22.09.2015

Posted at 00:46h in matkailu, Yleinen by
0 Likes

Vaihdettiin taas tänään äidin kanssa fb:ssä viestejä joissa mietittiin, että koska päästäisiin jonnekin pienelle reissuun ja mihin se veisi. Äidin ehdotus nopeasta Kööpenhaminan pyrähdyksestä jo seuraavan viikon sisällä kuitenkin kariutui minun yhden työkeikan ja Satakunnan Liikenteen vähentyneiden bussivuorojen yhteentörmäykseen. Olis tullut liian kiire ja stressi, että ehdinkö bussiin vai en.

En halua, että kivaksi lomaksi tarkoitettu matka aiheuttaa sydämentykytyksiä ja stressiä aikataulunsa puolesta, joten jätettiin asia vielä hautumaan ja odottamaan, että mä saisin hieman selville marraskuun aikatauluja. Ajatusta hieman pidemmästä matkastakin väläyteltiin ensi vuoden alkupuolelle. Kun vaan saataisiin isäkin vielä innostumaan ajatuksestamme!

Keskustelusta innostuneensa päädyin kuitenkin kaivelemaan koneelta kuvia viime vuonna tekemältämme Rooman reissulta. Äitini on ihan Italia-fani ja ollaan ehditty matkustaa siellä yhdessä useammankin kerran. Itsekin kyllä pidän kovasti Roomasta oman parin reissun kokemuksella. Se on loistava paikka lempiharrastukselleni katukuvaukselle. Kuljen matkoilla aina kamera räpylässä, mutta sen sijaan, että kuvaisin nähtävyyksiä tai itseäni ja matkaseuralaisiani, kohdistan linssini kaduilla kulkeviin paikallisiin. En tiedä miksi en osaa lähteä kaduille kuvailemaan täällä kotimaassa (muuta kuin työn puolesta), jotenkin se ei vaan tunnu samalta. Kai se on sitä, että matkoilla sitä haluaa taltioida sen itselle vieraan paikan katujen tunnelman, mutta kun oman kotikaupungin fiilistä aistii ihan joka päivä, ei sen taltioimiseen koe samanlaista paloa.

Siinä kun joskus nuorempana matkoille lähtiessä haaveili lähinnä kohteen shoppailumahdollisuuksista ja laskeskeli, että paljonko olisi reissun törsäysbudjetti, niin nykyään mietin ensisijaisesti sitä miten ihanaon vaan vaellella kamera kädessä pitkin katuja ja katsella ohikulkevia ihmisiä. Olisikin mahtavaa pian päästä jollekin muutaman päivän kaupunkilomalle, jonka voisi pyhittää lähes yksinomaan tälle harrastukselle. Aina välillä vaan miettisi, että mitä vois taas syödä ja sit jatkais photowalkiaan. 😀 Kuvaamisen näkökulmasta kiinnostelis tällä hetkellä esimerkiksi Barcelona tai aina mielenkiintoinen Berliini. 

Jos kuvaaminen kuuluu sinunkin kiinostuksen kohteisiisi ja uusi kamera himottaisi, niin haluan vinkata, että Olympuksen Instassa on nyt meneillään huikea arvonta, jossa joku onnellinen voittaa itselleen uuden O-MD E-M5 MK II -järjestelmäkameran! Peilittömät järkkärit kääntyvine näyttöineen on just loistovehkeitä tällaiseen katukuvaukseen, kun pystyy toimimaan huomaamattomammin kuin isokokoisen peilijärkkärin kanssa. 😀

* Tämän muistelu- ja haaveilupostauksen kaikki Rooma-kuvat kuvattu Olympuksen PEN E-P5 mikrojärkkärillä (saatu) ja kaikissa on ollut käytössä suosikkilinssini, kiinteä 45 mm 1.8. 

 

 


21.09.2015

Posted at 15:52h in Yleinen by
0 Likes

Tiedätte varmaan sen ilmiön, kun pitäisi tehdä jotain tärkeätä ja deadline lähestyy, mutta sitä työtä vaan välttelee tekemällä kaikkea muuta, vaikka siivoamalla jos ei muuta keksi. Itsehän olen esimerkiksi luonut tämän blogin aikoinaan vältellessäni opinnäytetyön kirjoittamista. Ja juuri nyt siirrän ennakkotehtävän kirjoittamista lorvailemalla täällä blogissa.

Kun viime toukokuussa vihdoin (pienen lorvailun jälkeen) sain hoidettua valokuvaajan ammattitutkintoni viimeisen näytön, julistin hyvin painokkaasti, että en sit muuten hetkeen kyllä opiskele. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että neiti "aina jokin tutkinto kesken", on syksyn huomenna päättyvässä yhteishaussa (kyllä, viimetinka!) hakemassa opiskelemaan Medianomi Ylempi AMK-tutkintoa. Itse hakulomakkeen laitoin jo eilen illalla, mutta ennakkotehtävä odottelee tässä vielä puhtaaksikirjoittamistaan. Mutta kyllä se tästä vielä tän illan aikana syntyy!

Olen siis valmistunut AMK:sta vuonna 2007 (medianomi) ja sen jälkeen opiskellut sitten työn ohella valokuvausta tekemällä Kuvallisen ilmaisun perustutkinnon ja Valokuvaajan ammattitutkinnon. Ja nyt sitten on vahvana mielessä se tunne, että en tahdo työmahdollisuuksieni rajoittuvan vain valokuvaajan töihin, joten tahtoisin siksi jatkokouluttautua. Olen myös tässä vuosien varrella huomannut itsestäni sen, että mikäli minulla ei ole jotkin opinnot meneillään, niin olo on heti paikalleen jämähtänyt. Vaikka se onkin työelämä joka opettaa, niin olen sillä tavalla CV-ihminen, että koen koko ajan tarvetta saada osaamisestani myös jonkinmoisia papereita. 

Ai että.. tässä kuvassa pilkottaa mun AMK-todistuksen häpepilkku, ykkönen ruotsin pakollisesta kurssista. Opettaja ei jaksanut järkätä mulle enää uutta uusintaa, joten se oli sääliykkönen. 😀

Tuo ns. CV-ajattelu on tullut esiin elämässäni myös siten, että olen toisinaan paiskinut kahta tai kolmeakin eri työtä, koska olen kokenut niistä jokaisen vievän minua jollain tavalla eteenpäin. Raha ei siis ole ollut ykköspontimena noihin ns. ylimääräisiin töihin, vaan se, että olen halunnut opetella jonkin uuden taidon ja kokenut jonkin työkokemuksen kenties avaavan minulle jälleen uusia mahdollisuuksia. 

Ja että mikäkö mun tavoite sitten työn suhteen tulevaisuudessa on? No ei kuulkaa vielä oikein hajuakaan, katsotaan mihin sattuma vie. Tai no onhan tässä nyt toki sen verran hajua, että tokikin mun tähtäimet on viestinnän alalla (just oikein tavoiteltava ala nyt kun joka mediatalossa puhaltaa YT-tuulet…), millä siis jo työskentelenkin. Mutta kuten jo postauksen alussa sanoin, niin pyrkimyksenä on levitellä verkkojaan sillä tavalla, että valokuvaus ei olisi ainoa kädessä oleva korttini. Vaikka eihän se nyt ole mun ihka ainoa juttu tälläkään hetkellä, mutta siltikin, tahdon leventää polkuani.

Jos on jollakulla muullakin ollut mielessä lisä- tai uudelleenkouluttautuminen, niin nyt kuulkaa ehtii vielä tsekata syksyn yhteishakukohteet ja tuupata hakemuksen menemään, hakuaika loppuu huomenna 22.9! Sosionomi, restonomi, insinööri, yhteisöpedagogi, metsätalousinsinööri, rakennusmestari, kätilö, siinä ihan muutamia tutkintoja joihin on koulutuspaikkoja jaossa. Jos ei ihan uusi ala ole mielessä, niin lisäkoulutusta onnistuu hankkia työn ohellakin, sillä etenkin nuo ylemmät AMK-tutkinnot toteutetaan pitkälti monimuoto-opiskeluna niin, että lähiopetuspäiviä on vain muutama kuussa. 

Koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella!

PS. Mihinkähän hittoon oon jemmannut mun kesällä saapuneen ammattitutkintotodistuksen…. Tartisin sitä nimittäin ihan pian.. 

EDIT: Kolme tuntia tämän postauksen julkaisun jälkeen sain vihdoin painettua lähetä-nappulaa. Nyt on siis hakemus kaikin puolin hoidettu eteenpäin!


20.09.2015

Posted at 15:36h in Yleinen by
0 Likes

Kun Levi's viitisen vuotta sitten lanseerasi naisille Curve ID -mallistonsa, luokittelivat he farkkumallinsa sen mukaan oliko käyttäjällä millainen lantion ja vyötärön suhde. Pikkusen kurvia vai sittenkin melkoisesti enemmän. Itse en koskaan ole Curve ID:n farkkuja omistanut, mutta muistan kyllä yhden blogikekkereiden jälkeisen krapulasunnuntain kun farkkuasiantuntija WTD-Nata raahasi minut huonovointisena Carlingsiin sovittelemaan farmareita. Olin kitissyt, että perinteisiltä farkkumerkeiltä ei löydy kokoiselleni mahtuvia pöksyjä, vaan joudun aina hankkimaan farkkuni ketjuliikkeiden läskiosastoilta. Nata halusi osoittaa luuloni vääräksi ja kannusti sovarin verhon raosta, että "käyt kyykyssä välillä, kyllä ne mahtuu, kuulukin kiristää!!". Ja jos oikein muistan, niin kyllä se tosiaan taisi saada puristettua mut joihinkin Leviksiin ja kurvi-luokittelussa taisin pudota lokeroon demi curve.

711 Skinny

Tänä vuonna Levi's kuitenkin päätti pistää naisten mallistonsa jälleen uusiksi ja Curve ID -ajattelu unohdettiin. Uudessa mallistossa luotetaan vain yhteen takataskumalliin ja takaosa on suunniteltu imartelemaan mahdollisimman monenlaista persausta. Kunkin omat mieltymykset ja kropan malli otetaan kuitenkin huomioon tarjoamalla kaksi eri vyötärönkorkeutta ja useampi eri puntin leveys. Mallinumerosta pystyy heti lukemaan millainen malli on kyseessä: ensimmäinen numero on tässä 700-sarjassa tietenkin 7, toinen numero kertoo vyötärön korkeuden (1=normaali, 2=korkea) ja viimeinen numero lahkeiden leveyden asteikolla 1-5 (1 super skinny, 2 skinny, 3 slim, 4 straght ja 5 bootcut).

Itse tutustuin malliston ekana julkaistuun malliin 710 jo alkuvuodesta ja rakastuin.  Ja kuten mallinumero 710 kertoo, niin kyseessä on normaalivyötäröiset super skinnyt. Vaikka vyötärön korkeus onkin ns normaali, niin se on kerrankin riittävän korkea kaltaiselleni omenapyllerölle. Itseäni aina huvittaa, kun kaltaisiani reiteviä naisia kehotetaan kaikissa pukeutumisoppaissa valitsemaan suorat tai hieman levenevät lahkeet, koska ne kuulema "tasapainottavat jalkoja". Pillilahkeita puolestaan kehotetaan välttämään. Itse olen haistattanut ohjeelle paskat jo vuosikausia ja hillunut onnellisesti pilleissä syistä että A) näkyypähän edes mun huiput sääret ja B) näkyy kengät. 😀

721 High Rise

Kapean lahkeen ja korkean vyötärön ystävänä kiinnitin Leviksen mallistoesittelyssä huomioni tuohon yllä olevaan 721-malliin. Aion ehdottomasti sovittaa tätä korkeavyötäröistä mallia heti, kun tulee jossain vastaan. Pikkuisen tahtoo vaan olla monessa farkkukaupassa sellainen ongelma, että vaikka valmistajalta kokoja löytyisikin, niin tarjolle ei oteta kuin tuumakokoon 31' tai 32' saakka. Pöh. Tuosta aiemmin mainitsemastani 710-mallista mahtui kyllä joustavuutensa ansiosta kuin ihmeen kaupalla koko 32', joten en nyt heti heitä kirvestä kaivoon ennen kuin tsekkaan muutamat denimvermeitä myyvät putiikit.

Itseä kiinnostaisi ehkä sovitella myös tämä ns. mutsifarkku eli 712 Slim. Vaikuttavat siltä, että olisivat just kivannäköiset, kun kääris vähän lahjetta.

714 Straight

715 Bootcut

Ah, 2000-luvun alkuvuodet tuli heiluttua tiukasti bootcuteissa ja lahkeiden alta pilkotti tietysti lähes Leningrad Cowboys -tasoiset terävät kengän kärjet. Oma lemppari farkkumerkkini oli noihin aikoihin Miss Sixty ja suosikkifarkut vaaleat ja liituraidalliset. Ai että. Tuumakoko tais olla 27 ja sitten jossain vaiheessa laihduttuani vielä vähän lisää, lainailin kämppikseltä samoja pöksyjä koossa 26. Kovasti on ajat ja vartalomalli siitä muuttunut, mutta niin vaan se röyhkeästi tuuppaa takaisin tuo bootcut. Itse en ole vielä kauheasti leveälle lahkeelle lämmennyt, ehkä pitkälti siitä syystä, että kengät menee niiden kanssa ns. hukkaan, mutta olen jo alkanut opetella. Vaikka itsellä ei vielä ahkeraan käyttöön pääsekään, niin täytyy sanoa, että kyllähän noikin 715-mallin byysat tuossa kuvassa näyttää mallilla oikein hyvältä!

Minkä mallisiin farkkuihin sä pukeudut mieluiten?