Posted at 20:28h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Postasin läjän kotikuvia jo muutama päivä sitten ja tässä olisi toinen osa nurkkia ja rojuja.
Keittiön ikkunalaudalla asustaa keittokirjojen kanssa erinäisiä kirppislöytöjä, kuten karahveja, vanha keittiövaaka ja mammalta saatu Pehtoori-pannu, joka on kulkenut koristamassa jo kaikkia omia kotejani.
Jääkaapin ovi on myös paikka matkamuistoille, sillä usein reissuilta tarttuu mukaan jääkaappimagneetti. Rooman Trasteveren kujia esittelevä pikkuinen kalenteri on saanut kunniatehtävän pidellä näkyvillä kummipojan piirustusta.
Vierashuoneen puisesta leipälaatikosta tehdyssä hyllyssä majailee isän lapsuuskodista peräisin oleva risa Muumipeikko, jolle hankin viime kesänä isän lomareissulta Fiskarsista. En halunnut Muumin olevan yksin ja surullinen. Takaa pilkottaa minun ensimmäiset kenkäni.
Rakkaan isosiskoilta perityn Repsukka-nallen seuraksi Tommi nosti yhden nurkkaan jääneen muuttolaatikon (eikö kaikilla ole sellainen purkamaton loota vielä pari vuotta muuton jälkeen? :D) pohjalta löytyneen Nalle Puh -taulun, jonka siskontyttöni maalasi minulle joululahjaksi ollessaan pieni. Nykyäänhän tuokin tyttö on jo yli parikymppinen.
Kaunis kattokruunu täyttää makuuhuoneen katon varjojen leikillä. Kuten monet muutkin kotimme tavarat, on tämäkin kulkeutunut meille käytyään jollekin toiselle tarpeettomaksi. Lamppu muutti meille muistaakseni Tommin äidiltä.
Hattukokoelmani kaipaisi ehkä hieman kunnioittavampaa säilytystä, mutta tilanpuutteessa olen turvautunut tähän kasaan, joka keikkuu uhkaavanoloisesti eteisen hyllyllä Nalle Puh -säilytysrasian päällä. Nalle Puhin seurana hyllyllä tönöttää kolme sanomalehdestä punottua koria, jotka nielevät sisäänsä kunakin vuodenaikana eniten käytössä olevat huivit, hanskat ja pipot.
Minulta aina välillä kysellään, että missä oikein säilytän kaikkia kenkiäni. Vastaus on, että lähes kaikkialla minne vain mahtuu. Vaatehuoneessa, vaatekomeroissa, ullakolla, eteisen kenkäkaapeissa, kenkätelineessä ja myös tuossa eteisen naulakosta roikkuvassa Granitista ostamassani lokerikossa. Lokerikko passaa loistavasti etenkin kesäkenkien kuten ballerinojen ja sandaalien säilytykseen, niitä kun saa mahtumaan yhteen koloon parhaillaan kolmekin paria.
Loppuun sitten vähän tämän hetken fiiliksiä. Se olis nimittäin huomenna ensimmäinen työpäivä kolmen viikon loman jälkeen. Loman loppuminen on ahdistanut jo muutaman päivän, mutta tänään lamaannuttava ja tukahduttava tunne nousi uusiin sfääreihin ja aiheutti jo fyysistäkin pahoinvointia.
En oikein itsekään tajua miksi töihinpaluu aiheuttaa tällaisen ahdistuksen. Mulla on kivat työkaverit ja kuvaaminen ja kuvankäsittely on pääasiassa ihan mukavaa puuhaa. Mua ahdistaa ehkä lähinnä pelko siitä, ettei kaikki asiat ole kontrollissani. Lomalle lähtö on aina hullun stressaavaa, kun koitan painaa hulluna töitä viimeisinä työpäivinä, ettei minulta jäisi mitään ikäviä keskeneräisiä ”pommeja” työkavereille.
Samalla tavalla sitten se loman jälkeen töihin paluu stressaa, koska en tiedä mikä minua siellä odottaa. Järjellä ajatellen siellä ei tietenkään voi olla mitään kamalaa, sillä onhan siellä työkaverit hoitanut hommia mun poissaollessakin, mutta jotain mä silti pelkään.
Mutta itse asiassa nyt kun tämän asian kirjoitti tekstiksi omien silmien eteen, alkaa järki onneksi voittaa. Mua ei voi odottaa mikään supertäyttä sähköpostia kamalampi asia. Mun työssä ei ole kyse elämästä ja kuolemasta, ne on vaan valokuvia. Mitä mä oikein siis stressaan? Menen vaan työpöytäni ääreen ja alan ”lapioimaan”.
Miks pitää ihmisen olla tällainen stressi-erkki? Miks ei pysty suhtautumaan työhön vaan sellaisena asiana, jota tehdään se tietty tuntimäärä päivässä ja muulloin sillä ei vaivata päätä?
