Posted at 22:18h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Lauantai hurahti kaikin puolin hurjan nopeasti ja tuntui, että juhlat loppuivat liian lyhyeen. Minulla tuli laittautumisen ja lähdön kanssa loppujen lopuksi niin kiire, ettei paljoa ehtinyt enää stressaamaan pukeutumisen kanssa. Jäi siis kenkäkaappi penkomatta ja jätin suosiolla irtoripsien kanssa tuhertamisenkin väliin. Koska oikeasti tärkeää tuossa päivässä oli vain se, että sain olla paikalla todistamassa kahden ihmisen suurta onnen päivää. Kyyneliä tuli valutettua niin kirkossa kuin puheidenkin aikana ja olikin melkoinen työ yrittää kuivata nesteet suoraan silmämunasta ennen kuin ehtivät valuttaa meikit poskille.
Juhlat sujuivat kaikin puolin mallikkaasti enkä minäkään enää muistanut juurikaan stressata pukeutumisestani, vaan viihdyin koltussani ja kengissäni mainiosti. Täällä muutaman tuomion saaneet kilttien yo-tyttöjen ja varhaiskeski-ikäisten perheenäitien kengät saivat livenä varsin kovasti kehuja. Ainoa vaatteisiin liittyvä negatiivinen asia oli se, että 10 denierin stay uppini tarttuivat jo kirkon puupenkkiin ja repesivät ennen kuin ehdin kirkosta ulos. Vaihtareita ei tietenkään ollut, joten luotin siihen, ettei silmäpako näy vaaleista ja ohuista sukista kovinkaan kauas ja sinnittelin niillä muutaman tunnin jonka jälkeen nakkasin ne menemään.Mä luulen, että häissä on ihmisillä muutakin katseltavaa kuin mun sääret. 😀
Kävin torstaina kampaajalla ja tukasta tuli taas mustaksi värjäämisen myötä astetta skarpimman näköinen. Tuntuu kuin kasvotkin olisivat saaneet kunnon kohotuksen. Silmämeikissä myötäilin asusteiden violetteja sävyjä ja pidin huulet tapani mukaan melko neutraaleina.
Juoksin lauantai aamupäivänä hädissäni Lindroosille tummuneiden korujeni kanssa ja sain onnekseni todella ystävällistä palvelua. Tarvitsemistani koruista rannekoru oli kunnossa ja vain korvakorut olivat tummuneet, joten myyjä ystävällisesti puhdisti ne eikä edes ottanut maksua vaan selvisin helpottuneella kiitoksella ja isolla hymyllä. Kiikutan korusarjan loput osat kiillotettavaksi myöhemmin paremmalla ajalla. Kuvasta siis bongattavissa Björn Weckströmin Lapponialle suunnittelemat rannekoru ja korvakorut. Murun varustin tietenkin satsiin kuuluvilla kalvosinnapeilla.
Tarjoilut olivat kekkereissä enemmän kuin kohdillaan. Etenkin Suklaamoussekakku oli viedä järjen. Miksi, oi miksi, en jemmannut sitä käsilaukkuuni! 😀
Tässä sitten muutamia kuvia koltustani. Jälkimmäinen kuva ei ole tästä emakosta kovinkaan edustava, mutta kavaljeerini puolestaan näytti siinä niin syötävän komealta, että kuva oli pakko julkaista. Murun kravatti valittiin mekkoni mukaan. Niin, että miten niin mies ei voi olla asuste? 😉
Miekkoselleni napsahti bileistä mukaan nakki ensi tammikuulle. Lapussa käsketään muistamaan morsiusparia omatekemällä runolla. Voi olla, että joudun hieman tehtävässä auttamaan. Herralle olisi kuulema mieluummin kelvannut serkulle osunut lappu, jossa tehtävänä oli viettää morsiusparin kanssa heinäkuussa mukava hetki terassilla. No, onneksi kyseistä touhua voidaan harjoittaa ilman nakitustakin.
Olen niin tottunut korkkareissa pieneen platoon, että ohuet pohjat pistivät päkiät välillä anomaan armoa. Niinpä kengät lensivätkin aina välillä nurkkaan ja tallustelin välillä mukanani olleilla Vagabondin metallinhohtoisilla avokkailla. Morsiuskimppumatsiin puolestaan osallistuin mahdollisuukseini maksimoimiseksi vallan ilman kenkiä. Lämmittelyliikkeistä ja kyynärpäätaktiikasta huolimatta kukkaset ohittivat näppini (taas! Mö en ikinä saa kimppua!!) ja rojahtivat sukkanauhan metsästäneen herran avovaimolle. Eli yhteen parheeseen onnistuivat pelaamaan molemmat naimakauppoja enteilevät symbolit.
Koska murun sukulaisia oli paikalla melkoinen liuta, saimmekin kuulla ihan jokusen kysymyksen, että milloinka mahtaa olla meidän vuoro. Ainoa vuosiluku jonka kuulin miehen suusta oli 2075. Noinkos sitä sitten hänen 100 vuotis synttäreiden kunniaksi vihille vihdoin päräytetään!
Häätanssia tahditti Kingpin orkesterin esittämä Coldplayn In my place. Aikas herkkää oli. Ja toisten herkistelyähän on tietenkin sitten kaikkien taltioitava vehkeellä jos toisellakin. Syyllistyin siihen itsekin. 🙂
Loppuun vielä pari epäedustavaa kuvaa lisää tästä häävieraasta. Mekko oli kotoisin Flashista ja maksoi jonkun naurettavat 35 € ja kengät Andiamosta. Eikä nuo kengät loppujen lopuksi harmittaneet mua oikeastaan lainkaan, sillä sopivat tuohon mekkoon kyllä enemmän kuin hyvin ja mieskin tykkäsi niistä kovasti. Jos hän kuuntelee minun toiveitani kravatin suhteen, niin kyllä minäkin arvostan hänen mielipidettään oman asuni kanssa.
Jos muuten joku toinen pullero kaipailee yksinkertaista ja mukavaa juhlamekkoa ja tuo minun kolttuni miellyttää, niin vinkataanpa, että samaa mekkoa oli tarjolla myös luonnonvalkoisena, pinkkinä ja limenvihreänä. Yritin kauheasti etsiä netistä, että missä kaikkialla noita Flash-liikkeitä Suomessa oikein on, mutta en päässyt selvyyteen. Ainakin pääkaupunkiseudun useammassakin ostoskeskuksessa ja Porissa liike löytyy Isokarhusta.
Viihtyisää oli ja se oli ehdottomasti tärkeintä. Hääpari oli upean näköinen ja onnensa kukkuloilla. Ruoka oli mahtavaa, seura mukavaa ja ohjelma viihdyttävää. Ja mikä ihaninta vierellä juhli oma rakkaani. Kaikin puolin ihan päivä siis. Jää asukriiseilyt ihan mitättömäksi ongelmaksi kaiken onnen keskellä. 🙂
