En tiedä mitä muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut, mutta entisestä viikkoja etukäteen pakkauslistoja laatineesta stressaajasta on kuoriutunut puolituntia ennen lähtöä epämääräisiä kamoja laukkuun nakkeleva säntäilijä. Bulgariaan lähtiessä Ence ilmoitti Facebookissa olevansa jo valmis ennen tunnin päästä häämöttävää lähtöä, kun minä vasta makasin kylpytakki päällä sohvalla, laukun maatessa typötyhjänä makuuhuoneessa. No sen edestään löytää jne.. Tai paremminkin, mitään et matkalaukustasi löydä, kun saavut perille kohteeseen.

En minä nyt sentään alasti joutunut reissussa sinkoilemaan, mutta järkevämminkin olisi voinut pikkuisen kassinsa täyttää, niin ei olisi ihan niin pahasti päässyt pukeutuminen viikon aikana tympimään. Muutenkaan tuo hellepukeutuminen ei ole oikein mun juttu ja sitten kun unohtaa muutaman tärkeän lempparijutun vielä kotiin, niin ei kun paranee. Tässä kuitenkin muutamia helteisen Sunny Beach -viikon asuja + viimeisenä tämän päivän aleshoppailu ja mökkeily -vaatteet.

Burgasiin kävin tutustumassa köyhän naisen playsuitissa, eli tuubitoppi yhdistettynä rentopihin Nanson shortseihin. Tukkakriisi oli (ja on edelleen) ihan järkyttävä ja se olikin koko viikon ajan ihan täysin lomalla kuten minäkin. Enceltä lainattu kukkanen kuitenkin hieman onnistui hämäämään asian tilaa. Laukkuna toimi koko reissun ajan  vuoksi CK Jeansin olkalaukku joka ei tietenkään sopinut yhteen oikeasti minkään kanssa, mutta vakikoitui mukaan käytännöllisyytensä ja helppoutensa vuoksi.

Ensimmäinen Bar Crawl -ilta meni tutusti mustissa maustettuna pari viikkoa sitten KappAhlista löytyneellä oranssilla huivilla, josta on tullut ehdoton kesälemppari. BAr Crawlista sen verran, että kyseessä oli siis sellainen koko illan kestänyt järjestetty baarikierros lähes parinsadan muun tyypin kanssa. Hintaa lystillä oli n. viisi euroa ja se sisälsi juoman kuudessa baarissa ja sisäänpääsyn pariin yökerhoon. Illan aikana ehdittiin kokea niin vaahto- kuin allasbileetkin. Tästä kenties lisää myöhemmin kuvien kera, mutta voin sanoa, että kaikessa sekopäisyydessään Bar Crawl oli mitä oivallisin tapa tutustua uusiin ihmisiin.

Mitäs minä pari viikkoa sitten lausuinkaan tuosta oranssista? Että voisiko tässä olla uusi lempiväri… alkaa pahasti näyttämään siltä, että kyllä se taitaa olla. Viimeisten viikkojen aikana vaatekaappiini on nimittäin löytänyt tiensä ainakin kolme oranssia toppia/t-paitaa, yksi oransii silkkipaita, oranssi huivi ja oranssit housut. Mulla on tällaisten asioiden suhteen olemassa vain joko On tai Off -vaihde, ei mitään siltä väliltä.

H&M:lta saadut Swedish Hasbeensit ovat todella kapeaa mallia ja parin käyttökerran jälkeen aloin jo epäillä niiden sopivuutta itselleni. Älysin kuitenkin viettää kotona pienen hetken niin, että laitoin puukkarit jalkaan märkien sukkien kera ja sehän toimi! Nyt sandaalit ovat jalassa suunnattoman mukavat ja siksi kelpåasivat mukaan myös reissuun.

Toinen tämän kesän villityksistä on omalla kohdallani ollut ehdottomasti pellava t-paidat. Gina Tricotin versioiden lisäksi (näin niitä tiistaina puolella hinnalla Itäkeskuksen Ginassa!!) Elloksen alesta löytyi tuollaisella solmittavalla helmalla varustettuja pellavateeppareita useammassakin värissä. Omaan kaappiini hankin pinkin, tuon puuterisoosan ja siniharmaan. Loistavia kaikki, suosittelen.

Reissun parhaiksi kengiksi ossoittautuivat ehdottomasti nuo viime kesänä huuto.netistä hankkimani Vagabondin sandaalit, joilla jaksoi tassutella päivästä toiseen. Ennen reissua onnistuin sopivasti bongaamaan samat sandaalit huutiksesta ruskeana, pronssin värisillä niiteillä vain kerran käytettynä parilla kympillä ja voitte arvata mahtoivatko myös ne muuttaa luokseni. 😀

Loman tärkeimmät kamppeet kuitenkin muistin onneksi pakata mukaan. Bikinit tai uimapuku nimittäin pääsivät päälle useamman kerran päivässä. Epätoivoisista etsinnöistä huolimatta uusia bikineitä ei minulle löytynyt , joten kokouikkarin, vaihtoalaosien ja yhden biksuyläosan varassa olin koko viikon. Yhden itselleni sopiovan yläosan löysin, mutta en oikein innostunut sen kimaltelevista kukkasista. 😛

Ja tänään lomatursas on näyttänyt sitten tältä. Tuubitoppeihin viimeaikoina kovasti rakastuneena, oli pakko ostaa tuo oranssi toppi Onlysta ennen Wieniin lähtöä. Uusi suosikki epäsymmetrinen hame puolestaan löytyi Ellokselta hurjaan 7 € hintaan.

Kuten kuvasta kenties voi päätelläkin, niin biitsit ja kaupunginhumut vaihtuivat täksi illaksi rauhalliseen mökkeilyyn. Seurana minulla on ylellisesti kolme miestä. Hetki sitten minä luin rauhassa uutta Trendiä ja sillä välin äijät grillasivat maittavan illallisen. Sillä välin kun minä taas olen blogannut, on urokset hoitaneet saunan tulille. Tätä minä kutsuisin lomailuksi.

Pienenä yksityiskohtana muuten mainittakoon, että tämä ystäviemme mökki on sama paikka, missä ja minä ja muruni tapasimme vappuna lähes 10 vuotta sitten. En ole itse käynyt täällä sen jälkeen, joten aika nostalgiset on fiilikset! 🙂


Huhhuh.. Nyt on sitten takana päin niin Sunny Beach kuin myös Wien ja olen vihdoin taas kotona. Olo on kuin jyrän alle jääneellä. Flunssaa pukkaa, ääni on poissa ja jalkapohjat vesikelloilla. Mutta niiden lisäksi tuliaisina oli onneksi myös paljon mahtavia muistoja ja tietenkin myös muutama ihana ostos.

Niin tympeää kuin paniikinomainen pakkoshoppailu onkin, niin onnistuin kuitenkin löytämään aika ihania juttuja matkalaukun täytteeksi Wienin reissulle ja sain aikaiseksi kelvollisen asun keskiviikkoiltana pidettyyn Olympuksen uusien PEN-kameroiden lanseerausillallisille. Vaatteet raavin kasaan edellisenä päivänä Helsingistä, mutta kenkien etsiminen jäi sitten Wieniin.

Onneksi matkaseuraksi sattui Ellen ihana harjoittelija Milja, jonka kanssa jaoimme aika tasan samat kiinnostuksenkohteet, joten kenkienmetsästys sopi hänenkin kaupunkikierroksensa teemaksi. Kenkäkauppojen ja -osastojen lisäksi kävimme myös hieman huokailemassa upeiden laukkujen äärellä. Toiset käy matkoillaan hiljentymässä kirkoissa, me tehtiin samaa laukkuosastolla.

Laukut on vielä täysin purkamatta, osa kamoista vielä hakematta Encen luota ja reissukuvatkin vielä toistaiseksi visusti kamerassa, mutta tuo puhelimella ikuistettu kuva karkkikengistäni sentään jo pääsi koneelle asti.

Toivoin nimenomaan löytäväni värikkäät korkosandaalit, sillä tuon tyyppiset kesäkorkkariherkut minulta puuttui vielä täysin. (kyllä, ihan oikeasti puuttui!!). Avun tarjosi lopulta Zara, missä viimeinen pari kaunokaisia sattui kuin lottovoittona olemaan juuri omaa kokoani. 59,90 € tiskiin ja minä hymyilin todella typerän onnellisena.

Pakkoshoppaillessa joutuu usein tyytymään sellaisiin typeriin kompromissiratkaisuihin, mutta tässä kohdassa oli onni matkassa ja sain jotakin mistä tulin oikeasti todella iloiseksi. En malta odottaa, että rakko päkiästäni paranee (ei tullut näistä kengistä!) ja pääsen taas kiskomaan nuo karkkikaunottaret jalkaani!

Lisää niin reissuostoksia kuin muitakin tunnelmia heti kun ehdin hieman toipua!


”Big ice crem for a big girl”, sanoi jaatelomyyja eilen kauhoessaan minulle totteroon hervottoman annoksen jaateloa. En edes ehtinyt sanoa, etta vahempikin riittaisi. Poistuimme paikalta miehen kommentista hammentyneena.

”we only have small small sizes” tokaisi vaatemyyja katsoen minua paasta varpaisiin,  kun erehdyin hipeloimaan hanen mekkojaan. En ollut edes esittanyt kysymysta heidan kokopolitiikastaan, ja katselin sitapaitsi mekkoja Encea varten.

Etta sellaista. Jotenkin vaan sarahtivat korvaan. Ehka ma olen vahan herkalla tuulella koska tunnen taalla itseni muutenkin tosi mursuksi, kun vaatekoot loppuu niin, etta suurikokoisinta tarjolla olevaa hamettakin sais mielellaan olla toiseen reiteen samanmoinen. 😀 

Muutenhan tuo kauppojen nihkea kokotarjonta ei niin harmittais, mutta kun pakkaus meni kiireessa vahan perseelleen ja tosiaan matkaa pitais sit taalta tultua jatkaa viela toisiin maisemiin, niin olis vahan tarpeita.

Muutama paiva viela. Taman paivan pilvinen saa oli enemman kuin hyva juttu, silla mun eilen rannalla karayttama nahka todellakin kaipasi pienta lepoa. Nyt on sitten punaisella ravulla yllaan kivat ”nude bikinit”. 😀