16.08.2011

Posted at 00:40h in Yleinen by
0 Likes

Nyt on sitten kotiuduttu Helsingin reissulta. Tai en tiedä voiko sanoa, että kotiuduttu, kun vastassa oli uusi  ja vieraan tuntuinen kämppä muuttolaatikoineen.  Mutta siis palattu on samaan kaupunkiin mistä lähdin. Kotiutuminen tapahtuu sitten joskus. Valitin Facebookissa vierauden tunnetta näiden uusien seinien sisällä, niin kaveri kehotti että ”Katsele vähän kenkiä ja kirjoja, ne rauhoittaa”. Toivotaan, että hän on oikeassa. Ehkäpä se on siis niin, että Home is where your shoes are.

Reilun vuorokauden mittainen miniloma oli kyllä alkuperäisestä stressaamisesta huolimatta sitten kuitenkin juuri sitä mitä tarvitsin. Minilomaan mahtui hotellin kylpyammeessa lillumista, shoppailua (kenkiä, mitäs muutakaan), skumppaa, Flow-festarin tarjoamaa taustamusiikkia ja monta ihanaa ystävää.

Mulle tuo Flown musiikkitarjonta oli nimenomaan vain taustaääntä kaverien kanssa hengailulle sillä 99 % esiintyjistä kuului kategoriaan ”never heard eikä oikeastaan oikeastaan kiinnostakaan”. Mä olen maalainen juntti joka kuuntelee rokkia. Itselleni kiinnostavimmat orkesterit olikin sitten Rubik ja Mogwai.

Eilisen pääesiintyjän Kanye Westin keikka puolestaan oli mulle ihan puhdasta kidutusta, horroria ja pitkästymistä. En just  nyt tähän hätään keksi montaakaan tylsemmän kuuloista artistia. Ei siinä paljoa savukone ja pyrotekniikka auta, jos musa on tylsää.

Itse maksaen en varmasti olisi Flowhun eksynyt, mutta Indiedaysin kustantamana lähdin innolla tapaamaan ystäviä ja niitähän riitti. Mukava reissu siis kaikinpuolin.

 

Mun oma festarinaana ja Lindexin lastenosastolta hankittu pääkallohuivi joka on ollut viime viikkojen suuri suosikki.

Nelliina ja Saku-kipparikin olivat paikalla, ihan parhautta. Nelliinan kanssa saatettiin ehkä jauhaa jokunen hetki aiheesta kengät. Yllättävää, eikö?

Ilmeestä päätellen Sallalla oli ummetus. Tai sitten sitä vaan paleli. En oo ihan varma. Mut Pirjo-Riitta lainasi sille kimaltavaa jakkuaan lämmikkeeksi jaloille. Kuka on Pirjo-Riitta, se selviää postauksen lopussa.

Vessajonossa bongasin hurmaavat kimonotytöt.

Jokunen kylmä juomakin nautittiin. 7,5 € + 2 € pantti on just sellainen hinta siideristä, että on todella ilahduttavaa huomata unohtaneensä lähes täyden tölkin kylmää juomaa bajamajan lattialle.

Näillä kuvilla haluan esitellä teille kauniin Moksun, omat rajoittuneet naamanvääntelytaitoni ja leukani alla sijaitsevat pakarat.

Moksu venyttelee leukaperiään.

Ninan pellavainen Samuji-neule saattoi herättää minussa pienen pientä kateutta.

Ei lisättävää.

Stella näyttää mallia todelliseen festari-multitaskingiin. En olisi ihmetellyt vaikka neidin kyljestä olisi kasvanut käsi joka olisi vielä samaan aikaan tarttunut olallaan roikkuneeseen kameraan.

En ollut habitukseltani yhtään tapahtuman henkeen sopivasti hip ja cool. Olin vaan musta ja hikinen. Eli ihan oma itseni.

Mulla ja Jonnalla on alter egot jotka nekin on kavereita keskenään. Pirjo-Riitta ja Mervi on sen näköistä sakkia, että takana on vähän rankka 24 h viikkarin risteily. Onneks Veera ja Jonna on ees vähän nätimpiä.

Oon sanonut tän monesti ennenkin, mut ihania ystäviä oon kyllä saanut tän bloggaamisen kautta. Parhautta.


13.08.2011

Posted at 22:46h in Yleinen by
0 Likes

Hei vaan täältä Satakunnan liikenteen bussista jostain Huittisten kohdalta! Muru jäi tekemään muuttoa, kun minä aamupäivällä karkasin ensin töihin ja kuvausten jälkeen sitten suoraan linja-autolla kohti Helsinkiä ja Flowta. Palatessa onkin sitten uusi koti. Aika hurjaa. Jännittää vähän.

Muutto on ollut oiva syy käydä kaikki omistamansa tavara kriittisellä asenteella läpi ja kyllä säkki poikineen on saanut kyytiä mikä roskalaatikkoon mikä kohti kirpputoria. Mutta vastapainoksi uusi koti on myöskin mahtava (teko)syy tehdä joitakin hankintoja. Mitkään sisustustavarat, astiat tai huonekalut eivät ole kiinnostaneet minua juurikaan usemapaan vuoteen, mutta nyt kaupoissa kuljeskellessa on ihan erilainen tutka päällä.

Kirppikselläkin olen tähän saakka pitänyt silmät auki vain lähinnä kenkien, vaatteiden ja asusteiden varalta, mutta nyt täytyy pysähtyä vielä jokaisen kiinnostavan kipon ja kupinkin kohdalla. Torstaina vein taas lisää kampetta omalle kirpputoripöydälleni (Porin Sisätori, paikka 77!), enkä ihan onnistunut poistumaan paikalta kädet tyhjänä. Kuvat näyttäköön mitä löytyi.

Silmäni osui oman paikkani viereisessä loosissa kauniiseen Riihimäen Lasin  karahviin hintaan 8 € ja näin sen jo osana tulevien illalliskutsujeni kattausta. (saan vihdoin keittiön johon mahtuu oikea tuokapöytä! Voin kutsua ystäviä illalliselle, jihuu!!) En ehtinyt kuin muutaman metrin kassalle päin, kun toisesta loosista kurkisti sama karahvi ilman korkkia hintaan 3 €. Molemmathan ne oli mukaan napattava.

Kotiin päästyäni Google osasi kertoa minulle, että kyseessä on Olga niminen sarja jostain 70 -ja 80-lukujen taitteesta. Sarjaan on olemassa myös laseja ja ilmeisesti jäkiruokakulhoja, mutta ne eivät säväyttäneet toisin kuin nämä karahvi-kaksoset. Ihana, ihana löytö!

Nyt loppuu koneesta akku! Kuullaan taas!

………….. ja muutama tunti myöhemmin.. Kävi aika klassiset, akku loppui just sillä hetkellä olin painamassa julkaisenappulaa. 😀 Eli nyt siis uudelleen moikka moi täältä Helsingistä! Tää lähtis nyt Jonnan ulkoilemaan!


13.08.2011

Posted at 01:01h in Yleinen by
0 Likes

Elämä tuntuu taas pelkältä superkiireiseltä kaaokselta missä stressinaiheet vain seuraavat toisiaan. Yhden sekaisen kämpän sijaan meillä on niitä tällä hetkellä kaksi. To do -lista sekä kotona, että töissä on kilometrien mittainen ja aikaa kaikkeen aivan liian vähän. Astuipa sitten kotiovesta tai studion kynnyksen yli, niin tunne on sama: ”en mitenkään ehdi, pysty, selviä ja jaksa”.

Jopa kaiken kiireen keskellä oleva yksi vapaapäivä jolloin voisin yrittää rentoutua ja pitää hauskaa muiden ID-bloggaajien kanssa Flowssa, tuntuu nyt vain energiaa vievältä ja tympäisevältä reissulta joka vie aikaa kaikilta velvollisuuksilta jotka odottavat tekemistään. Olisi mukavaa jos osaisi kääntää aivot hetkeksi off-asentoon ja unohtaa kaikki tekemistä odottavat työt. Jos oikein kovasti sunnuntaina yrittäisin..

Tuntuupa oudolta kirjoittaa tänne blogiin jotain tällaista negistelyä, kun yleensä täällä keskitytään kaikkiin kivoihin juttuihin. Niitä kivojakin juttuja olisi montakin kirjoitettavaksi, mutta aika ei ole riittänyt edes kuvien koneelle siirtämiseen. Vaate- ja sisustusjutut jäävät siis odottamaan sellaisia aikoja, kun meillä on enää yksi sekainen koti ja minä yövyn taas samassa osoitteessa vaatteideni kanssa. Tällä hetkellä kun lähes kaikki kuteet ja kengät majailevat jätesäkeissä uuden kodin vaatehuoneessa.

Mutta jotta ei menisi ihan surkutteluksi, niin kerrottakoon, että tunnen tänään todella syvää kiitollisuutta siitä, että olen elossa ja noita edellämainittuja kipuja lukuunottamatta terve. Sentti tai sekunti toisin niin olisin nyt ehkä sairaalassa tai pahimmassa tapauksessa lappu varpaassa. Katsoin nimittäin eilen illalla kuvauskeikalta palatessa hirveä silmästä silmään aivan liian läheltä. Se eläimen pelästynyt katse ja mun oma helvetillinen kauhunhuuto ovat palanneet tänään mieleen kerran jos toisenkin.

Voin vain todeta, että onneksi suojelusenkelit olivat mukana ja autossa kunnon jarrut. Onneksi refleksini toimivat säikähdyksestä huolimatta ja onneksi hirvi ei jähmettynyt paikoilleen. Onneksi radiosta tuli joku hyvä biisi joten en ollut keskittynyt kanavan vaihtamiseen. Onneksi takanani tuleva auto oli pitänyt riittävästi turvaväliä joten säästyin peräänajolta.

Onneksi.

Olen ehkä vieläkin hieman järkyttynyt ja juuri siksi halusin kirjoittaa tapahtuneesta sen sijaan, että olisin esitellyt teille vaikkapa uuden kodin hankintoja. Edellisenä päivinä iloitsin uusista kengistä. Tänään iloitsen sykkivästä sydämestä.