Eilisiin Indiedays Inspiration -bileisiin se sitten päättyi. Monen viikon reissu- ja hauskanpitoputki nimittäin. Nyt on edessä paluu normaaliin perusarkeen ilman jatkuvaa laukun pakkaamista ja purkamista ja bussissa istumista.

On jotenkin vähän haikea fiilis. Mä en yhtään tiedä koska näen Iinaa seuraavan kerran. Olen viime viikkoina niin tottunut sen mahtavaan, ihanaan ja parhaaseen seuraan, että tuntuu ihan kauhealta olla erossa. 🙁

Mutta tästä arkeen palaamisen aiheuttamasta haikeudesta takaisin vielä eilisen iloiseen juhlafiilikseen. Adamsissa pidetyissä kemuissa juhlittiin siis Indiedaysin uutta Inspiration-konseptia ja tupa oli täynnä niin bloggaajia kuin muitakin kutsuvieraita.

Itse päädyin työnarkomaanina ottamaan itselleni alkuillan kestäneen valokuvaajan pestin virallisella kuvausseinällä. Kuudesta kymmeneen saakka siis väläyttelin salamavaloja kuvauspisteessä ja missasin näin ollen kaiken ohjelman ja kaverien seuran. Onneksi ihanat tytöt kävivät aina välillä moikkailemassa ja kymmenen jälkeen ehdin vielä hienosti mukaan juhlatunnelmaan.

Muistin onneksi itsekin vierailla kameran edessä sen verran, että illan asu tuli ikuistettua. Juhlien teema oli inspiration, mutta oman asuni teema oli kyllä ennemminkin lack of inspiration. Nopeasti aamulla kassiin heitetty pitsimekko sai kuitenkin vähän kimallusta kaverikseen, kun iskin päähän uuden paljettirusettipannan ja nappasin käteen upean Halston Heritagen kimaltavan laukun. Varvasvammojeni ja kuvausduunin vuoksi kengissä oli tyydyttävä balleriinojen mukavuuteen näyttävien korkojen sijasta.

Luotettiin Idan kanssa molemmat mustaan pitsiin

Tulin paikalle suoraan töistä ystävällisen kuskini tultua noutamaan minua Porista saakka. Siinä missä jotkut juhlavieraista olivat istuneet rauhassa ammattilaisten käsittelyyn, minun hyvin huimaamaton meikkini syntyi autossa jossain Hämeenlinnan paikkeilla.

Olo ei siis ollut ulkomuodon osalta ehkä ihan kaikista upein, mutta onneksi huomiota herättäneet asusteet pelastivat kokonaisuuden. Laukkuani kävi pari tyyppiä jopa kuvaamassa, mutta todellinen kehujen kerääjä oli paljettirusettini. Valehtelematta ainakin kymmenen ihmistä, osa ihan tuntemattomia, kävi kehumassa tukkahärpäkettäni ja useampikin epäili sen olevan huikean asustekuningatar Kirsi Nisosen tekele.

Mutta ehei.. upea bileasusteeni on kotoisin Lindexin lastenosastolta! Hintaa viime viikolla tekemälläni löydöllä oli huimat 4,95 €. Usein parhaat asiat löytyvät odottamattomista paikoista. 😀

mekko/H&M+, ballerinat/Ellos, laukku/Halston Heritage, paljettirusetti/Lindex lastenosasto, rannekoru/JC, kainalossa koreilevat upeat misut Kaisa ja Iina

Kaverit olivat kaikki kauniina liikenteessä. Etenkin nuo Kaisa ja Iina olivat ihan henkeäsalpaavan upeita. Tykkäsin erityisesti tuosta Kaisan Tukhoman reissulta löytämästä naamiosta sekä Iinan kampauksesta jonka oli loihtinut Ville Noir Conceptista. Hieman tuli alipukeutunut ja meikkautunut olo noiden tyttösten seurassa, mutta en antanut sen häiritä menoa.

Menoa riittikin loppuillasta sitten siihen malliin, että onnistuin hukkaamaan lompakkoni (löytyi kylläkin tänään, mutta ehdin kuolettaa kaikki kortit.. 😀 ) ja nappaamaaan vahingossa matkaani yhden Adamsin työntekijän kangaskassin, kun sattui olemaan niin hämäävästi saman näköinen kuin takahuoneessa lojunut omani.

Onneksi kassi saatiin kuitenkin tänään toimitettua oikealla omistajalleen ja kuulin, että hänelle oli yöpaikkakin löytynyt. Avaimethan olivat siis siellä laukussa meikäläisen hotellihuoneessa, joten hän ei päässyt kotiinsa. No, vahinkoja sattuu. Onneksi kaikki saivat omat tavaransa takaisin. Toivottavasti Adamsista kuitenkin välitettiin pahoitteluni kassin omistajalle.

Itse pääsin takaisin Poriin Iina-ystäväiseni ansiosta hänen lainattua minulle rahat bussilippuun. Ne pankkikortit, kun ovat nyt ihan död. No, säästypähän ainakin tulevina päivinä rahaa, kun ei oo maksuvälineitä. 😀

Jotta semmoset oli kekkerit omalta osaltani. Vieraista ottamani kuvat tulevat varmaan maanantaina esille Indiedaysin sivuille, joten sieltä näkee sitten lisää vieraiden juhlatyyliä.

Nyt pehkuihin! Aamulla edessä lapsikuvaus. Näiden viime aikojen hummailujen vuoksi on mentävä sunnuntaiksi paiskimaan töitä.

PS. Tuota H&M+ -malliston pitsimekkoa näkyy olevan vielä nettikaupassa. Mustan lisäksi tarjolla violetti ja koot kattavat välin L-3XL. Löytyy TÄÄLTÄ.


Pienen kuvakokoelman myötä halusin vaan hihkaista pikaisesti terkut täältä Tukholmasta! Ollaan täällä viiden mimmin ryhmä rämällä Silja Linen ja Visit Swedenin tarjoamalla minilomalla. Meno on ennenkaikkea ihan järjettömän sekopäistä. Matkakumppaneinani ovat sellaiset huikeat ämmät kuin Moksu, Aino, Kaisa ja Joanna. 

Kuvat kertonee reissun fiiliksestä enemmän kuin mitkään sanat. Palaan kirjallisemmalla ja asiallisemmalla annilla kotiin palattuani. Nyt uudet leopardikengät jalkaan ja illalliselle!

20121112-202756.jpg

20121112-202739.jpg

20121112-202745.jpg

20121112-202750.jpg


Olenkin kirjoittanut viime lauantain kemutteluista jo pari postausta. Ilta alkoi etkoilemalla Jonnan luona ja päättyi Iinan kanssa Halloween-tunnelmiin. Siinä välissä ehdittiin käydä vielä liikuttumassa Jesse Kaikurannan levynjulkkarikeikalla Pepin järjestettyä meidän tyttöjengin nimet listalle.

Nyyhkyttelin Jessen esityksille jo Voice of Finlandin alusta lähtien ja hän kuului Kimmo Härmän rinnalla suurimpiin suosikkeihini. Jessen kaikki netistä löytyvät herkkis biisit oivat soineet koneellani viimeisten kuukausien aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja. Juuri nytkin taustalla pyörii Jessen versio Jenni Vartiaisen Minä ja Hän -biisistä. Parasta on, että olen studiolla ihan yksin, joten voin laulaa täysillä mukana tippa linssissä.

Kirjoittelinkin tuossa jokin aika sitten PMMP:n kuvien yhteydessä mun keikkakuvausinnostuksestani ja siitä miten mahtavaa on, kun enää ei tarvitse raahata kilotolkulla kalustoa mukanaan, keikoille mennessään. Viime lauantaina olin liikkeellä pikkuisen clutchin kanssa, joten PEN-kameran (saatu) nokkaan kiinnittyi kiinteä 45 mm 1.8 linssi. Tällaisia kuvia nappailin pikaisesti tuolla kalustolla.

Tykkään itse hirveästi noista mustavalkoisista, jotka on valotettu vain Jessen kasvojen mukaan ja kaikki muu on muutamia valonsäteitä lukuunottamatta mustaa. Pelkistäminen on valokuvissa useimmiten todella hyvä asia.

Mikäli jotakuta nyt tällaisten kuvien speksit enempi kiinnostaa, niin nämä kuvat on kuvattu kaikki aukolla 2,2 ISO luvun ollessa MV-kuvissa 1250 ja värikuvissa 2000. Suljinaika vaihdellut väliltä 1/60 ja 1/125 paitsi tuossa kirkkaansinisessä kuvassa jossa suljinaika on ollut niinkin nopea kuin 1/200. Mustavalkoisissa kuvissa on käytetty ”rakeinen filmi” -nimistä taidesuodinta ja valonmittaustapa on ollut pistemittaus, eli olen mitannut valotusta vain kasvojen alueelta.

Keikkakuvaukseen siis aloittelijoilla sellainen vinkki, että nopeasti vaihtuvien valojen välkkeessä automaattiasetukset kannattaa sitten haudata ihan ensimmäisenä. Jokaisen joka on yrittänyt räpsiä keikalla kuvia yleisön seasta salama räpsyen pitäisi tietää, että sillä salamallahan onnistuu ylensä valaisemaan vain edessä seisovan hujopin niskan.

Jos siis kädessä on tallennusväline jota pystyy itse säätelemään, niin kannattaa kääntää valikko edes aukon esivalinnalle. Suurin mahdollinen aukko kehiin, olosuhteiden mukaan riittävän korkea ISO-luku ja jos ymmärtää kameransa säätöjä riittävästi, niin kannattaa toki vielä tarkastaa, että valonmittaustapa on joko keskipiste tai keskustapainotteinen.

Sitten voikin koittaa sommitella kuvanottohetkellä kuvan niin, että etsimen keskipiste (kamera mittaa valotuksen siitä keskeltä, jos on valinnut mittaustavan oikein) osuu siihen mitä haluaa valottaa oikein. Eli yleensä sitä haluaa saada sen solistin tai muun tyypin lärvin toistumaan suht oikein, joten yritetään tietenkin valottaa se kuntoon, ympäristön jäädessä alivaloiseksi.

Jos puoliautomatiikkaa käyttämällä valonmittauspiste osuu jonnekin tummaan taustaverhoon, yrittää kamera valottaa sen oikein, jolloin suljinaika on huomattavasti pidempi kuin vaalean naaman mukaan valotettuna. Ja sitten ollaan tilanteessa, jossa meillä on heilahtanutta suttua, jossa on tod näk puhki palanut muusikon nassu.

Jos haluatte nähdä todisteita siitä, että pokkarillakin voi saada mielenkiintoisia ja kameraan nähden hyviä keikkakuvia, kun valitsee asetukset oikein, niin vilkaiskaa pari vuotta sitten stadionilla Canonin Powershotilla nappaamani kuvat U2:sta.

Kannustankin siis kaikkia siihen, että  seuraavalla kerralla, kun haluatte napata kuvia jonkun bändin keikalla, niin testailkaa rohkeasti kökön täysautomaattimaailman ulkopuolelle astumista. Digiaikana raskii räpsiä ruudun jos toisenkin ja homman oppii vain kokeilemalla!

En tiedä miten mä nyt eksyin lässyttämään tällaisia ohjeita, mutta luultavasti siksi, että pitäisi oikeasti tehdä töitä. Tulin yöksi studiolle saadakseni tehtyä muutamat rästi-kuvankäsittelyhommat, mutta kello tulee puoli kaksitoista enkä ole vielä saanut aloitettua. 😀 Ehkä mä nyt painan julkaise-nappulaa ja alan hommiin!

Kertokaas oliko näistä mun kameransäädöt-höpötyksistä iloa kenellekään?