07.11.2011

Posted at 20:34h in Yleinen by
0 Likes

Terkut täältä sairastuvalta! Kivun laadusta ja määrästä päätellen oon alkanut miettiä voisiko polvesta olla jotain pahemminkin rikki. Kun ei se siedä oikeastaan yhtään minkäänlaista liikuttamista oikein missään suunnassa. Mitään pieniäkään koukistushommia nyt ei todellakaan voi edes kuvitella. Mutta ehkäpä asiaan tulee selvyyttä huomenna kun yritän jollain ilveellä saada itseni liikutettua lääkärin pakeille. Ehkä mä oon vaan vähän herkkis ja maalaan turhaan piruja seinille. Kai se nyt kunnon kolaus ja haavatkin riittää syyksi todella kovaan kipuun?

Vielä torstaina, kun olin varustettu kahdella toimivalla koivella, hengailin päivän Helsingissä ja Jonna-rakas nappasi kuvia päälle päätyneestä punaisella piristetystä mustasta asusta.

mekko/H&M, meshpaita/Urban Outfitters, kengät/Ten Points, hattu/Pieces, huivi/Asos, korvikset/JC

Kolttu on siis samanmoinen H&M BIB -malliston tunika, jonka harmaa versio oli mukana plus-kokoisia kolttuja esitelleessä postauksessa. Itselläni on koko XL ja se tosiaan riittää kevyesti ihan mekoksi ilman perseen vilahtelun vaaraa, etenkin kun takaosa on vielä etuosaa pidempi. Mekko on itse asiassa itselleni jopa vähän turhan iso ja lähentelee jo hieman vihaamaani telttameininkiä etenkin sivuprofiilista tarkastellessa, mutta ehkä minunkin kaapissani voi olla yksi tällainen mukavuus-ominaisuus edellä kulkeva kolttu. Tämän alle on hyvä piiloutua niinä päivinä, kun vatsamakkarat sattuvat ottamaan pannuun tavallista enemmän, eikä rullautuvien sukkahousujen toistuva nostelu kiinnosta. Löysän hurpulan alla kun ei sukkahousunvyötärön päällä retkottava muffinssi paljoa vaivaa.

Helmastaan hieman hölmönmallinen Manchesterin reissulta vuosi sitten hankittu Urban Outfittersin meshpaitakin sai nyt oikeasti järkevää käyttöä hihattoman mekon kaverina. Niinkin pieni juttu kuin hihojen läpikuultavuus nimittäin keventää tätäkin kokomustaa ihan yllättävän paljon.

Aarghhh! Kyllä se vaan ikä alkaa ihan ikävällä tavalla näkyä noissa minun silmänalusissani. Vallan hurmaava asuste tuollaiset ruttuiset tummat kuopat. 😀 No mutta onneksi päällensä voi vetää aina jotain erilaisia härpäkkeitä joilla huomiota voi koettaa vetää jonnekin muualle kuin niihin naaman vuosirenkaisiin. Viimeisen viikon aikana lähes joka päivä tuollaisena hämäyselementtinä on toiminut Asoksen alesta tilaamani punainen leo-huivi josta pidän ihan suunnattomnan paljon.

Mä aina jumitan pitkän pätkän putkeen jossain uudessa asusteessa tai uusissa kengissä ja tällä hetkellä tuon huivin lisäksi eteisestä tarttuu käteen (tai siis jalkoihin) toissa viikolla Andiamosta hankkimani Ten Pointsin upean punaiset maiharit.

Lähes 10 vuotta vanhat punaiset hieman samantyyliset lempparikenkäni ovat alkaneet valitettavasti näyttää jo hieman uupumisen merkkejä, joten uudet kaikkeen sopivat ja mukavat punaiset ystävät ovat olleet toiveissa jo tovin. Ja 10 päivän yhteisen taipaleen perusteella voin sanoa, että tulevaisuutemme vaikuttaa todella lupaavalta. Kengät on jalassa aivan unelmat; mukavat ja todella kevyet.

Just tähän hätään en löydä lähikuvia kengistä, mutta kaivelen niitä vaikka huomiseksi. Niitä on nimittäin tullut kuvailtua kerran jos toisenkin, niin hurmaantunut noista TePoista olen. (No niin, nyt sai sitten nuokin kengät kutsumanimen. Olitte siis juuri mukana kenkien ristiäisissä. :D)


14.10.2011

Posted at 20:37h in Yleinen by
0 Likes

Asukuva päivältä X. Kuka niitä erottaa? Maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantain, kaikki lipuvat ohi samanlaisena massana. Nousen, käyn suihkussa, pesen hampaat, puen päälle, töitä, kotiin, ruokaa, koomailua, riisun, pesen hampaat ja menen nukkumaan. No ei se ehkä oikeasti ihan noin ankeasti aina mene, mutta nyt syksyllä on kyllä tuntunut, että monta viikkoa on vaan hurahtanut ohi samalla oravanpyörällä.

Ehkä tämä on sitä päälle pukannutta ikäkriisiä. Ohitse huomaamatta lipuvat päivät ovat alkaneet kauhistuttaa, sillä olen yhtäkkiä tajunnut, että ei se ole pelkästään päivä tai viikko joka voi mennä ohi huomaamatta ja harmaana. Niin voi käydä pahimmassa tapauksessa kuukaudelle tai jopa vuodelle.

On pakko alkaa oikein miettimään mihin viimeiset 10 vuotta ovat menneet.  Jossain sisällä tuntuu kuin olisin edelleen se 20 vuotias juuri opiskelut aloittanut tyttö, jolla on edessään avoinna koko maailma, mutta kun katson valokuva-albumista vanhoja kuvia, en ole varma kuka sieltä katsoo takaisin. Tai saati siitä kuka minua katsoo peilistä.

Jotta vuosikymmen ei tuntuisi niin valonnopeudella ohikiitäneeltä hetkeltä, täytyy muistuttaa itseä kaikesta siitä mitä niihin vuosiin on mahtunut ja kuinka paljon olen kokenut ja muuttunut. Olen muuttanut kotoa, eronnut, ihastunut moniin, rakastunut yhteen. Nukkunut tuhansia öitä lämpimässä kainalossa. Saanut uusia ystäviä, jäänyt ikävöimään joitakin vanhoja. Sairastunut ja parantunut. Laihtunut ja lihonut. Juhlinut satoja iltoja. Matkustanut kymmeniin kaupunkeihin, lentänyt tuhansia kilometrejä, kolkutellut pitkin raiteita tunnin jos toisenkin. Opiskellut pari tutkintoa ja aloittanut kolmannen. Hakenut töitä sieltä täältä ja tuolta ja päässyt töihin sinne tänne ja lähes tuonnekin. Ostanut aina uusia punaisia housuja vanhojen menetettyjen tilalle. Ja paljon paljon muuta.

Jos nyt vaan vedän henkeä, rauhoitun ja muistutan itseäni, että en tarvitse kymmentä vuotta ehtiäkseni paljon asioita. Ikimuistoisia asioita tapahtuu tunneissa, minuuteissa jopa sekunneissa. Ja mikä parasta niitä mukavia muistoja syntyy onneksi myös harmaan arjen keskellä, kun vain muistaa pitää aistit auki.

Mutta nyt on perjantai ja se tarkoittaa sitä, että edessä on taas muutama päivä aikaa seikkailuille. Pakkaan laukkuni ja hyppään aamulla jälleen bussiin. Luvassa vaihtuvia maisemia, muutama eri kaupunki, paljon naurua, jännittystä, keskittymistä, rakkaita ihmisiä ja kuka tietää mitä muuta.

 

Ihanaa viikonlppua ja paljon ikimuistoisia hetkiä kaikille!


11.10.2011

Posted at 18:13h in Yleinen by
0 Likes

Oon joskus ennenkin tainnut mainita, että mä en todellakaan kuulu niiden upeiden naisten joukkoon jotka jollain yliluonnollisella tavalla näyttävät tilanteessa kuin tilanteessa upealta ja säihkyvältä. Mä kuulun niihin joille tulee hiki, takatukka kastuu, meikki valuu ja vaatteet menee matkan varrella huonosti. Alushousut on persvaossa, sukkahousut kierteellä ja niskalaputkin saattaa törröttää väärään suuntaan.  Enkä mä urpo tajua vilkaista peiliin muuta kuin vessassa.

Lauantai oli aika pitkälti äsken kuvailtua kaaosta. Tai no, alushousut pysyi hyvin ja sukkahousuja ei ollut, mutta hiki ja lähmä ja vaatteet rutussa ja päin helvettiä senkin edestä. Kaapelitehtaalla oli kuumempi kuin uimahallin saunassa , joten itse ainakin sain sanoa meikeilleni bye bye jo vartin paikallaolon jälkeen. Hiki oikeasti ihan virtasi mun otsalta ja niskasta eivätkä keinonahkahousut varsinaisesti tehneet oloa helpommaksi. 😀

Parin tunnin vaatteet päällä saunomisen jälkeen leidi näyttikin sitten asukuvassa hieman kärsineeltä.

kuva: Jim Bergström

Vyötäröstä ylöspäin oon ihan yhtä sotkua, mutta onneks on pirun upeet kengät, huomion vievä laukku ja kohtuu kuumat pöksyt ihan kaikilla tavoin. (Mulla on noita housuja nyt sitten kahdet, kun ne ekat osoittautuikin käytössä vähän turhan löysiksi joten tilasin yhtä kokoa pienemmät. Löysemmät on arkihommiin ja piukemmat biletykseen!)

Mut onneks ei oo niin pahaa naama- tukka- ja asukriisiä etteikö se shampanjalla ja hyvällä seuralla paranisi. Kuten eräs ystäväni joskus terassilla tokaisikin valittaessani hamettani liian lyhyeksi ja korkojani liian korkeiksi, ”Hyvältä sä näytät, pari siideriä vielä lisää, niin uskot sen jo itsekin!”  Tämä ei siis tarkoittanut kirjaimellisesti että pitäis juoda itsensä kauniiksi, vaan sitä että pitäis muistaa heittää se liika itsekritiikki romukoppaan ja keskittyä olennaisempiin asioihin kuten ystäviin, herkkuihin ja hauskanpitoon. Ja niinhän me tytöt sitten tehtiinkin. Niin silloin terassilla kuin nyt ID-tyttöjenkin kanssa. Mutta jostain syystä sitä vaan aina aluksi sortuu kriiseilyyn ja tuhlaamaan aikaansa vaivaantuneisuuteen.

Miettiessäni tätäkin lauantai-iltaa joskus hieman myöhemmin, olen kuitenkin aika varma että muistan ennemmin sen kuinka paljon naurua se sisälsi ja kenen kaikkien kivojen ihmisten kanssa aikaani vietin kuin sen, että meikkini oli valunut hien mukana tissivakoon. Ja niin varmaan muistavat kaveritkin.

Pitäsiköhän teipata itselle mantra jääkaapin oveen ja vessanpeiliin.. Se kuuluisi näin:” Minä olen ihan kelpo ja ihana silloinkin, kun olen hikinen ja vaatteet miten sattuu. Alushousut persvaossa eivät vaikuta persoonaani.”