Tällä viikolla on saanut lukea mediasta jos toisestakin tänään perjantaina ensi-iltansa saavasta Arto Halosen elokuvasta Prinsessa. Tuo Kellokosken mielisairaalan pitkäaikaisimmasta potilaasta Anna Lappalaisesta kertova elokuva alkoi kiinnostaa itseäni jo joskus pari vuotta sitten, kun luin artikkelin Prinsessan vaiheista ja Halosen haastattelun tekeillä olleen elokuvan taustatyön tiimoilta.

Skitsofreniaan jo hyvin nuorena sairastunut Lappalainen julistatui prinsessaksi ja eli koko loppuelämänsä tuon oman harhansa vallassa nimittäen läheisiään ja hoitajiaan milloin keiveiksi, milloin hovineidoikseen. Erilaisten hyvin kokeilevienkin hoitojen epäonnistuttua mielisairaalan henkilökunta hyväksyi tilanteen ja antoi prinsessan elää mielikuvituksensa mukaisesti.

prinsessa

Elokuvan pääosaa esittää Katja Kukkola

Lappalaisen kerrotaan vain joitakin päiviä ennen kuolemaansa todenneen, että ”en minä mikään prinsessa ole. Mä olen Lappalaisen Anna.” Mahtoiko Prinsessa siis oikeasti ollakaan harhansa vallassa vai kehittikö hän mielikuvitusleikkinsä ainakin osittain tietoisesti? Sitä ei varmaan kukaan tiedä, mutta yksi asia lienee varmaa: Prinsessan roolillaan Lappalainen väritti sairauden ja rankkojen hoitojen sävyttämää sairaalaelämäänsä edes hitusen siedettävämmäksi. Tiara päässä, helmet kaulassa ja oma hovineito vierellä elämä tuntui varmasti astetta aurinkoisemmalta. Mielikuvituksen voima kun on mittaamattoman suuri.

Tämän elokuvan tahdon siis ehdottomasti nähdä. Ja Kellokosken Prinsessa -kirjakin kiinnostaa. Onko joku sen kenties jo lukenut?

Vaikka kellokosken Prinsessan tapauksessa olikin kyse mielikuvituksesta keinona selvitä vakavan sairauden kanssa, niin ei pidä unohtaa mielikuvituksen voimaa pienempienkään epämiellyttävien arkisten asioiden kohdalla. Itse olen viime päivinä värittänyt todellisuuttani siedettävämmäksi mm.  kuvittelemalla asuni hieman toisenlaiseksi.

2010_09_09_asu

Rakastuin kesällä farkkushortseihini enkä halunnut luopua niistä vielä. Shortsit + sukkahousut yhdistelmä on aina jostain syystä hieman puistattanut minua, joten en halunnut lähteä sille tielle. En ollut kuitenkaan valmis hautamaan ylimukavia farkkupöksyjäni vielä kaapin perälle.

Siispä.. Kuten huomaatte, lahkeista kenkiin ei suinkaan sujahda kymmenillä mustilla deniereillä verhotut kintut, vaan upeasti päivettyneet, kauniisti hehkuvat huippumallin sääret. (okei, tuo viimeinen oli jo ehkä hieman liikaa..)  Kun oikein keskittyy, voi hetkeksi unohtaa häiritsevät elementit ja muistella vain  paljaita kesäsääriä. Ja kas, mieli onkin jo astetta parempi kuin aamulla pukeutuessa.

Pieni tosiasioiden kieltäminen on joskus hyvästä mielialaa ajatellen. Niin on myös suklaa.

nilkkurit_sukat

Paljaista kesäkintuista fantasiointia ei tietenkään pätkääkään vaikeuta innolla kaapista kaivamani mamman kutomat villasukat!

Sukkahousut tai ei, niin omasta mielestäni nuo väljävartiset Biancon nilkkurit aivan kiljuvat kaverikseen sopivasti rutattuja sukan varsia. Ja ei, villasukat eivät mielestäni ole ristiriidassa kesäsääriharhani kanssa. On niitä villasukkkia nimittäin tullut käytettyä myös bikineiden kanssa uima-altaan reunalla espanjan auringosta nauttiessa. Kyllä toimi.

”Mutta, ei mulla oikeasti ole paljaat sääret, kyllä ne on sukkahousut”, totesi hän juuri hetkeä ennen postauksen julkaisemista.


Vaikka itselläni onkin takki vielä etsinnässä, niin eräälle  rakkaalle pikkuystävälleni puolestaan löytyi tällä viikolla varsin upea retro ”rotsi”. Vai mitä tästä tuumaatte?

canon2

Kameralaukkuasiat ovat aiheuttaneet viime aikoina itselleni päänvaivaa melkoisesti. Hankittuani viime kuussa uuden teleobjektiivin ja akkukahvan eivät työkamani enää mahdu vanhaan laukkuun, joten entistä isompi kamerareppu on nyt ostoslistalla. Siitä hankinnasta ei sitten ihan halvalla selviäkään, mutta onneksi sentään ilman pussukkaa viime joulukuusta asti seilanneelle G10 -pokkarilleni  sentään löytyi näpsäkkä kotelo valokuvausliikkeen alennuskorista.

canon1

Tule ihan mieleen mamman vanha Canonin filmikamera koteloineen. Ihanaa menneiden vuosikymmenien fiilistä! Nyt ei tarvii kameraparan enää luurata milloin minkäkin meikkipussin pohjalla.


Ehdin jo jonkin aikaa olla jo vankasti sitä mieltä, että täällä ei tulla näkemään monista blogeista tuttua ”syksyn ostoslista”-tyyppistä postausta, mutta viilenevän vuodenajan porautuessa syvemmälle mieleeni alkaa vaatekaapin uumenista ilmestyä tarve jos toinenkin. Lista näyttää tällä hetkellä tältä:

1. ’sukkahousuja, tonneittain sukkahousuja!’

Kuten varmaan suurin osa naisista tietää, niin sukkahousuja, noita Niksi-Pirkan ehtymättömiä kultakaivoksia ei koskaan ole kaapissa riittävästi ja oikeanlaisia. Kekkereihin lähtiessä laatikoista löytyy vain paksuja talvisukkiksia ja lämmikettä etsiessä käteen sattuu vain 15 denierin kameleita.

Olen avautunut nailoneista aiemminki postauksessa Sukkahousujen salaliitto. Silloinhan en löytänyt yksiäkään rikkinäisiä sukkahousuja jotka olisin voinut leikata lyhyiksi. Ei löytynyt, ei. Tuhosin kolmet ehjät ihan vain siksi, että voisin syksyn ensimmäisenä sukkahousuja vaativana kirpeänä aamuna puoletaan löytää vain ja ainoastaan noita kesäkuussa piilossa pysytelleitä silmäpakosukkiksia.

Syöksyin viime viikolla raivon vallassa kauppaan ja ostin neljät normaalit mustat 40 den (vai olisko ne 60, en muista) sukkahousut ja kuvittelin pärjääväni pitkän tovin. Ja paskat. Ehjänä enää 1/4 ostetuista. Mä en vaan osaa.

Tätä kohtaa ei siis voida edelleenkään pyyhkiä ostoslistalta, vaan se on tainnut lunastaa paikkansa listan kärjestä pysyvästi.

2. Täydellinen ja laadukas musta neulemekko.

Harmaa Benettonin villamekko on ollut kahden viime talven suurin hitti arkipukeutumisessani ja olen varma, että musta versio samasta aiheesta pelastaisi myös melko monta kylmää päivää.

Sopivasti mamma kysyi olisiko minulla jotain neuletarvetta talveksi, joten voi olla, että tämä kimotus hoituu sitä kautta kaupan sijaan. Esitin seuraavanlaiset toiveet: ei pörröistä lankaa, 3/4 hihat, löysä iso kaulus, taskut edessä, pituus hieman polven yläpuolelle. Tätä suunnitelmaa varmaan hiotaan yhdessä kun seuraavan kerran nähdään.

3. Takki!!

Tällä viikolla on kovin akuutiksi noussut tarve nimeltä takki. Nahkarotseja löytyy ja pari muutakin loimea joita voi pitää ainoastaan auki, mutta töihin viimassa pyöräillessä voisi olla kiva sellainenkin versio, joka menee kiinni. Osa takeistani ei mene kiinni siksi, että ne on ostettu kaksi kuppikokoa sitten ja osa siksi, ettei niitä alunperinkään ole tarkoitettu kiinni pidettäviksi.

Nyt siis hakusessa olisi takki jossa yhdistyy kiva ulkonäkö ja käytännöllisyys. Pomoni tuomio oli toiveeni kuullessaan, että ”ei niitä ole”. Tarkkaa haavekuvaa ei ole, mikä on ehkä hyvä juttu etsintöjä ajatellen, mutta esimerkiksi kuvissa näkyvä Asoksen parka kelpaisi paremmin kuin hyvin.

parka1

parka4

parka3

parka2 copy

Malli ja väri tuovat juuri sopivissa määrin mieleen teiniaikojen rakkaan kirpputorilta löytyneen Lee Cooperin maiharin, mutta nahkaiset yksityiskohdat nostavat kokonaisuuden astetta aikuisemmalle tasolle. Tykkään. Ehkä jopa hieman himoitsen.

Viime päivinä ei ole ollut aikaa pyöriä kaupoissa takkia etsimässä, sillä tulevan viikonlopun näyttötutkinto (osa 2/4) on pitänyt hieman kiireisenä mm. portfolion päivityksen muodossa. Kun tuo melkoisesti stressaava kouluvelvollisuus on ensi viikolla ohitse, niin saattaa jopa ehtiä takkijahtiin.

Syksyn tärkeimmän vaateostoksen metsästyksen taidankin tällä kertaa aloittaa paikasta nimeltä Amsterdam! Lennot ja hotellit varattu ja maksettu tänään, lähtö koittaa reilun viikon päästä. I’m so happy!

Otan siis kommenttiboksiin vinkkejä mm. seuraavista aiheista:

  • kaiken kestävät sukkahousut
  • upeat+käytännölliset minun näköiset takit
  • kokemisen arvoiset asiat Amsterdamissa

Ja Bonuksena myös seuraavat aiheet ovat just nyt mielenpäällä otsikon ”mistä ratkaisu” alla

  • loitsut ja taiat joiden avulla asunto siivoaisi itse itsensä
  • kuinka selättää peilistä hiipivä ikäkriisi

Jotta ei muuta kuin neuvomaan.