Vannoitko joskus teininä, että et todellakaan ala ikinä pukeutua kuin äitisi tai muutenkaan aio olla koskaan niin kuin hän? Itse muistan katselleeni mm. mamman innostusta kullansävyä kohtaan sisustuksessa, että omaan kotiini en ainakaan halua koskaan mitään samanlaista. Mutta niin vaan ne on monet makuasiat menneet silläkin saralla vuosien myötä yksiin.

Pukeutumisen suhteen sen sijaan ei ole koskaan ollut kapinahenkeä, vaan voisin sanoa äidin olleen aina minulle tyylillisesti esikuva ja opettaja. En siis toki tarkoita, että olisin pukeutunut aina samoin kuin mutsi, mutta ylipäätään kiinnostuksen vaatteisiin ja materiaaleihin olen imenyt jo jotakuinkin äidinmaidossa. Myös pukeutumisetiketit ja niiden tärkeyden itselleni olen oppinut jo lapsena kotoa.

Äiti ja tytär

Äidin vaikutus tyyliini on näkynyt aina myös siinä, että hän on kannustanut persoonallisuuteen ja tehnyt parhaansa, jotta tyttärensä voisi pukeutua juuri niin kuin tykkää. Tarkoittipa se sitten jonkun tietyn vaatteen metsästämistä työreissuilla pitkin Eurooppaa tai avustamista milloin missäkin tuunausprojektissa. Ja ehdottomasti se on tarkoittanut myös sitä, että ikinä milloinkaan ei mamma ole pyöritellyt silmiään millekään tyylikokeiluilleni tai paheksunut mitään päälleni kiskomaani. Olipa mulla teininä päällä sitten mitä tahansa revittyä, hakaneuloin kursittua ja hurjan lyhyttä, niin vanhemmillani ei ilme värähtänytkään. Toivottivat vaan hauskaa iltaa ja kysyivät moneltako tulen kotiin.

Lapsena äidin vaikutus tyyliini näkyi tietenkin hänen valitsemina vaatteina. Äitini oli vaatekauppias minun ollessa pieni, joten minullekin vaatteita tilattiin suoraan maahantuojilta. Ja äidin paluu miltä tahansa matkalta oli aina juhlaa, sillä laukusta löytyi joka kerta jokin ihana vaate, josta tiesin, ettei samanlaista tulisi koulukavereilla vastaan.

Yläasteiässä minua alkoi kiinnostaa äidin menneiden vuosikymmenien vaatteet. Kaivelin ullakolta käyttöön mm. 60-luvun hopeisena kimaltelevan liivin, oudon vessanmatolta näyttäneen neuleliivin ja 70-luvun housupuvun. Yhtä 60-luvulla ompelijalla teetettyä silkkimekkoa käytti erinäisissä juhlissa lukioaikoina niin minä kuin paras ystävänikin.  Teini-iän tyyliäni mutsi tosiaan tuki roudaamalla työmatkoillaan mukana kirjoittamiani listoja kaikista niistä ihanista Seventeen-lehdestä saamistani pukeutumisideoista ja haavevaatteista ja koitti parhaansa mukaan toteuttaa toiveitani.

Mitä enemmän on itselle ikää tullut, sitä useammin me on tehty vaatehankintoja yhdessä. Bongattu joko tahoillamme joku ihana vaate ja ostettu heti kerralla kaksi, jotta riittää toisellekin. Tai ostettu jotain kahdessa eri värissä ja sovittu, että vaihdellaan näitä sitten päittäin sen mukaan kumpi on kellekin aina ajankohtainen.  Ja kashmirneulealea ei koskaan ohiteta soittamalla toiselle, että ”otanko sullekin?” Joka kerta nähdessämme jokin vaatekappale vaihtaa paikkakuntaa.

Aarre Label haalari

Yhdessä ollessa vaatteita lainaillaan puolin ja toisin. Tätä toki helpottaa se, että ollaan jotakuinkin samankokoisia ja todella saman mallisia. Tisseviä, keskivartalolihavia molemmat, mutta varustettuna suht siroilla säärillä ja käsivarsilla. Mammalla on pituutta 162 cm, minulla n. kuusi senttiä enemmän. Tuo ero näkyy hyvin näissä haalarikuvissakin. Äidille haalari on täyspitkä, minulla se paljastaa nilkat.

Nämä asukuvat on kuvattu jo viime vuonna loppukesästä, mutta ovat varsin ajankohtaiset nytkin. Minä nimittäin pukeuduin korvakoruja lukuunottamatta täysin näihin samoihin kamppeisiin juuri tänään. Ostin tuon Aarre label Manuela-haalarin itselleni viime elokuussa. Mutsi sitä sitten sovitteli tullessaan minun luokse vierailulle ja ihastui kovasti. Niinpä käveltiin lähes siltä istumalta Katokoon ja äiti hankki itselleen saman ihanuuden. Minulla on haalarista koko XXL, äidilleni meni yhtä kokoa pienempi.

Mutta aika upeasti pukee sama asu sekä äitiä 72v että tytärtä 39v!

Pluskoon haalari

Haalarit – Aarre 

Turbaanit – Rubylea

Mun tennarit – Pavement

Äidin loaferit – Vagabond

Mun korvikset – MAMAkoru

Äidin korut – Kalevala

Nuo äidin jalassa olevat Vagabondin mokkaloaferit on muuten mun viime vuotinen äitienpäivälahja hänelle. Oli niin mamman näköiset töppöset, etten voinut jättää niitä alehyllyyn. Meidän kengän koko eroaa toisistaan n. puoli numeroa, joten osataan sovittamalla ostaa toisillemme myös kenkiä ja osasta kengistä voidaan käyttääkin samoja. Eri näppärää tämäkin. Tänä vuonna muistin äitiä tilaamalla hänelle kukkalähetyksen. Oranssin ja keltaisen sävyissä tietenkin, ne kun mamman voimavärit.

Jos turbaanit kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti tsekata nuo kotimaista tuotantoa olevat Rubylean upeat päähineet. Niitä löytyy paljon eri mallisia ja monissa väreissä.

Samettiturbaani

Äidin ansiosta mä tiedän kuinka pukeutua millaiseenkin juhlaan ja millaiset sukkahousut kuuluu mihinkin asuun. Mamman oppien avulla mä olen osannut pakkasilla kiskoa päälleni kerroksittain villaa ja kashmiria. Pukeutuminen ei ole vain pinnallisuutta ja ulkonäköä, se on myös käytännöllisyyttä ja käytöstapoja. Mutta ennen kaikkea äiti on esimerkillään näyttänyt, että tärkeintä on olla rohkeasti oma itsensä. On tärkeämpää miellyttää valinnoillaan itseään eikä kaikkia muita. Se pätee niin tyyliin kuin kaikkeen muuhunkin elämässä.

 

Hyvää äitienpäivää tietenkin mun omalle maailman parhaalle ja supertyylikkäälle mammalle, mutta myös kaikille muille äideille ja äidillistä rakkautta ja oppeja läheisilleen jakaville!


 

Syksyn ja elämän myrskyissä pientä turvallisuuden ja lämmön tunnetta tuovat pehmeät ja mukavat vaatteet. On ihana pukea päälle ihoa hyväilevä neule ja lämmittää varpaat läheisen rakkaudella neulomilla villasukilla. Peiton alle ei voi jäädä, mutta ulkona puhaltava viima on helpompi kohdata miellyttäviin materiaaleihin kääriytyneenä.

Uusin lohdullinen arkivaatehankintani on tämä I Love Me -messuilta löytämäni kotimaisen Design Pylsyn merinovillapusero. 100% mulesing vapaasta merinovillasta kokonaan Suomessa valmistetussa puserossa on rento malli, 3/4 hihat ja kuminauha helmassa. Sopii loistavasti niin farkkujen kuin näköjään hameenkin pariksi. 

Design Pylsyltä löytyy myös mm. merinovillaisia ponchoja, viittoja, pipoja ja huiveja. Omaan ostoskassiini sujahti puseron lisäksi vielä vaaleanpunainen tuubihuivi, jonka voi myös nostaa hupuksi. En tötterökampauksieni kanssa oikein voi pitää pipoja, joten pannat ja löysät huivi-/huppuviritelmät toimivat paremmin.

Tätä rentoa neuletta löytyy harmaan lisäksi mustana ja vaaleanpunaisena. (Ja täytyy myöntää, että himoitsen kaikkia värejä) Koot ovat 1,2 ja 3, itselläni 48-50 kokoisena koko 2. 

Oman väripaletin vaihduttua kesästä syksyyn on tämä viime keväinen kirppislöytökin päässyt vihdoin ahkerampaan käyttöön. Ted Bakerin veskan kuosi ja väri olivat niin minua, että en voinut kävellä sen ohi Relovessa. Siitä tulikin sitten kallein kirpparihankintani vaatteiden ja asusteiden osalta, mutta huikea löytö silti. Toimii kokonsa ja olkahihnansa vuoksi loistavasti reissukäsilaukkuna, se tuli taas viime viikolla matkaillessa todettua.

pusero – Design Pylsy / hame – Ellos / takki – KappAhl XLNT (saatu) / huivi – Becksöndergaard / kengät – Betty London / laukku – Ted Baker (2nd hand) / korvikset – Aarikka (saatu)

Sain hetki sitten instassa paljon kommentteja, että minun tulisi pitää hiuksiani useammin auki. No, heti seuraavana päivänä jouduin tekemään niin pakon edessä, kun matkalaukusta puuttui niin hiuslenkit kuin oikeat muotoilutuotteetkin. Ja ai hitto, mikä katastrofi! Ton reuhkan auki pitäminen tuntuu ihan karmealta, etenkin ulkona. En vaan osaa, enkä tunne peilikuvaani. Bussiin päästyä oli sitten jo pakko ihan vaan solmia hiukset edes jotenkin auttavasti pään päälle sykeröksi, jotta pystyin elämään. 

Että jos tuntuikin eilen pusero todella miellyttävältä, niin tukka loikin sitten vastapainoksi epämiellyttäviä tuntemuksia. You win some, you lose some!