..tytön pyöreän, tympeän! 😀

Eilen ilmestyneestä Trendistä on bongattavissa eräs tuttu hahmo, joka on muuten varsin tyytyväinen sekä juttuun, että kuvaan, mutta ai, että kun olis vielä ehtinyt hymyilläkin. Kuvaaja vaan sattui olemaan vähäpuheisten ja salamaakin nopeampien sukua, joten muutamat ruudut oli napattu ennen kuin ehdin tajuta hänen edes aloittaneen. 😀

IMG_2853

Eilen heti kuvan nähtyäni asia kirveli hieman enemmän, mutta päätin sitten keskittyä positiivisiin juttuihin kuten siihen, että mun kintut näyttää kuvassa ihan hämmästyttävän pitkiltä! Kuvauskorkeuden loistavasta valinnasta siis kuvaajalle pluspisteitä.

Farkkuopas-jutussa siis minä ja neljä muuta ”Tyylitavista” kerromme omista farkkuongelmistamme ja niihin löytyneistä ratkaisuista. Ongelmia oman ison kokoni lisäksi mm. ”paksut pohkeet” ja ”lyhyet jalat”. Tsekkaa ihmeessä!

EDIT: kirjoitin hieman epäselvästi. Eli minun ongelma oli tuo ”iso koko” ja nuo kaksi muuta sitten kahden muun haastatellun ongelmat. Mulla riittää ongelmaa ihan jo tästä isosta keskivartalosta, mutta pohkeisiini ja jalkojeni pituuteen olen kyllä tyytyväinen. Tämä vaan siksi kun pari kommentoijaa ehti jo ymmärtää väärin ja kommentoida asiaa. 😀


Olin jo ehtinyt iloita, että kerrankin on vuorossa sellainen Vagabondin mallisto, että minulta säästyisi rahat, kun mitkään ainakaan nettikaupasta löytyvät tulevan kevään ja kesän kengät eivät pahemmin innosta. Mutta eikö sieltä nyt sitten kuitenkin pamahtanut tällaiset silmille.

vagabond_korfu

vagabond_korfu_brown

Vagabond Korfu, 95 €

En ala. Niillä on joku salaliitto mua vastaan. Ne on päättänyt kyniä mut puille paljaille tavalla tai toisella. Jos ei muu auta, niin sitten hieman aivopesua. Nimittäin viimeksi, kun vielä itseltäni tarkastin, niin en tietääkseni tykännyt tuollaisista möhköfantti-koroista. Mikä nyt on muuttunut? Mitä mulle tapahtuu? Ja vielä sekin, että miksi ihmeessä yhtäkkiä yllätän itseni katselemassa kaihoten konjakin värisiä kenkiä?

No, täytyy vaan toivoa, että kyseistä mallia ei saavu lainkaan Poriin. Tai jos jossain sattuvat tielleni ja niitä sovitan, niin toivon, että piketen kaikista muista Vagabondin kengistä, nuo olisivatkin ihan super-huonot jalassa. Aion taistella vastaan. Ainakin seuraaviin alennusmyynteihin saakka. 😀


”Hirmu Pakkaset!”, ”Luvassa hyytävää kylmyyttä”, ”Pakkanen paukkuu koko maassa!”. Kaikki nuo ovat lehtiotsikoita, jopa etusivukamaa viime päiviltä. Se on sama homma kuin että joka ikinen vuosi talvi yllättää autoilijat, niin jostain kumman syystä suomalainen media jaksaa vuosi toisensa jälkee myös hämmästellä ja kummastella sellaista melkoisen tuttua asiaa kuin lämpömittarin lukemat. Luulisi nyt jo jokaisen useamman talven Suomessa nähneiden ihmisten olevan tietoisia siitä, että tiettyyn aikaan vuodesta on helkkarin paljon kylmempi kuin muulloin.

Mutta toisaalta, jos aamulla iltapäivälehtien lööpit kirkuvat pakkasasteista, niin ainakin silloin tietää, että edellisenä iltana ei ole esimerkiksi maanjäristys nielaissut satojentuhansien ihmisten koteja Aasiassa ja vaihteeksi on myös ollut päivä ilman yhtään koulusurmaa. Että voi sen pakkasuutisoinnin tietysti nähdä positiivisenakin. Että ikään kuin karmeampien uutisten onnellisessa puutteessa voidaan sitten kahistella sitä, että herran jestas mitäs kaikkia ongelmia se vuodenaikojen vaihtelu nyt taas aiheuttakaan.

pakkanen

Ja että mitenkäkö tämä koko pakkasasia sitten liittyy meikäläiseen? No siten, että taas tänä aamuna lähes -25 asteen kelissä töihin tallustellessani mietin ihmeissäni, että mikä tässä hommassa nyt oikein aiheuttaa sen kaiken kauhistelun ja narinan. Siis joo, kyllä muakin harmittaa, ettei meidän diesel-vehkeemme lähde näillä pakkasilla käyntiin ja sen takia taidettiin taas hankkia yhdet parkkisakot ja ymmärrän kyllä, että on monia asioita joihin pakkasten kiristyminen nyt luvattuihin ennätyslukemiin voi vaikuttaa harmillisesti, mutta jos nyt puhutaan ihan vain siitä perus ”hyi, että on kylmä ja ulkona on kamalaa” ja ei siellä tarkene” -kitinästä, niin ei ymmärrä.

Kuvissa mun todella ”supertyylikäs” työmatka-asuni. Mutta ei palellut sitten tippaakaan. Itse asiassa oikein nautin aamun raikkaasta ilmasta ja pakkasen nipistely poskilla oli vain ihanaa herättelyä. Työkaverit katsoivat minua kuin hullua kun intoilin kelin ihanuudesta ja kuittasivat sen sillä, että olen kylmän korpi-Kainuun kasvatti. Ei se pakkasesta nautiskelu liity mitenkään syntyperään vaan ihan vaan mukavaan ja sopivaan ulkoilmapukeutumiseen.

Ei niitä kerroksia edes kaivata kymmeniä, kun valitsee ne vähät vaatekerrokset oikein. Itse ainakin vannon samojen ohuiden villa- ja kashmirneuleiden nimeen joita käytän lämpimimmilläkin keleillä. Parempi yksi kerros hengittävää ja lämmintä luonnonmateriaalia kuin pino rätisevää ja hiostavaa akryyliä.

En minä tietenkään koe kauhean kaunis näky olevani tuossa eskimopuvussani, mutta pysyypä ainakin hymy naamalla kun ei huulet sinerrä ja hampaat kalise. Perille päästyä voi sitten vaihtaa kamppeet hieman fiksumpiin. Ehkä se on taas tätä iän mukanaan tuomaa asennetta. Nuorempana sitä panosti kaikissa olosuhteissa enemmän siihen miltä näyttää, mutta lisävuodet mittarissa ovat ainakin itselläni lisänneet rutkasti sitä mukavuuden ja sisäisen olotilan tärkeyttä.

En ehkä vielä muutama vuosi sitten olisi uskonut sanovani tällaista ääneen, mutta yksi viime vuoden parhaita vaateostoksiani oli ehdottomasti nuo Intersportin alesta 30 eurolla löytyneet Luhdan ulkoiluhousut. Niiden ja monien kaapista löytyvien ihanien villapaitojen avulla pakkasaamutkin ovat ystäviä eivätkä vihollisia.

Mutta myönnettäköön nyt se, että mikäli viime viikkoisen uneni sääennustus -84 asteen pakkasista toteutuu, niin siinä vaiheessa saatan minultakin hymy hyytyä ja pakkasensietokyky ylittyä 😀