20.03.2014

Posted at 20:55h in Yleinen by
0 Likes

-yhteistyössä Olympus-

Vaikka maaliskuun alussa toteutetulla Ylläksen reissulla oleiltiinkin 90% ajasta toppavaatteissa tai superseksikkäissä kerrastoissa, niin kyllä siellä osalta löytyi laukusta jotain muutakin vaatetta ja sehän oli tilanne, joka piti tietenkin heti ikuistaa.

Koko reissun aiheena ja syynä oli tutustuminen Olympuksen upouuteen OM-D E-M10 järjestelmäkameraan ja samaan aikaan markkinoille tulleeseen 25mm 1.8 objektiiviin. Itse olen kuvannut kaiken blogimatskun jo muutaman vuoden ajan Olympuksen PEN-sarjan kameroilla ollen varsin tyytyväinen. Yksi asia on kuitenkin joissakin kuvaustilanteissa hieman hiertänyt PENien kanssa, nimittäin etsimen puuttuminen. Näytöltä kuvaaminen on kyllä tullut jo ihan tutuksi, mutta toisinaan vaikkapa kirkaissa olosuhteissa tai tilanteessa jossa ei haluaisi vieressä olevien ihmisten välttämättä vielä näkevän näytöltäsi millaista kuvaa sihtaat, olisi varsinainen etsin äärimmäisen tervetullut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uusi E-M10 onkin siis loisto valinta kaikille pienikokoista ja monipuolista järkkäriä kaipaaville, jotka kokevat ehdottomasti tarvitsevansa myös etsimen. Itse olin ekan kerran tuon kameran räpylään saadessani ihmeissäni, että mitä hittoa sen näyttö oikein vilkkuu ja hävittää välillä kuvan, mutta sehän johtuikin vaan siitä, kun mun käsi välillä eksyi etsimessä olevan  sensorin päälle ja kamera vaihtoi kuvan etsimeen. Tuon sähköisen etsimen saa siis tosiaan halutessaan asentoon, jossa kamera tunnistaa kun viet kameran lähelle kavojasi tai kun taas haluatkin katsoa kuvaa näytöltä. Se oli kätevä toiminto ainakin sormikkaat kädessä kuvatessa, niin ei tarvinnut erikseen yrittää osua johonkin pieneen nappulaan halutessaan vaihtaa näytöltä etsimeen tai toisinpäin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta niin, ne asukuvat! Itse en ollut matkalla kyllä kertaakaan tippaakaan edustuskelpoinen, mutta kuvailin mielelläni säkenöivämmältä näyttäneitä ystäviäni. Jonna sopi villapaidassaan ja lapikkaissaan niin somasti kelomökkimme lumiseen pihapiiriin, että testailin häneen kokeiluun saamaani 25mm objektiivia.

Olen suuri kiinteiden linssien ystävä ja sen vuoksi harvoin mihinkään tilanteeseen tulee lähdettyä yhdellä ainoalla lasilla. Olenkin tähän saakka survonut vaikka miten pieneen käsilaukkuun aina vaikkapa yhdistelmän 45mm ja 17 mm. Mutta nyt! Tuo 25 mm 1.8 objektiivi on täydellinen vastaus siihen ”mitä jos voisin ottaa vain yhden objektiivin mukaan” -kysymykseen. Polttoväli on kinovastaavuudeltaan n. 50mm ja sopii loistavasti niin asukuviin kuin erilaisiin tilannekuviinkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siellä saattaa nyt joku miettiä, että miksi ihmeessä mä en sitten tuollaisessa tilanteessa, jossa kyytiin mahtuu vain yksi objektiivi, valitse sitten jotain pikkuzoomia. Tuon E-M10:n kitissähän tulee esimerkiksi mukana varsin pieneen tilaan pakattu 14-42 mm zoom-objektiivi. (alla olevassa kuvassa muuten havainnollistava kuva siitä kuinka pieni tuo 14-42 mm lasi on verrattuna 25 mm objektiiviin) No kyllä minä joskus saatankin valita tuollaisen pikkuzoomin. Se on toimiva yleislinssi esimerkiksi maisemakuviin tai hyvässä päivänvalossa  tehtävään vaihtuvien tilanteiden tallentamiseen. Itse kuitenkin preferoin noita kiinteitä objektiiveja niiden valovoiman ja suuren aukon mahdollistaman lyhyen syväterävyyden vuoksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva otettu 25 mm objektiivilla aukolla 1.8. Lyhyt syväterävyys saa taustan blurrautumaan todella kauniisti, jopa nuo melko lähellä olevat mökin hirret.

Alla on kaksi kuvaa OM-D E-M10 kamerasta. Ensimmäinen kuvattu 14-42 mm linssillä käyttäen polttoväliä 25mm  ja jälkimmäinen tuolla itseni hurmanneella 25mm kiinteällä lasilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pikkuzoomilla suurin mahdollinen aukko 25mm polttovälillä on 4.7. Kuvasin nämä illalla meidän talon hämärällä ullakolla surkeassa hehkulampun valossa, joten jouduin ruuvamaan herkkyydet ISO lukuun 6400. Suuresta isoluvusta huolimatta aukolla 4.7. suljinajaksi tuli 1/5 (eli viidesosa sekunti). Siinä ehtii käsi tärähtää pahemman kerran. (onneksi kuvanvakaaja jonkin verran pelastaa!)

Alla puolestaan sama kohde 25mm kiinteällä lasilla kuvattuna isoimmalla mahdollisella aukolla eli 1.8. Syväterävyyden erot varmasti kaikki huomaavat. Tuolla linssillä kuvatessa saatiin suljinaikakin huomattavasti edellistä kuvaa nopeammaksi (1/30).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä siis syy miksi itse rakastan kuvata kiinteillä linsseillä, niistä kun yleensä löytyy huomattavasti enemmän valovoimaa ja lyhyttä syväterävyysaluetta tykkään käyttää etenkin henkilökuvauksessa. Olenkin suositellut kaikille tällaisen järkkärin hankkijoille, että kannattaa kittilinssin lisäksi panostaa vaikka yhteen valovoimaisempaan kiinteään linssiin. Ja just nyt uskallan sanoa, että jos ostaa yhden niin tuo 25mm on ehdottomasti monikäyttöisin vaihtoehto!

Tässä vielä pari kuvaa Jonnasta jotka havainnollistavat hienosti tuota aukkojen ja syväterävyysalueiden eroja ottamissamme asukuvissa. Kummassa kuvassa huomio kulkeutuukaan paremmin itse pääkohteeseen?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tykkään muuten hirveästi tällaisia asu-/henkilökuvia ottaessa korostaa tuota lyhyttä terävyysaluetta kuvaamalla mallia vaikka juuri tällä tavalla seinän vieressä. Epäterävänä piirtyvä seinä ohjaa pehmeästi katseen itse kohteeseen olematta häiritsevä, mutta kertoo silti myös ympäröivästä miljööstä.

Joku teistä muuten kysyikin aiemmin vinkkejä kuvien sommitteluun, ettei aina tulisi vain nostettua kameraa silmälle ja räpsäistyä. Suosittelen ainakin henkilökuvauksessa kokeilemaan ihan eka vaikka mitä tahansa muuta kuin sitä passikuvamaista keskustasommittelua. Kohdetta enemmän toiseen reunaan ja katseelle tilaa kuten alla, niin kuva on todennäköisesti jo melkoisesti perus passikuvapönöä kivempi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suurella aukolla kuvatessa kuitenkin melko lähelläkin olevan taustan saa näin nätin pehmeäksi.

Tuonne Re:fashionin Olympus-kampanjasivulle päivittyy tässä kamppiksen ajan kivoja videoita joita toteutimme tuolla Lapissa. Noissa videoissa ja muiden bloggaajien tulevissa postauksissa käsitellään kameran eri ominaisuuksia ja samalla tulee vinkkejä moniin teidän esittämiin valokuvauspulmiin. Esimerkiksi parissakin kommentissa tuskailtu hämäräkuvaus on yhtenä aiheena.

Jos muuten OM-D E-M10 vaikuttaisi kameralta, joka voisi viihtyä sinunkin käsissäsi, niin käy heti osallistumassa arvontaan Olympuksen FB-sivulla!

Loppuun vielä yksi maistiainen Lapin reissun videoistamme, joita siis luvassa lisää lähipäivinä!

 Jos jo innostuit kamerasta, niin pääset ostoksille alla olevasta kuvalinkistä . OM-D E-M10 + 14-42 mm objektiivi nyt yhteishintaan 799 € !buy-em10


19.03.2014

Posted at 20:22h in Yleinen by
0 Likes

Ai samperi, että kiukutti tänään punttikoulussa ja kiukuttaa vieläkin! Eikä tälle ärsytykselle ole mitään sen kummempaa syytä kuin se, että kyykkyhommat ei suju vielä niin hyvin kuin toivoisi. Mä niin haaveilen, että vielä jonain päivänä minäkin uskallan laskea perseeni lähes hipomaan lattiaa ilman pelkoa, etten sieltä enää omin avuin nouse.

Tänään kiukkua aiheutti takakyykky. Kun ei jumalauta tahdo pysyä ämmällä selkä suorassa, vaan lähtee kroppa kippaamaan eteenpäin. Ja ei vaan uskalla sitä hanuria hinuttaa edes pelkän tangon kanssa riittävän alas lattiaa kohti, kun ei ole reisissä ruutia tippaakaan. Argh!!! Turhaan mä tässä toki kiroan, koska eihän tähän mikään muu auta kuin ”reeniä horo reeniä”! Mutta kyllä te varmaan tiedätte sen turhautumisen ja ärsytyksen mikä toisinaan nousee pintaan, kun vaan haluais jotain jo heti nyt.

Nyt tietenkin pitäisi kyllä muistuttaa itseä niistä minimaalisista kehityksen merkeistä joita myöskin on ollut näkyvissä. Ja itse asiassa nekin juuri  kyykyn saralla. Muistatte ehkä kuukauden takaisen nolouteni siitä, kun valakyykky ei onnistunut edes pelkän kepin kanssa ja mätkähdin nöyryytettynä maahan kesken alkulämmittelyn. No, tämä mimmipä on vähän pistänyt venytellen ja viettänyt iltaisin epämiellyttäviä hetkiä sammakkoasennossa ja maljakyykyssä ja yrittänyt saada myös viulunkielen kaltaisia pohjelihaksia vetreämmiksi. Ja kas! Liikkuvuuteni on parantunut!

Eli oikeastaan tuo alussa esittämäni haaveeni on toteutunut jo, liikkuvuuden puolesta se perseen alas vienti ilman pelkoa pyllähtämisestä onnistuu. Mutta kun mäkin haluun olla yhtä vahva kuin ne toisetkin siellä!!! Yää, yää ja vää vää. Niin, että mitä jos nyt vaan keskittyisit siihen harjoittelemiseen, etkä marisis?

Niin, se keskittyminen. Se oli nimittäin tänään vähän hakoteillä, sillä huomasin kiinnittäväni treeneissä ihan luvattoman paljon huomiota ihmisten hanureihin. Ei niihin kultainen harmonikkakisan pelivälineisiin, vaan peppuihin, takamuksiin, pakaroihin you name it. Muistan vielä joitakin vuosia sitten olleeni sitä mieltä, että tiukat urheilutrikoot miehellä on ällöt, mutta huomaan muuttaneeni mieleni. Ei niitä kyykyillä ja muilla muokattuja pakaroita ja reisiä kannata pitää siellä löysien verkkareiden alla piilossa! Ei miesten eikä naisten. Paitsi, että sitten voi toki käydä näin, että kanssatreenaajaan keskittyminen herpaantuu, kun se jää kateellisena tapittamaan sitä pebaa.

Alkulämmittelyissä kuulin takanani olevan miehen kommentoivan toiselle jostakin, että ”ihan on hyvät maisemat”. Sillä tuskin oli mitään tekemistä ainakaan meikäläisen hanurin kanssa, mutta kyllä mä tänään niitä kyykkyjä kirotessa aloin toivoa, että munkin ahteri joskus tuollaisen kommentin joltain irrottaisi. Joo joo, seksististä ja kaameetahan se on tuollainen kommentointi, niin kuin oli tää munkin törkeä miesten alavartaloiden tuijottelu ja täällä kommentointi. Mutta kyllä se on niin, että jos vielä joskus nään sen päivän, kun joku kehuu mun persettä, niin tietääpähän, että ei oo menny sit kiroilut kyykätessä hukkaan!  😀

Näihin levottomiin tunnelmiin, kiitos ja hei!

PS. Yksi mies olisi kyllä tarjonnut trikoiden verhoaman takamuksensa mulle kuvattavaksi tämän postauksen kuvitusta varten, mut ei kuulkaa ollu kamera mukana!


19.03.2014

Posted at 17:32h in Yleinen by
0 Likes

Kuljin toissapäivänä pitkästä aikaa läheisen ostoskeskuksen käytävillä ollessani matkalla lounaalle ystävän kanssa. Katseeni kiinnittyi tuon tuosta johonkin näyteikkunassa olevaan kivan näköiseen vaatteeseen. ”Onpa ihanan väriset housut! Oliskohan noita minun koossani?” Vielä puoli vuotta sitten olisin sen enempiä miettimättä astunut sisään liikkeeseen ja sännännyt tarkastamaan asian. Nyt pääsen paljon helpommalla. Seuraava ajatus nimittäin on, että ”no, ei minulla ole niihin varaa” ja asia on sillä käsitelty.

Elämä on tässä viime kuukausien aikana oikeastaan helpottunut kuluttamisen suhteen. Siinä missä työssäkäyvänä ja kuukausipalkkaa nauttivana ihmisenä jokin mielenkiinnon herättänyt vaate johti minut sisään liikkeeseen ja sovittamaan ja sen jälkeen pohtimaan, että ostaako vai eikö, niin nyt tulojen pudottua alle puoleen entisestä, voi suosiolla skipata sovittelut ja joopas-eipäs -pohdinnat. Se on aika vapauttavaa.

Olen ollut siinä mielessä aika huoleton shoppailija, että impulssiostoksia on kyllä kaappeihin vuosien aikana kantautunut. Neljän kympin pinkit farkut tuli ostettua ihan vaan koska ne näytti juuri sillä hetkellä tosi kivoilta. 80 euroa mustista peeptoe-korkkareista heräteostoksena ei tuntunut juuri miltään, vaikka ne sillä hetkellä maksoikin luottokortilla, sillä seuraava tilipäivähän oli taas ihan nurkan takana. Monen ostoksen syyksi on riittänyt vain se, että ”mä tykkään tästä!”.

raha1

Viime kuukausina on pitänyt alkaa ajattelemaan toisin. Viime yönä makasin sängyssä hereillä ja tein kiivaita laskelmia edessä olevista menoista ja merkkailin kalenteriin päiviä jolloin on tiedossa jostain jotain rahaa. Ei ne laskelmat hyvältä näyttäneet, mutta en silti panikoitunut siinä määrin kuin se olisi voinut olla mahdollista. Tein muistiinpanoja ja kirjasin mistä pienestä tulosta minkäkin laskun maksan ja kun tulin siihen tulokseen, että minun pitäisi mitä todennäköisimmin saada kaikki tärkeimmät hoidettua.

Mitään ns. käyttörahaa ei kyllä tilillä vuokran, laskujen ja lainanlyhennysten jälkeen ole, mutta olen tässä viime kuukausina moneen kertaan helpottuneena todennut itselleni, että ”onneksi mä en nyt tarvitse yhtään mitään”. Sillä niinhän se on, minulla on kyllä kaikkea mitä tarvitsen ja enemmänkin. En voi väittää tarvitsevani yksiäkään uusia kenkiä tai ainuttakaan vaatetta. Kotimme ei kaipaa uusia huonekaluja eikä minun tarvitse ostaa uusia verhoja kevään kunniaksi. Minulla on lähes kaikki tarvittavat työvälineet niihin vähiin töihin joita tällä hetkellä teen (kamerakamat, kone, ohjelmistot jne..) ja kaappini pursuilee välineitä kaikkeen siihen mitä tällä hetkellä harrastan.

Meidän sohvamme on kyllä tuhannen nuuskana, mutta viltillä peitellen se kyllä vielä menee.  Yhdet tietynlaiset kengät olisivat kyllä painonnostotreeneihin paremmat kuin jo olemassa olevat, mutta homma onnistuu ilmankin. Näen päivittäin paljon ihania vaatteita ja kenkiä jotka olisi kiva omistaa ja pukea päälleen, mutta ei minua kieroon katsota siinä viime vuotisessakaan mekossa. En siis onneksi tarvitse nyt paljoakaan uusia tavaroita ja asioita, joten se lievittää taloudellista stressiä.

Siedän rahatilannettani päivittäisellä tasolla melko hyvin. Olen oppinut olemaan ahdistumatta siitä, että tilillä ei aina ole rahaa. Suuremmassa mittakaavassa ja pidemmällä tähtäimellä tilanne toki tuntuu pelottavalta ja aiheuttaa stressiä. Mitä jos tilanne jatkuu tällaisena pitkään? Kauanko epävarmuutta jaksaa?

raha2

Minulla menee siis ainakin vielä toistaiseksi ihan hyvin. Peloistani huolimatta olen onnekseni saanut huomata, että en ole joutunut toistaiseksi luopumaan mistään oikeasti tärkeästä. Perumani lehtitilaukset eivät olleet tärkeitä. Kuntosalijäsenyys jonka aion nyt irtisanoa, ei ole välttämätön. Yhtään niistä vaatteista jotka olen joutunut jättämään kauppaan, ei ole tullut minua uniini vainoamaan.

Aiemmin saatoin usein tylsyyden iskiessä lähteä muuten vain kiertelemään kauppoja. Ei sieltä tietenkään aina tullut tehtyä ostoksia, mutta altisin itseni kaiken maailman himotuksille toistuvasti. Ja senhän tietää, että mitä useammin siellä putiikeissa ramppaa, sitä todennäköisemmin sieltä tarttuu jotain mukaankin. Nykyään minulla on paljon enemmän aikaa ja myös sitä tylsyyttä, mutta pitäydyn poissa houkutusten luota. Kun ei sovita niitä ihania nimeäni huutavia mekkoja, ei tule kiusausta alkaa miettimään pystyisikö sen sittenkin ostamaan.

Mä toivon, että tämä taloudellisesti nihkeämpi kausi opettaisi minulle paljon. Toivon, että sitten kun joskus taas (toivottavasti) olen työssäkäyvä ja toivottavasti ihan aikuisten palkkaa nauttiva ihminen, niin muistaisin edelleen nämä nyt heränneet ajatukset siitä mitä on tarvitseminen ja mitä taas pelkkä haluaminen.

Nyt mä menen penkomaan tuota mun tupaten täyttä vaatehuonettani, jotta löydän sieltä treenivaatteet ja syöksyn punttikouluun, jonka vuosimaksu oli ilahduttavan halpa (50€) ja se on jo maksettu ja iloitsen siitä, että saan nyt harrastaa kyseistä kivaa lajia ihan koko vuoden ilman, että tarvii kaivaa mistään senttiäkään lisää rahaa!

Vaikka toisinaan ahistaa, niin asiat on onneksi melko hyvin.