Aina toisinaan mietin, että olis kiva tehdä blogiin myös videoita. Sitten miettimistä huomattavasti harvemmin toimerrun jotakin kuvaamaan. Ja kun niin teen, niin tulen siihen tulokseen, että no eipä juuri ollut vaivan väärtiä. Mutta kun nyt kerran tämän askartelin, niin julkaistaan myös. Yksin vietetty relailureissu on huomattavasti hienompaa ja merkittävämpää kokijalle itselleen kuin miltä se näyttää videoituna. 😀
Olen takaisin lahden tällä puolen, mutta minilomani ei suinkaan ole vielä ohitse. Tällä hetkellä hengaan Jonnan luona ja tyhjensimme juuri laivalta ostamani skumppapullon ja herkuttelimme emäntäni leipomilla mokkapaloilla. Huomisen vietän vielä vapaaherrattaren elämää täällä Helsingissä ennen kuin palaan Poriin ja joudun taas ajattelemaa töitä.
Päivä Tallinnassa oli kaikin puolin kiireetön ja mukava. Nukuin pitkään, herkuttelin hyvällä hotelliaamiaisella ja suuntasin sitten vaeltelemaan päämäärättömästi vanhan kaupungin kaduille. Yritin valita nimenomaan sellaisia pikkukujila, joilla en ollut aiemmin astellut. Jostain syystä vanhakaupunki oli aivan hiljainen. Sain kulkea monta korttelia ilman, että kukaan tuli vastaan. Tämä sopi minulle oikein mainiosti, ei tarvinnut ainakaan ahdistua ihsmisvilinästä.
Ennen hotellista uloskirjautumista ehdin ikuistaa päivän rytkyt kivassa huoneessani.
hame-Part Two/neule-Ellos/kengät-Ellos/huivi-Asos
Koska olin mennyt illalla märillä hiuksilla sänkyyn, oli pehko aamulla sen verran villi, että olisi vaatinut talttuakseen enemmän aineita kuin laukustani löytyi, piti turvautua ainoaan matkassa olleeseen rättiin joka taipui turbaaniksi. Vessan valot taikoivat minusta jotenkin tavallista freesimmän näköisen. Näyttäisinpä aina tuolta. Mä itse asiassa tykkään pelikuvastani aina normaalia enemmän, jos mulla on päässä jotakin punaista. Ehkä mä vaan luovun kokonaan typerästä ja aina huonosti olevasta tukasta ja ostan kaapit täyteen punaisia huiveja.
Koska päivän teema oli mennä sinne mitä nokka näyttää ja ottaa vastaan mitä tulee, niin päädyin sitten mm. nukketeatterimuseoon ja lastenkirjallisuuden keskukseen. Jälkimmäisessä päädyin lukemaan yhdessä paikan työntekijän kanssa vironkielistä lastenkirjaa ja olin innoissani kuin pikkuipana jokaisesta sanasta jonka ymmärsin/arvasin oikein.
Paluumatkalla laivalla tämä ”otetaan mitä vastaan tulee” -asenne heitti minut viettämään matkan viimeiset kolme varttia noin kuusikymppisen miehen seurassa. Ajattelin hänen viereeni istuessa ja suunsa aukaistessa, että ”en nyt yhtään jaksaisi tuollaisen juopon seuraa” ja yritin jatkaa kirjani lukemista. Kaljakärryssä juomalaatikoiden päältä muovikassista pilkottanut pikkuruinen Muumi-college kuitenkin sulatti sydämeni ja kun mies pyysi voisinko laittaa kirjan pois ja jutella hänen kanssaan, suostuin.
Mies oli tosiaan kännissä ja sellaisen perinteisen rapajuopon tapaan monella tapaa puheissaan ärsyttävä, mutta saatiin me siinä monet naurutkin aikaiseksi. Kuultuaan millaista kirjaa luen (Wild, Villi vaellus) kertoi mies omasta pitkästä vaelluksestaan Lapissa. Hän myös esitteli sen minua liikuttaneen Muumi-puvun. Se oli tarkoitettu hänen kummipoikansa muutama viikko sitten syntyneelle lapselle. ”Vaikka minä olen tällainen juoppo ja luonteeltani ihan mulkku, niin kyllä minä aina ajattelen muita. Tämä on pirpanalle, jota en ole vielä edes tavannut.”
Juttelimme kotipaikoistamme, hän kirosi minulle naisystäväänsä, minä kerroin omasta päivästäni Tallinnassa, vertailimme Suomen ja Viron alkoholihintoja ja mietimme miksi pohjois-Suomessa ihmiset tuntuvat niin paljon leppoisemmilta ja avoimemmilta kuin Etelässä. Mies sanoi, että ”on se hyvä, että aloit minun kanssani juttelemaan, eihän sitä tiedä jos olisin vaikka elämäsi mies”. No, ei se ihan niin tainnut olla, mutta silti se lämmitti pienesti mieltäni, kun erotessa satamaan tultuamme, mies huusi perääni, että ”hei hei kultsi, kiitos seurasta!”
tuoksuostoksilla tax-freessä
Olen tänäänkin uppoutunut taas lempireissupuuhaani eli satunnaisten ohikulkijoiden ja ohikiitävien hetkien taltioimiseen. Jostain syystä tuollaisia random-otoksia ei tule koskaan kuvattua missään omilla kotikulmilla, vaan siellä kamera pysyy lähinnä työkäytössä. Matkoilla, olivatpa ne sitten lähelle tai kauas, onkin sitten mukavaa vain tarkkailla ihmisiä ja pysäyttää tällaisia täysin tavanomaisia hetkiä kuten tänään laivalla.
Katseemme kohtasivat
Toiveissa voitto
Katse horisonttiin
Käytössä on tänään koko päivän ollut sama fisulinssi (runkona PEN E-PL7), jolla kuvasin nämä viime viikkoiset asukuvat. Sopii hienosti tällaiseen puolihuolimattomaan ohikulkijakuvaukseen. Varsinaista tarkennusta ei ole, vain kolme eri nappulan asentoa: lähelle, vähän kauemmas ja äärettömiin, joten tarkennus osuus joskus paremmin ja joskus huonommin. Se tuo kuviin mukavan retroa fiilistä.
Tänään olen lähinnä nauttinut hotellihuoneen rauhasta, lukenut, kylpenyt ja lätrännyt naamioilla ja muilla kosmetiikkatuotteilla. Huomenna ajattelin astella vanhan kaupungin katuja ja kuvata, ja vielä vähän kuvata. Sitten voisi hieman syödä. Ja taas kuvata ja sitten syödä vielä vähän kakkua. Siinäpä ne huomisen lomapäivän tavoitteet. Mä olen selkeästi suurten tavoitteiden nainen.