Jaahas.. mihinkähän se kolme viikkoa kestänyt blogi-innostus oikein katosi? Nyt yhtäkkiä onkin fiilis, ettei ole mitään sanottavaa täällä. Mitkään päässäni pyörivät asiat eivät ole aihealueiltaan sellaisia, että niistä haluaisi julkisesti höpistä. Tyhmää. 😛

Mutta, yksi sellainenkin juttu on viime päivinä hiertänyt mieltä, josta riittää juttua tänne saakka. Mulla ei nyt nimittäin ärräpäiden määrä riitä , enkä mitenkään pysty kuvailemaan sitä ylitseni hyökyvää pettymyksen aaltoa, joka päälleni iski, kun luin Helsinki live festivalin sivuilta, että Skunk Anansie on vahvistettu esiintyjäksi. Siis onhan se ihan hirvittävän hieno juttu, että lähes kymmenen vuoden jälkeen tuo mahtavaakin mahtavampi orkesteri palaa heittämään keikkoja, mutta kun MINÄ EN PÄÄSE PAIKALLE!!!!! 5.6 on sama helvetin päivä jolloin ylioppilaat saavat typerät samettilakkinsa ja haluavat otattaa itsestään kuvia ne päässä. Ihan käsittämättömän typerää. 😛 Mä en vaan kestä. Mä en kateudeltani pysty enää ikinä puhumaan yhdenkään sellaisen onnellisen ihmisen kanssa joka tuonne keikalle pääsee. Eli saattaa tulla melko hiljaista meidän parisuhteessakin.  (paitsi, että juuri tulleen tiedon mukaan saattaa onni vielä kääntyä ja jos kaikki asiat natsaa, niin saatan ehkä sittenkin päästä.. ostan siis lipun kaiken varalta ja rukoilen)

Käännän nyt vielä lisää veistä vuotavassa haavassani ja katselen hieman vielä kuvia tuosta bändin jumalaisesta nokkanaisesta. Skin on mielestäni aivan käsittämättömän upea nainen ihan kaikin tavoin. Jumaloin sitä jo teininä ja olisin hänen innoittamanaan ajanut hiuksenikin, mutta sille kampaukselle mun mamma sanoi jo pienen vastalauseen. Säästin sitten rakkaan äitini silmiä ja hermoja ja jätin tukkaa n. sentin verran. Myöhemmässä vaiheessa, kun Skin ekan soololevynsä aikoihin kasvatti hieman tukkaakin päähänsä, kävelin hänen kuvansa kanssa Maikun tuoliin parturoitavaksi. Täytyy kyllä sanoa, että ei musta samanlaista särmää löytynyt kampauksesta huolimatta, mutta yritys oli kova. 😀  Mutta Skiniin itseensä vielä palatakseni, niin siinä on kaikki kohdallaan, ääni, tyyli, asenne. Ihana. Katsokaa nyt itekin.

skin2

SKIN

skunk anansie2

skunk anansie

Nahkaa, mesh-paitoja, ketjuja, mustat meikit, mahtavia korkokenkiä.. Täydellistä. Vilkaiskaa myös upeat kuvat lontoolaisen stylisti Jackie Dixonin blogista. I’m in love!

Helsinki live festivalin liput tulevat myyntiin ke 24.2 Lippupisteessä ja Tiketissä. Hintaa piletillä on 89 €. Vahvistettuja esiintyjiä on toistaiseksi SA:n lisäksi Guns N’ Roses sekä Danko Jones. Itse maksaisin tuon lipun hinnan jo pelkästä Skunkista, mutta intoilen kyllä myös Danko jonesia. Menisipä kaikki putkeen ja pääsisin näkemään teiniajoista saakka fanittamani poppoon. Fingers crossed..

Skunk Anansien sijaan tähän loppuun hieman Skinin soolomatksua, jota rakastan myöskin kovasti.