Blogin kommenttiboksissa kysellään aina aika ajoin mistä usein asukuvissa näkyvä musta nahkatakkini on peräisin. (nähty esim. täällä ja täällä) Rotsi on jo muutaman vuoden vanha, merkiltään SAKI ja ostettu Porin Ratsulasta. Rotsi on vain parantunut ajan myötä ja on ehdottomasti yksi rakkaimmista vaatteista, siitäkin huolimatta että on käynyt mulle vähän pieneksi. Ei siis toivoakaan että se mahtuisi kiinni, mutta ei sen tarvitsekaan.

Ihan juuri samaa rotsia ei taida SAKIn valikoimissa enää olla, mutta bogailin heidän sivuiltaan muutamia samanoloisia. Useimmissa SAKIn rotseissa koot loppuvat kokoon 44, mutta huomasin, että heillä on myös Comfort-nimen alla kulkevia malleja joiden koot yltävät aina 54 saakka.

Löysin googlailemalla sellaisen nettikaupan kuin Takkitalo.fi jolla on valikoimissaan myös SAKIn nahkarotseja. Oma takkini maksoi jotain hieman alle kolmensadan, tuolla takkitalo.fi:ssä näyttäisi tällä hetkellä olevan useimmat SAKIt tarjolla hintaan 199 €. Väreinä on normaalin mustan lisäksi mm. punaista, ruskeaa ja vihreää.

Myös taloutemme toisella osapuolella on kokemusta samasta merkistä ja hänellä on menossa järjestyksessään jo toinen SAKI-rotsi. Eli voidaan lämpimästi suositella merkkiä. Mikäli nettikaupasta hankkiminen ei innosta, niin Ratsulan tapaan SAKIa myydään käsittääkseni monissa muissakin Moda-ketjuun kuuluvissa liikkeissä.

ellos_rotsit

Keräilin muutaman muunkin sellaisen nahkarotsivinkin jotka hyödyttäisivät kaltaisiani plussapalloja. Itselläni on viime vuosina ollut myös muutamia Ellokselta hankittuja nahkatakkeja (mm. Tämä) ja heillä onkin ilahduttavan hyvä kokotarjonta. Tällä hetkellä valikoimista löytyvät mm. nuo kolme yllä näkyvää takkia joista siis olemassa kokoja aina tuonne koon 50 molemmin puolin. Esimerkiksi tällä hetkellä Elloksella näyttäisi olevan tarjolla 30% alennus tilauksen kalleimmasta ja toiseksi kalleimmasta tuotteesta, joten siinä ei enää hirmuisesti jäisi rotseille hintaa.

Kuvan ylimmän takin löydät täältä  (tämän takin hinta on alennettu hinta, eli ei saa tuota -30%), keskimmäisen täältä  ja viimeisen täältä.

(Ja toisin kuin jokin aika sitten tulleessa Kuningaskuluttajassa väitettiin, kaikki bloggaajan linkkaukset postauksissaa mainitsemiin tuotteisiin eivät suinkaan ole rahaa tuovia affiliate-linkkejä. Sellaisista ei meidän Indiedaysiläisten blogeista löydy. Eli ihan voi turvallisin mielin klikkailla linkkejä ilman pelkoa, että minä niillä rahastaisin. 🙂 )

asos_nahkatakki

Siinä missä nuo Elloksen rotsivinkit  passasivat kokojensa puolesta niin S- kuin XL-mimmeillekin, on tämä viimeinen Asos Curven biker tarjolla vain meille jykevämmässä painoluokassa otteleville. Makea hihojen vetoketjuyksityiskohdilla koristettu takki löytyy kokohaarukassa UK 20-26 eli 48-54 näin tutummin. Ei lainkaan huono, aloinkin miettiä että pitäisikö hankkia itsellekin hieman sopivampi musta rotsi.. Mutta niin tiukasti kuin olenkin sitä mieltä, että vaatteissa on tärkeintä oikea koko, niin sitä rakasta nahkatakkiani aion pitää siitä huolimatta, että on vähän turhan nafti. Mutta eihän se tarkoita etteikö kaappiin mahtuisi toinen vähän isompikin.. 😀

Suosittelen ehdottomasti panostamaan ihaan oikeaan nahkarotsiin kaikkien halpojen muovikammotusten sijaan. Siinä missä keinonahka on jäykkä rapistuu, niin aitonahkainen takki vain paranee ja pehmenee ajan kuluessa. Ja kuten tässäkin nähdyistä esimerkeistä voi huomata, on nahkatakkeja mahdollisuus löytää edullisestikin.

Tulisipa lämpimämmät kelit pian, mulla on ikävä mun nahkatakkeja! Pitänee mennä silittelemään niitä tuonne eteiseen.


On aina mukavaa löytää positiivisia yllätyksiä kuten kivoja kauppoja tai muita vierailukohteita omasta lähiympäristöstä. Viime viikonloppuna minä ja työkaverini Nelly bongasimme vallan hurmaavan sisustusliikkeen mistä löytyi heti vaikka mitä hienoa. Suuntasimme lauantaina Ulvilaan aikomuksenamme etsiä Friitala-talosta joku kiva rappukäytävä kuvauspaikaksi Nellyn koulutehtäviä varten. (ja samalla sitten kuvattiin tänne blogiin mun uusia Lindexin Generous -vaatteita).

Sopiva miljöö isoine ikkunoineen löytyikin ja samalla löytyi myös myymälä nimeltä Villa Salla, josta tämän postauksen kaikki kuvat ovat. On oikeastaan outoa miten tuo koko Friitalan vanha nahkatehdas on jäänyt itseltäni jotenkin pimentoon ja kävin koko rakennuksessa ensimmäisen kerran viime joulun alla myyjäisissä. Ja olen asunut Porissa kuitenkin sen lähes 12 vuotta ja Ulvilaan on matkaa muutama hassu kilometri.

20130313-223055.jpg

Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Vanha tehdasrakennus sulkee sisäänsä siis erilaisia toimitiloja ja liikkeitä joista yksi on tämä maalaisromanttista ja industrial-henkistä sisustustavaraa tarjoava Villa Salla.

Itseeni ei sellainen valkoista valkoisella ja maalaisromanttinen söpöily iske, mutta vintage teollisuus -meininki sitten senkin edestä. Esimerkiksi tuon yllä vasemmalla olevan jalkalampun kelpuuttaisin omaan kotiini koska tahansa!

20130313-223040.jpg

Ja täytyy mun myöntää, että vaikka pastellit ei normaalisti purekaan, niin kyllä mä vähän lämpenin noille söpöille termoskannuille. Ja nuo monen pikkuruisen maljakon setitkin saivat minut hymyilemään.

20130313-223014.jpg

20130313-223116.jpg

Sorruttiin heti Nellyn kanssa ostoksille, kun bongattiin Vågan koruja puoleen hintaan. (niitä en tokikaan muistanut vielä kuvata). Ja itse innostuin tarjonnasta siinä määrin, että palasin uudelleen ostoksille heti sunnuntaina, kun lauantaina oltiin hieman liian kiireisiä syventyäksemme tavarapaljouteen.

20130313-223048.jpg

Sunnuntaina olin etupäässä lahjaostoksilla, mutta pari metallista säilytyspurkkia sieltä muutti kyllä omaankin keittiöön. Kaiken kaikkiaan Villa Sallasta tarttui mukaan koruja, purnukoita ja koruteline. Pitänee kuvata nekin tänne. Pienillä ostoksilla siis pääsin liikkeestä ulos vaikka monta isompaakin asiaa olisin mukaani huolinut.

20130313-223106.jpg

Ihastelin mm. metallista laatikostoa ja säilytysarkkuja sekä yhtä ruosteista rautahyllykköä. + sitä jo alkupostauksessa mainitsemaani jalkalamppua. Edes hinnat eivät olleet sellaisia että olisivat tulleet hankinnan tielle, sillä ne yllättivät itse asiassa positiivisesti olemalla edullisempia mitä monessa samankaltaisessa putiikissa. Mutta vaikka kalusteiden hinnat olivatkin maltillisia, niin se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että ei tänne kämppään mitään uutta mahdu! Tyydyin siis ihastelemaan ja kuskaamaan kassalle ne muutamat romunsäilytysasiat.

20130313-223129.jpg

Jos siis tällainen monia sisustusblogejakin tällä hetkellä tukkiva tyyli ja tilpehööri kiinnostaa ja liikuskelet Ulvilan suunnalla, niin piipahda ihmeessä Villa Sallassa. Putiikissa on kiinnostavien tuotteiden lisäksi vielä mukava henkilökunta. Paikan omistaja mm. tarjosi meille tilat vaatteiden vaihtoon kuvauksiemme lomassa, jottei tarvinnut strippailla rappukäytävässä joka vilisi salibandyjätkiä. Ja mä aina tykkään käydä tuollaisissa kaupoissa joissa voi höpötellä myyjän kanssa niitä näitä. Että terkut vaan sinne Villa Sallan naisille, jos osutte tätä lukemaan! 🙂

Villa Salla on avoinna arkisin 10-18 (paitsi tiistaisin suljettu), lauantaisin 10-15 ja sunnuntaisinkin ovet ovat auki 12-16. Osa tuotteista löytyy myös heidän verkkokaupasta.


Oletko huomenna Porissa tai lähiseudulla? Onko häähommat ajankohtaisiaa? Jos vastasit kyllä molempiin kysymyksiin, niin suosittelen lämpimästi saapumaan huomenna Porin häämessuille Pripoliin (osoite: Tiedepuisto 4). Ovet ovat avoinna klo 12-18. Liput 8 €.

Reilun viidenkymmenen näytteilleasettajan joukossa on tietenkin myös mun duunipaikkani, eli Vida Studio. Minut voi siis bongata sieltä pinkki paita päällä esittelemässä tuotoksiani ja höpöttelemässä hääkuvauksesta. Myös uuteen kuvaajaamme Stenroosin Nellyyn pääsee tutustumaan saapumalla paikalle. (Nellyhän on nykyään myös mun viralinen asukuvaaja!)

Tulkaa ihmeessä moikkaamaan, jos paikalle satutte!

20130126-185214.jpg

20130126-185235.jpg

Minulle tulee jonkin verran yhteydenottoja valokuvausasioissa myös ihmisiltä, jotka tietävät minut tämän blogin kautta. Yleisin kysymys on, että kuvaanko muualla päin Suomea kuin täällä Satakunnassa. Ja vastaus on, että toki kuvaan ihan missä päin maata tahansa, mutta silloin matkakuluista tulee tietenkin lisää kustannuksia asiakkaalle sen mukaan kuinka kauas kameroineni lähden. Mutta mikäli on jotain kuvausasioihin liittyvää mielessä, niin sähköpostia voi laittaa osoitteeseen veera.korhonen(at)vidastudio.fi.