19.03.2014 Kyykkykiukusta ja hanureista

Ai samperi, että kiukutti tänään punttikoulussa ja kiukuttaa vieläkin! Eikä tälle ärsytykselle ole mitään sen kummempaa syytä kuin se, että kyykkyhommat ei suju vielä niin hyvin kuin toivoisi. Mä niin haaveilen, että vielä jonain päivänä minäkin uskallan laskea perseeni lähes hipomaan lattiaa ilman pelkoa, etten sieltä enää omin avuin nouse.

Tänään kiukkua aiheutti takakyykky. Kun ei jumalauta tahdo pysyä ämmällä selkä suorassa, vaan lähtee kroppa kippaamaan eteenpäin. Ja ei vaan uskalla sitä hanuria hinuttaa edes pelkän tangon kanssa riittävän alas lattiaa kohti, kun ei ole reisissä ruutia tippaakaan. Argh!!! Turhaan mä tässä toki kiroan, koska eihän tähän mikään muu auta kuin ”reeniä horo reeniä”! Mutta kyllä te varmaan tiedätte sen turhautumisen ja ärsytyksen mikä toisinaan nousee pintaan, kun vaan haluais jotain jo heti nyt.

Nyt tietenkin pitäisi kyllä muistuttaa itseä niistä minimaalisista kehityksen merkeistä joita myöskin on ollut näkyvissä. Ja itse asiassa nekin juuri  kyykyn saralla. Muistatte ehkä kuukauden takaisen nolouteni siitä, kun valakyykky ei onnistunut edes pelkän kepin kanssa ja mätkähdin nöyryytettynä maahan kesken alkulämmittelyn. No, tämä mimmipä on vähän pistänyt venytellen ja viettänyt iltaisin epämiellyttäviä hetkiä sammakkoasennossa ja maljakyykyssä ja yrittänyt saada myös viulunkielen kaltaisia pohjelihaksia vetreämmiksi. Ja kas! Liikkuvuuteni on parantunut!

Eli oikeastaan tuo alussa esittämäni haaveeni on toteutunut jo, liikkuvuuden puolesta se perseen alas vienti ilman pelkoa pyllähtämisestä onnistuu. Mutta kun mäkin haluun olla yhtä vahva kuin ne toisetkin siellä!!! Yää, yää ja vää vää. Niin, että mitä jos nyt vaan keskittyisit siihen harjoittelemiseen, etkä marisis?

Niin, se keskittyminen. Se oli nimittäin tänään vähän hakoteillä, sillä huomasin kiinnittäväni treeneissä ihan luvattoman paljon huomiota ihmisten hanureihin. Ei niihin kultainen harmonikkakisan pelivälineisiin, vaan peppuihin, takamuksiin, pakaroihin you name it. Muistan vielä joitakin vuosia sitten olleeni sitä mieltä, että tiukat urheilutrikoot miehellä on ällöt, mutta huomaan muuttaneeni mieleni. Ei niitä kyykyillä ja muilla muokattuja pakaroita ja reisiä kannata pitää siellä löysien verkkareiden alla piilossa! Ei miesten eikä naisten. Paitsi, että sitten voi toki käydä näin, että kanssatreenaajaan keskittyminen herpaantuu, kun se jää kateellisena tapittamaan sitä pebaa.

Alkulämmittelyissä kuulin takanani olevan miehen kommentoivan toiselle jostakin, että ”ihan on hyvät maisemat”. Sillä tuskin oli mitään tekemistä ainakaan meikäläisen hanurin kanssa, mutta kyllä mä tänään niitä kyykkyjä kirotessa aloin toivoa, että munkin ahteri joskus tuollaisen kommentin joltain irrottaisi. Joo joo, seksististä ja kaameetahan se on tuollainen kommentointi, niin kuin oli tää munkin törkeä miesten alavartaloiden tuijottelu ja täällä kommentointi. Mutta kyllä se on niin, että jos vielä joskus nään sen päivän, kun joku kehuu mun persettä, niin tietääpähän, että ei oo menny sit kiroilut kyykätessä hukkaan!  😀

Näihin levottomiin tunnelmiin, kiitos ja hei!

PS. Yksi mies olisi kyllä tarjonnut trikoiden verhoaman takamuksensa mulle kuvattavaksi tämän postauksen kuvitusta varten, mut ei kuulkaa ollu kamera mukana!