24.03.2011

Posted at 22:06h in Yleinen by
0 Likes

Esitellessäni jokin aika sitten helmikuussa tekemiäni Vagabond-ostoksia kerroin myös hieman epävarmoista tunteistani puhtaanvalkoisia korkonilkkureita kohtaan. Kaikki epäröinti on kuitenkin taakse jäänyttä ja minun piti todellakin pidätellä itseäni, etten kiskonut kenkiä jalkaani jo loskakeleihin saamaan roiskeita. Tänä aamuna sitten vihdoin tiet näyttivät melko kuivilta ja uskalsin sujauttaa varpaani kaunoluistimiin. Ja voi miten ihana päivä meillä yhdessä olikaan! Jopa eilen hieman nyrjähtänyt kipeä nilkkani viihtyi loistavasti näissä todella tukevissa jalkineissa.

Koska valkoinen on itselleni melko vieras väri, on sen seuraksi tietenkin puettava turvallisesti mustaa ja vielä vähän lisää mustaa.

240311_b2

240311_b3

kengät/Vagabond, farkut/H&M, läpikuultava paitapusero/Lindex

Nämä farkut nyt siis ne maananaina hankitut H&M high squinit eli samanmoiset kuin aiemmin hehkutetut siniset. Eilen illalla juuri mietin ihmeissäni, että miten sitä pari vuotta hurahtikin lähes kokonaan legginseissä ja mekoissa niiden mukavuuden vuoksi, kun nyt tuntuu puolestaan siltä, että juuri housut on maailman mukavin ja kaikin puolin ihanin vaate.

Nyt on vaan selkeästi pieniä puutteita vaatekaapissa. Legginssi -aikakaudella tuli esim. kaikki perustopit ostettua pitkinä pyrstön peittävinä malleina ja muutenkin kaappi pursuilee kaikkia melko pitkiä yläosia. Napakoiden ja hyvin istuvien housujen kanssa kaipaisin kuitenkin hieman omaksi yllätykseksenikin lyhyempiä yläosia. Aamuisin koenkin melkoisia epätoivon hetkiä, kun kaapista ei tahdo löytyä mieleisiä yläosia kaikkien uusien ihanien housujeni kaveriksi.

Tänään päälle päätyi jokin aika sitten Lindexin alerekistä mukaan tarttunut läpikuultava paitapusero, joka piti saada siitä huolimatta, että omaa kokoa ei enää ollut jäljellä. Ei nimittäin ole toivoakaan, että tuo koko 42 yltäis mulle kiinni tissien kohdalta, mutta päätin tavalla tai toisella löytyyä sille käyttöä. Tapa 1 on tietenkin ihan vaan auki ja kuvissa on sitten se toinen tapa. 😀

Paitapusero ja valkoiset kengät.. Mitä ihmettä mulle oikein tapahtuu?! Ei kai mun tarvitse pelätä tätä muutosta? 😀


23.03.2011

Posted at 22:34h in Yleinen by
0 Likes

Olen jo monta kertaa aiemminkin vinkunut täällä blogissakin sitä kuinka onnetoman naarmuisessa kunnossa mun rakkaat ainakin viisi kesää jo palvelleet Versacen aurinkolasini ovat ja miten ehdottomasti tarvitsisin uudet täydelliset pokat. Paljon nähneet lasini ovat olleet jo ainakin pari kesää ihan puhtaasti jatkoajalla ihan vain siksi, että uusia ”niitä oikeita” ei vain ole tuntunut tulevan vastaan vaikka olen syöksynyt sovittelemaan lähes jokaiseen vastaantulleeseen aurinkolaseja myyvään liikkeeseen.

Maanantaina kävin taas kerran kotikadullani sijaitsevassa optikkoliikkeessä ja yllättäen siellä oli yhdet melko lupaavat kehykset. Koska hinta oli lähemmäs 300 e ja tilipäiväkin vasta edesä päin, jäin kuitenkin vielä harkitsevalle kannalle ja palasin kotiin haaveilemaan.

Net-a-Porterista löytyikin kolmen suora, joka kertoo aika täydellisesti omasta aurinkolasimaustani.

aurinkolasit

On ihan sama mihin suuntaan vuodet aurinkolasimuotia paiskovat, niin minun toivbeeni pysyvät samanlaisina. Haluan lasieni olevan suuret ja mustat. Rakkaat Versaceni ovat aika pitkälti noiden vasemman puoleisten Oliver Peoplesin lasien kaltaiset. Maanantaina sovittelemani lasit puolestaan ovat malliltaan melko tavalla saman oloiset kuin The Rown lasit kuvan keskellä. Mutta aijai miten ihanilta nuo härskin hintaiset astetta kissamaisemmat Linda Farrow Luxen näyttävätkään! Mistä löytäisin suuret kevyesti kissamaiset diiva-pokat tulevaksi kesäksi?

Mielestäni aurinkolasien tärkein ominaisuus heti silmien suojaamisen jälkeen on mahdollisimman suuri naaman peittävyys, jotta säästyy silmien meikkaamiselta. Mutta nyt noita mahtavia super-woman aurinkolaseja katsoessani alan miettiä miten huikeaa olisi, kun lasit olisivat noin suuret, voisi säästyä kesän ajan vielä kulmien nyppimiseltäkin! 😀

Optikkoliikkeessä vieraillessani varasin samalla itselleni myös näöntarkastuksen huhtikuun alkuun. Minulla on muutamia vuosia sitten ollut hetken aikaa lasit lukemista ja näyttötyöskentelyä varten hajataittoni vuoksi, mutta en jotenkin koskaan oppinut laseja käyttämään ja ne hautautuivat laatikon perälle. Nyt haluan tarkistuttaa millä tolalla silmäni nykyään ovat. Ja itse asiassa ihastuin jo niin palavasti eräisiin todellisiin kissa-kehyksiin, että aloin jo oikeastaan haaveilla silmälaseista. Tunsin oloni niissä todelliseksi supersankariksi!  😀 Katsotaan muutaman viikon päästä miten käy.

Vaikka aurinkolasihommat jäi tarpeesta huolimatta edelleen vaiheeseen, niin tänään helpotusta löytyi lähempää kuin arvasinkaan. Hankin pari vuotta sitten Ray-Banin L-kokoiset Wayfarerit ns kakkoslaseiksi lemppareideni rinnalle. (tai tarkemmin ottaen kaverit hankkivat ne minulle palkkioksi eräästä kuvauksesta). Niin paljon kuin laseista pidinkin, niin ne jäivät loppujen lopuksi todella vähälle käytölle koska väsyin nostelemaan laseja koko ajan ylemmäs nenälle niiden valuessa pienenkin pään liikkeen vuoksi.

wayfarer

Tänään sitten kerrankin tajusin napata lasit mukaani ja suunnata työmatkalla optikkoliikkeeseen kysymään apua. Ja kuinka ollakaan, pienen pieni lämmitys- ja taivuttelu-operaatio ja minä sain ihan uudet täydellisen mahtavat aurinkolasit! En tajua, miten en ollut älynnyt jo aiemmin mennä lasien kanssa liikkeeseen vaikka ne Versacen muovipokatkin on aikoinaan muotoiltu päähäni sopiviksi, joten tiesin taivuttelemisen olevan mahdollista.

Nyt siis iloitsen näistä uudestisyntyneistä laseista, jotka näyttävät tänäkin keväänä yhtä aikaa sekä klassisiltaettä moderneilta, ja mieltä kalvanut epätoivo uusien lasien löytymisestä on yllättäen tiessään.


22.03.2011

Posted at 00:13h in Yleinen by
0 Likes

Vaikka uudet farkut ovatkin toki imartelevimmillaan korkeiden korkojen kera, niin muutaman päivän tutustumisen perusteella farkku-uutuudet toimivat mainiosti myös arkisemmissa asuissa. Vapaapäivän kaupunkipyörähdys (eli mustien farkkujen ostosreissu) tapahtui käärityin lahkein.

210311_b

farkut/H&M, merinovillaneule/SAND, nahkarotsi/Saki, bikerit/Clou, neulehuivi/mamman luomus

En tiedä onko kukaan teistä pistänyt asiaa koskaan merkille sitä, että minä pukeudun lähes aina niin, että kengät ovat selkeästi näkyvillä. En tykkää peittää kenkiäni housujen lahkeiden alle, vaan mieluummin joko käärin lahkeet tai tavalla tai toisella sullon lahkeet kenkiin. Tai sitten turvaudun lyhyisiin helmoihin.

Kengät ovat minulle niin tärkeä osa pukeutumista, että tuntuisi tyhmältä piilotella rakkaitaan. Ne harvat vaatekaappini housut jotka on pakko laskea kenkien päälle, saavat kaverikseen sitten yleensä jalkineet jotka erottuvat jollain muulla tavalla, kuten värillä.

Muistan tänä talvena kerran lähteneeni kiireessä tapaamaan kaveria läheiseen kuppilaan niin, että kiskoin jalkaani ensimmäisenä käteen sattuneet suoralahkeiset farkkuni. Eteisessä tuli ongelma, kun en viitsinyt 25 asteen pakkaseen lähteä juoksemaan pienissä korkkareissa eivätkä kyseisten housujen lahkeet taivu oikein mihinkään ruttaus- tai käännöstouhuihin.

Päädyin kiireessä kiskomaan jalkaan pienellä korolla varustetut mustat täällä nähdyt Asoksen nilkkurit joiden yksityiskohtana toimivat vetoketjut tietenkin peittyivät lahkeiden alle. Ette voi käsittää kuinka suunnatoman kriisin kehitin tästä yhdistelmästä jo hississä. Jalassani oli omasta mielestäni maailman tylsin lahje/kenkä -yhdistelmä. Kivat kengät muuttuivat lahkeiden alla piilossa ollessaan ihan tylsiksi mummonilkkureiksi ja tunsin itseni ihan idiootiksi ja vieraaksi ihmiseksi. 😀

Tiedän, että voi kuulostaa vähäpätöiseltä asialta, mutta mulle tärkeimmät pukeutumisen luomat fiilikset tulevat kengistä. Kenkien mukaan tunnen itseni joko reteäksi ja rennoksi hieman jätkämäiseksi tyypiksi, keinuvalanteiseksi ja itsevarmaksi kissaksi, huolettomaksi ja kepeästi askeltavaksi tytöksi, tai sitten näköjään myös tylsäksi ja huomaamattomaksi. Ei siis ole ihan pikku juttu minulle.

T’änäänkin jalassa olleet Cloun pohjasta jykevät, mutta varresta pehmeät ja rennot bikerit loihtivat poikkeuksetta rennon reteän fiiliksen. Käärityt puntit ja nahkarotsi eivät varsinaisesti riidelleet tuon tunteen kanssa. Tukkakin tuli kampailtua hieman ”rasvaisesti” taaksepäin (ei ole kuosissa enää näissä kuvissa), joten kokonaisuudesta tuli peiliin katsoessa väkisin mieleen pienet James Dean ja 50’s vibat.

Sinistä denimiä ja nahkatakki.. melkoista klassikkokamaa sanoisin. Enää puuttuu valkoinen t-paita, mutta se ei taida olla ihan mun juttu. 😀