Intoilen vielä hieman lisää eilisestä aiheesta, eli Escama Studion kierätyslaukuista. Lähettivät nimittäin minulle uusia pressikuviaan, joita aletaan kuulema lähettelemään kansainväliselle lehdistölle laajemmin vasta huomenna. Mutta koska satuin niitä sopivaan väliin kysäisemään, niin laittoivat ne minulle ihan ekojen joukossa. Kylläpäs parantaa mielikuvaa yrityksestä ja tuotteista entisestään, kun iso firma huomio pientä bloggaajaa maailman toiselta laidalta vastaamalla ystävällisesti ja nopeasti. Olisin toki voinut malttaa mieleni ja postata aiheesta ylipäätän vasta nyt, mutta pakkohan se oma laukku oli esitellä jo eilen.

Eilisestä postauksesta kuitenkin puuttuivat tarkemmat tiedot siitä mistä näitä katseen kerääjiä voi ostaa täällä Suomessa. Ja sen tiedon nyt tänään selvitin googlen ja parin puhelun avulla. Elikkäs tässä vielä muutamia lisäkuvia Escama Studion laukuista. (ja ostopaikat tuolla postauksen lopussa). Tuotteita on saatavilla myös eri värisillä sidoslangoilla (pun, vihreä, musta, sininen jne..), mutta omasta mielestäni tuo yksivärinen hopeinen on ehdottomasti paras lankojen sulautuessa lähes näkymättömäksi osaksi pintaa. Värillisissä versioissa metallinen fiilis kärsii  mielestäni melkoisesti.

escama studio 2

escama studio 5

escama studio 1

escama studio 4

escama studio 1

Suomessa Escamaa tuo maahan Bling Finland niminen yritys, jonka valikoimiin kuuluu erilaisia kierrätysmateriaaleista tehtyjä muotituotteita.  Escama Studion laukkujen hinnat lähtevät 65 € ylöspäin suurimpien mallien maksaessa hieman yli 200 €. Tuotteita on maahantuojan oman Bling Life myymälän (Helsingissä Töölöntorin laidalla) lisäksi myynnissä mm. seuraavissa liikkeissä:

  • Helsinki, Secco Fredrikinkatu 33, Lifestyle Kapteeninkatu 9 C, Positive Design Pietarinkatu 26
  • Hämeenlinna, Petula Kasarmikatu 9
  • Kuopio, Sharon Clothing Haapaniemenkatu 34
  • Rauma, Boutique Cameo Kauppakatu 7

Ääh, pitäis tehdä sata asiaa kuten tiskata ja sivota, mut mä haluaisin vaan alkaa käsittelemään kuvia mun eilisestä super-ostoksesta. Kuvia uskomattomasta monitoimivaatteesta tänään tai huomenna. Se on uskomaton! Onneksi budjetti hieman alittui Tukholmassa, joten saattoi hyvillä mielin tehdä kyseisen hypersupermahtavuushankinnan. En malta odottaa, että näette sen!


Tiedättekö sen fiiliksen, kun on vaikka kuinka kauan hinkunut jotakin asiaa ja hipelöinyt sitä kaupassa ja kuolannut netistä ja vaikka mitä, mutta ei sit kuitenkaan ole raskinut ostaa ja sitten kun sitä vähiten odottaa, niin kirkkaalta taivaalta iskee salama ja paiskaa kyseisen unelman eteesi  ja vielä halvalla? Se on hyvä tunne se. Se on niitä osto-orgasmihommia,  joka vääntää naaman asentoon ’hangon keksi’ pitkäksi aikaa ja pakottaa kanssaeläjät kuuntelemaan väsymätöntä hehkutusta ja yhtymään uuden kapineen ihasteluun. Tällainen salaman aiheuttama täyttymys tapahtui mulle blogiristeilyllä. (Ja niin muuten tapahtui todistetusti ainakin yhdelle toisellekin bloggarille. En nimittäin oo aikoihin nähnyt sellasta tyypertynyttä hymyä jonkun ostoksen vuoksi kuin täällä) Mutta mitä minä sitten oikein löysin?

Escama studio

Pull tab clutch

Juomatölkkien avausrenkaista (mitä hittoja ne on oikeesti suomeksi?) tehty juurikin iltakäyttöön sopivan kokoinen clutch. Olen ihaillut noita jo vaikka kuinka kauan Escama Studion nettisivuilta ja ehdin hiplata ihanuuksia livenäkin joulukuisella Helsingin reissullani. Kauppa taisi olla Secco, jos oikein muistan.. Mua jotenkin kiehtoo tuo materiaali. Siitä tulee mieleen ritareiden haarniskojensa käyttämät metalliverkkoviritykset. (Chainmail, taas on suomenkielinen termi hakusessa!)Juuri oikean väristä metallifiilistä, joka sopii loistavasti yhteen mun korujen ym. hopeisiin yksityiskohtiin. Laukku erottuu mahtavasti edukseen myös ainaisen mustien asujeni kanssa.  Mahtavuutta! (Haaveilen itse asiassa samaisesta materiaalista tehdystä näyttävästä kaulakorusta. Sellaista silmällä pitäen olenkin tuijotellut erinäisiä ohjeita netistä, mutta tekniikka on vielä hieman hakusessa. Mutta siitä asiasta lisää sitten jos hanke etenee)

Laukku sattui silmääni, kun olimme laivan tax freessä viettämässä bloggareille varattua skumpalla maustettua shoppailuhetkeä. Pussukka nökötti yksinäisenä ja unohdetun oloisena yhden alepöydän nurkalla ja luulinkin sen olevan jonkun bloggarin siihen vahingossa unohtunutta omaisuutta. Katse liimattuna kohteeseen lähestyin sitä varovasti, mutta määrätietoisesti ja kurkistin pikaiseti sisään varautuneena näkemään tavaroita, jotka kertoisivat laukun olevan jo käytössä. Mutta mikä yllätys minua veskan sisuksissa odottikaan! Nuhjaantunut hintalappu, joka kertoi pitkäaikaisen ihastukseni olevan tarjolla puoleen hintaan. Ainoa kappale koko puljussa. En voinut uskoa onneani. 24 € tiskiin ja laukku oli minun. Minun, eikä kenenkään muun! Moni kertoi laukkua hipelöineensä, mutta luojan kiitos kaikilla heillä viirasi jotain päässä ja jättivät ostamatta.

Who made this

Kierrätetyt juomatölkkien vetimet taipuvat kauniiksi käyttöesineiksi Brasiliassa kymmenien paikallisten naisten näppärissä sormissa. Kaikkien tuotteiden lapuissa on sen tehneen käsityöläisen signeeraus ja Escama Studion nettisivuilta löytää tuolle signeeraukselle kasvot. Oman laukkuni on tehnyt iloisen näköinen nainen nimeltä Iraneide de Lima dos Santos, joka kertoo olevansa naimisissa oleva kolmen lapsen äiti. Iraneide kertoo olevansa todella onnellinen työpaikastaan, mutta kertoo, että työn ja perheestä huolehtimisen yhdistäminen tuntui aluksi vaikealta. Tuntuu jotenkin kivalta nähdä minkä näköisen ihmisen käsissä minua niin kovasti ilahduttanut tuote on syntynyt. (Olen aiemmin iloinnut myös Nanson vaatteissa olleista tarroista, jotka kertovat kuka tuotteen on tarkastanut. Mulla on jo ainakin kaksi Sirkan hyväksi havaitsemaa vaatetta. 😀 )

Escama Studio on mukana Fair Trade Federation (FTF) nimisessä reilun kaupan järjestössä, joka liputtaa kestävän kehityksen ja työntekijöiden tasa-arvoisen kohtelun puolesta.  Firman tuotteet kuulunevat siis niihin astetta kevyemmän omantunnon ostoksiin.  Iloinen käsityöläinen lähetti laukun matkaan toiselta puolen maapalloa ja sen käsiinsä saanut tuotteen loppukäyttäjä on myöskin enemmän kuin innoissaan. Hyvä ostos siis!

Käykää ihmeessä lukemassa lisää Escama Studion toiminnasta ja tutustumassa monipuoliseen valikoimaan.

Iskeekö kyseinen kierrätysmateriaali muihin?


Riippuvuus eli addiktio (lat. addictio, jättäminen jonkun valtaan) voi syntyä jonkin aineen käytöstä. Ihminen voi tulla riippuvaiseksi myös jonkin toiminnan harjoittamisesta. Riippuvuus ilmenee usein tiettyjen tunnetilojen toistumisena ja tiettyjen toimintojen pakonomaisena toistamisena. Riippuvuus voi olla haitallista tai haitatonta, henkistä tai ruumiillista.

Riippuvuutta aiheuttaneen aineen säännöllisen käytön lopettamisesta voi seurata fyysisiä ja/tai psyykkisiä vieroitusoireita. Riippuvuuteen liittyy myös elimistön kyky kehittää sietokyky eli toleranssi riippuvuutta aiheuttavaan aineeseen, jolloin tarvitaan jatkuvasti suurempia annoksia saman vaikutuksen saamiseksi. Lähde: Wikipedia

Bronx peeptoe nilkkurit

Merkki: Bronx, materiaali: nahka, alennusprosentti: -50%, hinta: 66 €, ostopaikka: Elloksen Catalog-outlet

Ja nämähän on lestin puolesta sukua näille jo kauan sitten ihkuttamilleni Steve Maddenin korkkareille, joille löytyi identtiset kaksoset Bronxilta, mutta omaa kokoa ei koskaan sattunut vastaan. Ja täytyy sanoa, että tämä peittävämpi solkiversio on se ylempänä mainittu ”suurempi annos”. Oli ilmeisesti viimeinen pari ja Elloksen sähläykset tuntien nämä voi vielä jäädä tulematta. Mä en siis voi luottaa mun diileriin. Saa nähdä millaiset vieroitusoireet iskee jollei lähetystä näy. Joko olis jonkin 12 askeleen ohjelman aika?

PS: tuolla Catalogin sivuilla on aika paljon Bronxin korkkareita melko hyvässä alennuksessa. Kenkäsivulle pääset tästä.