Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Ei kai tästä muuta voi sanoa kuin, että olipa taas sitten tämmönen viikko vaihteeksi. Ei oo paljon ehditty keittiön suuntaan vissiin vilkaista. 

Se on hienoa ensin päivätolkulla siirtää sen jääkaappiin unohtuneen keittokattilan tyhjentämistä ja sitten, kun sen vihdoin saa aikaiseksi tyhjentää, niin seuraavaksi se ehtii unohtua tiskialtaaseen keräämään lisää vihreitä karvakavereita. Tiedän, että siellä on paljon ihmisiä, jotka miettii, että hyi helvetti ja miten onneton täytyy elämänhallinan olla, että näin pääsee käymään, mutta tiedän siellä olevan myös niitä, jotka ehkä nyt muistavat sen omassa tiskialtaassa muhivan aikapommin.

Kyllä se tästä. Välillä arki on auringonpaistetta ja skumppaa. Toisinaan räntäsadetta ja homeisia tiskejä. Tsemppiä kaikille, joilla just nyt on jälkimmäistä!


Olen maailman viimeinen ihminen, jolta kannattais kysyä kampausvinkkejä. Siitä huolimatta aiheesta kuitenkin silloin tällöin udellaan, kun harvakseltaan onnistun kieputtamaan tukkani johonkin muuhun asentoon kuin väsyneelle takkunutturalle.

Tässäpä siis kuvia mun eilisestä kahden pinnin virityksestä ja mun onnettomat vinkit hiustenlaittoon. Joku muukin esimerkkikuva löytyy. Mistään muusta en mitään tiedä paitsi tällaisen hennon, helposti takkuuntuvan hiuksen käyttäytymisestä.

1. Ihan puhdas ja pesun jälkeen harjattu tukka on pahin vihollinen. Siitä ei saa väsättyä yhtään mitään. Jos siis on jokin tilaisuus tiedossa, mihin haluaisi karvojaan mutkalle kieputtaa, niin pesuhommat pitää ennakoida ainakin edelliselle päivälle.

Itse mokasin juuri viime torstaina, kun pesin hiukseni vasta kolme tuntia ennen muotinäytöstä. Eikä se reuhka suostunut mihinkään yhteistyöhön, joten joduin tyytymään tylsään valkin kanssa tehtyyn nutturaan.

2. Volyymiä kampauksien pohjaksi saa esimerkiksi kreppaamalla ja harjaamalla sitten krepit auki. Koska kreppaaminen on kuitenkin raivostuttava homma, saa suht saman lopputuloksen, kun jättää pesun jälkeen hiukset harjaamatta ja antaa sen takuttua yön yli. Kun sitten takkuun kuivuneet hiukset aamulla harjaa, niin on kuulkaa sitä volyymiä. 

Yllä kohdassa 2 kuvailtu tilanne (ilman sitä kreppirautaa 😀 ) ja siltä pohjalta väsätty kampaus. 

3. Hento hius tarvitsee tukea ja rakennetta lisäksi vielä pullostakin. Hiuspuuterit ja rakennesuihkeet toimii. Omia suosikkeja mm. kuvassa näkyvät Biozellin Texturizing spray ja uusi Puff Me -hiuspuuteri. 

4. Älä suunnittele. Ihan turhaan kuvittelet mielessäsi jonkun upean kampauksen, jota lähdet tavoittelemaan. Ei se onnistu kuitenkaan. Kysy hiuksilta mihin asentoon ne itsekkäät paskapäät haluaisivat tänään asettua ja myötäile parhaasi mukaan.

5. Kun tukka sitten vahingossa kiepsahtaa jotakuinkin siedettävään asentoon, pidä huoli että pinnit ovat ihan just siinä käden ulottuvilla ja tartu välittömästi kiinni onnistumiseesi. Uudelleen se ei tule enää onnistumaan.

6. Tuuttaa äkkiä kilo lakkaa päälle. 

7. Piilota ne loput väärässä paikassa harottavat suortuvat työntämällä ne johonkin muun sotkun sekaan ja tuuttaa lisää lakkaa. Yksittäisiä hiuksia voi aina myös nyppiä pois, jos pilaavat muuten hyvän tötterön.

8. Älä liikaa katsele tuotostasi muista suunnista kuin edestä päin. Ei siitä takanäkymästä niin kannata ressiä ottaa, kun eihän sitä itse nää.

Lähes edellä kuvatulla metodilla on syntynyt mm. tämä kiva kiharakampaus. Erotuksena se, että  hiuksia ei harjattu auki, vaan hyödynsin yön aikana nutturalla kuivuneiden hiusten saamat kiharat sellaisenaan.

Postauksen ekat kuvat oli otettu aamulla heti tukkaoperaation jälkeen. Ulkona otetuissa kuvissa kiehkura oli jo palvellut koko päivän ja nuhjaantunut neljän tunnin bussissa istumisesta ja sotkeentunut pyöräillessä. Mutta ehkä noista sivu kuvista vähän saa selkoa mistä oli kyse.

Eli ihan vaan nosteltu ja käännelty käsin vähän mutkalle sellaiset takusta auki harjatut ja sitten ihan hieman tekstuurisprayn kanssa tupeeratut hiukset ja sitten pari pinniä sekaan. Aika hatara viritys oli siis tämä, pysyvämpi olisi kaivannut enemmän työstöä ja kiinnitystarvikkeita. 

Näillä ohjeilla saa samanlaisia kampauksia kuin omanikin on. Eli sitä saa, mitä sattuu tulemaan.

Internetistä löytynee ihan oikeitakin tutoriaaleja. (Itsehän en toki sellaisia käytä ja sen kyllä huomaa. :D)

 


Apua, tästä mekosta ei pysty käärimään hihoja! Mutta koska syksyn upeissa punaisissa sävyissä hehkuva mekko on niin upea ilmestys, yritän sopeutua täyspitkinä hulmuaviin hihoihin. Onneksi ahdistusta hieman lievittää se, että leveät ja kepeät trumpettihihat eivät tunnu ikäviltä ranteissa.

Junaroselta saadun mekon kanssa sopii ihan täydellisesti yhteen uudet Wondersin syvänpunaiset nilkkurit. Bongasin kengät alunperin Stockalta, mutta siellä ei ollut enää omaa kokoani. Siten alkoikin ankara Googletus ja kenkäkaupoissa juoksu. Ziosta löytyi sama malli, mutta väärissä väreissä ja nettikaupoistakin oli oma koko loppu.

Tilasin kokeeksi koon 37 vaikka tiesin, että Wondersilta mun koko on 38, mutta elättelin edes pientä toivoa, että jos niistä vaikka suutarilla venyttämällä saisi sopivat. Mutta ei. Olin jo luovuttanut, mutta sitten tsekkasin Booztin vielä kerran. Ja jes, sinne oli palautunut yksi pari koossa 38! Näissä on samanmallinen korko kuin keväällä hankkimissani nudekorkkareissa, jotka jo julistin maailman mukavimmiksi. Niinpä pystyin luottamaan myös nilkkureiden olevan omaan jalkaani täydelliset. 

Syksyn ostoslistalta voi nyt siis ruksia kohdan punaiset nilkkurit. Punaiset housut olis vielä etsinnässä!

Jos mekko kiinnostelee, niin se löytyy ainakin Junarosen omasta nettikaupasta.  Hintaa mekolla on 44,99. Kooksi riittää omaa normaalia vaatekokoa pienempi. Oma mekkoni on kokoa 46 ja showroomilla sovittelin keväällä samaa leninkiä koossa 44.

mekko – Junarose (saatu) / rotsi – Saki / kengät – Wonders / huivi – Becksöndergaard / laukku – Zara

Ärsyttää, kun mulla on jostain syystä taas ihan hirvee stressi päällä. Tulevalla viikolla on ihan sopivasti töitä, ei mitenkään ylimitoitetusti, mutta jostain syystä pyöritän taas to do -listaa päässäni ihan vimmaisella loopilla enkä ole viikonloppunakaan oikein osannut relata ja päästää irti työajatuksista.

Se on raivostuttavaa. Ihminen tarvii vapaata. Pitää olla päiviä, jolloin ei tarvii tehdä töitä edes ajatustasolla. Mutta miksi se on niin vaikeeta? Miksi niitä tulevia asioita murehtii niin hirveesti etukäteen vaikka ei välttämättä ole edes mitään syytä? Mä en haluais taas joutua siihen ahdistavaan tilanteeseen, missä mä en saa sitä to do -listan ajattelemista lainkaan katki. 

On taas vähän ikävä mun ihanaa terapeuttia, jonka kanssa keskustellessa moni asia meni päässä parempaan järjestykseen. Mut ihan itse tässä on nyt kuulaansa jumpattava perkele. Että joo, on kivan näköinen kolttu ja kengät, mut päässä ei oo yhtä hyvä harmonia.