30.01.2014

Posted at 20:02h in Yleinen by
0 Likes

No arvatkaapa meninkö tiistaina sinne Zumbaan? No en. Menin Valintataloon ja ostin paketin keksejä, palasin kotiin ja kaivauduin sohvalle viltin alle.  Ei siis ollut sporttimotivaatio oikein kohdallaan.

Kauhean sisällissodan mä kyllä kävin pääni, kun yritin saada aivoni asentoon ’jee, hikoilua ja hengästymistä!’. Mutta ei. Asiaa vastustavat joukot olivat tässä taistelussa niskan päällä. Yritin miettiä sitä miten tyytyväinen olisin itseeni sitten jumpan jälkeen. Tuumin, että hävettää täällä myöntää, etten mennyt. Uhkailin, lahjoin ja kiristin itseäni, mutta silti vastaus oli vaan, että ei.

Sitten mä tietenkin kellon lyötyä kahdeksan ja Zumbailun jo läheisellä Lady Linella alettua mä tietenkin olin pettynyt itseeni ja nimittelin itseäni laiskuriksi. Kunnes mä muistin, että munhan on tarkoitus löytää elämääni lisää iloa. Tiistai-iltana mulle tuli hyvä mieli niistä neljästä suklaacookiesta ja kylmästä maidosta ja rauhallisesta oleilusta peiton alla. Päätin antaa laiskottelun itselleni anteeksi. Syyllistäminen harvoin auttaa muuttumaan.

Pettymisen ja syyllisyyden tunteiden sijaan mä ajattelin sitten kuitenkin olla tällä viikolla iloinen kaikesta siitä minkä tein hyvin, en siitä mikä jäi tekemättä. Olen ollut uintikurssilla ja odotan huomista kertaa jo kovasti. Olen saanut paljon muita asioita aikaiseksi, vaikka liikkuminen onkin ollut suunniteltua vähäisempää. Olen valinnut kulkuvälineiksi omat jalat tilanteessa, jossa olisin normaalisti hypännyt bussiin. Olen saanut korjattua unirytmiäni entisestään ja herännyt tällä viikolla ihan ihmisten aikoihin.

Ja mikä parasta, olen ollut ihan vain kaikin puolin paljon aktiivisempi ja aikaansaavempi ja paremmalla tuulella kuin naismuistiin. Ja kaikki tämä on totta siitä huolimatta, että valitsin Zumban sijaan ne suklaakeksit. I love cookies. Cookies make me happy.

Lorvikatarri ei oo maailmanloppu.

 


30.01.2014

Posted at 15:32h in Yleinen by
0 Likes

Me ei äidin kanssa Roomaan matkatessa mitenkään kauheasti etukäteen suunniteltu ohjelmaa, vaan päätettiin mennä fiiliksen mukaan. Yksi minun ehdottama kohde kuitenkin lukittiin etukäteen, että tämä mennään tarkastamaan. Kyseessä oli hieman Rooman ulkopuolella sijaitseva outlet nimeltä Castel Romano Designer Outlet. 

Törmäsin Castel Romanon nettisivuihin googlettellessani Rooman ympäristön outlet-tarjontaa reissua edeltävällä viikolla ja koska välimatka oli lyhyt ja outletin merkkivalikoima hyvin lupaava sain äidin helposti innostettua siihen, että käyttäisimme yhden iltapäivän koluamalla Castel Romanon putiikkeja.

caste-romano-outlet6

caste-romano-outlet4

Laskin Castel Romanon nettisivuilta alueella olevan edustettuna n. 130 eri brandiä, mutta  Mukana mm. sellaisia tunnettuja nimiä kuin Adidas, Burberry, Calvin Klein Jeans, Camper, Diesel, Furla, Guess, G-Star Raw, Levi’s, Michael Kors, Nike, Reebok, Roberto Cavalli, Samsonite, Tommy Hilfiger, Valentino, Vans ja hurjan paljon muita. Mukana tietenkin myös monia italialaisia merkkejä jotka itselle tuntemattomia, mutta mielenkiintoisia.

Esim. äidille löytyi upeat mustat lakeeriset herrainkengät Carlo Pazolini -nimisestä liikkeestä, johon kumpikaan meistä ei ollut aiemmin tutustunut. Kyseisen putiikin plussiin on upeiden kenkien lisäksi luettava myös törkeen hyvän näköiset ja kohteliaat miesmyyjät slimmeissä puvuissaan. Oli siis muutakin katseltavaa kuin pelkät kengät. ;D

Vansin liikkeessä kävi myös niin, että kuolasin sekä kenkiä, että myyjää, mutta mitään en valitettavasti sieltä mukanani vienyt. Vanseja on nyt hetkeksi ihan riittämiin (kiitos Nata ja Cape Universal!) ja se mies olisi ylittänyt kyllä matkalaukun painorajat.

caste-romano-outlet1

Suurimman yllätyksen minulle tarjoili etenkin laukuistaan tuttu Michael Kors vaatevalikoimallaan, josta löytyi jopa tälle plussapallerolle sopivia rättejä! Tuo yllä olevan kollaasin oikeassa ylänurkassa näkyvä kotelomekko itse asiassa jäi kauppaan peräti sen vuoksi, että se oli mulle hanurista hieman suuri! Eli MK:n XL tuntui ihan oikeasti olevan Extra Large. Arvostan.

Meneillään oli -50% alet jo muutenkin kohtuullisista outlet-hinnoista, joten tuokin kaksivärinen mekkonen olisi irronnut reilulla viidellä kympillä. Yksi huippulöytö siellä kuitenkin tuli kaiken sovituskoppirumban jälkeen vietyä kassalle asti. Löysin nimittäin ihanan pehmoisen viskoosi-silkki-kashmir-sekoitteisen neuleen reilulla viidellä kympillä. Se on päällä tälläkin hetkellä. Kuvia on jo otettu, koitan saada ne julki pian.

caste-romano-outlet3

Adidaksen puodissa mua hihitytti tuo huikea lärvi-uikkari, joka olisi takuulla kiinnittänyt huomiota tämän viikon uintitekniikkakurssilla. Hintakaan ei ollut kuin vaivaiset 15 €, mutta  kauppaan se jäi. Mun päällä toi mimmi olis voinut saada aika häiritsevän isot silmät..

caste-romano-outlet

Korsin neuleen lisäksi mä teinkin sitten ostoksia pelkästään Reebokilla joilla oli meneillään ilmeisesti liikkeen tyhjennysmyynti. Rahaa meni 58 €, mutta saaliina olikin sitten tuulihousut, juoksutakki, kaksi treenitoppia ja paketti sukkia. Koin todellakin saaneeni rahoilleni vastinetta! Urheiluvaatteita menin sinne ensisijaisetsi etsimään ja niitä myös sain.

caste-romano-outlet7

Mikäli tiedossa tai haaveissa on matka Roomaan, ja shoppailuhommat kiinnostaa, niin uskallan suositella Castel Romanoa ainakin näin alennusmyyntiaikaan. Outlettiin järjestetään bussikuljetuksia keskustasta ja edestakaisen matkan hinta on 13 € (14-18v 8 € ja nuoremmat ilmaiseksi). Matka keskusasemalta Castel Romanoon kestää muusta liikenteestä riippuen n. 20-30 min.

Busseja menee outlettiin päin kolme kertaa päivässä ja paluukyytejä on saman verran. Itse huristelimme paikanpäälle klo. 12.30 lähteneellä bussilla ja paluukyytiin hyppäsimme klo 17.15. Tuossa ajassa ehdimme hyvin kiertää itseä eniten kiinnostaneet kaupat, mutta tosishoppailija saa varmasti kulutettua tuolla pidemmänkin päivän. Bussilippujen myyntipaikat löydät Castel Romanon nettisivuilta.

caste-romano-outlet5

Paluumatkalla bussin hattuhyllyillä vallinneesta kassiarmeijasta päätelleen myös muut samassa kyydissä olleet olivat tehneet paljon hyviä löytöjä. Paluumatkan äänimaisema rakentuikin bussin hurinan lisäksi pitkälti paperikassien kohinasta.


29.01.2014

Posted at 14:46h in Yleinen by
0 Likes

Nyt on meneillään ihan harvinaislaatuisen pitkä hyvien päivien putki. Viime viikko oli tietenkin kaikin puolin ilahduttava Rooman reissuineen ja viikonlopun keikkakokemuksineen, mutta onnekseni hyvä fiilis on jatkunut tällekin viikolle. On vasta keskiviikko, mutta olen ehtinyt jo heittää parit kuvauskeikat ja osallistua uintitekniikkakurssille (siellä oli kivaa! Siitä lisää Rapakunnossa) ja nyt olen matkalla Helsinkiin tapaamaan muita Re:fa-tyttöjä. Hirmuisen iloista ja aktiivista verrattuna jonkin ajan takaiseen totaaliseen koomailuun. Toivottavasti meininki jatkuisi tällaisena suurien linjojen edelleen jatkuvasta epävarmuudesta huolimatta.

Epävarmuudella tarkoitan tietenkin työ- ja rahatilannetta. Hakemuksia on taas vetämässä, mutta pientä tuskailua aiheuttaa byrokratia. Olen nimittäin laittanut hakemuksen esimerkiksi erääseen vuorotteluvapaansijaisuuteen, mutta nyt sitten onkin vielä työkkärin tutkimukset kesken, että olenko mä heidän mittapuullaan työtön työnhakija ja vuorotteluvapaalaki määrittelee, että VV:n sijaiseksi tulee palkata työtön työnhakija. Eli jännään tässä nyt sitäkin, että olenko mä siten edes sopiva hakija tuollaiseen. Ärrr.. Lisäselvitykset ovat meneillään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

housut-H&M Mama/takki-Evans/kengät-Vagabond/laukku-Halston Heritage/huivi-mamma

Mutta edes turhauttava ja jonotuksen täyteinen työkkärikäynti ja sen tuomat lisähuolet eivät ole nyt saaneet mun hymyä hyytymään. Viime vuoden lopulla tuli ilmeisesti käsiteltyä ne ahdistuksen ja pelon tunteet sen verran pohjamutia myöten, että nyt on tullut vuoro nauttia tästä vapaudesta niin kauan kuin sitä nyt sitten kestääkään. On ollut pakko opetella elämään paremmin hetkessä kuin aiemmin, kun se tulevaisuus todellakin on ihan tuntematon.

Tuossa Tommin viime lauantaina keikan jälkeen nappaamassa kuvassa on mielestäni pitkästä aikaa sellainen aidosti iloisen näköinen minä. Vaatteet on vähän miten sattuu ja tukkakin repsottaa säästösyistä liian pitkänä, mutta sellaisilla pienillä asioilla ei ole merkitystä. Olo ei tunnu enää pelokkaalta ja toivottomalta, vaan tilalle on tullut jokin ihmeellinen rauha siitä, että kyllä mä pärjään. Koska en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, niin on vaan pakko pysyä kyydissä ja katsoa.

Voi olla, että tämäkin rauhantunne on taas ohimenevää sorttia ja johtuu siitä, että aurinko paistaa bussin ikkunasta suoraan kasvoilleni sekoittaen pääni, mutta en välitä. Tää päivä on hyvä. Ja tää viikko on hyvä.