Olin keräillyt koneelle kuvia erilaisista itseäni miellyttäneistä naulakoista aikeinani tehdä niistä postaus samalla kun pohdiskelen mikä passaisi parhaiten kotiimme. Yksi talteen otetuista oli Innon Oka-niminen painavalla metallijalalla tukevasti seisova naulakko joka miellytti milläs muulla kuin modernilla yksinkertaisuudellaan.

Juuri nyt ei kuitenkaan olisi ollut irrottaa yli kahtasataa naulakkoon, joten se oli lähinnä ihastelu asteella. Kunnes kävi melkoinen munkki…

Että silleen. Säästöä 183 €. Ei huono löytö. Priimakunnossa, ei naarmun naarmua. Kannoin seipään tänä aamuna suoraan uuteen kotiin. Mä rakastan kirpputoreja!!


Kuluneen viikon aikana nettikauppoja ja blogeja selatessa koneelle on tallentunut kuvia yhdestä jos toisestakin ihanasta asiasta jotka voisin kuvitella kotiimme.

 

 

  1. Haaveissamme olisi simppeli, tumma ja jykevä ruokapöytä. Australialaisen Freedomin Agra Dining Table vastaa aika pitkältit toiveitamme, mutta ihan maapallon toiselta puolelta sitä ei ehkä lähdetä hakemaan. Ihailla kuitenkin aina voi.
  2. Jake Phippsin suunnittelema Jeeves-knallilamppu sai minut hymyilemään jo nähdessäni sen ensimmäisen kerran jonkin Helsinkiläisen sisustusliikkeen ikkunassa. Tällä kertaa törmäsin hauskoihin valaisimiin Rockett St Gerorge -verkkokaupassa.
  3. Kaj Franckin vuonna 1953 suunnittelemay söpöt Purnukka nimiset purkit ihastuttavat simppelillä ulkonöllään ja pinottavuudellaan. Kuulun niihin ihmisiin jotka rakastavat kaikenlaisia säilytysrasioita ja törppöjä. Niitä tulee hankittua ilman sen tarkempaa käyttötarkoitusta kuin että ”siihen voi pistää JOTAIN”.
  4. Uuden kodin eteinen kaipaisi ehdottomasti jonkun tuolin tai penkin johon istahtaa sitomaan kengännauhoja. Punainen tehosteväri tulee varmasri seuraamaan meitä muutossa, joten IKEAN Sigurd-penkki sopisi hyvin sekaan.
  5. Tuulikaappin olisi mukava saada joku hauskan näköinen seinänaulakko vieraiden vaatteita varten. Omat ulkovaatteet voi säilöä eteisen kaappiin, mutta ”pikkueteinenkin” kaipaisi jotakin vaateripustinta. Design House Stockholmin Wave Hanger -maulakkoa myy mm. Porilainen sisustusliike Katoko.
  6. Katokon nettiputiikissa tuli vastaan myös Neon Livingin valmistama lehtien säilytykseen tarkoitettu Magazine Grill. Jospa uudessa asunnossa aloittaisi puhtaalta pöydältä myös lehtisäilytyksen suhteen ja pyrkisi välttämään kaaosta viimeiseen saakka.

Paljon ihania asioita, niin vähän tilaa ja taloudellisia resursseja.


Olen aina ollut nopea lukemaan ja olen pikku hiljaa alkanut ymmärtää, että miksi. On kai se nyt nopeaa jos ei lue edes puolia kirjaimista, vaan arvaa suurimman osan. Silmäni siis vain vilkaisevat sanoja ylimalkaisesti ja aivoni keksivät itse suurimman osan sisällöstä lisäten joukkoon omiaan. Tämä aiheuttaa minulle hämmennystä ja sekaannusta useita kertoja päivässä.

Esimerkiksi Ilta-Sanomien koko aukeaman ylittänyt otsikko muutamia vuosia sitten ihmetytti minua suuresti, sillä siinä luki, että ”Mahtava siemensyöksy!”. Ehkä viidennellä tavaamiskerralla vihdoin sivulla olevat kuvat yhdistyivät päässäni tekstin kanssa ja tajusinkin kyseen olevan mahtavasta sienisyksystä. Että ei ihan, mutta melkein.

Viimeisin kulmia kurtistuttanut teksti tuli vastaan selatessani H&M:n sivuilta kodintekstiilejä. Kyllähän tuossa tyynyssä nyt varsin selvästi lukee, että ”Please Do Not Disturb – Potential Suicide”. Vai miten se nyt olikaan… 😀