25.06.2017

Posted at 17:24h in Yleinen by
0 Likes

Ihana tällainen muutaman päivän nollaus. Torstai-iltana mulla oli yksi kuvaus, mutta perjantain ja eilisen onnistuin pitämään ihan täysin työnteosta vapaana. Ja tänäänkin aion tarttua duunihommiin vasta ihan myöhään illalla. (Tätä perusbloggaamista mä en edelleenkään laske ihan yksiselitteisesti työksi, vaikka homma mua osaksi elättääkin.)

Asukuvistakin tuli pidettyä "lomaa" lähes koko kuluneen viikon ajan, mutta tänään kaivoin pitkästä aikaa jalustan kaapista ja kipaisin tuulisessa säässä ikuistamassa nämä tällä viikolla useammankin kerran päälläni olleet vaatteet.

vaatteet – Junarose (saatu) / kengät – Crocs / laukku – Pieces / korvikset – Aarikka / aurinkolasit – Lindex

Ei ollut mitenkään tarkoituksellista, mutta päälle päätyi näköjään pelkkää Junarosea. Korkealle nousevat pliseeratut housut oikein vaativat pistämään paidan helman housujen sisään ja valitsemaan takiksi jotain lyhyttä, koska silloin jalat tuntuvat jatkuvan ja jatkuvan ja tulee todella pitkä olo. (Samat housut nähtiin viikko sitten kokomustassa asussa ) 

Tuo pituuden kokemus on muuten asia, joka mulla on iän myötä muuttunut. Mä olen ihan keskimittainen mimmi, viimeisimmän virallisen mittauksen mukaan 167,5 cm. Mutta kuvittelin koko nuoruuteni, pitkästi yli parikymppiseksi, olevani ihan onnettoman lyhyt.

Tämä käsitys johtui ihan täysin siitä, että pelasin lähes 15 vuotta elämästäni lentopalloa ja niissä piireissä mä olin aina jengin lyhin tai vähintään toiseksi lyhin. Valmentajakin kutsui mua ja joukkueemme toista alle 170 senttistä joukkueen pygmeiksi. 

Pituuskasvun tyssääminen näihin lukemiin harmitti teininä tosi paljon ja vaikka laji olikin äärettömän rakas, aiheutti oma "lyhyys" jossain kohtaa vähän motivaatio-ongelmia. Onneksi sääntomuutokset toivat ysärillä peliin liberon ja pygmillekin löytyi pelipaikka. 😀

Kun siis koko nuoruutensa koki olevansa liian lyhyt, niin se oletus jäi pitkäksi aikaa päälle. Mä aloin vasta joskus lähemmäs kolmekymppisenä tajuta, etten mä olekaan lyhyt, vaan ihan keskimittainen nainen. Mutta toi on loistava esimerkki siitä, miten paljon ympäristö ja vaikkapa just harrastukset etenkin nuoruusiässä voi vaikuttaa ihmisen kehonkuvaan ja ajatuksiin itsestä. 

Vaikka siis olenkin jo sivuuttanut harhaluulon siitä, että olisin lyhyt, niin huomaan usein pitäväni kovasti asuista, joissa tunnen oloni todellista pidemmäksi. Että johonkin takaraivon sopukkaan kai se vuosien harmitus omasta pituudesta on jäänyt, vaikkei asia järjellä ajatellen millään tavalla vaivaakaan.

Tuo persikan värinen pellavasekoite t-paita on hieman ongelmallinen värinsä puolesta. Tykkään väristä kovin, mutta se ei ole ihan paras mahdollinen sävy oman ihoni kanssa. Ei oikein tiedä missä nahka loppuu ja pusero alkaa. 😀 Mutta jonkin toisen vaatteen alla, kuten tässä asussa farkkutakin alla, ei asia häiritse niin kovasti.

Eilisen sateiden jälkeen nyt olisi taivaalla aurinko. Taidanpa siis kipaista vielä hetkeksi ystävän kanssa ulos!


23.06.2017

Posted at 13:46h in Yleinen by
0 Likes

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Aawww, siinä se muru keskittyneenä asettelee juhannusoluitaan järjestykseen ottaakseen niistä instakuvan. Kaikki ylimääräinen piti siivota pöydiltä ja tsekata tarkkaan, että kaikki pullot varmasti näkyvät. Ihan perus bloggaajameininki! Viimeiseksi hän kuitenkin huikkasi minulle, että "haluatko välttämättä niissä rintaliiveissäsi näkyä kuvassa?" Tulkitsin sen kyllä suorana kehoituksena siirtyä pilaamasta upeaa otosta. 😀

Tää oluthomma on meidän taloudessa nykyään aika vahvasti tapetilla. Tommin veljellä on oma panimo ja se vie tuota minunkin puolisoani töihin oluttapahtumiin. Nyt kyllä annoin sille ukaasin, etten voi enää päästää häntä minnekään olutmessuille, jos se meinaa joka kerta raahata sieltä laatikollisen uusia olutlaseja niin kuin teki viime viikonloppuna Jyväskylän Olutsatamasta. Alkaa kaappitila loppua! 

Täällä on siis oluet (ja mulla siiderit) kylmässä, lihat marinoitumassa ja kakkupohja uunissa. Mun osuudeksi on jäänyt tiskaaminen, herran hoitaessa ruoanvalmistuksen ja leipomisen. Kohta lähdetään anoppilaan grillaamaan. Että kai se on siis juhannus nyt!

Ihanaa keskikesän juhlaa kaikille! 

 


22.06.2017

Posted at 13:53h in Yleinen by
0 Likes

Törmäsin tänään Facebookissa psykoterapeutti Maaret Kallion Lujasti Lempeä -sivulla julkaisuun, jossa hän nosti esille kaksi hänestä lehdissä julkaistua kuvaa ja kertoi toiseen tehdyn pyytämättä korjailua. (Alkuperäistä julkaisun tekstiä on sittemmin kommentoinnin myötä muokattu). 

Kuvapari nostatti kommenteissa kauhistelua, että onpa tosi törkeää ja "kyllä alkuperäinen on paljon kauniimpi ja luonnollisempi". Moni kommentoijista ei kuitenkaan tuntunut tajuavan, että kyseessä oli alunperinkin kaksi täysin eri kuvaa. Ilmeisesti vielä eri kuvaajien ottamaa. Ei ollut kyse saman kuvan photoshoppauksesta.

Koska ihmiset kommenttien perusteella eivät ole yhtään perillä siitä kuinka erinäköiseltä ihminen näyttää erilaisella valolla otetuissa kuvissa, niin oli ihan pakko ottaa parit esimerkkikuvat. Valon suunta, väri ja voimakkuus, objektiivin polttoväli ja kuvakulma. Kaikki nuo on asioita joilla tasan samasta asiasta saadaan järjetön määrä erilaisia kuvia ilman että tarvitsee vilkaistakaan kuvankäsittelyohjelman suuntaan. Postauksen kuvat siis suoraan kamerasta käsittelemättä.

Kammottava vallitseva valo eteisessämme. Kameran suunnasta tulee luonnonvaloa, samoin takana olevasta ikkunasta. Vasemmalla puolella katossa taas on kellertävää valoa tuottava kattolamppu. Kuva otettu ilman salamaa ja on hieman alivaloitettu. Silmäpussit ja juonteet korostuu, ihon väri on samea ja hampaat kellertävät.

Salama heijastettu katon kautta. Ihon väri edellistä normaalimpi, mutta kuva edelleen hieman alivaloinen. Leuan kärki tulee hieman paremmin esiin kuin edellisessä, koska sen alle piirtyy varjo.

Ihan samalla tavalla sitä omin silmin näkee ne omat silmäpussinsa paljon kamalampana sieltä hissin peilistä valon tullessa spotista suoraan pään päältä kuin sitten vaikka hotellin kylpyhuoneen peilistä, missä on ihanat pehmeät valot suoraan peilistä päin. Ja kaikki ne on edelleen ihan yhtä totta. On eri valoja, eri kuvakulmia. Ihan kuten kirjoitin tässä Epäonnistuneet asukuvat -postauksessakin.

Edelleen salama vaalean katon kautta heijastettuna, mutta isommalla teholla. Iho, hampaat ja silmät näyttävät silloin luonnollisestikin vaaleammilta.

Salama kuvan oikealta puolen seinän kautta heijastettuna. Toinen puoli kasvoista enemmän varjossa, joten kasvot näyttävät hieman kapeammilta kuin katon kautta heijastetulla salamalla valaistussa kuvassa. Silmänaluset edelleen aika muhkuraiset.

Suora salama hajottimen kanssa kameran päältä päin lärviä. Sinne katosi monta möykkyä silmien alta! Myös minnihiiri-poskipäät madaltuivat selvästi valon täyttäessä niiden alle tulevia varjoja.

Edelleen suoraa salamaa, mutta vähän turhan ronskeilla tehoilla. Sileni naama entisestään ja pari pientä näppylääkin katosi. Hampaatkaan eivät näytä yhtään niin keltaisilta kuin aiemmissa kuvissa.

Ja sitten vielä sama naama laajakulmaisemmalla linssillä. Johan leveni nenä ihan ilman kirurgia tai photoshoppia.

Kyllä, kuvankäsittelyä käytetään mielestäni esim naistenlehdissä välillä turhan överisti ja julkkiksista muodostuu noiden kuvien perusteella meille joskus hieman epärealistinen kuva. Mutta halusin nyt vaan sanoa, että kaikki ei ole photoshoppausta mikä siltä taviksen silmään näyttää.

Valokuvaus on valintoja. Tyytyäkö siihen tilassa olevaan kammottavaan valoon, vai muokatako sitä? Ottaako ihmisestä kuva läheltä vai kaukaa, ylhäältä vai alhaalta? Valaistako ylhäältä, oikealta vai vasemmalta? Mitä haluan tuoda kuvassa esiin, mitä häivyttää?

Valokuva ei ole absoluuttinen totuus, se on yksi näkymä yhdestä suunnasta, jossain tietyssä valossa. Mutta kuten jo ylempänä sanoin, se totuus vaihtelee ihan yhtä lailla livenäkin. Meidän kaikkien silmäpussit näyttää varsin erilaiselta kattolampun valossa kuin pilvisenä päivänä ikkunan edessä. Ja sä oot loppujen lopuksi ihan sama ihminen olipa valo mikä tahansa.