En ole koskaan ollut oikein viherpeukalo. Kukkaset kuolevat hoidossani yleensä hyvin nopeasti, koska unohdan hoitamisen. Minun ja Tommin kodeissa ei vuosien saatossa ollut juuri yrttejä ja hetken aikaa eläneitä joulukukkia kummempia kasveja, enkä niitä osannut kaivatakaan. 

Mutta nyt on kuulkaa uudet tuulet! Olen lyhyessä ajassa haalinut kotiini jo yli kymmenen huonekasvia. Ei minulla ole vieläkään mitään varmuutta siitä, että onnistun pitämään uudet ystäväni hengissä, mutta ainakin vielä toistaiseksi jopa ensimmäisenä heti marraskuussa hankkimani kaverit näyttävät elinvoimaisilta. 

Bongasin viime viikolla netistä tuon suloisen vanhan rottinkisen kukkapöydän ja tilasin sen välittömästi. Kaavailin sitä ensin yöpöydäksi, mutta se sopi paremmin olohuoneeseen. Tästä syntyi tietenkin tilanne, että piti lähteä hakemaan lisää kasveja!

Hän on ensimmäiseni. Ostin tämän terhakkaan töröttäjän marraskuussa muuttoa tehdessäni. Ei käryäkään mikä hän on lajiltaan. Myös tämä rottinkinen kukkapöytä on 2nd hand löytö kuten pienempikin. Se yhdessä MArshallin kaiuttimen kanssa olivat ensimmäisiä hankintoja uuteen kotiin.

Tämän Palmuvehkan ostin tänään kaivattuani kaikkien pienten kasvien rinnalle jotain hieman suurempaakin. Palmuvehkan sanotaan kestävän hyvin kuivuutta ja varjoa, joten sen pitäisi olla helppohoitoinen kaltaiselleni tumpelolle. Se voi kuulema pärjätä jopa kuukauden ilman kastelua. 

Mutta kyllä minä nyt edes kerran viikossa muistan näitä tyyppejä juottaa. En minä aivan heitteillejättäjä sentään ole!

Laiskan kastelijan kavereita ovat myös lehtiinsä vettä varastoivat mehikasvit, jotka ovat tottuneet pitkäaikaiseen kuumuuteen. Olen erityisen viehättynyt näihin ihan pienikokoisiin vihereläjiin. Kaikki neljä ruukkuineen on hankittu Palantagenista, mistä minikasveja saa kaksi vitosella. 

En tosin tiedä onko näiden kanssa sama homma kuin koiranpentujen kanssa, että ne on supersöpöjä hetken aikaa, mutta sitten ne valitettavasti kasvavat isoiksi. En yhtään tiedä mitä näiltä pikkuisilta odottaa.

Valkoinen ruukku – Hong Kong

Olen ottanut tavakseni ostaa tänne omaan kotiin myös tasaisin väliajoin leikkokukkia. Pari viikkoa sitten lähdin yhtenä iltana ihan asioikseni kauppaan vielä puoli kymmenen aikaan ihan vain hakeakseni tulppaaneita! Tänään nappasin Terrasta nipun Krysanteemeja. Osa isompaan maljakkoon ja yksi oksa tuohon Kontista jokin aika sitten löytämääni metalliseen maljakkoon.

Ikkunalaudalle puolestaan muutti tänään Klusia eli Valefiikus joita minulta löytyi yksi jo ennestään. Luin juuri, että Klusia tykkäisi kovasti suihkuttelusta, joten pitänee suunnata sumutepullo-ostoksille. Lannoitettakin sille suositellaan antamaan kasvukaudella eli nyt keväästä syksyyn. Täytyy siis laittaa sekin ostoslistalle.

Minä kun ajattelin vaan ostaa kasveja, tuoda ne kotiin ja toivoa parasta, mutta tässähän joutuukin ihan aktiivisiin hoitohommiin!

Ruukku – H&M Home

Ehkä minusta siis pikku hiljaa tulee sellainen hullu kukkamuija, joka vaan hiihtelee kotona sumutinpullo kädessä kuiskuttelemassa kasveilleen. Mutta enpähän ole ainakaan yksin, kun seuranani on kaikki nämä vihreät kaverit!

 


-Kaupallinen yhteistyö JYSK-

Omilleen muutto on ollut outoa ja monella tavalla raskasta. Yksi tosi kiva puoli siinä kuitenkin on ollut, nimittäin sisustaminen! Tai siis ylipäätään se koko kodin laittaminen. On ollut ihanaa kuljeskella pitkin asuntoa ja etsiä tavaroille paikkoja. Olen viettänyt monta iltaa järjestellen kaappeja ja laatikoita ja kokeillen missä minkäkin tavaran parhaiten säilyttäisi.

Kun yksi koti jateaan kahdeksi, niin vaikka huonekaluja oli kuinka kertynyt vuosien varrella, niin jotain uuttakin joutui toki hankkimaan. Itselläni jäi muuton myötä suurimmat puutteet makuuhuoneeseen. Nukuin ensimmäiset viikot vain lattialle laitetuilla patjoilla ja säilytystilan vähyyden vuoksi vaatteet majailivat kasseissa ja laatikoissa pitkin lattioita. Mutta nyt mun makuuhuone alkaa vihdoin näyttää toimivalta asuttavalta!

Käykää peremmälle vaaleanpunaiseen kammariini!

Minä nappasin muutossa mukaani meidän joustinpatjat, mutta vanha sänkyrunko oli jo niin aikansa elänyt, että se kuskattiin metallikierrätykseen.

Pelkät patjat lattialla eivät olleet ihan hirmuisen miellyttävä nukkumapaikka. Heräsin joka aamu erilleen liukuneiden patjojen väliin muodostuneesta montusta. Niinpä huonekaluhankintalistan kärjessä oli sänky.

Jyskin tekstiilipäällysteinen Millinge -sänkykehikko miellytti silmääni sekä värin että mallin puolesta. Vaikka vaaleanpunainen kukkatapetti onkin ihan mieleeni, niin halusin ison neutraalinvärisen sängynpäädyn hieman rauhoittamaan näkymää. Tykkään muutenkin harmaasta väristä makuuhuoneessa, kuten lakanavalinnoistakin huomaa.

Huonekalujen kokoaminen saattaa joskus aiheuttaa hieman tuskailua, mutta tämä sänky oli varsin helppo koottava. Sen verran oli ylimääräistä tehtävää, että erikseen ostettavien sälepohjien mukana ei tullut ruuveja vaikka ainakin joustinpatjojen kanssa niiden kiinnitys runkoon oli välttämätöntä. Piti siis erikseen käydä hankkimassa sopivia ruuveja, vaikka useimmiten huonekalupaketeissa tulee kaikki tarvittava mukana. Tämä kannattaa ottaa huomioon jos satut saman sängyn hankkimaan. 

Yöydän virkaa minulla toimittaa toistaiseksi isin kunnostama vanha koulutuoli. Mietin, että tällaiset olisivat tosi kivat vanhan ruokapöytäni tuoleiksi ja kappas, äidin kätköistä löytyi heti yksi, jonka isä oli jo maalannut valkoiseksi. Ja vain pari päivää tuon ääneen lausumani haaveen jälkeen oli mamma jo paikantanut toisen lähes vastaavaan ja isä reippaana korjasi revenneet viilutukset ja maalasi sen toiveeni mukaan mustaksi.

Ruokapöydän ympärille mahtuu juuri nyt vain kolme tuolia, joten tämä yksilö saa pidellä iltalukemisiani. 

Asuntoni on lempeästi sanottuna hieman kämäinen. Maali rapisee paikoitellen ja lattialista siellä täällä kaipaisi uudelleen kiinnitystä. Mutta asunnossa on myös paljon minua viehättäviä asioita, enhän minä toki muuten olisi tätä valinnut. Yksi kiva yksityiskohta on esimerkiksi nuo pikkulaatoin päällystetyt ikkunalaudat. 

Sängyn lisäksi minulta puuttui aluksi tilat vaatteilleni. Makuuhuoneessa on yksi seinän sisään tehty kapea hyllykaappi ja sen lisäksi täällä oli muuttaessani pieni ja hutera kaksiosainen irtokaappi. Kaltaiselleni vaatefanaatikolle ja kenkäfriikille ne olivat yksinkertaisesti aivan riittämättömät. Etenkin, kun komeroita on koko asunnossa muutenkin vanhalle talolle tyypillisesti hyvin vähän eikä varastotilaakaan käytössä. Ja kesäaikaankin on talvitakit ja huopikkaat saatava piiloteltua johonkin.

Eteisen yksi komero söi sisäänsä siivoustarvikkeet ym käytännön tavaraa ja liinavaatteet löysivät paikan keittiönkaapista. Vaatteille oli siis taiottava tilat makuuhuoneeseen. 

Pienen kaapin paikalle mahtui onneksi Jyskin huomattavasti tilavamapi Vedde -vaatekaappi, jonka myötä sain makkariin myös kokovartalopeilin. 

Keskimmäisessä kaapissa on hyllyjä ja reunimmaisten ovien takaa löytyy vaaterekit sekä yhdet lisähyllyt. Säilytyskorien ja laatikoiden avulla olen saanut otettua tilasta kaiken irti. Myös kaapin päällinen on tietenkin otettu hyötykäyttöön.

Melkoista palapeliä tämä on ja, mutta alun epätoivon jälkeen on alkanut näyttää, että kyllä kaikelle suurin piirtein paikka löytyy. 

Käytetyimmät käsilaukut saivat säilytyspaikan kirpparilta jo edelliseen asuntoon löytyneestä naulakosta.

Mietin ensin olisiko pitänyt hankkia sellainen sänky, jossa on säilytystilaa sisällä, mutta ne näyttivät mielestäni liian raskailta näin pieneen huoneeseen. Kun sängyn alle jää ilmaa, ei huone tunnu niin täydeltä ja tukkoiselta. 

Sängyn alla oleva tilakin kannattaa kuitenkin tällaisessa asunnossa hyödyntää, joten kätevä ratkaisu on pyörillä liikkuvat matalat laatikot. Smartstoren 46 L sängynaluslaatikot kätkevät helposti sisäänsä esimerkiksi vieraspeitot ja tyynyt tai vaikkapa laukkuja kuten toinen noista minun bokseistani.

Kannet taittuvat näppärästi keskeltä, joten laatikkoa ei tarvitse välttämättä aina kiskoa sängyn alta kokonaan. 

Kunkin hetken suosikkivaatteet ja ihanimman näköiset blingblingit pääsivät kaappien kätköjen sijaan näkyville Vandsted Bambu -vaatetelineessä. Rekin alahyllyllä lepäävät Minna Parikan kenkälaatikot ovat oikea bloggaajasistuksen klisee, mutta ne nyt sattuvat olemaan niin hauskan näköisiä bokseja, että kiva pitää esillä. (rekin takaa muuten pilkistää se ainokainen alkuperäinen vaatekaappi)

Se on muuten jännä, että vaikka nyt nukunkin sängyssäni yksin, niin silti tekee mieli pedata sinne kaksi peittoa vanhasta tottumuksesta. En tiedä onko se  vaan turhaa vaiko myös vähän surullista. Mutta onpahan lisälämmike lähellä, jos pakkanen tunkee ikkunapielistä.

Kahden peiton taktiikallakin tykkään kuitenkin sotkea erilaisia lakanoita keskenään. Nyt sängyssä rauhoittavan väriset puuvillasatiiniset pussilakanasetit Hanne ja Alexa.

Monenlaista pientä tämä vielä vaatii, kuten maton lattialle ja yöpöytäratkaisunkin tulen varmaan jossain kohti vaihtamaan.

Hyvin pitkälti käytäntö edellä tehtyjä sisustusratkaisuja siis tämä makuuhuone täynnä, mutta mielestäni lopputulos on myös kivan näköinen. Harmaa sopii hyvin vaaleanpunaisen pariksi ja sängyn jalat ja vaateteline menevät nätisti yhteen niin keskenään kuin lattiankin kanssa. Vaatekaappi taas oli mitoiltaan kuin luotu juuri sille tarkoitettuun nurkkaan.

Hieman epätoivoa muuttovaiheessa aiheuttanut huone siis muuttui murheenkryynistä varsin viihtyisäksi ja toimivaksi pesäksi.

 

-Kaupallinen yhteistyö JYSK-


Vaikka kuinka kuvittelin, ettei uuteen kotiin tarvitse imuria ja pesukonetta lukuunottamatta hankkia juuri mitään, niin voi kuulkaa kyllä tässä on saanut sanoa heipat satalappuselle toisensa jälkeen.

Tietenkään kaikki ostokset eivät ole olleet mitään välttämättömyyksiä, mutta esimerkiksi säilytyskalusteet tulevat vähän komeroita omaavassa kämpässä kyllä tarpeeseen. Ja jotkut ostokset kuten bluetooth-kaiutin ja keinutuoli nyt vaan ovat omaa viihtyvyyttä lisääviä tekijöitä. Eli on tullut tehtyä hankintoja niin tarpeesta kuin pelkästä halustakin.

Postauksen kuvat ovat Insta storyistä tallennettuja, niin siksi niissä tekstejä mukana. Ei ole nyt tullut vielä muuten kotia kuvailtua. 

Rottinkinen vanha kukkapöytä on muutaman kympin löytö Tori.fistä. Siihen tulee varmaan asettumaan juurikin tuo kaiutin, valo ja jotain kasveja. Alahyllyllä voi säilyttää vaikka lehtiä. 

Ensimmäinen hankintani kämpän saatuani oli tuo Marshallin siistin näköinen Kilburn-kaiutin. Kyllä se on joku poppivehje ihmisellä oltava ja tässä yhdistyi sekä hyvä äänenlaatu että mun sisustukseen sopiva ulkomuoto. 

Ajattelin ensin, että jätän television toistaiseksi hankkimatta ja tuijottelen ohjelmat läppäriltä, mutta tuli nyt sitten napattua imurinostoreissulla töllökin matkaan. 

Ruokapöytä ja tuolit sen sijaan on monella tapaa vanhat. Tuolit ovat peräisin oman lukioni vintiltä, mistä kannettiin remontin yhteydessä ikivanhaa kamaa roskalavalle lähes 20 vuotta sitten.

Pikkuinen ruokapöytä puolestaan on 15 vuoden takainen löytö osto- ja myyntiliikkeestä, kun tarvitsin silloisen asuntoni keittiöön juurikin tuon kokoista pöytää. Välillä se on palvellut työpöytänä ja viimeksi muuttaessa meinattiin jo hankkiutua siitä eroon, mutta nyt se saa jälleen uuden elämän ruokapöytänä.

En oo koskaan ennen omistanut ikiomaa imuria. Aikoinaan Tommin imuri muutti mun luokse jo muutaman viikon ennen kuin aloimme seurustelemaan ja mies seurasi sitten hetken päästä perässä. Mut nyt mulla on söpö pandan näköinen Electrolux. Sen nimi voisikin olla lapsuuden lemppari pehmoleluni mukaisesti Tao Tao. 

Imurin lisäksi pakollisia hankintoja oli pesukone. Valitsemani Whirlpool möi itsensä minulle seuraavilla sanoilla ”Uusi FreshCare+-systeemi liikuttaa pyykkiä hellästi rummussa hitain ja säännöllisin liikkein jopa 6 tuntia pesuohjelman päättymisen jälkeen. Näin ilma kiertää kuitujen läpi ja vaatteesi pysyvät raikkaina ja rypyttöminä siihen hetkeen saakka, kun ehdit tyhjentää koneen!”. Mä nimittäin olen maailman pahin pyykkien koneeseen unohtelija. 😀

Lisäksi on tullut hankittua tosiaan muutama säilytyskaluste (yksi eteiseen ja pari olohuoneeseen toimittamaan samalla tv-tason virkaa), mikro, keinutuoli, yksi lamppu ja jotain pikkusälää kuten säilytyskori suihkuun ym. Onneksi Tori.fi ja Kontti ovat olleet ystäviäni ja osa tavaroista on löytynyt edullisesti käytettynä. 

Nyt pitäiskin sitten lähteä asentamaan lamppuja kattoon, niin helpottuis vähän toimiminen. Se homma kun ei onnistunutkaan viikonloppuna, oikeanlaisten työkalujen puutteen vuoksi. Että kyllä tää tästä etenee!