Lupailen blogin kuvauksessa, että täällä ei raportoida kilojen ja senttien muutoksia ja pysyn lupauksessani, vaikka nyt hieman painotilanteestani kirjoitankin. Ei nimittäin ole tapahtunut mitään muutoksia! Tässä tilanteessa, kun arki ei ole läheskään yhtä aktiivista kuin työssä käydessä, olisi suuri vaara ja mahdollisuus siihen, että paino lähtisi hiipimään salakavalasti ylöspäin. Ja omassa, jo reippaasti ylipainoisessa tilanteessani se ei todellakaan olisi toivottua. Siksi olenkin iloinen siitä, että tunnun vihdoin pysäyttäneen viime vuosien painonnousu”kierteen”. (mikä kierre se on, jos suunta on täyttä höyryä ylöspäin??”)

Kuvankaappaus 2014-3-21 kello 22.31.38

Viime vuoden kesän ja syksyn aikana suli kuin huomaamatta joku kuutisen kiloa ja siihen oli yhtenä syynä vamaan kilpirauhaslääkityksen asettuminen uomiinsa. Mitään oma-aloitteista laihduttamista, kun en ole ”harrastanut”. Nyt olen sitten pysytellyt joulukuusta saakka samassa painossa. Ja sitä taustaa vasten, että perusaktiivisuuteni taso on työssäkäymisen ajasta huomattavasti tippunut, niin en voi olla muuta kuin iloinen asiasta.

Olen sanonut, etteivät kilot minua juurikaan kiinnosta, mutta en minä nyt tietenkään lisääkään laardia ympärilleni toivo. Aina toitotetaan, että ”ei kukaan lihava voi oikeasti olla itseensä tyytyväinen”, mutta en mä ole koskaan jaksanut itseäni kovinkaan soimata kiloistani. Kroppa on muuttunut elämäntilanteiden myötä ilman, että olen hirveästi jaksanut olla huolissani ulkomuodostani. Niinä aikoina, kun painonnousu oli pahinta, oli minulla todellakin suurempia murheita mietittävänäni kuin paino. Ja samoin se on nyt. Jos minun pitäisi valita, että haluaisinko mieluummin muutoksia kehooni vai pääni sisältöön, niin vastaus olisi jälkimmäinen.

Kuvankaappaus 2014-3-21 kello 22.31.13

Vaikka pääni sisältö kiinnostaakin minua vartaloani enemmän, niin osaan silti olla iloinen tuosta painonnousukiidon katkeamisesta. Se tarkoittaa, että olen tehnyt jotain oikein. Vaikka syömiseni ovatkin edelleen melko rempallaan ja huomaan edelleenkin sortuvani tunnesyömiseen, niin en mä ehkä ihan hunningolla sentään ole. Jos olisin, niin paino olisi kyllä jatkanut nousuaan.

Mutta kyllä mulla on mielessä paljon parannuksia, jotka voisin ruokavaliooni ja ruokarytmiini tehdä. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu, että ihan ensin olisi kiva, jos vaikka löytäisi rytmin ihan elämään ylipäätään. On hankala opetella aamiaisen syömistä, jos nukkuu kahteen. 😀 Olen kuitenkin yrittänyt muuttaa ajattelutapaani siten, että miettisin ennemmin niitä asioita, joissa olen jo onnistunut kuin soimaisin itseäni niistä jotka eivät tunnu vielä onnistuvan.

Kuvankaappaus 2014-3-21 kello 22.22.58

 

Niinpä iloitsen nyt siitä, että olen onnistunut jo jonkin verran ujuttamaan liikuntaa elämääni. En ehkä vielä liiku kuin pari, kolme kertaa viikossa, mutta teen sen suht mielelläni. Iloitsen myös siitä, että olen kiinnostunut ruoanlaitosta aiempaa enemmän. Se on edelleen mieheni, joka meillä suurimman osan kokkailusta hoitaa, mutta musta on tullut jo melko innokas apukokki. Vaikka en laskekaan kaloreita tai muuten tarkkaile syömisiäni laihtuminen mielessäni, niin huomaan, että olemme alkaneet entistä enemmän kokkaamaan itse aivan alusta alkaen puolivalmisteiden käytön sijaan. Ja se on tietenkin iloinen asia, joka samalla vie syömisiä parempaan suuntaan.

 

 

Kuvankaappaus 2014-3-21 kello 22.23.09

kuvituksena sekalaisia ruokakuvia Instagramistani

Ei siis mitään kovin kummoisia tässä rapakuntoisessa mätisäkissä, mutta muutama pieni ja oikeaan suuntaan vievä kuitenkin. Saako näistä iloita?


Taas kerran tissiliiviasiaa. Olette ehken huomanneet kitinäni siitä miten tuntuu, että mitkään sporttirintsikat joita olen testannut (vuosien aikana kymmeniä) eivät tarjoa niin tukevaa ja vakaata fiilistä hyllyville puskureilleni, että hyppiminen tai juokseminen muuttuisi niiden kanssa edes suurin piirtein inhimilliseksi. Paljon olen hyviä vinkkejä ja suosituksia saanut, mutta lienenkö sitten tosi ronkeli asian suhteen ja odotan ihmeitä, mutta ihan sama mitä olen päälleni pukenut, on tissit edelleen toimineet rajoittavana tekijänä urheillessa. Kokoni on siis 80G-H.

Joku ehdotti kommenttiboksissa, että urheiluliivien päälle voisi vetäistä toisen toppimallisen vehkeen ja olin tätä toki joskus itsekin ajatellut, mutta useimmat tähän mennessä sovittamani sporttitopit ovat aina osoittautuneet mitoitukseltaan siten huonoiksi, että niiden ympärykset eivät ole tarpeeksi tiukkoja. Ja jos ottaa pienemmän koon, niin rinnat ei mahtuis ”kyytiin”. Olin sitten jo alkanut aika lailla jo sivuuttaa sellaiset tuotteet joissa ei ole eri ympärysmittoja saatavilla.

Mutta tänään sattui ihan vahingossa jotain aika huippua silmiin kauppareissulla. Ja nyt ei puhuta mistään urheiluliikkeestä, vaan tein löytöni Tokmannilta. Tuollainen saumaton kaksikerroksinen ihan superjoustava, mutta samaan aika jämäkkä toppi oli alessa ja maksoi normaalin 12,95 € sijaan vaivaiset 6 €. Kiikutin sovituskoppiin koot L ja M (mulle ei ikinä missään tapauksessa kuuluisi mahtua mitään M-kokoista) ja poistuin paikalta ihanan kireältä tuntuneiden mediumien kanssa.

sporttipanssari2

Kiskoin tämän liian piene topin Shock Absorberieni päälle ja nyt vihdoin sain sen haetun ”melkein kuin ei vois kunnolla hengittää” -fiiliksen, jota yhdetkään liivit eivät yksinään ole tarjonnut niin, että melonit olisivat mahtuneet mukaan. Kipaisin sitten samointein hoitamaan alta tämän päivän juoksukouluosuuden ja täytyy sanoa, että kyllä ne tötterot nyt hytkyi vähemmän. Tai no en tiedä onko ”vähemmän” oikea sana, mutta tissiläskit ja maitorauhaset pysyivät selkeästi lähempänä rintakehää  kuin aiemmin eivätkä riehuneet ihan omilla teillään.

Mutta arvatkaapa mikä ruuminosa häiritsi sitten tällä kertaa, kun tissiärsytys oli minimoitu? No nyt mä kiinnitin huomion siihen miten mun vararengas hytkyy joka askeleella!!! 😀 Mutta se nyt vaan on ikävä tosiasia, että jos ihmisen rasvaprosentti alkaa numerolla 4, niin kyllähän se hytkyy ja hyllyy paikasta jos toisestakin. Vaikka mihin elmukelmuun ittensä kuristais, niin jostain se läski kuitenkin pyrkii vapauteen. Eli keskityn nyt iloitsemaan tästä uuden liiviviritykseni tuomasta paremmasta tissitilanteesta enkä ajattele muita vartalonosiani.

Jos siis joku muukin kaipaisi tuplavarmistusta tuuteilleen, niin kipaisepa lähipäivinä Tokmannilla. 6 euroa ei ole iso hinta kokeilla toimisiko tämä viritys sullekin.

Nyt pitäiskin sit alkaa pakkauspuuhiin! Suuntaan huomenna Helsinkiin, mistä sitten lennämme pienellä bloggaajaporukalla muutamaksi päiväksi Lappiin. Siellä on tähän tietoon luvassa ainakin Husky-safari ja avantouintia (jos vaan uskallan!!). Myös lenkkikamat lähtee mukaan, jotta pystyn noudattamaan juoksukoulun ohjelmaa reissussakin.

PS. Mä lupaan, etten hetkeen kirjoita mitään tisseistä, tuuteista, tötteröistä taikka meloneista. 😀


Mikä on ahdas, siellä on kamalat valot, joudut katselemaan siellä itseäsi epäimartelevassa tilanteessa liian monesta peilistä ja sieltä pois tullessa usein vaan v***ttaa? No sehän on tietenkin sovituskoppi!!!!

Eiliseen asti kestäneen Tampereen reissun vuoksi ei tullut muutamaan päivään juuri urheiltua, mutta eilen illalla sentään kävin repäisemässä reippaan hien pintaan Sokoksen alusasuosaston sovarissa. Puoli tuntia äheltämistä, kiemurtelua, epämiellyttävieä asentoja ja rankkaa raivostumista, niin lopputulos ja fiilis oli ihan kuin olis salilla käynyt.

Pahoittelen näitä kaikkea muuta kuin kauniita kuvia. Ne voivat realistisuudessaan järkyttää herkimpiä esteetikkoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvassa olevat liivit: Shock Absorber D+ Flexivire. Saatavilla koot D-G 65-85. Minulla kuvassa G85

Sain juna-asemalta kotiin kävellessä muka loistavan idean ”piipahtaa” nopeasti Sokoksella tarkastamassa ureheiluliivivalikoima, kun teidän monen hehkuttamat Shock Absorberit kiinnostivat. Liivihyllyiltä oli sitten tarkoitus suunnata vielä oikein ajatuksen kanssa ruokaostoksille, koska tiesin jääkaapin olevan aivan tyhjä viikonloppureissumme jälkeen. No, toteutus ei todellisuudessa ollutkaan ihan niin kepeä.

Urheilurintsikkavalikoima oli nyt Porin Sokoksen uusiutumisen yhteydessä ainakin omasta mielestäni melkoisesti laajentunut ja sain ilokseni huomata, että suurinpiirtein omaakin kokoluokkaa löytyi hyllystä. Kasasin hirveän nipun sporttiliivejä syliini ja huikkasin myyjälle meneväni sovittamaan.

Ja siitä se varsinainen jumppatunti sitten alkoikin. Siis olenko mä maailmankaikkeuden ainoa ämmä, joka ei saa itse kiinni tuollaisia pirun tiukkoja sporttiliivejä? Etenkin uutena niitä täytyy venyttää ihan voimalla saadakseen ne ruhon ympäri ja itselläni on oikean olkapään liikerata tuonne taakse jonkin verran rajoittunut vuosien kameratyöskentelyn tuomien ongelmien myötä. Niinpä ähisinkin kopissa varmaan reilut kymmenen minuuttia ennen kuin onnistuin saamaan yhdetkään liivit joten kuten päälleni. Myyjää yritin aina välillä kuikuilla verhojen raosta, josko voisin pyytää hänet auttamaan, mutta koko osasto oli aavemaisen tyhjä. Ei auttanut muuta kuin kiemurrella.

Ja jos joku yrittää tähän nyt sanoa, että ”olisit kiinnittänyt etupuolella ja kääntänyt”, niin voin kertoa, että mikäli liivit olisivat ympärykseltään sellaiset, että saisin ne ihrojeni välissä raahattua kroppani ympäri, niin siinä tapauksessa tietää jo, että ympärys on aivan liian löysä toimiakseen sporttaamisessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä vaiheessa, kun sain nämä ekat liivit vihdoin hirveän venyttelyn jäkeen päälleni, niin vitutti jo niin ettei veri kiertänyt, mutta hikeä tuntui kyllä sitten virtaavan senkin puolesta. Saadakseni todellisen tuntuman liiveistä olisin kaivannut olkaimet kireämmälle, mutta eipä näkynyt edelleenkään myyjää mailla eikä halmeilla. Mutta sain asiasta kuitenkin sen verran irti, että tämä kaarituellinen malli ei kyllä itselleni istunut. Kuten kuvastakin ehkä näkee tuolta vasemman puolen kainalosta, niin kaarituki jäi ihmeellisesti törröttämään sivulta eivätkä liivit muutenkaan tuntuneet tukevan.  Koko ”paketti” tuntui vellovan aivan liikaa jo pienelläkin hypähtämisellä. Ei vakuuttanut ei sitten yhtään.

Toisten liivien kanssa taistelin myöskin aikani ennen kuin sain vihdoin yhden hakasen kiinni, mutta vaikeudet jatkuivat ja läskimakkaroiden ja omituisen nykytanssia muistuttavan liikedinnän näkeminen peileistä alkoi jo todenteolla ärsyttämään. Pistin paidan päälle jälleen kerran ja lähdin taas kuikuilemaan myyjää. (olin tässä vaiheessa jo hakenut itse monta eri kokoa hyllystä aina pukemalla välillä kampetta päälle, koska myyjää ei tosiaankaan ollut paikalla näkynyt) Nyt vihdoin tärppäsi ja pyysin hänet hieman auttamaan. Näissä alemman kuvan kaarituettomissa liiveissä oli nimittäin normaalihakasten lisäksi vielä yksi klipsikiinnitys tuolla jotakuinkin solisluiden välissä ja sitä minulla ei ollut mitään saumaa saada itse kiinni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvan liivit: Shock Absorber Gym & Fitness. Saatavilla koot A 70-75, B/C 70-85, D-H 65-85. Itselläni koko H85

Kun sain vermeet vihdoin päälleni, ylsikin korviini jo kuulutus, että tavaratalo suljetaan 15 minuutin kuluttua. ”Ne perhanan ruokaostokset!!!” En ollut yhtään tajunnut, että mulla oli todellakin mennyt tuossa saakelin tissiliivijumpassa kaiken kaikkiaan jo yli puoli tuntia!!

Nämä kakkoset olivat sen verran hyvän tuntuiset, että päädyin ne sitten kiikuttamaan kassalle -50% alelapun kannustamana. Hintaa jäi 30,95 € ja maksoin sen joululahjaksi saamallani lahjakortilla. Hyvä löytö siis!

Mutta ongelmana on nyt sitten edelleen se, että miten hitolla mää nämä päälleni puen ilman assistenttia??? 😀  Olis tuossa parin tunnin päästä taas uus yritys Zumbaan menon kanssa ja mies ei oo kotona. Pyytääkö tissiliivienkiinnitysapua naapurilta vaiko joltain kanssaurheilijalta pukuhuoneessa? Ei jumalauta mikä probleema! Sanokaa nyt etten oo yksin tän asian kanssa!!! 😀

Shock Absorberin mallistoa pääset tsekkaamaan maahantuojan sivuilta: shockabsorber.fi

EDIT: Mä sit oikeesti laitoin naapurin mimmille facessa viestin, et voisko se auttaa mua tän asian kans et pääsen kasiks Zumbaan. 😀 😀 😀 Voi morjes.. naapuriapu taitaa olla yleisempää sokerin ja jauhojen lainaamisen kohdalla, mut että tissiliivien kiinnityksessä… En kestä!!! 😀 😀