Tunnustan, että tämä keskellä yötä kirjoittamani pikainen postaus on ihan puhtaasti ikävempien asioiden välttelyä. Mun pitäis nimittäin pakata, koska juna lähtee kuuden ja puolen tunnin päästä ja välissä olis hyvä vielä nukkuakin. Mutta kun ääääääääää! Pakkaaminen on yks mun inhokkipuuhista. En ees tiedä mikä siinä on niin vastenmielistä, mutta joka ikinen kerta se on tällaista väsytystaistelua itseni kanssa, että kuinka putkälle voin sen asian kanssa venyttää ja vanuttaa. Nyt on sentään laukut jo purettu edelliseltä reissulta ja iso osa mukaan lähteviä tavaroita on jo laukkujen lähimaastossa, mutta vielä se itse Tetris-peli, että miten kaikki kamppeet saadaan mahtumaan ja eihän varmasti mikään tärkeä unohdu.

Seuraavan reilun viikon aikana nähdäänkin sitten blogissa varmaan tasan 0 asukuvaa, kun pyöritän joka päivä samalla ehkä neljän vaatteen valikoimalla. Tai sitten mä just otan kuvan jokapäivä ja teen sit sellaisen lomalooks-postauksen. 😀

Tämän pakkauskitinän sijaan mulla oli kyllä yksi toinen juttu tän postauksen fokuksessa, nimittäin mun joululahjat. Mitä siitä, että aattoon on vielä pari päivää, mä olen parhaat lahjat jo saanut.

Uuden Olympuksen OM-D E-M1 -rungon kävin ihan itse itselleni tänään hankkimassa. Homma on pitänyt hoitaa jo pitkään ja olin ajatellut meneväni Rajalaan vaihtolaitteideni (kaikki mun Canon-kamppeet) kanssa joululomalta palattuani, mutta muita asioita hoitaessa tuli sitten napattua tämä kainaloon jo nyt. Sotkamossa odottaakin loistava malli testikuvauksia ajatellen, sillä siellä olisi suvun uusin parin kuukauden ikäinen sälli kuvattavana.

Vielä pitää hankkia akkukahva ja 12-40 2.8 linssi, mutta ne hoidan sitten tammikuun puolella, kun saan rahat kasaan. Mutta pakkailen tuosta reissuun parit kiinteät linssit mukaan ja vietän joulun riemustakiljahdellen ja tutustuen uuteen työkaluuni.

joululahjat

Kamera on toki ihan huikea lahja itseltä itselle, mutta kyllä tän joulun mahtavin lahja -titteli menee murun ja minun yhdessätuumin viime yönä hankkimamme keikkaliput. Katseltiin siinä Teemalta tullutta Pearl Jam -dokumenttia ja aloin puhumaan miten olen teinistä asti halunnut nähdä ne livenä. Siinä sitten netistä katsomaan, että mahtaisko ne ikinä koskaan milloinkaan olla tulossa seuraavan kerraan Eurooppaan. No mites sattui! Bändi saapuu Tukholmaan kesäkuussa ja liput olivat tulleet juuri perjantaina myyntiin. Siitä se ajatus sitten lähti ja sitten sovittiinkin, että Tommi voi unohtaa kaikki muut lahja-ajatuksensa minun kohdallani, jos vaan ostaa meille nuo liput.

Ja puoli tuntia myöhemmin mä hymyilin sohvalla kuin Hangon keksi liput koneelle tallennettuna ja katsellen kuinka dokkari päättyi Alive-biisin keikkataltiointiin. Mä ihan pursusin onnea ja mietin,  että mulla pääsee siellä keikalla kyllä ihan varmasti kyynel ja parikin. Pitkäaikainen keikkahaave toteutuu. Ihan parasta. En pysy housuissani!

Ja nyt nämä iloiset lahjauutiset teille jaettuani mun on ihan pakko paiskoa kamat kassiin! Huomenna edessä 7,5 h helvettiä täpötäydessä junassa. Can’t wait! Olispa samassa vaunussa räkänokka tai pari, jotka pitäis meininkiä yllä huutamalla, itkemällä ja juoksemalla edestakas käytävää. Vielä jos saan viereeni jonkun urpon, joka väkisin yrittää keskustella mun kanssa, niin räjähdän onnesta!


Kulkuset, kulkuset, riemuin helkkäilee, voi yöks. Mä olen melkoinen jouluangstailija enkä jotenkin syty millekään sille hössötykselle. Ehkä hirveintä mitä tiedän, on joku joulunalus-lauantai ihmisiä täynnä olevassa ostoskeskuksessa, kun taustalla soi nissepolkkaa, kulkusia ja Petteri Punakuonoa karmeana kakofoniana. Olenkin vältellyt kaiken tuon tänä vuonna todella tehokkaasti. Lahjoja annan vain läheisimmille ja rakkaimmille ja nekin olen onnistunut hankkimaan ja kokoamaan jotenkin vaivattomasti joutumatta yhteenkään jouluruuhkaan. Yksi kirja pitänee huomenna kipaista hakemassa, mutta tiedän jo mistä se löytyy, joten teen täsmäiskun ja juoksen äkkiä takaisin kotiini missä ei ole esillä mitään joulusta muistuttavaa.

Tänä vuonna jätän Tommin Poriin ja suuntaan itse rentoilemaan vanhempien luokse. Tiedän, että siellä ei tarvitse joulusta suurempia hössöttää ja voin keskittyä pyhien ajan hyviin kirjoihin ja isin ja äidin kanssa höpöttelyyn. Tykkään joulussa rauhallisesta kynttilöiden valaisemasta tunnelmasta, en aikataulutetusta sukulaiselta toisen luokse ryntäilystä tai lahjakasoista. Oma unelmajouluni sisältääkin mahdollisimman vähän ihmisiä kerrallaan ja rauhassaoloa.

Rauhalliseen jouluun kuuluu toki myös musiikki. Äitini tykkää joulun aikaan soittaa mm. Andrea Bocellia ja Eros Ramazzottia, jotka usein säestävätkin aattoaamun puurohetkeä. Itselleni uppoavat parhaiten kauniit ja seesteiset perinteiset jouluveisut kuten Jouluyö, Juhlayö ja Heinillä harkien kaukalon. Kaikista upeimmin ne kulkeutuvat korvakäytäviini jylhä-äänisten rokkikukkojen veisaamana.

Ajattelin, että tarvitsen jotain rauhoittavaa sunnuntaina koittavalle Pori-Kajaani junamatkalle (joka paikkavarauskokemukseni perusteella on ihan täyteen tupattu), joten kokosin rääkyvien mukuloiden keskellä verenpainetta toivottavasti laskevan joulusoittolistan. Luurit korville ja pitkätukat laulamaan sulosäveliä korvaani, niin jospa Kajaanissa junasta kuoriutuisi joulutunnelmaan virittäytynyt Veera.

Tämän Siedettävät joulubiisit -nimisen soittolistan myötä rauhallista ja rentouttavaa joulunaikaa kaikille!


Jotkut teistä ovat ehkä jo Iinan blogista lukeneet, että kenkähaaste tuli tiensä päähän viime viikonloppuna kilpakumppanini käyttökelpoisten kenkien loputtua. Itse olin henkisesti valmistautunut raapimaan kaapeista jalkineita vielä viikoksi, mutta kyllähän se melkoinen helpotus oli, kun tajusi, että voisi taas lähes kolmen kuukauden jälkeen laittaa jalkaansa ihan mitä lystää ja lampsia samoissa buutseissa vaikka viikon putkeen.

Tässä kuitenkin vielä viimeisen kenkahaasteviikon 6 kenkäparia. Haaste siis loppui lauantaina Iinan käytettyä haasteessa jo aiemmin käyttämiään bikereita.

viimeinen

Oslon reissun viimeisen päivän kuljin Vagabondin ruskeissa mokkabikereissa. Aamuyöhönvenyneen kotiinpaluun vuoksi tiistai meni lähinnä nukkuessa ja sohvalla nuokkuessa, eikä ulos ollut asiaa, joten rastin listalta Morganin kaksiväriset korkkarit. Keskiviikkona käytin kuivasta säästä huolimatta Dieselin bikerkumppareita.

viimeinen1

Torstaina piristin mieltäni vaihteeksi punaisilla matalilla nahkanilkkureilla, jotka ostin Elloksen kesäalesta parilla kympillä. Näillä olenkin sitten lampsinut onnellisesti tällä viikolla useammankin päivän. Perjantai-iltana suunnattiin murun kanssa tapaksille ja hame sai kaverikseen useamman vuoden vanhat Bronxin soljin koristellut korkosaappaat. Näiden kohdalla aloin hieman harkita, että pitäisikö laittaa kiertoon. Hmm.. Harkitaan.

Lauantaina matkailin Helsinkiin Iinan luokse yksissä suosikkisaappaistani. Kirpparilta aikoinaan vitosella löytyneet pitkät nahkamaiharit ovat jo elämää nähneen näköiset, mutta silti niin kovin rakkaat.

11 viikkoa siis kaiveltiin Iinuskan kanssa kenkäkaappejamme löytäen joka päivälle uusi pari käyttöön. Paljon unohtuneita ihanuuksia muistuitti olemassaolostaan, mutta myös monta paria sai kierrätystuomion. Sain vahvistuksen epäilylleni, että minulla saattaa olla melko järjetön määrä kenkiä. Niin on. Kyllä sieltä jokunen pari joutaa eteenpäin. Mutta vahvistusta sai myöskin se ajatus, että minulle nimenomaan kengät ovat pukeutumiseni rakkain asia. Joten siinä missä joku sanoo tuevansa toimeen viidellä kenkäparilla, niin itseltäni se ei onnistuisi. Voin pukeutua vaikka viikkotolkulla yhteen ja samaan mekkoon, mutta kenkiä minun on saatava vaihdella.

Sen verran kattavaksi kuitenkin kenkäkokoelmani nyt tunnustin, että kenkälahjakortit, joiden käyttämistä olin haasteen aikana innosta kihisten odottanut, menivät nyt sittenkin muiden hyväksi, tarjosinkin niillä vanhemmilleni valitsemansa kengät oman kokoelmani kartuttamisen sijaan. Isä muka huolestuneena kysei, että ”ootko varma, että itselläs nyt riittää kengät?”. Jospa ne nyt hetken aikaa riittäis. 🙂