16.06.2017

Posted at 17:22h in Yleinen by
0 Likes

Mulla on muutamia tosi pinttyneitä tapoja yhdistellä asioita pukeutumisessani. Yksi niistä on se, että mustavalkoisen raitapaidan sisältämä asu saa lähes poikkeuksetta punaiset asusteet väripilkukseen. Niin myös tänään. 

housut – H&M / t-paita – Esprit / takki – H&M / laukku – Diesel / sandaalit – Merrell (saatu) / korvikset – Aarikka

Pelkät punaiset sandaalit eivät tuntuneet riittävältä, joten sidoin päähän bandanan ja maalasin vielä huuletkin punaiseksi. Ja niin oli taas aika klassinen setti kasassa. 

Tukkani ollessa vielä lyhyt, peitin aina koko pään käyttäessäni huivia, mutta ai vitsi tää itselleni uusi lähestysmitapa, bandana + nuttura -yhdistelmä on kiva!

Muljailin tuota t-paitaa aamulla peilin edessä, että miten se parhaiten asettuisi housujen kanssa. Paita ei mallinsa vuoksi jotenkin yhtään toiminut helma housuihin työnnettynä, mutta tosi tylsältä tuollainen perusteeppari näyttää näiden housujen kanssa siinä pöksyjen päälläkään.

Helmaa oli kuitenkin juuri riittävästi, että siihen sai nykerrettyä solmun, ja sehän näyttikin mielestäni oikein kivalta. Noiden housujen juttu, kun on mielestäni juurikin tuo korkean vyötärön luoma illuusio pitkistä jaloista ja se tuhoutuisi, jos paidan helma katkaisisi linjan väärästä kohtaa. (samaa asiaa demosin jo viime kesänä)

Tää on taas näitä tosi mielipiteitä jakavia valintoja, että on ikään kuin vatsa esillä eikä paidan helman alle piilotettuna. Monen mielestä se on tällaisella pullealla omenalla ihan nounou, mutta itse en ymmärrä miksi vatsakumpuja, edes isompia sellaisia, pitäisi aina peitellä. 

Sain muuten tänään pitkästä aikaa kuulla yllättävää ja ällöttävää vartalokommentointia. Lounastunnilla kauppakeskuksen käytävää astellessani, joku keski-ikäinen äijä huusi penkiltään kovaan ääneen, että "on sulla ainakin kauheet tissit!" Mä en ollut edes muistanut kuinka paljon sellainen tilanne nostattaa pulssia.

Meni sellainen ärsytyksen, inhon ja nöyryytyksen väristys läpi koko vartalon. Onneksi en tällä kertaa jäänyt sanattomaksi ja paennut nopeasti paikalta, vaan käännyin ympäri, palasin miehen eteen ja sanoin sanottavani. Että mikä helvetti saa hänet kuvittelemaan, että olisi millään tasolla ok huudella tuollaisia huomioita ääneen.

Ei ole kyse siitä, että minua ahdistaisi se asia, että minulla on isot rinnat. En minä niitä häpeä. Mutta on ihan älyttömän nöyryyttävää tulla jossain julkisella paikalla vieraan ihmisen toimesta sormella osoitelluksi jonkin oman kehonosan vuoksi. Olla kävelevät tissit.

Tuollaisen huutelun edessä sitä jotenkin tuntee olevansa vaan ne hiton rinnat ja jotenkin sillä tökeröllä kommentilla paljaaksi riisuttu. Miksi ihmeessä mä muuten edes koen tarvetta selitellä mikä mua siinä kommentissa ahdisti ja ärsytti? Sehän pitäis olla kaikille ihan ilmiselvää, että toisen kehon ja ulkonäön kommentointi on tympeetä, ahdistavaa ja tökeröä.

En tiedä saiko vihainen purkaukseni tuota ääliötä ajattelemaan käytöstään yhtään, vai tuleeko hän jakamaan huomioitaan muille ihmisille tulevaisuudessakin. Mutta ainakin mä puolustin itseäni siinä tilanteessa, enkä vain antanut asian tapahtua sanomatta mitään. 


15.06.2017

Posted at 17:09h in Yleinen by
0 Likes

Hei, mulla oli eilen töissä päällä ihan suht siisti ja kiva asu. Enkä joutunut edes missään kohtaa päivää turvautumaan lenkkareihin, vaan keikat oli sen verran siistejä ja sivistyksen parissa tapahtuvia, että saattoi kipitellä kuvaamaan noissa sandaaleissa. 

housut – Nanso / t-paita -H&M / trikoojakku – Junarose (saatu) / sandaalit – Crocs / korvikset – Aarikka /aurinkolasit – Le Specs

Nuo Nanson kepeät Keto-trikoohousut ovat mielestäni jotenkin kesä- ja syysvaate, joten nekin lepäsivät koko talven ajan käyttämättöminä. Viime syksynä yhdistelin samat pöksyt maihareihin, kashmirneuleeseen ja nahkarotsiin. Kevään tullen kuitenkin katselin niitä tovin vähän ristiriitaisin tuntein osaamatta päättää, että pidänkö niistä edelleen vai enkö.

Yksi syy epäröintiin on se, että housujen valkoiset kohdat muuttuivat pesussa tympeän harmaiksi, joten housut näyttävät nykyään hieman tunkkaisilta aiemman raikkaan ilmeen sijaan. Olen kyllä pessyt pöksyjä ihan ohjeen mukaan, mutta liekö samassa koneessa ollut sitten huomaamatta jokin suht uusi tumma vaate. No, pilalle pesemisestä huolimatta housut palvelevat varmastikin oikein hyvin tämän kesän duunvaatteena. 

Olisipa mieluummin ollut tiistaina päällä nämä vermeet, kun syöksyin suoraan pitkäksi venyneen työpäivän jälkeen erääseen tapaamiseen. Mutta ei, saavuin tyylikkään naislauman keskelle hikisenä lököttävissä mammafarkuissani ja mutaisissa gore tex -lenkkareissa. 😀


14.06.2017

Posted at 16:47h in Yleinen by
0 Likes

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

"Voi jumalauta! Että ihan oikeesti mä joudun menemään aiemmin töihin päästäkseni vesisateessa Yyteriin kuvaamaan jääkiekkojoukkueen treenejä"

Motivaatio ja fiilis ei ollut ihan korkeimmillaan eilen aamulla, kun lähdin töihin. Siis Yyteri jees ja työt jees, mutta sää ei varsinaisesti tehnyt keikasta kovin houkuttelevaa. Kirosin asiaa toimittajalle ja sainkin heti kuitin, että "no johan on varsinaisen positiivinen porilainen!"  (Multa on selkeesti tuon ehdokkuuden myötä viety kaikki oikeudet märistä yhtään mistään. :D)

No, ei se auttanut manailu, hommat on hoidettava säässä kuin säässä, joten kaivelin sadeviitan kaapista ja nakkasin kamerarepun selkään. Vielä paikan päälle päästessämme vettä tuli tasaiseen tahtiin eikä taivas näyttänyt mitään merkkejä paremmasta.

Pelaajat pyrähtivät lämmittelylenkille ja me toimittajan kanssa tallustelimme perässä dyyneille. Tuossa kohtaa toivoin vain pääseväni pian pois.

Kauniit maisemat ja meren kohina tekivät kuitenkin aika pian tehtävänsä ja ärtymykseni alkoi sulaa pois. "Tekeepä muuten hyvää näin kostea ilma kaltaiselleni allergikolle, on paljon helpompi hengittää", kuului päivän ensimmäinen positiivissävytteinen lausuntoni. "Täällä on kyllä ihan älyttömän kaunista", jatkoin hetken kukuttua ja katselin rauhallisen harmaata maisemaa.

Jonkin ajan kuluttua huomasin sateen jo lähes kokonaan lakanneen ja huomasinkin jo fiilistelteväni että onpas kiva, kun tulee vähän reippailtua ulkona.

Rannalla tehtyjen harjoitusten jälkeen valmentaja käski pelaajat vielä kunnon mäkijuoksurääkkiin. Sain itsekin hyvän pikkutreenin kiivetessäni rinnettä yli kymmenkiloinen kamerareppu selässäni. Löysin itselleni hyvän kuvauspaikan ja istuin kosteaan maahan ajatellen, että onneksi toimituksessa minua odottaa kuivat housut ja kengät. 

Keikalla vierähti pari tuntia ja rannalta pois kävellessämme huomasinkin olevani jo varsin hyvällä mielellä. Aamun ärtymys oli tipotiessään. Kuinka paljon tylsempää olisikin ollut viettää koko päivä sisätiloissa! (Ja kuinka paljon vähemmän hiekkaa kengissäni ja kamerarepussani olisikaan ollut ilman tuota keikkaa :D)

Ei kaikki ookaan aina niin paskaa miltä ensiks tuntuu.