lomaillen. Toisaalta loppukuuhun sitten tuntuikin rytisevän keikkaa taas sen verran, että ei tarvinnut huolestua parin viikon hiljaisuudesta huolimatta. Tammikuun oma suosikkikuva tuli otettua PAM-lehden kanteen. Tällä keikalla asiakkaan briiffi oli ilahduttavan selkeä ja vaikka oltiin toimittajan kanssa yhdessä liikenteessä, myös kuvaajalle jätettiin hyvin aikaa oman työn tekemiseen. Mun työ on suurimmaksi osaksi kivaa ja parhaimmillaan se on todella kivaa!

tammikuu1

Tammikuuhun sisältyi ilahduttavan paljon aikaa rakkaiden mukuloiden kanssa. Sotkamossa ehdin nähdä ystäväni lapsia joista toinen on kummipoikani ja myös tuossa vasemmalla tiara päässä poseeraavaa isotätitettävääni. Sain myös ikuistaa hyvän ystäväni beben vaatimattomassa kahden viikon iässä ja viettää viikonlopun ihanan Hiiripupumarakatin, eli siskonpoikani luona. Pupu täytti pari viikkoa sitten 7 vuotta ja otettiin hänestä virallisia synttärikuvia judo-puvussa. Voi mikä hurmuri!

tammikuu5

Onneksi alennusmyynnit alkaa olla vihdoin jotakuinkin ohi, niin voi taas unohtaa shoppailuhommar hetkeksi. Tammikuussa nimittäin tuli melkoisen monta kiusausta vastaan ja hankittua tuli Michael Korsin mekko, CK Jeansin nilkkurit sekä tässä kuvissa näkyvät punaiset asiat eli Mrc by Marc Jacobsin hiiriballerinat ja Carla Ferrerin tikkilaukku, josta kirjoittelin jo täällä.

tammikuu3

Tammikuun paras juttu on kuitenkin ehdottomasti ollut uuden, paremman ruokarytmin opettelu, joka on sujunut mielestäni melko hyvin. Koska on turha haaveilla pystyvänsä tekemään kertarytinällä paljon muutoksia, iloitsen jokaisesta askeleesta jonka saan otettua uuteen suuntaan. Tammikuun aikana olen saanut integroitua aamiaisen elämääni ja olenkin ryhtynyt aloittamaan aamuni useimmiten puurolla. Tämä jos mikä on kuulkaa kaltaiselleni aamiaisen vieroksujalle hieno juttu.

Minulla on myös yritys tehdä vähintään kerran viikossa jotakin ruokaa, jota en ole aiemmin valmistanu ja sekin suunnitelma on edennyt ihan hienosti. Yksi tammikuun ruokakokeiluista oli Me Naisten ohjeella valmistettu sitruunainen kiherne-pinaattipasta, joka pääsee ehdottomasti uudelleenkin valmistukseen!

Heihei tammikuu! Tulkoon helmikuusta vieläkin parempi!