Jos nyt yhden onnettoman risteilyraportin sais kasattua tästä minun onnettomasta kuvasaaliista.

tytöt hangessa

Lähdettiin täältä perähikiältä jo aamuvarhain liikenteeseen yhdessä Zjanainan ja Encen kanssa. Maalta kaupunkiin matkaaminen on aina työn takana. Tässä on meneillään matkan korpivaellus-osuus. Onneksi kaikki jaksoivat kantaa omat matkatavaransa. Toista se oli sitten paluumatkalla.

Minttu ja MouMou pupeltaa

Risteilyä emännöineet Minttu & Moksu revittelivät leukojaan sämpylän merkeissä ennen lähes satapäisen bloggaajalauman rynnimistä laivaan. Minttu sai nauttia ruotsinlaiva fiiliksestä yhteensä neljän yön ajan, ihan kateeks käy! 😀

Dokumentti kuvausryhmä

Löysin MouMoun tissivaosta mikrofonin ja aloin epäillä hänen olevan bloggajaksi soluttautunut KRP:n agentti jossain salaisessa peitetehtävässä. Moukku itse kuitenkin kertoi kuunteluvälineen olevan peräisin häntä seuranneelta kuvausryhmältä. Mutta entä jos kuvausryhmäkin oli hämäystä.. Blogidokumenttia kuvanneiden tyttöjen puuhasta enemmän täällä.

Minttu emännöi

Minttu toivotteli bloggaajat tervetulleeksi ja luovutti mikrofonin seuraavaksi minulle ja Kristiinalle. Höpistiin yhdessä hieman valokuvauksesta ja kyseinen esiintyminen jännitti minua vallan kauhiasti. Voin kertoa, että kauhua ei yhtään lieventänyt se, että esitystämme oli kuuntelemassa bloggajien lisäksi muotikuvaajaguru Kira Gluschkoff. Mut hengissä selvittiin, mut yhden todella nopeasti kumotun skumppalasin se vaati ennen mikkiin tarttumista.

Nadajan upeat ripset

Meidän jälkeen Saara esitteli kuinka hän oli tehnyt upeista työistä vielä upeampia meikin ja hurjien ripsien avulla. Yksityiskohtaisten ohjeiden vuoksi minäkin saatan vielä joskus uskaltautua kokeilemaan tekoripsiä. Edellisestä kerrasta taitaakin olla jo reilut kymmenen vuotta ja siitä jäi traumat. Yllä olevassa kuvassa Nadjan kimalteleva lookki saa loppusilauksen käsittämättömän törkeen mahtavista Make Up Storen ripsistä. Tahdon niin joskus kokeilla tuollaisia!

Nicole zoomailee

Kuten blogimiiteissä aina, myös tällä kertaa silmät sokaistuivat salamavaloista ja korvissa soi automaattizoomien hurina. Mallia pinkillä paholaisellaan näyttää räpsyripsi-Nicole.

tytöt tukholmassa

Oltiin Jonnan, MouMoun ja Sallan kans melkoisen laiskoja shoppailijoita ja käytiin läpi vaan muutamat ydiskeskustan kaupat. Aamupäivällä jakettiin vähän vielä jopa hymyillä.

Monki ostokset

En tainnut eksyä sovituskoppiin kuin yhden ainoan kerran ja sen vierailun tuloksena mukaan tarttui kuvassa näkyvät kaksi paitaa. Rahapussi keveni noilla Monkin kamppeilla n. 26 €.

metalliketjumekko

PUB:issa hiljainen musta tyyppi patsasteli komeassa ketjukoltussa johon minä tietenkin iskin silmäni.

Jonna empii Vagabondin saappaiden kanssa

Jonna epäröi Vagabondin alennuksessa olleiden saappaiden kanssa. Me kanssashoppailijat  oltiin tiukkoja makutuomareita ja tyrmättiin popot huonon istuvuuden vuoksi ja kauppaan ne sitten jäivätkin. Mutta mimmi itse näyttää kyllä söpöltä!

Tytöt päikkäreillä NK:lla

Bilettäminen ja shoppailu on rankka yhdistelmä, mutta onneksi muutamat kaupat tarjoavat sopivia lepopaikkoja. Sillä aikaa, kun minä koitin metsästää kriteereitäni vastaavaa laukkua NK:n asusteosastolta, päättivät Salla ja Jonna ottaa pikaiset päikkärit.

kolmen naisen matkatavarat

Ja mitä mä sanoinkaan siitä, että jokainen jaksoi kantaa omat tavaransa.. Tässä kuvassa on mun Zjanainan ja Encen tavarat paluumatkalla. Mä jouduin jakamaan omistani kannettvaksi vähän muillekin..  Ja siis reissu kesti kaksi vuorokautta, ei kahta kuukautta. 😀

Ja kuten huomaatte, mulla ei ole ainuttakaan kuvaa itsestäni koko reissulta. Enkä ole tainnut ikuistua juuri kenenkään muunkaan kuviin. Näin ollen mitään asukuviakaan ei ole. Mutta kerrottakoon, että kaikkien yllätykseksi olin pukeutunut molempina päivinä johonkin mustaan.

En jaksanut itse olla risteilyllä mitenkään supersosiaalinen enkä tupannut tekemään kauheasti tuttavuutta uusien ihmisten kanssa. hengailin enimmäkseen jo itselleni tuttujen tyyppien seurassa, mutta toki muutamia kivoja tuoreampiakin kohtaamisia mukaan mahtui. Kaikin puolin ihan ok reissu, mutta täytyy sanoa, että ihan heti perään en olis uudelleen lähdössä, sen verran raskaita tollaset super-tyttöbileet on. Ja etenkin, kun itse päätyy stressaamaan omaa osuuttaan päivä tolkulla ennen reissua. Mutta kivoja kohtaamisia oli viikonloppu täynnä kuitenkin!


Tokihan sieltä viikonlopun blogiristeilyreissulta tuli jotain hankittuakin. Etenkin, kun olin luvannut itselleni, että kirpparilta ja huutiksesta saadut rahat olisivat tätä viikonloppua varten. Minua eniten ilahduttanut superlöytö saakoon ihan oman postauksensa ja vaatteet koitan saada kiskottua kuvia varten ihan päälleni, joten aloitetaan kahdesta pikkujutusta.

snö of sweden rannekoru

Snö of Swedenin mustasta nahasta ja hopean värisistä renkaista koostuva rannekoru oli niin itseni näköinen ja täydensi mahtavasti ranteessani jo pitkään asustanutta kolmen korun kasaa, etten voinut kuvitellakaan jättäväni sitä tax freen hyllyyn. Voin vakuuttaa, että tämä koru muuttaa ranteeseeni asumaan. Hintaa uudella lempparillani oli 22 €.

Kerrankin muuten tuollaista hieman räyhäkkäämpää tarjontaa Snöltä, niiden ainaisten söpöilykorujen rinnalle. Himoitsin itse asiassa joulun alla tuon rannekorun kanssa samaan satsiin kuuluvaa kaulakorua, mutta en raskinut sitä itselleni hankkia ja laivalla sitä ei harmikseni ollut lainkaan. Täytyy toivoa, että se vielä tulisi joskus jostain alennusmyynnistä vastaan.

Dior silver pearl

En ollut monen muun bloggaajan tavoin kehittänyt itselleni mitään ostoslistaa Tukholmaa varten, mutta perjantai-iltana laivalla sellaisen sitten kuitenkin ehdin laatimaan. Lista kuului näin: Diorin kynsilakka nimeltä Silver Pearl. Ei muuta. Impulsin meikkaaja Nina Björkman oli esittelemässä Diorin tuotteita meille bloggareille ja hänellä oli luonollisesti mukanaan myös tuore kevätkokoelma. Ihastelin metallinharmaata lakkaa ja Nina intoutui sutimaan sitä kynsiini vanhojen mustien rokkilakkojen päälle. Se oli menoa sitten. Päätin, että minun on saatava tuo jumalaisen ihanasti levittyvä ja todella peittävä lakka vaatimattoman värikokoelmani jatkoksi.

Tax freesta kevätuutuuksia ei vielä löytynyt eikä myöskään Tukholman Åhlensilta, mutta sieltä osasivat kertoa kokoelman tulleen jo NK-tavarataloon. Muut shoppailuporukkamme tytöt olisivat olleet jo valmiita suuntaamaan takaisin laivalle, mutta minä ilmoitin, että ilman hopeahelmeä ei lähdetä. Ja sainhan minä lakkani vihdoin! Mulla ei ole ikinä ennen käynyt mielessä, että voisin maksaa kynsilakasta 24 €, mutta tästä maksoin ihan itkemättä.Väri on täydellisen yhteensopiva lähes kaikkien vaatteideni ja useimmin käytössä olevien meikkieni kanssa. Tuote levittyy jopa minun tärisevissä käsissäni tasaisesti ja tasoittaa kynnessä olevia epätasaisuuksia. Jälki on jo yhdellä kerroksellatodella peittävä. Lakka tosiaan suvereenisti peittosi alla olleen mustan lakan näkymättömiin jo yhdellä sipaisulla.

Mä olen kynsien lakkaajana ihan noviisi ja omistankin tämän uutukaisen lisäksi vain Mavalan mustan lakan, jonkun tummanvioletin ja alus- ja päällyslakat. Olen aina ollut varsinainen jyrsijä, mitä kynsiin tulee, eikä niissä siksi ole ollut juuri lakattavaa. Tästä syystä myös taitoni kyseisessä asiassa ovat varsin kehnot, ettekä saakaan uudesta lakasta kuvaa kynsissäni, ennen kuin olen hieman harjoitellut ja jälki on esittelykelpoista. Tai sitten mä jatkan viime aikojen metodilla ja käyn tasaisin väliajoin ihanan ystäväni luona kylässä lakkauttamassa kynteni. Nyt kuitenkin innostuttuani viime aikoina asiasta, olen saanut kynteni jo hieman kasvamaan, sillä lakattuja kynsiä ei mitenkään raski tuhota repimällä ja puremalla. Ehkäpä tämä ihastuttava Silver Pearl auttaa minua pysymään kaidalla tiellä ja kasvattamaan kynsistäni entistä salonkikelpoisemmat. Toivon niin.


Mä yritän keräillä itseäni sen verran henkiin, et jaksaisin esitellä mun ihan supermahtavat ostokset Tukholmasta, mut ihan just nyt vielä ei pysty. Väsymyksen vuoksi aloitetaankin tää helmikuu sitten vaan nopsalla vinkillä.

koruharakka ystävänpäivätarjous

Koruharakan tytöt olivat taas haalineet putiikkiinsa mukavia uutuuksia, joista omat lempparini voitte nähdä tuossa alapuolella. Ilmaiset postikulut  ja ystävänpäivä ovat loistava syy pistää tilaus menemään ja ilahduttaa kaveria söpöllä pikku paketilla. Ja siinä samassahan on täysin perusteltua klikata ostoskoriin jotain ihanaa myös itselle! 🙂

länkkärirannekoru koruharakkajulisterannekoru koruharakka