16.04.2017

Posted at 22:11h in Yleinen by
0 Likes

Nyt on kuulkaa huikea leninki! Vaalean persikkainen sävy sointuu ruskeanvihreisiin silmiini, puhvihihat luovat kauniin siluetin ylävartaloon ja hihansuiden ruusukkeet ovat silmiä hivelevä yksityiskohta tässä muotiluomuksessa. Tässä mekossa, jos missä voi tuntea itsensä prinsessaksi.

Ei, kyseessä ei ole ensi viikonlopun Blog Awards -kemujen asu, vaan syntymäpäiväleninkini vuodelta 1988, kun täytin seitsemän vuotta. Tuo koululaisen ikä oli niin tärkeä merkkipaalu, että sen juhlimista varten halusin itselleni oikean prinsessamekon. Oikean tyylin hallitseva ompelija löytyi tuttavan suosituksella Tampereelta. Äiti otti mitat ja minä valitsin haluamani värin ompelijalta saaduista satiinitilkuista. 

Ja ai että siitä tulikin upea! Olin aivan myyty nähdessäni mekon ja olisin halunnut jopa nukkua se päällä. Itsenäisyyspäivänä -88 sitten vihdoin sain juhlia satiiniunelmassani tyylikkäästi pukeutuneiden vieraideni kera. Olinhan itse vaatinut kutsukortteihin miehiä koskevan pukukoodin "solmiopakko". 😀

Muistan kuinka ihanaa tuo mekko päällä oli pyöriä, sillä sen runsaasti kellotettu helma hulmusi upeasti. 

Vaikka asu oli varsin kuninkaallinen, ei syntymäpäivien tarjoiluissa liikoja hienosteltu. Muistan kuinka Jaffaa ryystettiin Snören-lakuja pilleinä käyttäen ja lastenkutsuille ominaisesti sipsit taisivat olla tarjoiluista suosituin. Kanssani juhlimassa olivat kaikki oman luokkani tytöt (heitä oli lisäkseni 3) ja ystäviäni koulun ulkopuolelta. Vieraita kirmasi paikalla toistakymmentä ja muutamat vanhemmat päälle. Lahjoista mieleen on jäänyt ainakin ystäväkirja. Ne kun olivat ainakin omana kouluaikanani todellinen hitti.

Koska pelkkä mekko ei tietenkään ollut vielä riittävän pröystäilevä, kuului siihen näyttävä tylli- ja helmikoristeinen päähine. Ja mikä parasta, se mahtuu edelleen! Olisko tässä siis kenties oiva asuste ensi viikonlopun Blogigaalaan?

 


15.04.2017

Posted at 19:31h in Yleinen by
0 Likes

Täältä pääsiäislomalta ei kannata paljoa asua kuvailla, kun hiihdän jo kolmatta päivää samassa farkut ja neuletakki -kombossa eikä peiliin ole muutenkaan tullut vilkuiltua. Luonnoksista löytyi kuitenkin vielä muutamat julkaisemattomat asukuvat. 

Tässä yhden työkeikan asussa yhdistyi monta ikiaikaista lempivaatetta. Elloksen pliseerattu toppi on sitä lajia, että ottaisin samanlaista monessa värissä, jos vaan olisi olemassa. Käytän toppia ihan jatkuvasti. Hyvä kun raskin välillä pyykkikoneeseen edes laittaa. Vuosia vanha Vilan trikoinen kimallusjakku asuu aina välillä ihan kaapissa saakka, mutta pääsee aika ajoin voimakäyttöön. Junarosen farkut puolestaan kuuluvat vaatteisiin, jotka eivät koskaan ehdi kaappiin saakka, vaan ovat koko ajan joko jalassa tai päällimmäisenä siinä chairdrobella.

Minun kunkin hetken lempivaatteet on helppo tunnistaa juurikin siitä, että ne seilaavat vain pyykkikorin, kuivaustelineen ja puolipitoisten vaatteiden säilytyspinosta. Ihan kaikista suosikeimmat vaatteet eivät vaan yksinkertaisesti ehdi levätä kaapin hyllyllä. Kun olen lähdössä vaikka muutaman päivän reissulle, en suinkaan kävele vaatekaapille, vaan kerään ympäri kämppää levitellyt lempparivaatteet ja tuuppaan pyykkiin kaiken korissa päällimmäisenä olevan, sillä tiedän että ne on ainakin vaatteita, joissa tiedän viihtyväni.

farkut – Junarose (saatu) / toppi – Ellos / bleiseri – Vila / tennarit – Puma

 

Kuka muu muuten tunnustaa kotoaan löytyvän ainakin yhden tuolin tai muun huonekalun, joka on vastoin alkuperäistä käyttötarkoitustaan hautautunut vaatteiden alle? Meillä paikkoja on kolme: keskellä olohuonetta oleva pieni nojatuoli on sijainniltaan aivan liian houkutteleva, jotta sen voisi ohittaa riisuessaan vaatteita päältään.

Erityisesti Tommin vaatteet eksyvät usein tuolle tuolille. Toinen huonekalu, jota ei juuri vaatteiden alta näy, on sänkymme päädyssä oleva säilytysarkku. Siihen kun riisuu niin kätevästi kaiken nukkumaan mennessään ja siihen ne kamppeet myös jää, kun seuraavana päivänä valitsee päälleen jotakin muuta.

Ja ai että sitä riemua, kun pitäisi löytää juuri se yksi tietty musta lempitoppi siitä läjästä, johon on taas parin viikon ajan ehtinyt kasaantua kamppeita! Miten muuten onkin mahdollista, että vaikka mielestäni pukeudun nykyään aika harvoin mustaan, niin silti siinä vaiheessa, kun jokin vaate on kateissa, niin se on musta ja se on hautautunut täysmustaan kasaan? Miten on mahdollista vaikka lempivärini tuntuu olevan nykyään vaaleanpunainen??

Ja vielä yksi kysymys, miksi niitä vaatteita on niin vaikeaa säilyttää siellä kaapissa?? 😀


15.04.2017

Posted at 00:42h in Yleinen by
0 Likes

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Jo vuoden ensimmäisessä arkikuvassa nähty isotädin pikku pötkylä on jälleen täällä! Tai siis minä olen taas pitkästä aikaa täällä kotikonnuilla ja pääsen näkemään kaikkia rakkaita perheenjäseniä ja se on ehdottomasti arkikuvan arvoinen juttu. Tai oikeastihan tämä on aina ihan juhlaa, kun pääsee kaukana asuvan perheen pariin, mutta sillä lailla lämpimän arkisella tavalla.

Tammikuisessa kuvassa tämä pieni mies vielä pötkötteli lattialla mahallaan seuraten vierestä isoveljen ja meidän muiden peliä. Nyt kolme kuukautta myöhemmin minua olikin jo vastassa vauvasta taaperoksi kasvanut tyyppi, joka viipottaa menemään hirmuista vauhtia kävelyvaunun kanssa tai huonekalujen reunoista kiinni pitäen. 

Vietin illan ihan vaan tätä pikku herraa ja hänen puuhiaan ihastellen. Miten pehmoinen onkaan pienen lapsen iho! Ja miten suloiset ovatkaan ne makkaraiset reidet! Poika raukka sai tänään reisiensä ansiosta minulta uuden hellittelynimenkin, kun kutsuin häntä useamman kerran häntä 'isotädin herkkukinkuksi'. Lupasin muistaa käyttää tätä nimitystä vielä rippijuhlissakin. 

Taaperokärryilyn ja puhelimien tavoittelun lisäksi pikku herkkukinkun suosikkipuuhiin kuuluu myös sälekaihtimien rämppääminen ja ikkunasta kurkkiminen. Miten ihana onkaan vemputtaa pikkuikkunan kaihtimien narua ees taas!

Muista kiinnostuksen kohteista mainittakoon myös vessa, jonne herra yrittää salamana syöksyä, jos ovi jää vähingossa vähänkään raolleen. Jos sinne asti pääsisi, niin siellä voisi syödä vessapaperia! Näin tänään ihan uskomattoman konttausspurtin, kun poju havaitsi avonaisen oven. Äiti kuitenkin voitti kisan, joten jäi herralta selluloosapitoinen iltapala nauttimatta. 😀

On se ihana, isotädin pikku herkkukinkku