Luulin eilen olevani menossa Kevätjuhliin, niin ainakin kutsussa sanottiin, mutta kävikin ilmi, että kyseessä oli joulu ja minä olin ollut hyvin hyvin kilttinä. Bongaa kuvasta äärettömän onnellinen tyttö ja hänen kaulassaan roikkuva uskomattoman upea gTien dekolttiketju.

gtie

Olen ihaillut gTien upeita tuotteita moneen otteeseen niin nettiputiikista kuin messuillakin ja haaveillut mm. juurikin erilaisista kaulaketjuvirityksistä. Blogia seuraamalla saa näköjään todella tarkan tiedon kirjoittajan mieltymyksistä, sillä juhlia järjestämässä olleet Stella , Anna-Maria ja Hanna eivät olisi voineet valita minulle ehkä mitään sopivampaa lahjaa. Boksin avaaminen kirvoitti huuliltani sellaisen ihastuksen ja onnen sekaisen kiljahduksen, että hyvä kun ei kanssajuhlijoilta lähtenyt kuulo. Läsnäolijoiden mukaan kasvoiltani kuulema paistoi puhdas onni. Muistikorteillekin sitä tyypertnyttä hymyä taidettiin tallentaa. 😀

Mä voin kuvitella tuon ketjukasaan kaulaani vaikka minkä asun kanssa. Oikeastaan ihan minkä tahansa asun kanssa! Kaula-aukkoni ovat monesti sillä tavalla avoimia, että niihin sopisi hienosti jokin näyttävämpikin koru, mutta en ole oikein onnistunut löytämään sopivan mittaisia ja riittävästi asennetta sisältäviä yksilöitä. Tuosta upeudesta ei asennetta puutu ja koko ja mallikin on kaikin puolin oiva. Ja mitä mukavuuteen tulee, niin korun kiinnitys-/niskaosa on leveää ja miellyttävää nahkaa, mikä takaa sen, etteivät ketjut hierrä ikävästi. Kaikki kohdallaan siis!

Koska ihanuuden suunnitellut, valmistanut ja lahjoittanut Jenni oli itsekin paikalla, pääsin välittömästi hihkumaan kiitostani ja ihastustani myös hänelle. (Ylläolevasta onnellisen naisen muotokuvasta myös kiitokset Jennille!”) Jenni kertoikin, että tuota kyseistä mallia on tehty mustana vasta kolme kappaletta joista yksi viihtyi hänen omassa kaulassaan, toinen on myyty ja kolmas päätyi minulle tehden saajansa hyvin hyvin iloiseksi. Mutta ymmärsin, että lisää on kyllä jossain vaiheessa luvassa.

Yllättävä lahja ei suinkaan ollut ainoa syy olla suu kuvan mukaisella messingillä, vaan itse kekkerit olivat kaiken kaikkiaan niin mainiot, että fiilis oli todella korkealla. Uusien ihmisten joukkoon meneminen aina hieman jännittää, mutta tällä kertaa ainakin ihan turhaan. Tutustuin moneen huippukivaan tyyppiin ja naurua, puheensorinaa ja maistuvia tarjoiluja riitti myöhään yöhön saakka. Meikki ja tukka olivat kuvassa vielä kiireisen lähdön jäljiltä melko naturellit, mutta illan mittaan Dandyn Sumi ja Marko tuunasivat meitä juhlijoita loisteliaammiksi.

Lisää juhlatunnelmia ja reissusta mukaan tarttuneita ihanuuksia luvassa myöhemmin. Kiitokset mukana olleille mahtavasta seurasta ja kaikille järjestäjille vaivannäöstä (ja seurasta myös)!


Aina välillä tulee epätoivon hetkiä jolloin toivoisin kiivaasti olevan laihempi purjeiden ja peräsimen kohdalta ja lihavempi puolestaan lompakon kohdalta. Yhtä tuollaista pitkää kiduttavaa hetkeä olivat kaikki ne minuutit jotka selasin tänään Net-A-Porterista löytyviä pikkumustia. Moni kuolaamistani mekoista vaatisi 20 kiloa varresta pois ja 10 satalappusta lompsaan lisää. Mut haaveillahan aina saa.

Vivienne Westwoodin upeita mekkosia sentään löytyisi jopa koossa XXL, jonka pitäisi kokotaulukon mukaan vastata jopa kokoa UK 18, mutta hieman kyllä asiaa epäilen. Mutta jos nyt kuviteltaisiin kokojen riittävän minullekin, niin niitä seteleitäkään ei välttämättä joitakin trikoomekkoja varten tarvitsisi olla kuin pari-kolme. Astetta realistisempaa haaveilua siis. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Katsokaa ja ihailkaa.

westwood dresses

Voi kunpa minulla olisi edes puoliksi noin mahtava mekko tämän illan kekkereihin. Hauskanpitoa tiedossa Helsingissä. Ja päivän kivoihin juttuihin kuuluu tietenkin myös se, että minun ja Ramonan (Ramonien? Ramonoiden?) tiet kohtaavat vihdoin sillä tavoin, että pääsemme jatkamaan matkaa yhdessä. Ah ja voi. Onnen päivä.

Ei mulla sit muuta.

EDIT: Paitsi yks pikku vinkki sittenkin..

Tänään on Helsingin Korjaamolla Design-myyjäiset klo 18-21! Paikalla myös blogissani usein esillä ollut Koruharakka. Myynnissä monia sellaisiakin uutuuksia joita ei vielä nettikaupasta löydy. Sinne siis!

harakkalogo


Mä läkähdyn ja tukehdun! Ja asia ei varmastikaan parane kun lähden polkemaan kotia kohti tuolla auringonpaisteessa etenkään kun päällä on edelleen uskollisesti mustaa. Päällä tänään seuraavannäköinen setti.

reikäinen neule

Vagabondin sandaalit ovat liimantuneet kinttuihini saapumisensa jälkeen. Näin mulle aina käy, kun saan uudet kengät. Jumitan niissä innolla siihen saakka, kunnes jotkut uudet ihanammat vievät paalupaikan eteisessä. Risainen neule on jo parin vuoden takainen ostos Vero Modasta, mutta se jäi kaappiin pitkäksi aikaa, kun raivostuin siihen, että pusero tarttui joka paikkaan ja sen vuoksi reikiintyi. Tänä keväänä tajusin, että kyseinen neule nimenomaan saa lähteä purkautumaan. Mitä enemmän, sen parempi. Kuten huomaatte, olkapäällä on jo melkoiset tuuletusaukot. Ja lisää saa tulla.

Mulla tulee mustasta reikäisestä neuleesta aina mieleen Metallican Kirk Hammet. Muistan joskus teininä ihastelleeni jotain musiikkivideolla hänen päällänsä näkemääni neuletta, mutta koskaan en vielä ole löytänyt kriteerejäni vastaavaa rokkineuletta. Tästäkään nyt ei ihan Hammetin paidan veroista rokkineuletta ehkä koskaan synny, mutta jotain rikkinäistä ja sopivalla tavalla kulahtanutta toivottavasti.

Kyseinen neule kylläkin taitaa saada porttikiellon työpaikalle, sillä tänään onnistuin tartuttamaan paitani studiossa sateenvarjon (siis studiosalaman kanssa käytettävän sateenvarjon) piikkiin sillä seurauksella, että koko valo kaatui. 😛 Olis ivoinut tulla kallista jälkeä, mutta kuin ihmeen kaupalla valo pysyi ehjänä. Eli ei enää joka paikkaan takertuvia reikäpaitoja studioon.

Nyt ei ole aikaa höpistä enempää, sillä puolentoistatunnin päästä pitäisi olla teatterissa ja mun on vielä syötävä ja käytävä suihkussa ennen sitä. Ja tärkeimpänä tietysti polkea ensin sinne kotiin. Teatteriesitys jota menemme katsomaan on Porin Ylioppilasteatterin Sexual perversity in Chicago. Esityksiä tämän illan jälkeen jäljellä vielä kolme. Satakunann Kansan arvostelun asiasta voi lukea täältä.