Vaikka Lenorille blogiyhteistyönä suunnittelemani huivi ehkä onkin fiilikseltään hieman kesäinen, niin olen silti käyttänyt sitä ahkerasti nyt syksyn aikana etenkin erilaisina turbaaneina joihin sen alunperin toivoinkin soveltuvan. Ja kun käyttöä on ollut paljon, on huivia pitänyt jo toki pestäkin.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka huivit ja muut asusteet kuten pipot harvemmin päätyvät pyykkikoriin samalla syklillä kuin muut vaatteet, niin yritän muistaa lykätä niitäkin pesuun aina tasaisin väliajoin, sillä etenkin päässä pidetyt huivit eivät pysy kauaa puhtaana. Pidinkin tuossa jokin aika sitten oikein huvienpesutalkoot pyykkäsin suosikkiasusteitani niin käsin kuin koneessakin kunkin pesuohjeiden mukaisesti.

Pesin tuota omaa Lenor-huiviani nyt ensimmäistö kertaa ja täytyy sanoa, että vähän jännitti. Viskoosihuivin pesuohje kyllä neuvoi ihan 40 asteen konepesun, eli mitään pelättävää ei pitänyt olla, mutta silti. Minulla on nimittäin joku pysyvä kammo tuollaisten asioiden pyykkäämisestä missä on valkoisia kuvioita jonkin muun värin kanssa. Eräskin Marimekon puna-musta-valkoinen verho nimittäin muuttui puna-musta-vaaleanpunaiseksi joskus vuosia sitten, vaikka ohjeita noudatinkin. Minua siis joka kerta tuollaisia väriä + valkoista sisältäviä vaatteita pestessä pelottaa, ettei se enää palaa pyykkinoeesta sellaisena kuin sinne menee. Onneksi 99% kaikki on aina sujunut hyvin kauhustani huolimatta. Ja se Marimekon verhokin taisi silloin jotakuinkin pelastua pikaisen uusintapesun ja jonkin aineen avulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös tämän huivin kohdalla pelkoni osoittautui onneksi turhaksi ja pesusta palasi väreiltään ennallaan oleva pehmoinen ja hyväntuoksuinen huivi. Viime aikoina kokeiluun saamistani Lenorin huuhteluaineista koneeseen on useimmiten tullut kaadettua miedoimpaan Pure Care -tuoksukategoriaan kuuluvaa Cotton Flowersia.

Vaikka tuoksu onkin hyvin pehmeä ja mieto, on se silti pysynyt huiveissa kevyenä häivähdyksenä useamma käyttökerran ajan. Ei siis mikään sellainen pistävä tuoksu, että tuntuisi kuin upottaisi nenänsä huuhteluainepulloon, vaan tuntuu, että huivi ei ime itseensä esimerkiksi likaisen tukan tunkkaisuutta niin helposti, kun huuteluaineen tuoksua riittää melko pitkään.

Ja mitenkö minä sitten olen täta mahtavaa hengentuotettani sitten ylläni käyttänyt? No mm. näin:

lenorhuivipostaukseen

Tästä toispuoleisesta turbaanista mulle tuli ihan sellainen fiilis, että tämähän toimii loistavasti myös jouluasusteena, jos ei satu tukanlaitto kiinnostamaan. HIenosti sulautuu väreiltään joulun tunnelmaan ja on tällä tavalla sidottuna hillitty, mutta samalla juhlava. Jos en nyt saa ennen jouluakaan aikaseksi käydä kampaajalla, niin voi hyvin olla, että tässä on minun ”tonttulakkini”.

Astetta räväkämmästä rusettisykeröstäkin olin ottanut monta monta loistavaa kuvaa ihan kamerallani ja nyt ne kuvat on jossain kortilla X, jota ei vaan löydy, joten pahoittelen tuota kökkölaatuista insta-kuvaa. Mutta kyllä siitä ide käy ilmi. Jotenkin vaan talviaikaan sopii mun mielestä jostain syystä tuo edellinen hillitympi sidonta ja tämä hieman karnevaalihenkinen viritelmä sopii paremmin ehkä kesärientoihin.

rusettihuivi kopioi

 

Ensimmäinen erä näitä huiveja meni jo jakoon Instagramin kautta ja voittajien yhteystiedot on laitettu eteenpäin palkintojen lähettämistä varten. Vielä olisi 10 kpl jaettavaksi täällä blogissa ja tarkoitus onkin polkaista kisa käyntiin vielä tämän viikon lopulla kunhan palaan Wienistä!

 


Effie replaces Fulvia in Mockingjay

Kuva

Kokosin elokuussa postaukseen turbaanivinkkejä True Bloodista tutulta Lafayettelta ja nyt olisi vuorossa toinen huivisolmuillaan ihastuttanut fiktiivinen hahmo.

Kävin perjantaina katsomassa Nälkäpeli-sarjan kolmannen leffan eli Matkijanärhi 1:n. Itse elokuva oli vähän pettymys ja tuntui vain rahastus mielessä tehdyltä välisoitolta ennen varsinaista loppupärinää. Jotain leffasta kuitenkin jäi mieleen positiivisessa mielessä ja se oli Effie Trinketin päässä nähdyt huiviviritelmät.

effie-trinket-hunger-games-mockingjay-fishnet-gold-embroidery-glove

 Kuva

Aiemmissa osissa todella näyttävissä ja värikkäissä asuissa nähty Capitolin asukas Effie Trinket joutuu Matkijanärhessä käyttämään mielikuvitustaan vielä entistäkin enemmän, kun pukeutumisen perustana on ankea haalari, joka on käytössä kaikilla Vyöhyke 13:n asukkailla. Kunnon fashionistana Effie muuntaa tylsän univormunkin itsensä näköiseksi. Pastellisten peruukkien jääminen Capitoliin on Effielle katastrofi, mutta sitten hän onneksi muistaa muinaisen muotivillityksen; huivista sidotut turbaanit. Ja hyvältähän se neiti Trinket näyttää turbaanissakin!

Effie1

 Kuva

Tällainen kahden viimeisen kuvan sykerösolmu onnistuu itseltäkin, mutta ekan kuvan iso rusettia pitää kyllä ehdottomasti myös harjoitella! Avainasemassa onnistumiseen on tietenkin oikean kokoinen ja sopivan jäykästä materiaalista oleva huivi. Eli jotain suht isokokoista puuvillaista bandanahuivia nyt metsästämään!

Millaisia ajatuksia teillä Nälkäpeli-leffoista tai Effien tyylistä?


Nyt kun makaan täällä huonovointisena sohvalla pyjamassa kerrosaterian majoneesit leukapielissäni, on hyvä sauma muistuttaa itseän siitä, että on sitä onneksi joskus ollut hehkeämpänäkin. Kivat oli pikkujoulut Lastaamon porukan kanssa! Treenattiin, saunottiin, paljuiltiin ja pukkikin kävi. Oli tosi kiva tutustua paremmin ihmisiin joiden kanssa tulee hikoiltua samoilla tunneilla

Näissä pikkujouluissa ehti vaihtaa asua useampaankin kertaan, mutta jätin nyt treenitrikoot ja bikinit kuvaamatta ja ikuistin vain illan viimeisen ja kimaltavimman asun.

Kyselin tuossa pari päivää sitten Instagramissa, että kultaiset paljettipöksyt hot vai not ja hoteiksi tuomitut kimallehousut pääsivät eilen neitsytmatkalleen. Aivan tautisen hot mun omasta mielestä! Ja mitä sopivin vaatekappale pikkujoulukauteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 housut-H&M/toppi-InWear/sifonkihurpula-Monki/kengät-Pour La Victoire/laukku-Lindex/korvikset Tallinnan modernin taiteen museosta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paljettipökät löytyivät H&M:n verkkokaupasta ja niistä on joku muukin tykännyt, sillä kultaiset on näköjään myyty jo loppuun, mutta hopean väristä versiota on vielä valikoimissa. Suurin saatavilla oleva koko 46 oli itselleni aivan passeli.

Mulla on kyllä melkoinen fiksaatio paljettikamppeisiin. Kaapista löytyy nyt kimaltavat housut mustana ja kultaisena ja sama juttu paljettihameiden kanssa. Puen tällaiset huomiota herättävät materiaalit aina mieluiten alaosaan, sama juttu useimmiten värien kanssa. Mustat housut ja punainen pusero ei ole ollenkaan mun juttu, mutta musta pusero ja punaiset housut toimii loistavasti. Kai mä kuvittelen tällä järjestyksellä hämääväni huomiota tuosta hervottomasta tissiosastostani jonnekin alemmas. Tälllainen eilen päällä ollut tissiliivejä vilautteleva herutustoppi kyllä ehkä hieman vesittää sitä ajatusta. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pikkujoulut oli kyllä ihana tekosyy kiskoa kimalletta kinttuun, mutta tykkään noista housuista siinä määrin, että mietin nyt miten ne kesyttäisi arkeen. Paljettihousut ja maiharit vois olla kiva pari. Yläosaksi sitten joku pehmoinen neule ehkä. Täytynee vähän testailla..

Nyt mä jatkan toipumista. Lastaamon FB-sivulla muistutettiin tämän päivän tunneista ja myös siitä, että jos eilen meni pitkään, niin ei ole tulemista. Vastaukista päätellen en ole ainoa jonka sunnuntai kuluu tänään sohvan pohjalla painonnostohommien sijaan. Alkuviikosta sitten taas treeniruotuun!