07.05.2020

Posted at 15:24h in Yleinen by
9 Likes

 

Kaupallinen yhteistyö Viaplay & Indieplace

Vahvasti veikkaan, että en ole ainoa, jolla on ollut tänä keväänä normaaliakin enemmän aikaa katsella sarjoja ja leffoja. Kuinka moni myöntää istuneensa sohvalla silmäluomet jo hieman lurpattaen ja todenneensa, että ”yksi jakso vielä”? Työvuoro ehkä vaan välillä vaihtuu sohvalta läppärin kanssa sänkyyn.

Silloin, kun on aamulla töihinmeno, pitää sitä hirmuisia sarjamaratoneja hieman varoa, mutta nyt kun ei usein ole ollut kiire minnekään, on voinut antautua mieliteolle ja klikata itensä seuraavaan jaksoon vaikka kello näyttäisi jo mitä.

Otin Viaplayn itselleni alunperin jo viime vuoden alussa halutessani katsoa countrymusiikkimaailmaan sijoittuvan draamasarjan Nashville. Uppouduin eron jälkeisessä ankeudessa ja yksin asumisen opettelun keskellä laulaja Rayna Jaymesin (Connie Britton) ja lähipiirin ihmissuhdekiemuroihin intensiivisesti kaikkein kuuden kauden verran.

Tuo ihmissuhdekiemuroita ja countrymusiikkia täynnä oleva sarja sopi reilun vuoden takaisiin tunnelmiin, mutta yleisesti ottaen mun suosikkeja ovat rikossarjat ja oikeussalidraamat. Mitä synkempiä rikoksia ja persoonallisempia omien mörköjensä kanssa painivia etsiviä, niin sitä varmemmin minä olen koukussa.

Samaan aikaan mun inhokki- ja suosikkikohtauksiani on aina tällaisissa sarjoissa toistuvat tilanteet, joissa päähenkilö hipsii salaa jonkun toimistoon penkomaan arkistokaappia tai ihan vaan pikaisesti lataamaan tiedostoja toisen ihmisen tietokoneelta lähestyvien askeleiden jo kuuluessa käytävältä.

Vaikka mä tiedän, että ne aina ehtii sieltä pois just viime hetkellä tai keksivät loistavan selityksen paikallaololleen, niin silti mä aina ihan fyysisesti heilun sohvalla tai pidän käsiä silmien edessä, kun se tilanne ahdistaa mua niin älyttömästi.

Samaa reaktiota ei saa aikaiseksi kuitenkaan vaikkapa se, että murhaaja vaanii pimeydessä puskan takaa uhriaan. Mutta sieltä toimistosta mahdollisesti luvattomilta asioilta kiinnijääminen on aivan käsittämättömän ahdistavaa. 😀

Viaplayn sarjatarjonnassa huomioitavaa on erityisesti pohjoismaisten rikossarjojen valikoima. Ja etenkin Viaplayn omien alkuperäissarjojen huikea laatu. Olen teini-iästä saakka ahminut ruotsalaisia dekkareita ja nykyään niin saatetaan ahkerasti myös laadukkaiden tv-sarjojen muotoon. Nordic Noirissa vaan on ihan omanlaisensa tunnelma ja niissä on usein panostettu huolella juurikin päähenkilöiden, usein poliisien, omaan tarinaan ja salaisuuksiin.

Poimin tähän muutamia tämän hetken suosikkejani ja itseäni kiinnostavia tärppejä Viaplayn rikossarjoista, joista moni on Viaplayn omaa tuotantoa.

 

 Viaplay Original:  Cold Courage (3.5. alkaen)

Olen tykännyt Pihla Viitalasta todella monessa roolissa, joten kiinnostuin ihan jo hänen takiaan tällä viikolla startanneesta Viaplayn alkuperäissarjasta nimeltä Cold Courage. Tämän Pekka Hiltusen romaaneihin perustuvaa trilleriä on hehkutettu kalleimmaksi ja kansainvälisimmäksi suomalaiseksi tv-sarjaksi.

Kahdeksanosainen rikosdraama sijoittuu Lontooseen, mutta sitä on kuvattu myös Kajaanissa. Tämä yksityiskohta toki Kainuun plikkaa kiinnosti ja sieltähän jo ekasta jaksosta bongasin Karolineburgin kartanon. Se on aina ihmeen jännää bongailla jostain isoista tv- ja leffatuotannoista jotain itselle tuttuja paikkoja.

Cold Courage lähtee liikkeelle graafikko Liasta (Sofia Pekkari), joka törmää mielenosoituksessa toiseen suomalaiseen, Mariin, joka värvää Lian mukaan poliittiseen aktivistiryhmään. Parin ekan jakson perusteella juonta ja aineksia riittää vaikka mihin, on oikeistopopulismin nousua, ihmiskauppaa, murha ja salaisuuksia perheessä. Eli varsin lupaavanoloinen ja kiinnostava soppa.

Kuvaus, tunnelma henkii nordic noiria ja kansainvälisesti sekalainen näyttelijäkaarti on raikasta katseltavaa. Ahmittavaksi tästä sarjasta ei ole vain yhden syyn vuoksi, Cold Couragea on julkaistu vasta kaksi jaksoa, joten loput on maltettava katsoa viikko ja jakso kerrallaan. Mutta kiva kyllä oikeasti välillä katsoa jänniä sarjoja myös näin, että jaksoja joutuu odottamaan.

Pihla Viitala näyttelee Cold Couragessa Maria jonka vetämä aktivistiryhmä haluaa sabotoida populistipoliitikon valtaannousun

 

 Viaplay Original:   Advokaten (2. tuotantokausi 10.5. alkaen)

Ah, sunnuntaina 10.5. vihdoin loppuu odotus ja voin painaa playtä toisen loistavan Viaplay alkuperäissarjan kohdalla. Silloin nimittäin alkaa tanskalaisen jännärin, Advokatenin, toinen tuotantokausi. Ekan kauden 1o jaksoa tuli tuijotettua muutamassa illassa. Advokatenin takana on supersuositun Silta-sarjan tekijöitä ja bestseller-dekkaristi Jens Lapidus.

Advokatenin päähenkilö on asianajaja Frank, joka poliisina toimiva siskonsa Saran kanssa haluaa selvittää vanhempiensa murhan, jonka he joutuivat lapsena todistamaan. Sisarusten penkoessa tapahtumia, kostonhimo kasvaa ja etenkin Frank ajautuu pikku hiljaa enemmän ja edemmän lain toiselle puolelle.

Itseäni kiehtoi sarjassa koko ajan läsnä olevan jännityksen lisäksi myös hahmojen monikerroksellisuus ja tarinat. Frank ja Sara käyvät läpi vanhempien kuoleman aiheuttamaa traumaa ja omia välejään, Saran taistellessa lapsensa huoltajuudesta ja Frankin kipuillessa suhdettaan varattuun naiseen. Sarjan keskiössä oleva rikollispomo on toisaalta kylmäverinen tappaja, mutta hänet näytetään myös omien tragedioidensa ja surujensa keskellä.

Miten kauan tarkoitus pyhittää keinot ja montako ihmistä sen eteen on uhrattava, näitä asioita sisarukset joutuvat kostoretkellään pohtimaan. Ja voi hitto, että jäi jännään tilanteeseen eka kausi. Kakkoskautta on muuten kuvattu suurelta osin Suomessa. Sarja edelleen sijoittuu Tanskaan ja Ruotsiin, mutta Helsingistä, Kotkasta ja Hämeenlinnasta on löytynyt siihen sopivia mestoja. Olis jo sunnuntai!

 

Asianajaja Frank joutuu moneen otteeseen punnitsemaan kuuluuko hän hyvien vai pahojen puolelle.

 

 

 Viaplay Original:  Miehitetty

Norjan pääministeri Jesper Bergin tärkein vaalilupaus oli lopettaa öljyn- ja kaasuntuotanto ja siirtyä toriumenergiaan. EU-pyytää apuun Venäjän, joka tunkeutuu Norjaan ja alkaa valvoa öljyntuotantoa. Tästä tilanteesta ponnistaa lähitulevaisuuteen sijoittuva jännityssarja Miehitetty. Sarjan kerrotaan onnistuttaneen ihan oikeassa maailmassa suututtaneen Venäjän jonka suurlähettiläs on todennut sarjan voivan haitata maiden välejä.

Jo Nesbøn ideaan perustuva sarja koukuttaa heti alusta saakka pelottavalla, mutta realistisen tuntoisella lähtökohdallaan. Tätä olen katsonut pari tuotankokautta, Viaplaystä löytyy kolme.

 Viaplay Original:   Koneisto (tulossa 24.5.)

Tulevista sarjoista ennakkotietojen perusteella itseäni kiinnostaa yhteispohjoismainen trilleri, Koneisto, jossa nähdään myös mahtavat suomalaisnäyttelijät Antti Reini ja Sampo Sarkola.

Viaplayn ennakkotiedot kertovat kahdeksanosaisesta sarjasta seuraavasti:

”Norjan ja Ruotsin rajaseudulle sijoittuvan sarjan tapahtumat käynnistyvät, kun Olle, tavallinen perheenisä herää muistinsa menettäneenä autolautalla vierellään kassillinen rahaa ja ase. Hänen on yritettävä nopeasti selvittää, mitä oikein on tapahtunut, ennen kuin poliisit ottavat hänet huostaansa”

Modus

Synkkiä murhia ja päähenkilönä toimivan rikospsykologin ja murhaajan välistä köydenvetoa. Kun entisen FBI:n profiloija Inger Johanne Vikin autistinen tytär todistaa murhan Tukholmassa ja Malmössä murhataan piispa, ei Vik voi pitää näppejään erossa asiasta vaan haluaa palata professorin työstään takaisin rikosten pariin.

Seksuaalisia ja uskonnollisia sävyjä saavat murhat seuraavat toisiaan ja Inger Johannen oma perhekin on vaarassa, kun sarjamurhaajaa jahdataan synkässä ja talvisessa Ruotsissa.

Kuka muu tykkää ahmia rikosdraamoja? Olipa suosikkigenresi sitten draama, scifi taikka komedia, niin käy mun instassa @vieruska osallistumassa arvontaan, jossa voit voittaa 2kk ilmaista katseluaikaa Viaplayn Leffat ja Sarjat -pakettiin!

Mä meinaan katsoa nyt muutaman jakson kepeää oikeussalidraamaa For the people sillä välin, kun odottelen Advokatenin ja Cold Couragen jatkoa.


20.04.2020

Posted at 22:42h in Yleinen by
9 Likes

Listailin ensimmäisen satsin viime aikoina lukemiani kirjojani jo aiemmin ja nyt on vuorossa lisää. Eroja ja traumaattisista kokemuksista selviämistä mahtuu myös tähän kuuden kirjan settiin, mutta on seassa vähän jotain kepeämpääkin. On vähän jännäriä, tinder-hömppää ja vakavailmeisen formulakuskin elämäkertaa.

Lukutahtini on hieman maaliskuun lopusta rauhoittunut. Enää ei mene 6-8 kirjaa viikossa, mutta muutama kuitenkin. Nyt on monta sellaista opusta aloitettuna, jotka eivät imaise riittävän lujasti mukaansa, joten jäävät lojumaan. Luen, mutta en siis pääse oikein mitään loppuun saakka.

Mutta tässä kuitenkin taas kuusi läpikahlattua teosta.

 

Westend – Suvi Vaarla

Mä olen lama-ajan lapsi. Vaikka mun vanhemmat saikin korttitalon jotenkin pidettyä pystyssä 90-luvun alun pankkikriisin keskellä, niin kyllä mä muistan sen pelon ilmapiirin, jonka lapsena tunsin. Uutiset olivat synkkiä ja koulussa säästettiin koko ajan kaikesta. Pelkäsin, että meiltä menee koti niin kuin monelta muultakin.

Suvi Vaarlan Westend kertoo Elinan perheen tarinan nousukaudesta menestyksen vuosien kautta romahdukseen. Samalla se kertoo kuitenkin paljon enemmän kuin vain yhdestä perheestä. Westend kertoo unelmista, talouden sykleistä ja siitä miten elämä kohtelee ihmisiä eri tavoin. Kaikki ei ole aina itsestä kiinni. Pienet yksityiskohdat ajankuvauksessa koulun kahtia leikattuine pyyhekumeineen ja lihapullarajoituksineen tuovat Elinan lapsuudenkokemukset lähelle itseä.

Tarina on fiktiota, mutta Vaarla tuntee aiheensa, sillä hän on haastatteluissa kertonut omaa perhettään kohdanneesta konkurssista. Westend on hyvin kirjoitettu traaginen teos, mutta se ei silti ole mikään epätoivoinen valitusvirsi, vaan ennemminkin tarkkanäköinen analyysi. Vaarla tietää mistä kirjoittaa ja se kuuluu ja tuntuu.

Westend kuuluu sarjaan: luin kerralla alusta loppuun ja keskeytin vain käydäkseni vessassa.

 

Eloonjäämisoppi – Riina Mattila

Joten, nyt: kirjoitan viidellä sanalla onnellisimman tarinan, jonka voin kuvitella.

Sinä et koskenut minuun. KOSKAAN.

Eloonjäämisoppi on on Mattilan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva teos, jossa muistelmiin yhdistyy konkreettista tietoa PTSD:stä (posttraumaattinen stressi) ja trauman hoidosta. Lapsuudenystävä raiskasi Mattilan tämän ollessa 13-vuotias, hän kuitenkin alkaa muistaa tapahtumat tarkemmin vasta aikuisiällä.

Kirjailija on oman toipumisprosessinsa aikana kerännyt paljon faktaa omien kertomustensa tueksi. Kirjasta voi siis oppia uutta ja jollekin itse samanlaisia asioita kokeneelle se voi toimia vertaistukena. Mattila kuvailee hyvin tarkasti ja ymmärrettävästi esimerkiksi viiltelyä, mitä moni pitää aivan käsittämättömänä toimintana.

Itselläni ei onneksi mitään yhtä kamalaa kokemusta ole, mutta paljon omista mielenterveyskamppailuista tunnistettavia tunteita löysin minäkin. Tällaisia omakohtaisia tarinoita lukee mielellään rankoistakin aiheista, kun ne on hyvin kirjoitettuja. Vaikka tunnelma oli aika ajoin hyvinkin ahdistava, oli kirja silti melko ”helppolukuinen”.

 

Yksi teistä kuolee – Jenni Multisilta

Saaran fitness-ura on tauolla ja poikaystävästä tulee ero. Uudessa tilanteessa hän suostuu hieman vastentahtoisesti tuuraamaan sukulaistaan ja lähtee pitämään joogaretriittiä kotiseudulleen Lappiin. Luurämeellä hän kohtaa myös entisen parhaan ystävänsä, jonka kanssa he jakavat piinaavat muistot ja salaisuudet kymmenen vuoden takaisista traagisista tapahtumista.

Multisillan esikoisromaanin asetelma on mielenkiintoinen ja kirja pitää kyllä jännitteessä ja otteessaan. Kun menneisyys ryhtyy kummittelemaan, janoaa lukija selvyyttä mitä oikein on tapahtunut ja kuka on syyllinen. Tekstissä vuorottelee kymmenen vuoden takainen kesä ja nykyhetki. Menneessä tytöt kilpailevat saman pojan huomiosta ja luisuvat kisansa myötä syömishäiriön kamalaan maailmaan, nykyhetkessä säikytään oravanraatoja, uhkaavia viestejä ja henkiolentoja.

Paljastukset ja loppuratkaisu eivät ole itsestäänselviä, omia arvailujaan saa vaihtaa monta kertaa tarinan edetessä. Vaikka tarina kiinnostaakin, niin sitä olisi saanut tiivistää. Saaran vanhat ihmissuhdemärehtimiset olisi tullut selväksi vähemmälläkin.

 

Tinder-päiväkirja – Sanna Kiiski

Ai kauhee. Siinäpä päällimmäiset fiilikset. Tinder-päiväkirja sai tokikin paljon näkyvyyttä mediassa, koska sen kirjoittanut Sanna Kiiski on aiempien töidensä vuoksi julkisuudesta tuttu. Kovin kummoiseksi kirjalliseksi tuotokseksi ei Tinder-päiväkirjaa kuitenkaan voi kehua, mutta ei nyt toki aiheen ja kirjan kuvauksen vuoksi odotuksetkaan olleet kovin korkeat. Tai no, odotin jotain hauskaa.

Toki kirjassa naureskellaan Kiisken sinkkuvuoden aikana vastaan tulleiden örvelöiden profiilitekstejä, vonkausviestejä ja käsittämättömän paskoja treffejä, mutta pohjavire on enemmänkin epätoivon tuoksuinen kuin kepeää hauskuutta. Mä mietin vaan koko ajan, että ”miksi se tollekin idiootille edes vastasi?”tai että, ”mikä helvetti sen sai noillekin treffeille edes lähtemään?”. Mua ärsytti myös kirjoittajan kepeä ”pojat on poikia” -henkinen suhtautuminen dick pick -ilmiöön.

Tinder-törttöilystä lukeminen vain vahvisti mun jo lyhyellä omalla kokemuksella muodostamaani ajatusta siitä, että minusta itsestäni ei vaan ole tutustumaan ihmisiin tuolla tyylillä. Eikä musta ole kyllä myöskään lukemaan enempää kököistä treffeistä, ohareista ja dick pickeistä. Mut kahlasinpa nyt loppuun kuitenkin.

 

Kaikki ne hetket kun olet yksin – Anneli Vehkoo

Kuusikymppinen kääntäjä Elina kaipaa vielä edes hetkeksi säpinää elämäänsä. Ruuhkavuosia elävä perheenisä Arno puolestaan on väsynyt lähes seksittömään liittoonsa. Elina käy mielessään vuosien takaista eroaan ja on tekee mielessään luopumistyötä vanhan isän ollessa vakasti sairaana. Arno vie lapsia leikkipuistoon ja pohtii vaimonsa kanssa terapiassa miksi he ylipäätään ovat yhdessä.

Arnon ja Elinan on tarkoitus tavata vain kerran, mutta toisin käy.Ihminen kaipaa kosketusta ja kohdatuksi tulemista. Joidenkin ihmisten kanssa on vaikea sanoa mitä suhteelta haluaisi, mikä siinä vetää puoleensa ja mitä se toinen oikeasti itselle merkitsee. Näissä tunnelmissa liikkuu Kaikki ne hetket kun olet yksin ja vuorottelee Elinan ja Ernon kertomusten ja tuntemusten välillä.

Kauniisti kirjoitettu romaani erilaisista elämäntilanteista, elämänjanosta ja vaikeista päätöksistä.

 

Tuntematon Kimi Räikkönen – Kari Hotakainen

Tuskin muuten olisin tarttunut Räikkösestä kertovaan kirjaan, mutta kiinnosti tietää miten formuloista tietämätön, mutta sujuvakynäinen Hotakainen aihetta lähestyy. Alkupäässä kirjaa olikin jonkin verran Hotakaiselle ominaista tekstin sävyä ja sanailua, mutta loppua kohden teksti muuttui tylsemmäksi. Aivan kuin kiinnostus aiheen käsittelyyn olisi kirjoittaessa loppunut kesken, mutta kisa ajettu silti väkisin loppuun.

Mitä itse Räikkösen elämänvaiheisiin tulee, niin siinäkin kiinnostavat vaiheet ovat tarinan alkupuolella. En tiennyt sen tarkemmin miten Kimin tie vei Carting-radoilta F1-kuskiksi, joten vuosituhannen vaihde, tuolloin löytyneet kontaktit ja uralla avittaneet henkilöt ja kuvaus pakulla pitkin Eurooppaa kisoja kiertäneestä kuskista olivat stoorin mielenkiintoisin osa.

Mitä lähemmäksi nykyhetkeä tullaan, sitä tylsemmäksi kirja käy. Paksuutta teokselle on saatu latomalla loppuun kymmeniä sivuja Räikkösen tilastoja. Eli lyhyt stoori, mutta lähes 200 000 tuhannella myydyllä niteellä uskoisin sen innostaneen edes jokusen lukemista karttavan jannun tarttuneen hetkeksi kirjaan. Ja se on aina positiivinen juttu se.

 


14.04.2020

Posted at 00:43h in Yleinen by
8 Likes

Vaikka muuten en mitään olekaan saanut tämän poikkeustilan lisäämällä vapaa-ajalla aikaiseksi, niin lukemaan se on innostanut. Listasin tähän viimeisen kahden viikon aikana lukemani kirjat lyhkäisten saatesanojen kera.

Mulle itselle kirjan hyvyydestä kertoo se, luenko sen kertarykäisyllä vai jääkö opus roikkumaan keskeneräisenä. En normiarjessa lue sen vuoksi superahkerasti, että aamuyöhön saakka kirjan parissa valvominen ei ole järkevää, jos on työpäivä tiedossa.

Jos kirja on hyvä, en voi laskea sitä käsistäni jatkaakseni joskus myöhemmin.  Jos taas kirjaa ei jaksa/viitsi lukea kerta istumalta, ei se ole omalla mittapuullani useinkaan riittävän kiinnostava.

Olen kokenut tämän kaikki tai ei mitään -lukutyylini ihan todelliseksi ongelmaksi viime vuosina. En sen vuoksi usein uskalla vaikkapa illalla aloittaa lukemaan kirjaa, koska pelkään meidän ahmaisevan toisemme. Minä kirjan ja kirja minut. Mutta lomilla on voinut sitten ahmia huoletta ja antaa vuorokausirytmin kärsiä. Saman mahdollisuuden on tarjonnut myös korona-kevät.

Poikkeustilan pari eka viikkoa meni vielä sarjojen ja leffojen voimalla, mutta maaliskuun lopussa tartuin vihdoin kirjoihin. Viimeisen kahden viikon aikana olen käännellyt sivut alusta loppuun 12 teoksesta. Tai no, swaippaillut sivut alusta loppuun. Olen nimittäin lukenut kaikki e-kirjoina. Siksi ei siis ole kivoja kuvia fyysisistä kirjoista, on vain kustantamoiden tarjoamat kansikuvat.

Tässä ekat kuusi kirjaa.

Neitsytpolku – Philip Teir

Richardilla on lapsia ja ihan hyvä avioliitto. Kustantamon illanvietossa hän kuitenkin tapaa itseään vanhemman naisen, joka vetää Richardia puoleensa. Kirjailija on haastatteluissa kertonut kirjan vastaavan jossain määrin hänen oman elämänsä tapahtumia. Myös hän rakastui toiseen naiseen ja siitä seurasi avioero ja uusperhe-elämän opettelu.

Neitsytpolku on kauniisti kirjoitettu ja haikea romaani, jossa pohditaan voiko ihan hyvästä liitosta lähteä. Mitä jos todellakin rakastaa molempia? Rakkauden ja intohimon rinnalla kirjassa kulkee koko ajan myös arki ja kipeä tietoisuus siitä, että päätöksen tekeminen ja uuteen hyppääminen ei ole helppoa.

Tämä kuuluu kategoriaan ’luin kerralla’. Laitan lukulistalle myös Teirin aiemmat romaanit.

Mercedes Bentso: ei koira muttei mieskään – Venla Pystynen, Linda-Maria Roine

Olen lueskellut Linda-Maria Roineen haastatteluja ja seurannut mediasta hänen ja kahdesta murhasta tuomitun Janne Ranisen rakkaustarinaa, joten siksi tämä Mercedes Bentson kirja kiinnosti.

Linda-Marian lapsuus on rankka eikä teini-ikä tuo asioihin helpotusta. Koulukiusaamista, seksuaalista hyväksikäyttöä, huumeita ja väkivaltaa, kaikkea tätä Linda-Marian tarina vyöryttää kirjan sivuille. Linda-Maria etsii itseään ja muiden hyväksyntää niin helluntai seurakunnasta, romayhteisöstä kuin huumepiireistäkin.

Kirja ei ole erityisen hyvin kirjoitettu, mutta tieto siitä, että stoorissa on kyse oikeasta ihmisestä, pitää mielenkiinnon yllä. Mercedes Bentson suorat ja karut sanoitukset rytmittävät kirjaa mukavasti ja innostivat kuuntelemaan räppärin biisejä lukemisen ohella. Kokonaisuutena kirja on vaikuttava selviytymistarina.

 

Toinen silmä kiinni – Tiina Katriina Tikkanen

Ja heti perään lisää kamalaa lapsuutta. Tiina Katriina Tikkasen esikoisromaani pohjautuu osittain hänen omaan elämäänsä. Vuosikausia piilossa pysyneet traumat puskevat aikuisiällä pintaan ja alkavat purkautua, kun kirjan päähenkilön toisesta silmästä lähtee yllättäen näkö.

Toinen silmä kiinni kertoo lapsuudesta ja nuoruudesta pikkukylässä, jossa isä on arvostettu mies, joka haluaa tyttärelleen vain parasta. Pikku hiljaa muistoista kaivautuu kuitenkin myös toisenlainen isä ja tapahtumia, jotka saavat palan nousemaan kurkkuun niin Mintulle kuin lukijallekin.

Pitääkö, ja voiko, tekoja antaa anteeksi? Miten niin kammottavista asioista voi päästä yli? Toinen silmä kiinni on kamala ja järkyttävä kirja. On todella tärkeää, että se on kirjoitettu.

Kyllä, luin tämän yhtä soittoa alusta loppuun.

Kutsumaton – Hanna Velling

Kutsumaton tarjoilee samaa teemaa kuin Teirin Neitsytpolku: mies rakastuu toiseen, eroaa ja sitten opetellaan uusperhe-elämää. Kirjassa äänessä vuorottelevat niin Mikko, aviovaimo Mirja kuin uusi rakkaus Sirukin.

Tarinan ote on arkirealistinen ja kieli sellaista kepeän chick litin tasoista. Sellainen hyvin perus ihmissuhderomaani siis, jossa ei ole mitään ihmeempää vikaa, mutta joka ei myöskään herätä kummempia tuntemuksia tai jätä muistijälkiä.

 

Sirkka – Anni Saastamoinen

Tätä teosta en sitten todellakaan saanut luettua yhdellä kertaa. En edes kahdella tai kolmella. Aloitin Saastamoisen ankean toteavan tyyliin kirjoitetun Sirkan jo tammikuussa, mutta tuskastuin sen lyhyisiin ja toisinaan töksähteleviin lauseisiin. Nyt kuitenkin päätin kiukulla puristaa kirjan loppuun saakka. Tein siitä itselleni siis jonkinmoisen haasteen, minähän luen tämän loppuun vaikka mikä olisi.

Kirjan päähenkilö Sirkka on yksin asuva nainen, joka tykkää elää tylsästi ja pienesti. Sirkka on kaikissa toimissaan ennen kaikkea järkevä. Sirkka hoitaa viherkasveja, tapaa harvoin yhtä ystäväänsä ja miettii ex-heilaansa. Siinäpä se. Kirjassa ei tapahdu oikeastaan mitään.

Kirjalla olisi mahdollisuuksia olla hauska, se voisi myös saada ajattelemaan omaa elämää ja itseään, mutta näiden vaihtoehtojen sijaan minulle Sirkka oli vain ankeutta. Se ei oikeastaan ollut tarina, se oli vain ylipitkä tuokiokuva, jonka kielestä en pitänyt.

 

Suhteellisen vapaata – Riikka Suominen

Mitä tehdä, jos avioliitto on muuten ihan hyvä, mutta peitto ei heilu? Seksiä tekisi mieli, mutta ei just sen oman kumppanin kanssa. Nelikymppisten Klaaran ja Ilmarin ratkaisu on avoin suhde. Sitten pistetään Tinderit laulamaan ja käydään vuoronperään seksitreffeillä toisen ollessa kotona lapsen kanssa.

Aloitin tämän ensin äänikirjana eikä meinannut oikein lähteä, mutta se taisi osaksi johtua laiskan ja kyllästyneen kuuloisesta lukijasta. Kun vaihdoin lukemaan kirjaa ihan itse, parani kokemus huomattavasti.

Suhteellisen vapaata on ihan sujuvasti kulkeva ihmissuhteita täynnä oleva romaani, jossa on ripaus sekä chick litiä että pohdiskelevaa kannanottoa. Välillä päähenkilö Klaara tuntuu ärsyttävältä, toisinaan taas hänen ajatuksiinsa voi samaistua.

Mutta yhden kysymyksen kirja nostattaa. Miten jotkut löytää Tinderistä niin paljon tyyppejä joista jaksavat kiinnostua??

 

Seuraava kuuden kirjan setti tulossa myöhemmin!