Terkut täältä vaarojen sylistä Sotkamosta! Vietän täällä kesälomaa mamman ja isin hyvässä hoidossa. Rakkaiden ihmisten näkemisen lisäksi Sotkamossa käydessä on yksi sellainen ohjelmanumero, joka on pakko toteuttaa joka vierailulla ja mielellään vielä useamman kerran, ja se on käynti maailman parhaassa kahvilassa.

Omasta ja todistetusti monen muunkin ihmisen mielestä maailman paras kahvila löytyy tätä nykyä Sotkamon torin laidalta ja on nimeltään Murunen. Jos ikinä liikut tällä suunnalla Suomea, niin älä aja tämän paikan ohi, vaan ota hetki aikaa itsellesi ja omistaudu herkulliselle kakkupalalle ja nauti kahvilan lämpimästä ja ystävällisestä tunnelmasta.

Puolitoista vuotta sitten avattu Murunen on kaikkea sitä mitä itse toivon kahvilalta. Tunnelma on leppoisa, iloinen ja asiakas tuntee aina itsensä todella tervetulleeksi. Tarjolla olevat tuotteet ovat joko itse tai ainakin lähileipomoissa leivottuja, eikä tarjolla ole takuulla yhtään tusinapakastepullaa. Tuotevalikoima vaihtelee ja kehittyy ja joka vierailulla voi vastaan tulla jokin ihana uusi kielen mukanaan vievä kakku. Tiedän aivan liikaa kahviloita jotka luottavat vuodesta toiseen tasan samaan puuduttavaan valikoimaan.

Syy miksi Murusesta on tullut Sotkamossa jo nyt lyhyen olemassaolonsa aikana suoranainen ilmiö, ei kuitenkaan selity pelkästään makoisilla kakuilla ja viihtyisällä interiöörillä. Murusen todellinen sielu on sen työntekijöt ja ennen kaikkea omistaja Kalle. Voin ihan täysin liioittelematta sanoa, että harvoin näkee ihmistä, joka tekisi työtään yhtä innostuneena, iloisena ja koko sydämellään.

Kallelle jokainen asiakas on ystävä jonka näkemisestä hän ilahtuu. Vähänkään useammin vierailevat asiakkaat tunnetaan nimeltä ja kuulumisia kysellään kuin vanhalta tuttavalta. Vaikka tiskille ulottuisi jono ovelta saakka, niin jokaista asiakasta palvellaan ilman ikävän hopun tunnetta ja dialogi sisältää aina muutakin kuin liukuhihnalta tulevan ”ole hyvä, viis kuuskymmentä”.

Viimeksi juuri tänään kuulin, kun tiskillä minua ennen olleista naisista toinen sanoi ystävälleen, että ”täällä Murusessa on kyllä aina jotenkin niin erityisen lämmin tunnelma!”

 Suolaisten ja makeiden purtavien lisäksi tarjolla on myös mm. paikallisen valmistajan jäätelöitä. Arjen keskelle hieman luksusta kaivatessa voi kakun kyytipojaksi tilata lasin viiniä tai jopa shampanjaa. Arvostan.

Juuri tällaista paikkaa rakas kotipaikkakuntani olikin ollut vailla jo vuosia. Ja moni paikkakunta ja kaupunki on edelleen. Esimerkiksi Porista ei todellakaan löydy yhtään ainutta kahvilaa jonka nostaisin millään mittapuulla samaan kastiin Murusen kanssa.

Pienellä paikkakunnalla kaikki ihmisiä yhdistävät ja kylälle elämää tuovat ilmiöt ovat suunnattoman tärkeitä. Murunen ei ole tyytynyt olemaan pelkkä syömistä ja juomista tarjoava perinteinen kahvila, vaan se on pyrkinyt piristämään kylän elämää tavalla jos toisellakin. Esimerkkeinä vaikkapa torille joululoman ajaksi rakennettu luistinrata, missä lumiprinsessa luistelutti lapsia ja lomalaisia musiikin tahtiin, perjantain teemamusiikki-illat kuohuviinin kera ja lauantai aamupäivien askartelutuokiot lapsille. Ja meidän mamma on osallistunut Murusessa myös barista-kurssille ja odottaa jo innoissaan sille jatkoa.

Myös livemusiikkia on toisinaan tarjolla, viime talvena tuvan vetäisi täyteen ainakin Haloo Helsinki! Ei ehkä ihan normaaleimmasta päästä esiintyjä kun kahvilasta kuitenkin puhutaan. 😀

Ai niin, eikä sovi tietenkään unohtaa tiistai-iltapäivien neulemiittejä mihin paikkakunnan puikkojen kilisyttelijät kokoontuvat yhdessä herkkujen äärellä pistämään lankaa mutkalle. Mukaan voi toki tulla ilman neulettakin!

Kahvilatuotteiden lisäksi Murusessa on myynnissä myös kotimaisen Muru-merkin luomupuuvillaisia lastenvaatteita ja muita ihania lasten tuotteita. Joten kahvin ja pullan lisäksi täältä saattaa tarttua mukaan jotain muutakin. Ja jos ei muita ostoksia, niin takaan, että hyvä mieli ainakin!

Jos siis liippaat lomareissullasi hiemankaan Sotkamon suuntaan, niin suuntaa ihmeessä nokka kohti toria ja Murusta. Kannattaa kiepaista jopa vähän kauempaakin vaikkei ihan reitin varrelle osuisi. Itse aion suunnata herkuttelemaan ja hyvää mieltä hakemaan jälleen huomenna!


-postaus sisältää mainontaa-

”Iik, yyyh, en pysty, hyrrrr!” Tuo olin minä sunnuntai-iltana, kun saunomisen lomassa kastoin varpaani kärkeä järvivedessä. En ihan vielä ollut valmis järvea varten, eikä järvivesi todellakaan ollut vielä valmis minua varten.

Se on aina lähemmäs heinäkuun loppu ennen kuin minä vihdoin saan rohkaistua mieleni ja vartaloni uimatouhuihin. Tuosta vuosien aikana  jo vakioksi muotoutuneesta talviturkin nakkaus -aikataulusta ja kesän lyhyestä kestosta huolimatta olen tänä vuonna onnistunut uskottelemaan itselleni, että kolme uutta uimapukua ovat kaikki ihan hurjan tarpeellisia ja pääsevät varmasti kaikki käyttöön.

Tämä on taas se tilanne, kun jostain on ensin pulaa eikä sitä oikeaa tahdo löytyä, joten sitten kun sopivia yksilöitä (tai yhdistelmän minä + uimaäasut ollessa kyseessä sanoisn, että ”edes riittävän sopivia yksilöitä”) tulee vastaan, on kaikkiin niihin tartuttava kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.

Ja että minkäslaisissa swimsuiteissa minä sitten ajattelin omia pelastusrenkaitani rannoilla esitellä? Bikineissä ne pelastusrenkaat toki pääsisivät hieman ruskettumaankin, mutta kun niitä sopivia bikinien yläosia on vaikeampi löytää kuin neulaa heinäsuovasta, olen suosiolla siirtynyt kokouikkareihin. Mutta ei se oo kuulkaa ihan helppoo niidenkään kanssa…

kuva: Finnwear

Sain keväällä valita veloituksetta itselleni uima-asun Finnwearin mallistosta ja sieltä plussa-valikoimastahan se piti tietenkin ottaa. Plus-mallistonkaan bikineissä ei yläosien koot edes lähennelleet omia tarpeitani, joten kokouikkarilinjalle mentiin. Mutta eipä se mitään, sillä olisin kyllä muutenkin kuin kokosyistä päätynyt tuohon kuvan mustaan uikkariin.

Hieman 50-luvun tyyliset leikkaukset tekevät muuten niin basic uikkarista astetta naisellisemman ja samalla pylleröä imartelevamman. Tämä toiminee myös myös toppina esim. läpikuultavien paitojen alla.

Eli musta perusuikkari, check!

Kuva: H&M

Mutta onhan se nyt herran jestas ihan tylsää jokaisella rantsureissulla (niillä kaikilla n. kolmella) kiskoa päälle se sama synkkä musta uimapuku, joten tää neiti alkoi himoita vaihtoehdoksi jotain värikästä. Ja kirjavaa! Ja kukkaisaa! Viidakkoa! Nyt alkoikin sitten kuulostaa niin perus mummouikkarilta, että huhhuh..

Mutta jotenkin tuon kuvassa olevan H&M+ uimapuvun värit saivat mut innostumaan ja ajattelin, että jos näyttäisin tuossa kukkauikarissa edes kolmasosan yhtä kuumalta kuin tuo Tara Lynn, niin minua saattaisi juuri ja juuri olla luulematta rannalla eläkepäiviään viettäväksi 65 + daamiksi.

Muutama eri koko testaukseen ja siinähän kävi niin kuin epäilinkin. Minun täytyi ottaa etupuskurin vuoksi pari numeroa isompi koko kuin mikä muuten olisi riittänyt. Mutta onneksi uimapuku on malliltaan tuollainen edestä jo muutenkin rypytetty, joten hyvinhän siihen vyötärölle ruttaa vielä kaiken sen ylimääräisen mitä uikkarissa on minulle pituutta. Mutta onhan se nyt hyvä olla uimapuvussa kasvunvaraa noin niin kuin pituussuunnassakin.. tiedä vaikka jonain aamuna heräisin 180 senttisenä. 😀

Eli ei ole nämäkään uikkarit tarkoitettu megatötteröille noin niin kuin kokojakaumansa puolesta. Mutta kevyestä kokokompromissista huolimatta tykkään viidakkosimmareistani kovasti. Halterneck-malli kun on aina ollut uimapuvuissa ja bikineissä mieleeni ja tuo vatsan kohdalle tuleva rypytys antaa optisesti edes hieman totuutta anteeksi. Tai sitten minun tapauksessa ei, kun vyötäröllä on rullattuna tavaraa lähes toisen uimapuvun verran. 😀

Kyseistä uimapukua löytyy H&M:n nettikaupasta edelleen hintaan 29,95 €, mutta kokoja on tarjolla enää nihkeästi.

Kirjava ja värikäs mummouikkari, check!

kuva: Ellos

Viimeisimpänä hankintana sorruin Elloksen alessa puoleen hintaan tarjolla olleeseen punaiseen mekkouikkariin. Ihan ei kyllä tuo kuvan malli tarjoa edes etäistä samaistumiskohdetta itselleni, mutta kun nyt kerran kokoja oli olemassa aina 52:een saakka, niin kai sen nyt on jollain tavalla ajateltu pukevan pylleröäkin.

No pukihan tuo hieman pinup-henkinen tyttöhorhellys minuakin ihan yllättävän kivasti. Mutta sama homma se oli tämän kanssa kuin kukkauikkarinkin, eli kokoa piti ottaa taas pyrstön ja mahan näkövinkkelistä pari numeroa liikaa, jotta tötteröt saatiin mahtumaan kyytiin. Mutta se on toki sillä tavalla kätevä, että sinne persukseen muodostuvaan pussiin saa sopimaan vaikka sen rantapyyhkeen, niin pärjää ilman kassia… 😀

Tässäkin sitten tuo rypytys ja helma pelastavat homman, ja uimapuvun alaosan löysyyden saa aika hyvin naamioitua niiden alle. Mutta hyvin tosiaan tästäkin sitä haaraosaa venyttelis tuonne polviin saakka. Isotissisen plussapallon pitäisi selkeästi olla vielä vähintään 175 senttinen tai mieluusti ylikin, jotta täyttäisi tuonkin uimapuvun ihan joka suunnassa.

Iloinen kuitenkin olen tästä uimamekostakin, vaikkei sekään ole istuvuudeltaan täydellinen. Mutta toisaalta enpä ole vuosiin tavannut itselleni töydellisesti sopivia uima-asuja, joten niitä alkaa pitää jo puhtaana utopiana. Helmaa on sopivasti juuri sen verran, että mm. sisäreisipallukat pysyy yleisöltä piilossa. Tämä on siis se uikkari, jonka valitsen päälleni yllättävälle uimareissulle, kun tajuan, että on bikinirajat ajamatta!

Alehintaista punaista mekkouikkaria ei valitettavasti ole jäljellä enää kuin koossa 38, mutta normaalihintaista (39,95 € ei edelleenkään paha hinta) mustaa versiota on tarjolla välillä 38-52.

Pirteän värinen, tyttömäinen, huonojen bikinirajapäivien uikkari, check!

Ja näiden lisäksi viime kesältä kaapissa majailee vielä olkaimeton musta Evansin uimapuku sekä tylsät mustat perusbikinit. Mun on käytävä uimassa siis ainakin viisi kertaa tänä kesänä, jotta ehdin kastella kaikki!


Hipheii! Se on kuulkaas kevään ja kesän juhlarysäkausi jälleen edessä ja se tarkoittaa tietenkin vatsaa vääntävää ja rinnasta puristavaa juhlakolttustressiä kaikille naiseläjille. Ollapa mies, niin voisi vaan vuodesta toiseen kiskoa sen saman tumman puvun päälle välittämättä muodin vaihteluista sen kummemmin. Mutta naisen osa on joka ikisten juhlien alla seistä vaatekaapin ovella huokailemassa, että ”mulla ei ihan oikeesti ole mitään päällepantavaa…”

Siinä missä ns. normikokoiseksi luokiteltavat mimmit voi mennä koluamaan ne oman kaupungin kivijalkaputiikit uuden mekon toivossa, on tällaisella plussapallolla astetta haastavampaa. Ainakin Porissa ainoat juhlapukineet jotka saattaisi suosiolla päälleni mahtua, ovat tyyliltään ennemminkin Irmeli 74 v kuin Veera 30 v.

Eli sitä päivää odotellessa, kun muodoton viininpunainen säkkimekko + samanvärinen puoleen reiteen ylettyvä jakku kullanvärisin napein on mun mielestä upea ja ihan mua, niin on vielä koluttava merten takaa toimittavien nettiputiikkien tarjontaa.

Tänä keväänä oma tilanteeni on kerrankin melko hyvä. Kaapista löytyy ainakin Jussin minulle suunnitteleva Olav-luomus ja Nanson tiilenpunainen kotelomekko jotka molemmat passaavat hyvin erilaisiin perhejuhliin. Kumpikaan ei ole ihan sieltä kesäisimmästä päästä, mutta eipä ole toisaalta kesäjuhliakaan tiedossa.

Eli kaikin puolin turvallisen oloinen tilanne minulla. Ellei jotain yllärikutsuja pian postiluukusta kolahda, niin itse säästyn juhlakolttustressiltä ainakin jonkin aikaa. Mutta koska nettikauppoissa luuhaminen on niin mukavaa ja ruudun sillä puolen voi jollain pylleröllä kenties olla kurkussa pala nimeltä ”hemmetin juhlamekko”, niin kokosin tähän muutaman kivan vinkin brittipuljuista.

Suunnittelija-aviopari Clements Ribeiro (Suzanne Clements ja Inacio Ribeiro) ovat suunnitelleet Evansille Swan-nimellä kulkevan yhteistyömalliston, joka tarjoaa mm. 1940-lukua henkiviä naisellisia leninkejä. Malliston mekkojen hinnat liikkuvat välillä 70-90 £. Materiaaleina lähinnä viskoosi tai puuvilla. Kokohaitari on Evansin muiden vaatteiden tapaan UK 14-32 eli tutummin 42-60.

Swan-mallsiton lisäksi Evansilta löytyy toki paljon muitakin mekkoja. Omaan silmääni iskivät erityisesti näköjään tuollaisen hieman kellohelmaiset tyypit. Itse kun olen ainakin huomannut, että leveällä helmalla saa mukavasti luotua illuusiota vyötäröstä. Sellaista kun ei tämä puskureita lukuunottamatta tasapaksu pötikkä omista.Tänä kesänä erityisen ajankohtaiselta näyttää tietenkin kukkakuosi, mutta pitsikuviollisella mekolla voisi juhlia vielä syksymmälläkin.

Vasemman puoleinen leninki on puuvillaa kaksi muuta viskoosia. Hinnat 50-60 £ ja kokohaitari sama kuin edellisissäkin.

Ns. läskiosastoista/-kaupoista tykkään itse selkeästi eniten Asoksen Curve-mallistosta.Tuo keskimmäinen mustavalkoisella asteekkihenkisellä printillä varustettu kotelomekko itseasiassa kiinnostaisi minua kovasti…

Musta pitsi on klassikko joka toimii vuodesta toiseen, joten tuohon vasemman puoleiseen mekkoonkin voisin kuvitella pukeutuvani. Vaaleanpunaisen hattarunelman puolestaan jätätn suosiolla romanttisemman tyylin kannattajille.

Asos Curven kokoskaala on UK 20-26 eli 48-54. Kuvissa näkyvien mekkojen hinnat n. 35-100 € välillä.

Dorothy Perkinsiltä puolestaan löytyi vähän räväkämpiä värejäkin. Voitte varmaan arvata, että minulle uppoaisi jälleen pirtsakka oranssi! Eikä tuo fuksianvärinen drapeerattu kolttukaan huono vaihtoehto olisi. Tosin se on kyllä ihan pelkkää polyesteriä joten hiki saattais tulla. Puutarhajuhlissa voisi sitten sulautua ”sisustukseen” hempeässä kukkamekossa.

DP:n mekot ovat postauksissa nähdyistä edullisimpia. Näiden kolmen hinnat väliltä 25-38 £, mutta kootkin kyllä loppuvat kukkamekossa jo kokoon UK 18 ja kahdessa muussa kokoon UK 22.

Onko juhlakolttuahdistusta ilmassa?