Olen Helsingissä Iinan luona ja fiilikset onkin sen vuoksi pitkästä aikaa iloiset kaiken viime aikaisen masentelun ja itsekseen mököttämisen jälkeen. Meillä on kerrankin oikein lomailu viikonloppu ilman mitään kummempia menoja ja päädyttiin tänään aika perinteiseen terapiamuotoon eli shoppailuun.

 Ei me kyllä oikeastaan lähdetty shoppailemaan, vaan piti vain kipaista hakemassa mua odottaneet Nomo-farkut Kampista ja käydä tsekkaamassa Palonin ystävämyynnit, mutta ihan viime hetkillä ennen kotiinlähtöä sitten kävi vähän vahinko.

En tietenkään voi aikuismaisesti kantaa itse vastuuta pankkikortin survomisesta maksulaitteeseen kassalla, joten aion hävyttömästi syyttää heräteostoksestani Iinaa, jonka idea Dieselin liikkeeseen meno oli. Jos ei se nainen olisi raahannut minua väkisin tuonne paheiden pesään kaikkien upeuksien keskelle, en olisi sortunut. 😀

diesel_sovitetut kopioi

Ihastuksen kiljahdukset kimpoilivat liikkeen seinistä meidän ryntäillessä rekiltä toiselle ja löytäessämme toinen toistaan tajunnanräjäyttävämpiä vaatteita. Jostain syystä Dieselin kamppeet iskee mun tajuntaan järjettömän lujaa ja esim. kaikki lempilaukkuni ovatkin juuri tuota merkkiä.

Roudasin sovituskoppiin hillittömän kasan kolttuja ja pari takkia ja toppiakin tuli kokeiltua. Rahapussini onneksi osa vaatteista oli sellaisia, ettei koko L taipunut mun plussapallo-varteeni, mutta ei siellä sovarissa onneksi tarvinnut ihan itkuun pillahtaa siksi, että kaikki olisivat olleet liian pieniä. Diesel on siitä kiva merkki, että heillä on paljon esim. trikoo ja neulevmekkoja joiden mitoitus on aika väljää, joten hieman oversize-ajatuksella tehdyt kamppeet taipuu pylleröllekin.

Sovitin mm. kaikki nuo kollaasinn kokoamani mekot ja tunikat ja yksi niistä kulki kanssani kassalle ja kotiin. Päätinkin nyt ennen ostoksen esittelyä testata teidän arvailukykyänne ja kysäisen, että mitä veikkaatte, minkä kollaasin koltuista ostin?


Saiskos olla yhdet väsyneet sunnuntaiset asukuvat?  En jaksanut juurikaan nähdä vaivaa en vaatekaapilla enkä peilin edessä, mutta tungin silti kameran miehen käteen ja tönötin ikuistettavana. Huvittaa jotenkin nuo kesäsandaalit lokakuussa, mutta hyvinhän nuo tuntuu sukkisten kanssa toimivan! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

hame-H&M/pusero-Lindex/rotsi-Saki/sandaalit-Vagabond/laukku-Pieces

Laiskaan sunnuntaihin ei kuulunut sen kummempia aktiviteetteja kuin ruokakauppashoppailua ja keittiössä hääräämistä. Tarkemmin ottaen keittiössä häärääminen tarkoitti sitä, että minä istuin pöydän ääressä ja käsittelin kuvia (eli tein ihan oikeita töitä!) ja mies puuhasteli hellan ääressä.

Olin edellisellä viikolla ihana tyttöystävä ja vein murun ostoksille. Raahasin sen Sokoksen keittiötarvikeosastolle ja sanoin, että hän voisi nyt valita, että millä pannulla haluaa minulle tästä eteenpäin ruokaa laittaa. Eli sinne vaan ukko taas halin ja hellan väliin ja sain taas napani täyteen herkkuja. Perus sunnuntaimeininki siis.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään mä olenkin sitten taas vaihteeksi jotenkin ihan ulapalla. Mulla oli aamupäivällä yksi lehtikuvauskeikka, mutta seuraavan kerran töitä on vasta torstaina ja mä en nyt jotenkin osaa käyttää tätä vapaata aikaa hyödykseni. En saa otetta mistään niistä askareista jotka odottavat suorittamistaan. Kuvauskeikalta tultuani pyörin hetken aikaa levottomana osaamatta tehdä mitään järkevää ja sitten vastasinkin epämääräiseen olooni menemällä nukkumaan. Se on mun ratkaisu aina, kun on jotenkin hankala olla enkä pääse selvyyteen fiiliksestäni.

En siis oikein hallitse tätä osa-aikaista vapauttani. Mä olen niin tottunut kiireeseen ja siihen, että asioita tehdään pakon edessä deadlinen kummitellessa pelottavan lähellä. Nyt kun asioita voisikin tehdä omassa tahdissa ja sen mukaan mikä sattuu huvittamaan, niin olen ihan lamaantunut. Olen hukassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kivasti meni siis ”miltä musta tuntuu” -kitinäksi tämäkin postaus. Mut tätä tää nyt on tällä hetkellä. Outoa oloa ja epävarmuutta. Elämää siis.


Toisella viikolla kenkähaaste ei tuntunut enää lainkaan niin epätoivoiselta kuin ensimmäisellä. Ainoat tuskailut koettiin lähinnä uusia kenkiä kuolatessa ja ostolakon vuoksi haaveita kuopatessa. Säät olivat vielä siinä määrin inhimilliset, että saatoin vielä kiskoa jalkaan melko heppoisia kenkiä ilman pelkoa varpaiden amputaatiosta.

Seuraavat kenkäparit tuli siis käytettyä kenkähaasteen viikolla 2.

20131014_kenkahaaste_vko2_A

 Maanantain työkeikka oli sisätiloissa tapahtunut koulutustilaisuus, joten oli hyvä päivä kiskoa jalkaan korkkarit ja vielä melko kesäiset sellaiset. Shopbopin alesta pari vuotta sitten hankitut Boutique9 sandaalit ovat saaneet käyttöaikaa ihan hämmästyttävän vähän. Nyt koko päivän niillä mukavasti kipiteltyäni päätin, että näitä pitää todellakin ymmärtää tulevaisuudessa hyödyntää enemmän. Nehän on hirmuhienot ja tosiaan mukavatkin vielä!

Tiistain koko asu ehtikin jo näkyä tässä postauksessa. Tamariksen mokkaiset paksupohjaiset balleriinat kuuluvat kymmenien punaisten kenkieni porukkaan jotka kerta toisensa jälkeen tuovat pienen väripilkun muuten usein synkeisiin asuihini. Jos minun pitäisi nimetä oman tyylini tärkein asia, niin se olisi varmaan punaiset kengät. En voisi elää ilman.

20131014_kenkahaaste_vko2_B

 Keskiviikon mekkoasulle kaipasin hieman jykevämpiä jalkineita ja jotain muuta kuin mustaa taikka punaista, joten kaivelin vaatehuoneen hyllyn päältä kaunoluistimet mieleen tuovat tolppakorkoiset Vagabondin nilkkurit. Näidenkin kanssa kävi samanlainen uudelleen ihastuminen kuin maanantain korkkareiden kanssa. ”Miksi käytän näitä niin vähän?! Nää on ihan älyttömän hyvät jalassa!!!” Ja saattavat ehkä olla mun ainoat valkoiset kengät, jos en ihan väärin muista. Mutta kivasti raikastavat tummaa kokonaisuutta!

Torstaina suuntasin Harjavaltaan studiolle töihin enkä jaksanut välittää sen enmpää vaatteista kuin kengistäkään, joten oli hyvä sauma käyttää hyödyksi jo roskistuomion saaneet ikivanhat paristakin saumasta ratkeilleet tennarit. Nuo muutamalla eurolla jostain alennuskorista löytyneet tennarit ovat olleet monta vuotta sellaiset huolettomat rönttäkengät joilla on tullut tassuteltua mm. monet miljöökuvaukset erilaisissa puskissa ja pusikoissa.

20131014_kenkahaaste_vko2_C

 Perjantai oli pukeutumiseltaan torstain kaltainen farkut ja huppari -päivä, joten siihenkin passasi rennot tennarit. Tähtikuvioiset Vansin Cedar -tennarit (saatu) ovat mukavan sirot ja hieman tyttömäiset malliltaan ja näitä tulikin käytettyä kesällä todella ahkerasti kuten muitakin Vansejani.

Lauantain ohjelmassa oli kuvauskeikka hautajaisissa, joten musta pitkähihainen mekkoni kaipasi kaverikseen  asialliset kengät. Tuohon tarpeeseen vastasivat loistavasti Kaivarin Kanuunasta aiemmin syksyllä löytämäni italialaiset nahkakengät. Siitä huolimatta, että ensimmäistä kertaa jalkaan päässeet nilkkurit hinkkasivatkin toisen jalan isovarpaaseen pienen rakkulan, väittäisin 6,50 € maksaneita kenkiä todelliseksi löydöksi. Hieman venytystä ja pehmitystä kosteiden villasukkien kanssa ja uskoisin homman hoituvan.

Jouduin tuota lauantain hautajaiskeikkaa varten anomaan kyllä pienen poikkeusluvan kilpakumppaniltani, sillä kirkossa tapahtuneeseen siunaustilaisuuteen piti keksiä jalkaan mahdollisimman hiljaiset ja huomaamattomat kengät ja olin äänettömimmät mustat balleriinani käyttänyt jo edellisellä viikolla. Sain kuitenkin Iinalta luvan turvautua tuon siunaustilaisuuden ajan jo kerran käyttämiini kenkiin, sillä olishan se typerää ryssiä työkeikka tämän kisan vuoksi. Mutta Iinalla on nyt mahdollisuus yhteen samanlaiseen ”hätäratkaisuun” mikäli joku tiukka paikka tulee.

20131014_kenkahaaste_vko2_D

Sunnuntain kauppareissulle olin jo kiskomassa jalkaani yksiä Vagabondin korkonilkkureita, kun muru puuttui peliin kera hyvien neuvojen. ”Niillä nilkkureilla sä pärjäät jonain kylmempänäkin päivänä. Siellä on nyt 13 astetta lämmintä ja kuivaa, joten kannattaisi varmaan käyttää jotkut sellaiset kengät joita ei enää kohta voi käyttää.” Kyllä, kiitos koutsi hyvistä neuvoista! Ja ei muuta kuin kesäsandaalit sukkahousujen verhoamiin kinttuihin. On se hyvä, kun samassa taloudessa asuu joku fiksukin tyyppi.

Edellisellä viikolla tuli hölmöiltyä kahden ylimääräisen parin verran, mutta tällä viikolla riitti yksi kenkäpari /päivä (sitä kirkossa hiiviskelyä lukuunottamatta). Tällä viikolla ei myöskään tullut kertaakaan koettua mitään häpeäntunteita, vaan jalkinevalinnat olivat ihan linjassa sään ja pukeutumisen kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 Siinä ne vielä viikon kengät perhepotretissa. Mulle alkaa pikku hiljaa hyllyjä, laatikoita ja kaappeja tonkiessa valjeta miten hemmetin paljon mulla oikeasti on kenkiä. Eilisiä jalkineita valitessa huusinkin murulle epätoivoisena vaatehuoneesta, että ”mulla on ihan helvetin paljon korkokenkiä!!!” (Mies olisi kuulema osannut kertoa tuon asian minulle ihan ilman kenkälaatikoiden penkomistakin.. 😀 )  Hieman siis jännittää, että mitenkähän kauan tämä ihmiskoe nyt oikein mahtaakaan kestää, kun ei nuo popot tosiaan ihan heti ole loppumassa. Huhhuh..

PS. Olethan jo osallistunut kenkähaasteen äänestykseen?! Voit voittaa itsellesi vapaavalintaiset kengät!