Posted at 19:07h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
-Kaupallinen yhteistyö: Ellos. Postaus sisältää mainoslinkin-
Onko joku teistä käynyt värianalyysissä? Me aloitettiin viime maanantaina koulussa käymään läpi väriopin perusteita (aloitin siis tässä kuussa pukeutumisneuvojan opinnot) ja mun täytyy myöntää, että mulla ei ollut kyllä hajuakaan omasta värityypistäni.
Väriasiat sinänsä ovat itselle monella tapaa tuttuja jo lapsuudesta sillä automaalari-isäni ja käsityötaiteilija-äitini vierellä tuli oltua aiheen kanssa tekemisissä jollain tavalla lähes päivittäin. Yksi ensimmäisiä ”töitäni” olikin pitää jo pikkulikkana isän automaalivärikartat järjestyksessä. Hommasta tienasi laiva-kolikon, kun järjesti kansiot kuntoon aina uusien väriliuskojen saapuessa.
Minun on siis ollut aina helppo ymmärtää perusasiat kuten lämpimät, kylmät ja murretut sävyt. Automaaleja kesäduunissa gramman kymmenesosien tarkkuudella sekoitellessa oppi hyvin miten minkäkin värin lisääminen vaikutti lopputulokseen. Äidin kanssa taas muistan usein keskustelleeni niin huulipunien kuin vaatteidenkin sävyjen vaikutuksesta. Sitä täydellistä kirkkaanpunaista huulipunaakin ”joka ei taita yhtään siniseen” metsästettiin matkoilla useammaltakin kosmetiikkamerkiltä.
Mutta kaikesta pohjatiedostani ja vaatteiden kanssa puljaamisestani huolimatta, en ole koskaan ottanut sen tarkemmin selvää mikä on oma värityyppini. Olen pukenut pääälleni aina ihan vaan kaikkea mikä on tuntunut itsestä kivalta välittämättä siitä mahtaisinko itse olla luonnollisilta sävyiltäni kylmä vai lämmin, syksy, talvi, kevät vai kesä. Pukeutumiseni ja meikkini väreihin on aikojen kuluessa aina vaikuttanut eniten kunkin hetkinen hiusten sävy.
Vuosikausia paloautonpunaisella tukalla kulkiessani garderobini koostui pitkälti mustasta ja punaisesta. Joskus lämpimän ruskeilla hiuksilla saattoi vaatekaappin hiipiä murrettuja syyssävyjäkin. Mutta sinistä kartoin vuosia ihan kaikissa olomuodoissaan, ihan vain koska se ei tuntunut yhtään omalta.
Punaisen tukan aikana silmieni vihreys korostui, ruskeampiin sävyihin mennessä myös silmäni tuntuivat tummuvan. Myös vuodenaika, luonnovalon väri ja mieliala ovat usein muokanneet kunkin hetkistä väripalettiani. Mutta kaiken pohjana on aina ollut enemmänkin vain fiilis kuin mikään tarkempi analyysi siitä millaiset sävyt olisivat parhaiten harmoniassa oman ihoni, silmieni ja hiustenvärin kanssa.
farkut – Ellos, koko 46
pusero – Junarose (saatu), koko 44-46
kengät – Betty London, Spartoo
korvikset – Viaminnet (saatu)
Viime maanantaina sitten koitin opetusmateriaalit edessäni kovasti pohtia ja arvailla omaa värityyppiäni, mutta en vieläkään ole asiasta täysin varma. Silmät ovat lämpimät ja ihon sävy kylmä. Hiusteni sävystä en oikein ota selvää. Asiaan tulee kuitenkin selko huomenna, kun teemme jokaiselle värianalyysin. Olenkohan mä urpo nyt sitten pukeutunut aina ihan just vääriin väreihin? 😀
Eipä asialla sinänsä ole väliä, sillä olipa värityyppini mikä hyvänsä, niin samalla fiilispohjalla minä pukeutumiseni värit tulen jatkossakin valitsemaan. Musta ei varsinaisesti imartele monenkaan meidän ihoa, mutta kovasti me suomalaiset siitä väristä kuitenkin tykätään. Ja tiedän kyllä toisten huulipunasävyjen sopivan itselleni paremmin kuin toisten, mutta en silti voisi ajatella jämähtäväni vain muutamaan ns. täydelliseen sävyyn. Eli kiva oppia uutta omastakin värityksestä, mutta fiilis on silti aina tärkein!
Että onko tämä vaaleanharmaa pusero nyt mulle sitten kovinkaan optimaalinen vaiko ei? Nämä kamat päällä minä nyt ainakin koulupäivääni viime maanantaina vietin.
Nuo Elloksen pillifarkut ovat lähes syrjäyttäneet muut farkkuni, niin mukavat ne ovat päällä. Mutta käytön myötä olen saanut todeta, että olisi voinut ottaa vielä yhtä numeroa pienemmän koon, eli koon 44. Housut olisivat parhaillaan -25% alessa, joten ehkä voisi hankkia ne pienemmätkin. Minulla on joistain muistakin suosikkifarkuista kaapissa kaksi vierekkäistä kokoa, koska silloin on sopivat suosikit päälle puettavaksi olipa sitten turvonneempi tai hoikemman tuntoinen päivä.
Oman äitini kenkäkokoelmistahan löytyi joskus yhdet ihanat 60-luvun slingback-avokkaat kahdessa eri koossa, puolen numeron välein. Kintut kun saattaa hyvinkin turvota niin, ettei toisinaan normikoko mahdukaan. Se on kuulkaa hyvä ihmisen varautua! 😀
Huomenna siis taas koulunpenkille ja katselemaan minkä väriset liinat saavat naamani näyttämään siltä kuin olisi merisairas ja mitkä taas hipiäni hehkumaan kevätauringon lailla. Jännää!
