20.04.2018

Posted at 21:37h in Yleinen by
0 Likes

Postasin tammikuun lopulla häämessuilla mallina oltuani jo parin puvun kuvat, mutta muutama kuva jäi tuolloin vielä julkaisematta. Tässäpä siis vielä yksi puku minun päälläni ja toinen mallikollegan yllä.

Kerroin jo aiemmassa postauksessa, että sovitukseen mennessä jännitti, että miten mahtaa kokoja löytyä itselleni. Mutta pelko oli tosiaan ihan turhaa. Sain Porin Juhlavassa ylleni useammankin kivan puvun ja kokoja riitti omaa vaatekokoani isommillekin.

Minä itse asiassa yllätyin enemmänkin kokojen reiluudesta. Esimerkiksi tämän Amelien 50 kokoisen puvun hihat olivat itselleni melkoisesti liian suuret. Eli rohkaisuksi heille plussakokoisille, ketkä ovat oikeasti hääpuvun tarpeessa, kyllä meille isoillekin löytyy kauniita perinteisiä hääpukuja. 

Vaikka itseni klassisella tavalla kauniiksi näissä luomuksissa tunsinkin, niin ei minun ajatukseni hääpuvuista silti mihinkään muuttunut. En ole koskaan elämässäni osannut ajatella, että pukeutuisiin mihinkään hääpuvun nimellä myytävään vaatteeseen, mikäli joskus sattuisin naimisiin menemään.

Oli kiva päästä pukeutumaan näihin pitsi- ja tylliluomuksiin näin mallin ominaisuudessa ja ikään kuin leikkiä perinteistä morsianta, mutta omaa itseäni en näissä osaa nähdä.

Mikäli avioituminen joskus tulisi itselleni ajankohtaiseksi asiaksi, niin kääntyisin ehkä jonkun taitavan muotisuunnittelijan, kuten Katri Niskasen, puoleen ja teettäisin jotain näyttävää ja sääret paljastavaa, joka jättäisi sääret esille. Mutta joka tapauksessa asun tulisi olla sellainen, joka ei huuda, että HÄÄT, vaan sillä voisi mennä joskus johonkin muihinkin kemuihin. Häät olisivat vain hyvä tekosyy teettää joku upea uniikkimekko.

Mutta riippuisi asun valinta toki siitäkin olisiko millaiset kalaasit kyseessä. Jos kävelisinkin vain parin todistajan läsnä ollessa  pikaisesti perjantaina maistraattiin ja suuntaisin samoin tein häämatkalle jonnekin paratiisiin, niin tuskinpa viitsisin sen kolmen minuutin toimituksen vuoksi kauheasti kolttuunkaan panostaa.

Voisin pienimuotoisessa vihkitilaisuudessa pukeutua vaikka kaapistani löytyvään vihreään pitsimekkoon! Mutta jos tosiaan jotkut isot kekkerit järjestäisi, niin sitten saisi olla astetta juhlavampi asukin. Mutta viralliseen hääpukuun tuskin tulisin koskaan päätymään. 

Mutta mitä näihin perinteisiin morsiuspukuihin tulee, niin itse huomaan pitäväni pitkillä pitsihihoilla varustettuja pukuja lähes aina olkaimettomia ja hihattomia mekkoja kauniinpana. Tämäkin Kaislan päällä näytöksessä nähty Victoria & Vincentin puku on mielestäni todella kaunis nimenomaan hihojensa ansiosta.

Victoria & Vincent on muuten suomalainen hääpukumerkki. Ja heillä on todella laaja kokovalikoima, sillä monia pukuja on saatavilla jopa kokoon 62 saakka. Nopeasti mallistoa selailemalla näkee, että ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta lähes kaikki puvut löytyvät ainakin 52-54 välille asti. Ja nättejä kuin mitkä!

Molemmat kuvien puvut siis Porin Juhlavasta. Kaikki korut Oona Armia Jewelry. 

Millainen on/oli sinun unelmiesi hääasu? 

 


18.04.2018

Posted at 19:29h in Yleinen by
0 Likes

”Moikka Veera!  Lähestyn sinua tällaisella vähän rohkeallakin juttuehdotuksella, kun tuli mieleen, että sopisit hyvin yhteen projektiimme. Meillä on siis teossa lehteen juttu suomalaisista naisista ja heidän vartalosuhteestaan. Jutun ideana olisi, että jokainen haastateltavista valitsee jonkun kehoonsa liittyvän luvun (pituus, vaatekoko, arpien määrä jne.), jonka kautta sitten kertoo vartalostaan ja elämästään. Juttu kuvitettaisiin tyylikkäillä alastonkuvilla, jossa ei tietenkään näy mitään kriittistä, mutta ideana on, että ihan paljaana siinä ollaan.

Sinä sopisit juttuun tietysti hyvin puhumaan tuosta (vaate)kokoasiasta. Miltä tällainen ehdotus kuulostaa? Kerro ensimietteesi, niin voidaan jutella lisää!”

Näin minua lähestyi Me Naisten toimittaja helmikuussa. Ja mitkäs olivat minun ensimietteeni? Pitikö pitkäänkin harkita? No eipä varsinaisesti. 😀

”Moi! Juu, sopii toki! Ei ole mulle tuo alaston osuuskaan mikään ongelma. Onhan nämä makkarat jo näkyneet siellä sun  täällä.”

Jep, minähän olin tästä enemmänkin vain innoissani. Olen aina tykännyt esim. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen Sielu ja ruumis palstasta yksinkertaisine alastonkuvineen. Alastomuus ei myöskään ole ikinä ollut itselleni mitenkään hankala asia. En ajattele, että paljaassa vartalossa olisi mitään häpeällistä. Tai että kenellekään tulisi jotenkin yllätyksenä millainen vartalo vaatteideni alla on.

Minulle alastomuudessa sinänsä ei myöskään ole yhtään mitään seksuaalista. Sekasaunat, muotinäytösten takahuoneet sun muut tilanteet on itselleni ihan neutraaleja eivätkä aiheuta ahdistusta tai häpeää. 

Ajattelin siis tästäkin jutusta lähinnä, että onpa kiva päästä toisen ammattikuvaajan kuvattavaksi. Se on aina niin mielenkiintoista nähdä miten joku kollega valaisee ja ohjaa kuvaustilanteessa tai millaisia kuvia hän loppujen lopuksi valitsee. Näkeekö minut eri tavalla kuin minä itse? 

Näillä ajatuksilla siis suuntasin iloisena Sanoman studiolle Satu Kemppaisen kuvattavaksi! Itse kuvaukset olivat kaikin puolin rennot. Paikalla oli minun ja kuvaajan lisäksi lehden AD. Otettiin muutamia erilaisia kuvia ja tsekkailtiin koneelta, millainen asento toimisi parhaiten. Välillä aina joku meistä huikkasi, että ”pistäpä vielä se nänni piiloon!”  tai että ”eihän toosa näy?”. Perussettiä siis. 😀

Kuvat: Satu Kemppainen / Me naiset

Kuvista tuli mielestäni ihan tosi kivat. Vartaloni näyttäytyy niissä rehellisesti kaikkine makkaroineen ja arpineen, juuri sellaisena millaiseksi sen itse koen. Tiedän, että monen silmissä kokoiseni nainen alasti on kaikkea muuta kuin kaunis, mutta omissa silmissäni näytän näissäkin kuvissa ihan tosi ihanalta. Ihan itseltäni.

Kuten jutussakin sanon, en todellakaan keksi yhtään syytä miksi minun pitäisi inhota kehoani. Se, että se on iso ja että se ei täytä monen muun ihmisen kauneusihanteita, ei ole syy olla pitämättä itsestään.

Mikään kenenkään toisen luoma kriteeri ei ole syy olla pitämättä itsestään. Katso itseäsi vain ja ainoastaan ihan omilla silmilläsi, sillä loppuepeleissä ainoa jonka mielipiteellä on väliä, olet sinä itse.

Juttu ilmestyi muutaman viikon takaisessa Me Naisten lehdessä nro 13. Jos sinulla on Sanoman digitunnarit, voit lukea jutun TÄÄLTÄ. Minun lisäkseni jutussa kehosuhteestaan kertovat ja poseeraavat alastomina upeat Marita, Saija ja Sini.

Millainen suhde sinulla on alastomuuteen ja omaan kehoosi? 


17.04.2018

Posted at 20:52h in Yleinen by
0 Likes

Tämä hetki lumen sulamisen jälkeen ennen puiden vihertämistä on kyllä surullisen ja ankean näköinen. En itsekään valkoisine naamoineni ja mustine vaatteineni juuri erottuisi näissä sunnuntaisissa kuvissa maisemasta ilman piristävän pinkkejä asusteita. 

Parhaiten kevätfiilikseen pääsee sujauttamalla jalkaan kepeät pikkukengät ilman sukkia. Nämä pinkit avokkaat löytyivät talvella H&M:n alesta ja älysin onneksi jo katsoa eteenpäin kohti lämpimämpiä aikoja. 

Kävimme sunnuntaina Iinan kanssa brunssilla Relovessa ja herkuttelun jälkeen kierreltiin myös myymälän puoli. Tein kivoja löytöjä. Törmäsin esimerkiksi itselleni ihan uuteen korumerkkiin nimeltä RokRokInc. Monista ihanista korvisvaihtoehdoista valitsin nämä söpöt tähtikorvikset ihan vaan sen vuoksi, että sopivat loistavasti yhteen päälläni olleiden huivin ja kenkien kanssa. 

Tarjolla olisi kyllä ollut todella monet ihan minun näköiset korvikset, joten voi olla, että innostun tilamaan jotain nettikaupasta.

Aurinkolasien kehyksissäkin pilkistelee pikkuisen pinkkiä. Kukkalasit löytyivät Glitteristä. 

Kun Tommi hetki sitten kannusti, että kannattaa nousta sängystä, koska muuten ei voi tapahtua kivoja asioita, ajattelin että voisin nähdä vaikkapa söpön koiran. Että sen kokoisia kivoja asioita osaan tällä hetkellä toivoa, en mitään kummempaa.

Ja sunnuntaina sitten vihdoin sattui ihana kohtaaminen pienen koilan kanssa, sain rapsutella ja lässyttää. Ja kuinka hienoa, että meidän asusteemme mätsäsivät sävyltään!

Tuntui hyvältä nähdä ystävää. Tuntui hyvältä silittää koiraa. Kyllä tää tästä.