Päässä ei liiku mitään kauhean syvällistä sanottavaa, mutta muutaman eilen napatun kuvan haluaisin kuitenkin kanssanne jakaa. Ja arvaattekos lainkaan millä vehkeellä olen näitä kuvia nappaillut.. 🙂

Intoilin tästä jo eilen, mutta hihkutaan nyt vielä hieman lisää, mulla on VAATEHUONE!! Niiiiiiin siistiä. Muita parannuksia entiseen kämppään verrattuna on mm. pistorasia kylppärissä (ei tarvii enää föönata tukkaa makkarissa),  astianpesukone (ehkä pienin jonka oon koskaan nähnyt, mutta kone kuitenkin) ja hemmetisti isompi jääkaappi (kaksi hyllyä vaihtui viiteen!). Aikamoista.

Muru on saanut koota melkoisia palapelejä viime viikkoina. Jyskistä eilen haettu lipasto kirvoitti miehen huulilta melkoista mutinaa. ”Tämä kuva ei kyllä todellakaan voi pitää paikkaansa!”, ”Nämä reiäthän on ihan väärässä kohtaa”, ”tämän ohjeen rinnalla Ikean ohjeet tuntuu jopa järkeviltä”. Mutta tuli siitä lipasto.

Kävin kirppareilta keräilemässä erilaisia metallikippoja ja -kuppeja meikkien säilytystä varten. Luomivärit asuvat nyt kakkuvuoassa ja meikkikynät ja siveltimet suolasirottimissa joista heivasin kannet mäkeen. Nämä kolme astiaa kustansivat yhteensä huimat kaksi ja puoli euroa.

Kokonaiset yhdeksän euroa sen sijaan sijoitin upeaan vuodelta 1953 peräisin olevaan Euroopan karttaan. Loistavassa kunnossa oleva kartta koristaa nyt työ-/vierashuoneen seinää. Huoneen sisustus taitaakin taipua hieman koulumaiseen suuntaan, sillä kartta saa kaverikseen vielä 1,50 maksaneen vihreän liitutaulun ja omasta lukiostani kotoisin olevan vanhan puisen lääkekaapin. Kuvia varmaan niistäkin kunhan saadaan ripustettua seinälle asti.

Koko tämä lomaviikko on tullut puuhailtua kämppää pikkuhiljaa kuntoon, mutta siitä huolimatta esimerkiksi olohuoneessa näyttää edelleen tältä. Kiva pikku kaaos.

Seepra haukkas mua päästä.

Tämän parempia asukuvia ei eilisen illan vaatteista muistikortille tarttunut, mutta kai siitä näkyy kaikki oleellinen. Mustat Wienin-reissulle hankitut housut saivat kaverikseen Marimekon läpikuultavav pellava-viskoosineuleen, joka on nähty aiemmin mm. täällä. Paidan alla vilahtelevat jättimäiset hinkkini sekä niitä verhoavat Fantasien simppelit olkaimettomat liivit joita hehkutin viime kesänä kokonaisen postauksen verran. Voin suositella edelleen.

Ja mitkäs mulla onkaan jalassa… taisin jokin aika sitten mainita joutuneeni pyörtämään jotain aiempia puheitani. Vagabondin aleista vinkatessani, kun kirjoitin muistaakseni, etten tarvitsisi enää lisää mustia open toe -nilkkureita, mutta kuinkas sitten kävikään. No mut hei, korfut neljälläkympillä, ei siinä paljoa enää pystynyt kuuntelemaan järjen ääntä, vaan askeleet vaan veti suoraan kassalle. En suostu katumaan.

Loppuun vielä eilisen iloisin kuva. Kohtuullisen leveähkö hymy tytöllä. 🙂


Just. Ihan vaan muutamia kuvia uudesta kodista ja yksi asu siellä seassa.

Maailman rakkain valokuva pääsi uudessakin kodissa makuuhuoneeseen. Itse ottamani kuva on mielestäni niiiiiin uskomattoman kaunis yhteiskuva minusta ja murusta.

Mamman tekemä taulu hakee vielä paikkaansa. Nyt se roikkuu valmiina olleessa taulukoukussa eteisessä, mutta todennäköisesti kauniisti kehystetyt ruokailuvälineet päätyvät keittiöön

Oka-naulakkokaan ei vielä ole löytänyt lopullista kotiaan. Seinäkello puolestaan palvelee tutulla paikalla vessa oven yläpuolella. Sieltä se löytyi vanhassakin kodissa.

Vieraan tuntoinen kämppä alkoi tuntua kodilta heti kun kutsui ystäviä kylään. Juotiin tänään tyttöporukalla viiniä mun vaatehuoneessa sen jäkeen kun olimme yhdessä järjestelleet vaatteet ja kengät hyllyihin. Aika onnellinen fiilis. Syynä kaverit ja vaatehuone.

Alternativen rakkauslaukku on edelleen ihanin. Ja samoin Cloun bikerit.

Blogikekkereistä vuosia sitten saatu Nanson mekko on palvellut lähes koko viikon hienosti muutto- ja siivousvaatteena. Päälle on muutaman viikon ajan kiskottu aina tarpeen tullen mitä sattuu ekana käteen. Mutta hauskoja asuja sitä näköjään syntyy ihan vahingossakin. Alkon kassi on erittäin dekadentti yksityiskohta joka sopii väsähtäneeseen olemukseeni enemmän kuin hienosti.

Uusi koti ja kassissa pullo viiniä (tai pari), voiko nainen olla enää onnellisempi.

 

Keittiön ikkunalla on kaikenlaista sekavaa odottamassa sijotusta.

 

Varastosta murun laatikoista löytyi aivan ihana vanhan oloinen lamppu ja se muutti meidän keittiöön. Ja ihana posteri löysi tiensä kehystettynä seinälle. Keittiönpöytä valittiin sillä perustein, että sillä voi tanssia. Nyt siis odotellaan meidän ihanaa tammipöytää.

Ja kuka pääsi meidän eteisen seinälle? No Tomi tietenkin!!!!! Parasta! Ja mulla on lippu kolmelle Amorphis keikalle. Aika onnellista. 🙂

 

Ja nyt sit terassille yhdelle. Tai kahdelle. 🙂


Edellisen postauksen Jonna ei suinkaan ole ainoa, jolla on tuore rakkaussuhde laukun kanssa. Muistatte ehkä jokin aika sitten esittelemäni upeat Irina-nimiset mokkakorkkarit. Ne eivät suinkaan taivaltaneet pitkää matkaansa tänne peräpohjolaan yksin, vaan samassa paketissa niille seuraa piti eräs varsin rento, mutta samalla jotenkin karismaattinen tyyppi.

Olin silmäillyt tätä Alternative Apparelin The Scout messengeriä Shopbobin alessa jo aiemmin, joten -20% lisäalennus oli viimeinen niitti ostopäätöksen teossa. Hintaa tuolle tukevaa kanvaasia ja miellyttävää nahkaa yhdistävälle tilaihmeelle jäi vain noin 35 €.

Ainakin siitä päätellen kuinka paljon rojua on parissa viikossa ehtinyt kertyä uutukaiseni pohjalle, on ystävyytemme käynnistynyt varsin kiihkeissä merkeissä eikä erossa ole taidettu olla oikeastaan hetekeäkään. Kaikki on tehty yhdessä, on käyty töissä, festaroitu sekä shoppailtu ja partiopoika on tuntunut loistavalta valinnalta joka tilanteeseen ja joka asuun.

Yhtä asuakin olisi luvassa jahka täältä kaaoksesta löytyisi muistikortinlukija. Mutta sitä ennen me lähdetään mun Scoutin kanssa kampaajalle. Minkähänlainen tukka sieltä mahtaa tällä kertaa tulla?