Eilisaamu oli taas sitä mallia tahmea, että pukeutuminen ei juurikaan kiinnostanut. Mutta epähuomiosta alkanut viininpunaisten sävyjen yhdistely huvitti siinä määrin, että päätin vetää homman överisti loppuun saakka. Niinpä olin sitten päästä varpaisiin sävysävyyn lähiväreissä. Tuli ihan mieleen Kaarina Suonperä sinisissään. 😀
;
Neuletakki ja vahapintaiset farkut/H&M (housut pylleröosastolta), pellavapaita/Zara, kengät/Ten Points, laukku/Topshop
Uuden vuoden juhlinnasta on vierähtänyt jo toista viikkoa, mutta hauskoihin hetkiin palaaminen on aina ajankohtaista. Niinpä piristän omaa ja toivottavasti teidänkin perjantaita muutamalla kuvamuistolla Headpiece & Mustache -teemalla kulkeneesta UV:n vietostamme.
Sekopääkaksikko Viiksi-Veera ja Moustache-MouMou sai vierailta tuliaisiksi kaikennäköisiä herkkuja kuten kinuskikastiketta ja nakkeja. Ei kylläkään muistettu testata olisiko näiden yhdistelmä ollut toimiva. Tiedä millaisen gourmet-herkun menetimmekään.
Tämä kuva pääsee ehdottomasti mun Iina-kuvien top 5 -listalle. Miten voi mimmi näyttää yhtäaikaa niin Mariolta, itseltään ja Intialaiselta sketsihahmolta? Tässä on parhaillaan menossa Intia-aksentilla esitetty Aamupoikien Beibi älä vonkaa. Priceless.
Tuo Cailap by Kirsi Nisonen ”lakunaru”panta mätsäsi mielestäni varsin oivasti mun miehekkäisiin pensseleihin. Tunsin itseni harvinaisen viehättäväksi ja vetovoimaiseksi kissaksi. En usko, että tekään voitte väittää vastaan.
Vaikka tämä kuva saattakin erehdyttävästi näyttää siltä, että Mario olisi juuri survonut nyrkkinsä Jussin ahteriin, niin kyse ei kuitenkaan ollut ihan niin väkivaltaisesta tapahtumasta, vaan tekeillä on ihan vaan poninhäntä. (tämä Jussihan on muuten sama herra Salminen, joka loihti minulle upean mekon viime vuoden ID-synttäreille)
Illan aikana ryystettiin Fresita-kemuista jäänyttä mansikkaskumppaa (juomat siis saatu) lähes yliannostukseen saakka. Jostain syystä kukaan muu ei saanut noita pikkolopulloja auki kuin supersankarimme Mario. Tyypin kädessä olikin loppuillasta jo ihan kipeä punainen hiertymä, kun oli niin taajaan joutunut pelastamaan janoisia viiksisankareita lähestyvältä nestehukalta.
Jussi löysi Iinan kätköistä upean ruususeppelepannan ja sen myötä itsestään viehkeän ja hämmästyneen neitosen.
Viehkeä neito saikin heti kimppuunsa fäshönbloggaajien itseoikeutetun kuninkaan Teemu Blingin, joka oli taikonut inkkarihenkisen päähineensä vaatekaapistaan löytyneestä sulkakoristeisesta jakusta. That’s what I call DIY!
Musiikkiesitysten parhaasta annista ei vastannut se herra, joka keskiyöllä Restroomissa omisti Bon Jovin epävireisen Alwaysin viiksekkäille naisille, vaan duo Bling & MouMou tunteikkaalla versiollaan Spice Girlsin biisistä 2 become 1. Esityksessä oli feattaamassa myös inkkaripäällikkö-Blingin alter ego Stig. Mario puolestaan osoitti välillä Rockin kuninkaan Freddie Mercuryn elkeitä. Aikamoisia staroja siis nähtiin lauteilla näissä kemuissa.
Ja mitäpä tähän viimeiseen kuvaan enää ede sanoisi muuta kuin, että terävän näköistä jengiä kaikinpuolin…
Ilta jatkui etkojen jälkeen ensin karaokeräkälä Restroomiin ja sieltä vielä Iinan kanssa LeBonkiin. Ja voin muuten sanoa, että nainen viiksissä kerää ihan kohtuullisesti huomiota. Ja kaksi naista viiksissä vielä kaksin verroin enemmän. Että vink vink vaan kaikille, jotka lähdette radalle vonkaamaan. 😀
Tämä vuosi alkoi sen verran hauskoissa merkeissä, että tää ei vaan mitenkään voi olla huono vuosi!
Loppuun vielä ehdottomasti maailman paras viiksibiisi. Tämän myötä on hyvä kiitää viikonlopun viettoon!
No, mä vaik lähen sit siit et noi sun amikset suipot
Tuo mun mieleen jotku käytetyt peräpuikot
Tulee törkee hedari ku tsiigaan sun jouhii
On pakko kasisataset buranat rouhii
Sä et todellakaan oo mikään Rosbergin Keke
Feidaa noi sudit, pliis aja ne veke
Sä väität et kalapuikot on tosimiehen tunnus
Mut ne on ku byysat jois on ruskea punnus
Moni kaveri on jo vuosia intoillut Minna Parikan kengistä minun tuumatessa vieressä, että liian tyttömäisiä ja söpöjä omaan makuuni. Vuoden vaihteessa kävelin kuitenkin Iinan kanssa Parikan liikkeen ohi ja näyteikkunoita tiiratessa katseeni osui yhteen siinä määrin ihastuttavaan kenkäpariin, että ilmoitin välittömästi tahtovani päästä sovittamaan sitä seuraavana päivänä.
Uuden vuoden aattona sitten tallusteltiin sisään Aleksanterinkadulla sijaitsevaan Minna Parikka Universumiin ja kiskoin jännityksellä edellisen illan ihastukset jalkoihini toivoen, että ne ei tuntuisi lainkaan hyvältä. Silloin olisin voinut unohtaa ne välittömästi.
Mutta aina ei toiveet toteudu. Jykeväkorkoiset ja tukevalla pohjalla varustetut Tripple Lingual -nilkkurit olivat jalassa kaikkea muuta kuin huonot. Ne olivat tukevat, miellyttävät, mukavat, pehmeät ja vaikka mitä. Ja saivat olon tuntumaan voittamattomalta. Se on se tunne joka minulle tulee aina silloin tällöin joistakin jalkineista. Sellaisilla kengillä askel tuntuu napakalta ja vakuuttavalta, ryhti oikenee ja leuka nousee aavistuksen verran ylöspäin. Nuo fuksian väriset nilkkurit saivat aikaan juuri kaiken edellämainitun.
Ilmoitin Iinalle, että nyt minulla on tavoite ja päämäärä. Seuraava tavoitteeni on säästää rahat noita upeuksia varten. Munuaisen myymällä summan saisi varmasti kerralla kasaan. (kai joku tarvitseva nyt maksais noin neljä hunttia toimivasta munuaisesta?), mutta ajattelin nyt ensin kuitenkin koittaa ihan perinteistä säästämistä. Ja sen pitkään suunnitelmissa olleen huuto.net-rtsäyksenkin voisi koittaa pistää täytäntöön, ennen sisäelinten mustanpörssin googlettamista.
Olen yleensä sitä mieltä, että tämän tyyppiset hintavammat vaate- ja asustehankinnat on järkevintä tehdä tuituissa perusväreissä (lue mustassa), ja tätäkin kenkää olisi saatavana niin mustana kuin konjakinruskeana, mutta tällä kertaa olen tasan toista mieltä. Mikäli saan kenkiin uppoavat eurot kasaan, ja uskaltaudun oikeasti sijoittamaan monta sataa yhteen kenkäpariin, niin olen sitä mieltä, että pistän killinkini nimenomaan näihin huomiota huutaviin pinkkeihin.
Mutta katsotaan nyt muuttaavatko nämä ikinä luokseni. Usein se itse haaveilu kun on jopa ihanampaa kuin hankkiminen.