13.03.2016

Posted at 17:22h in Yleinen by
0 Likes

Kerroin jo muutama viikko sitten täällä blogissa, että lupauduin valokuvaamaan Porin sotaveteraanilaulajien juhlakonsertin ja eilen minä sitten suuntasin Promenadi-saliin kameralaukkuineni. Jos jo kuoroharjoituksissa silmäkulmassani kimmelsi kyynel, niin eilen konsertin lopuksi pääsi ihan kunnon poru. Hanat avasi jo harjoituksissa kovasti minua liikuttanut Veteraanin iltahuuto. Siinä minä sitten eturivissä katselin hartaana laulavia kuoron vanhimpia herrasmiehiä, heitä jotka nuorina poikina lähtivät sotaan maatamme puolustamaan, ja kuivasin naamaani kiivaasti neuletakin hihaan. Mä itken ihan tosi harvoin, mutta tässä kohtaa mulla ei ollut mitään jakoja olla liikuttumatta erittäin syvästi. 

"Aurinko laskenut on Kutsu jo soi iltahuudon Taakka jo laskettu on Taattoa muista sä silloin Askel jo uupunut on Lapset ja lastemme lapset Teidän nyt vuoronne on"

En mä pysty oikein edes sanoiksi pukemaan kaikkia niitä tunteita ja ajatuksia, joita tuo tilaisuus itsessä herätti. Mietin miten nuoria nämä nykyään yli yhdeksänkymppiset veteraanit ovat olleet, kun lähtö sotaan tuli. Mietin myös sitä, miten hurjan pitkän elämän he ovat eläneet ja sitä, että aikaa ei ole enää paljon. Se jos mikä saa kyyneleen silmään. Laulujen sanat ovat pyörineet mielessä vielä tänäänkin ja ajatuksissa on ollut tiiviisti mm. oma mummoni, joka hänkin lähti alle parikymppisenä tyttönä Lotaksi. Samassa iässä ei itsellä ollut huolen häivää. 

Veteraanin iltahuudon kertosäe sanookin kaiken tärkeimmän:

"Hoivatkaa, kohta poissa on veljet Muistakaa, heille kallis ol' maa Kertokaa lasten lapsille lauluin Himmetä ei muistot koskaan saa"

Konsertin jälkeen kuorolaiset kiittelivät minua kovasti, mutta kyllä se taisin olla minä, jolla oli enemmän kiittämistä. 

Konserttia lukuunottamatta eilinen meni ihan sohvalla maatessa. Viikon sisään tuli reissattua siinä määrin, että kaipasin vain ja ainoastaan lepoa. Tänään sitten taas aktivoiduttiin ja poistuttiin kämpästä, kun suuntasimme miehen kanssa Porin Tiistaiseuran pääsiäismyyjäisiin ortodoksikirkolle. Vaikka olen itse ihan luterilaisen seurakunnan jäsen, niin täällä Porissa asuessani on kyllä tullut paljon enemmän pyörittyä tuolla ortodoksikirkolla kuin luterilaisen kirkon tilaisuuksissa. Mieheni perhe ja suku ovat nimittäin pääosin ortodokseja (hän itse silti luterilainen), ja tiiviisti mukana seurakunnan toiminnassa, joten tuo kaunis pieni kirkko on tullut meillekin tutuksi.

Yhteisö on Porissa melko pieni, mutta aktiivinen ja todella lämminhenkinen. Vaikka olenkin ns. ulkopuolinen, niin olen aina tuntenut itseni todella tervetulleeksi kirkolle. Olen ollut mukana viettämässä niin syntymäpäiviä kuin panihidaakin (muistopalvelus). Ja mikä parasta, tilaisuuksissa on aina mitä maukkaimmat tarjoilut!

Herkkujen perässä me tänäänkin myyjäisiin menimme. Nautittiin paikan päällä keittolounas ja ostettiin kassillinen kaikkea hyvää kotiin. Sämpylöitä, karjalanpiirakoita, pasteijoita, porkkanakakkua ja wilhelmiinakeksejä. Osa on jo vedelty nassuun. Nam!

mekko-Junarose (saatu)/takki-Cubus/kengät- Minna Parikka/laukku-Olympus (saatu)/huivi-Glitter (saatu)/korvikset-Nouseva Myrsky (saatu)

Jalassani olleet puputennarit keräsivät taas paljon huomiota ja ihastelua ja näyttäähän ne kyllä varsin pirtsakoilta muuten rauhallisen värisen asun kanssa. Jännää miten tuo vaaleanharmaa on alkanut viime aikoina nostaa päätään mun garderobissa, kun vielä pari vuotta sitten se tuntui jotenkin ihan liian vaalealta ja itselle sopimattomalta väriltä. Aiemmin olisin yhdistänyt räväkän pinkin aina mustaan, nyt tuntuu, että sen kaveriksi sopii paljon paremmin viileä ja raikas harmaa.

Kotiin palatessamme torilla oli vastassa viimeisiä hetkiään viettävien lumiukkojen armeija. Vähän kävi sääliksi kavereita, ei ole tänä talvena ollut tämän rodun edustajien elinkaari kummoinen. 

Sunnuntai jatkuu töiden merkeissä. Huomisten #Evek-kuvausten juttujen kirjoittaminen on vielä kesken, samoin huomiseksi kirjoitettava blogiyhteistyöpostaus. Tuhat muutakin juttua, kuten kouluhommia, olis to do -listalla, mutta ne saavat odottaa vielä pari päivää. Mulla on laskujeni mukaan vaan 6 tai 7 työpäivää tässä kuussa, mutta silti tuntuu, että kalenteri on ihan piukassa ja täynnä hommaa. En tajuu. Jokin ei nyt täsmää. 


12.03.2016

Posted at 20:03h in Yleinen by
0 Likes

Maanantaina on edessä taas #EVEK -kuvaukset, joten laitetaas alta pois edellisen kuvauspäivän tukkakuvia. Letti on maskeeraajiemme tuolissa kääntynyt vaikka mihin muotoon tässä talven aikana, edellisen postauksen aiheesta löydät  TÄÄLTÄ.

Aloitettiin tällä kertaa astetta naturellimmalla lookilla, kun vedimme pätkän täysin paljaina. Ei meikkiä, ei tukkatötteröitä eikä myöskään vaatteita. Ihan normipäivä töissä siis. 😀 Se on muuten jännä, että minusta tuntui jotenkin oudommalta olla stylistin valitsemissa vaatteissa ja koruissa ilman meikkiä ja tukka roikkuen kuin ihan kokonaan alasti. Kun siihen omaan nahkapukuun ei luonnontilassa mitkään pakkelit kuulu, niin se tuntui ihan normaalilta olotilalta. Mutta sitten, kun pisti Jeminan miettimät vaatteet ja niihin sopivat korut päälle, olo olikin ilman laittautumista kovin väärä ja liian paljas. Outoja ne on ihmisen ajatuskuviot.

Kun vihdoin tuli aika pistää kaikki lahonsuojat naamaan ja väännellä karvat uuteen asentoon, aloitettiin homma käymällä hiukset läpi kreppiraudan kanssa. Kun krepatun tukan harjasi auki, oli tuloksena todella ilmava ja muhkea pohja kampauksille. Tuntui kuin ohut hiirenhäntäni olisi vähintään nelinkertaistanut määränsä. Mulla on tällä hetkellä tosi ikävä fiilis tukkani kanssa, sillä se on talven aikana ohentunut varmaan puoleen entisestään. En tiedä missä syy, mutta hiuksia lähtee aivan tolkuttomasti. 🙁 Krepattuna hiukset kuitenkin saivat ihan hurjasti volyymiä, joten tätä kikkaa pitänee alkaa itsekin käyttämään. 

Ekana krepattu hattara taiteiltiin ihanalle toisella puolen päätä lepäävälle löysälle letille. Ja edestä se näytti näin muhkealta:

Tämä nousi kyllä ehkä koko kauden lempparikampaukseksi tähän saakka nähdyistä. Saa nähdä löytyykö tulevana maanantaina mitään haastajaa.

Seuraavaan lookkiin letti avattiin ja laskettiin hiukset edestä otsalle. 

Tämä oli jälleen varsinainen kameleonttikampaus, sillä se oli aivan eri tyylinen joka suunnasta. Takaa päin (mistä ei valitettavasti ole kuvaa) sai jopa pienen fiiliksen banaaninutturasta (!) 

Etuosaa siis väänneltiin lennokkaaksi muotoiluraudalla ja takaosa kiepsautettiin kiinni muutamalla hyvin piilotetuulla pinnillä. Hauska miten siistiltä ja sovinnaiselta kampaus näyttää toiselta puolelta. Ei ihan heti mun arkikampausta katsellessa arvaisi, että tästä ananastukasta saisi taiottua jotain noin ladylikea. No, ei tarvii kuin päätä kääntää, niin vähän toki tunnelmaa muuttuu. 

Olisinpa niin rikas, että mulla vois olla henkilökohtainen kampaaja laittamassa tukan joka päivä!


11.03.2016

Posted at 21:56h in Yleinen by
0 Likes

Ihanaa, puolen tunnin päästä on vihdoin takaisin Porissa! Pari päivää meni taas koulunpenkkiä kuluttaessa ja tänään kiepaisin vielä Helsingissä blogihommien tiimoilta. Ehdin Kansallisoopperavierailun jälkeen vielä treffaamaan Iinaa, joka ikuisti samalla päivän rätit.

Kuten jo pakkauspostauksessa totesin, niin purettuani Köpis-laukun, paiskoin tälle kolmen päivän reissulle kassiin melko samanoloisen setin vaatteita. Tuo valkoinen paita jäi käyttämättä viime viikonloppuna, hameen vaihdoin vain niittiversioon ja vaaleanpunaisen neuletakin sijaan nappasin mukaan tämän harmaan Kööpenhaminasta ostamani.

Tuntuu nuo pitkät villatakit olevan nyt mulle hittijuttu ja se Piecesin vaaleanpunainen on ollut käytössä tosi miellyttävä akryyliepäilyksistäni huolimatta, joten nähtyäni viikonloppuna Piecesin liikkeen ohi kävellessä ovella rekin jossa roikkui vaaleanharmaita samanoloisia, niin kävin tutkailemassa. Luulin ensiksi tuon neuleen olevan sama kuin se edellisviikolla Vero Modasta ostamani vaaleanpunainen, mutta ilokseni tästä yksilöstä löytyikin enempi villaa (40%). Hintaa oli alelapun ansiosta vain n. 27 euroa, joten ostin pois. Onpahan vähän vaihtoehtoja sille koko talven pitämälleni J. Lindebergin mustalle neuletakille. 

Muuten en Kööpenhaminassa paljoa vaatekauppoja kuluttanut, lentokentällä kurkkasin pariin putiikkiin ihan ajankuluksi. Villatakin lisäksi ainoat shoppailut olivatkin pari pientä kosmetiikkajuttua Sephorasta, jääkaappimagneetti (ostan joka reissulta) ja miehen kanssa yhdessä tuumin ostetut Mikkellerin oluenmaistelulasit. Vähän on meininki muuttunut siitä, kun nuorempana aina ulkomaille päästessä tärkein asia oli päästä kiertämään rättikauppoja ja tulla kotiin uusien vaatesaaliiden kanssa. Nykyään on ennemminkin sellainen olo, että ääh, en jaksa. Rätit saa netistäkin. Toki jos jotain oikein nenän eteen sattuu, niin kiva juttu, mut et lähtis oikein urakalla kiertämään kauppoja, niin blaah.

hame-H&M/pusero-Kaiio, Sokos/neule-Pieces/laukku-Olympus (saatu)/korvikset-Mimu

Bussi on muutaman minsan päästä perillä, joten sanon ihanaa perjantai-iltaa kaikille! Mä menen nyt yhden kuppilan ja viileän sihijuoman kautta kotiin.